Kerään kysymyksiä tietosuojasta

Olen alkanut tässä sivussa rakentelemaan hyötyblogauksia. Lupailemani läppärivertailu vähän lykkääntyy koska valmistaja ei saa uusia malleja Suomeen vielä noin kuukauteen. Välissä on tulossa kattava ohjeistus kodin laajakaistan yleisistä ongelmista ja tekniikkavinkeistä sen ympärillä. Pidempi juttuidea sen sijaan koskee tietosuojaa ja toivon siihen ideoita.

Ehkäpä aihe aukeaa parhaiten jos kerron mitkä kaksi osaa jutussa minulla on jo pohjalla.

  1. Telia vaatii pankkitunnistautumista ja henkilötunnusta ennen kuin palautetta voi antaa. Saako näin tehdä?
  2. Kuntosaliyhtiö Elixia vaatii kaikista jäsenistään valokuvaa tietokantaan ”turvallisuussyistä”. Onko peruste pätevä?

Tarkoitus on että otan jokaisen asian, annan vastapuolelle puheenvuoron, tarvittaessa ohjaan viranomaisille kyselyjä varten ja kommentoin omalta osaltani.

Joten, mikä tietosuojassa kiinnostaa? Muistatko outoja paikkoja missä henkilötietoja kysytään mielestäsi turhaan? Pelottaako jonkun firman tietojen keruu ja haluaisit tietää siitä lisää? Onko tietojasi kenties käytetty väärin?

Tarvitsen pari-kolme juttuideaa vielä pohjalle että saan juttusarjan vauhtiin.

21 vastausta artikkeliin “Kerään kysymyksiä tietosuojasta”

  1. Kuyy, ihmettelen hiukkasen:
    1. Telia vaatii pankkitunnistautumista ja henkilötunnusta ennen kuin palautetta voi antaa. Saako näin tehdä?
    Eka kerran on luotava asiakassuhde ja oma tili Teliaan. Sen voi thedä myymälässä näyttämällä esim. ajokorttia. Sen jälkeen palautetta kaiketi voi antaa loggaamalla tililleen.
    ………………………..
    2. Kuntosaliyhtiö Elixia vaatii kaikista jäsenistään valokuvaa tietokantaan ”turvallisuussyistä”. Onko peruste pätevä?
    Ei ole multa vielä vaatinut. Liian ruma?

  2. Harri, Telia-jutussa viittaan siis siihen että jos haluaisi antaa esim. palautetta vaikkapa myymälän epäsiisteydestä tai vaikka vaikeasta pääsystä kävelykeppien kanssa korkean kynnyksen takia, yms. asioista. Voiko tällöin pyytää pankkitunnuksia? Kyse ei siis ole asiakkuussuhteen hoitamisesta, jolloin toki tunnistautuminen on perusteltua.

  3. Vakuutusyhtiö Turva vaatii pankkitunnistautumista palautteen antoon esim.
    – Edistääkö se tietosuojaa vai halutaanko karsia yhteydenottoja?

    1. Turva ottaa vastaan palautetta ilman tunnistautumista myös, mutta jos liittyy avoimeen asiaan niin on tunnistauduttava. Sain vastauksen tähän (jopa pyytämättä – mainiota palvelua)

  4. Niilo, voitko antaa linkin missä näin on niin voin referoida sitä tähän.

    Nähdäkseni se on perusteltua jos puhe on vakuutustapauksesta, korvauksesta, yms, mutta mielestäni vähän ikävää jos ei jää mitään mahdollisuutta antaa palautetta muodostamatta asiakkuussuhdetta.

  5. Tarkoitus lienee, etteivät ei-asiakkaat pääse antamaan palautetta.
    Olisihan se ikävää, jos kielteistä palautetta tulisi kiusaksi asti.

  6. Tämä lienee tarkoitus – mutta onko a)fiksua toimintaa b)järkiperusteisiin pohjautuvaa c)laillista.

    Onko mitään muuta tapauksia?

  7. Yksi tapaus lisää on ehdolla listalle.

    Microsoft rajoittaa sähköpostin kulkua omiin Outlook, Hotmail ja Office365 palveluihin. Uusi pienoperaattori kun menee verkkoon, ei voi lähettää sähköpostia heidän osoitteisiin. Microsoft tarjoaa tähän työkaluja joiden kautta operaattori voi ilmoittautua ja listata että kaikki hyvin. Kuitenkin jo yksi viesti, vaikka se olisi ”testiviesti pöö”, johtaa mustalle listalle, perusteena ”massiivinen roskapostitus”. Kyllä, tämä on testattu, useita kertoja. Vastauksena Microsoft käskee ostamaan heidän postituspalveluita, hintaan useita kymmeniä tuhansia dollareita kuukaudessa.

    Google, Yahoo ja mitkään muut eivät harjoita tällaista blokkausta. Viestit menevät läpi jos eivät ole roskaposteja tai tule erittäin huonomaineisesta verkosta.

    Saako Microsoft toimia näin EU-lakien näkökulmasta? USA:ssa se on sallittua.

  8. Onko enää mihinkään palautteen antaminen muualle, kuin julkisille juorupalstoille, esim. Suomi 24. Vauva jne. Kyllä se yksityisyys on menetetty ajat sitten.

    Esimerkiksi sairaaloissa kysytään henkilötunnusta ihan joka mutkassa, taitaa sen tehdä jo siivoojatkin. Se on hyvä ja toisaalta huono asia.

  9. Terveyskeskuksissa, Postissa jne.. virkailija kysyy ääneen sotua ja saattaa toistaa sen vielä ääneen, vaikka jonoa on asiakkaan selän takana.
    Vaimoni sanoi suorat sanat Postin (R-kioski) myyjälle asiasta ja etteikö tällainen asia kuulu jo perusopetukseen tehtävässä.

  10. Tietoturvasta puheenollen, miten hyvin riittää Microsoftin oma Windows Defender, joka on W10 sovelluksessa.

    Minä ainakin poistin kaikki maksulliset anti- virusohjelmat. Esim. Avg, joka on julmetun kallis ja ”raskas” käyttää.

    1. Pentti, tähän on helpohko vastaus. Riippumaton testitaho AV-Test.org vertailee tuotteita jatkuvasti.

      Defender oli historiallisesti aivan täysin kelvoton roska. Nyt se on jo aivan tyydyttävä optio. Sen isoin miinus on hyvin vajaa toiminnallisuuden alue. Se osaa vain tietyn tyyppisiä uhkia torjua, siinä missä kaupalliset sovellukset kuten F-Secure lähestyvät asiaa paljon useammasta eri suunnasta.

      Toisaalta, nykyään suojausta tekevät monet muutkin palaset. Esim. Chrome-selaimessa on hurja määrä tietoturvatoimintoja. Gmail-sähköpostissa niitä on myös vino pino.

  11. Kokeilin minäkin tuota F-Securea Telian kautta. Yhtä kallis kuin se AVG ja vielä raskaampi vanhassa koneessa, en tykännyt. Laitoin ilmaisen Avastin, läppäriin, joka pääosin nukkuu käyttämättömänä.

    Yksi hyvä vaihtoehto vielä olisi Norton, jota joskus olen myös käyttänyt, taitaa nykyään kuulua siihen tehokkaimpien sarjaan.

  12. Kun tuossa avauksessa on maininta kodin laajakaistasta, minäpä kerron miten täällä.

    Meillä se on langaton ilman muita vaihtoehtoja. Seinässä ulkona on lisäantenni, jota on käännelty idästä pohjoiseen ja vihdoin länteen, kaikki eri lähetysmastosta Telian ohjeiden mukaan.Millään ei juurikaan suurta hyötyä äsken mittasin, niin nyt on nopeus noin 5000 kbits/s.

    Sisällä on Huawein modeemi ja reititin ja nyt sillä on rakennettu suojattu langaton kotiverkko, joka kattaa noin 50m. Näin sillä toimii kaikki tietokoneet ja puhelimet. Tosin tämän puhelimen pääsyn olen estänyt siihen, kun se lähtisi heti tekemään päivityksiä, eikä tässä ole tilaa.

    Vaihtoehtoisesti voisi kytkeä tietokoneen suoraan ethernet kaapelilla, mutta siitäkään ei tuntunut olevan hyötyä, joten edelleen mennään reitittimen kautta.

    Joskus yöllä saattaa täällä nopeus nousta peräti 40 000- 50 000 kbit/s. Mutta kuka sitä nyt yöllä.

    Jos on hyviä neuvoja, niin otetaan vastaan, eipä taida muita olla, kuin saada operaattori polvilleen. Se vaan ei tunnu onnistuvan, Telian kanssa moneen kertaan taisteltu.

    1. Pelkästä 4G-langattomasta voisi kirjoittaa pitkänkin artikkelin, tässä tulevassa jutussani (ehkä ma/ti) käsitellään asiaa enemmän sisäverkosta kuin ulkoa. Mutta heitän pari vinkkiä.

      1. Käytä antennidiversiteettiä, ristipolarisaatiota. Toisin sanoen kaksi antennia, tai yksiin kuoriin tehty tupla-antenni. Monet reitittimet, Huawein ja Sierran ja Asusin yms, tukevat kahta antennia. Netistä löytyy ristipolarisaatiosta ohjeita. Antennien ei siis tarvitse olla ihmemalleja, kaksi aivan perusmallista riittää.
      2. Varmista, että reitittimesi tukee niitä taajuuksia jota Telia lähettää alueella. Uudemmat reitittimet tukevat enemmän taajuuksia.
      3. Kovin pitkät antennikaapelit, etenkin heikompilaatuiset, voivat syödä signaalia rutkasti.
      4. Antenniasentajilla on mittalaitteita joilla löytyy aivan millintarkka suuntaus antennille. He toki veloittavat työstä, mutta siitä saa apua. Ilmansuunnan saa myös Telialta kokemukseni mukaan. Ainakin itse olen parikin kertaa saanut aivan tarkan suuntiman kun kerron rakennuksen sijainnin. Kun suuntaat antennia sen mukaan, joskus viitisen astetta vinoon toimii paremmin kuin luotisuora.

  13. Modernissa kerrostalossa riittää nopea kiinteä laajakaista ilman mitään härpäkkeitä. Mobiilit ainoastaan kännyköissä.
    Minulla on TeliaSoneran liittymä siksi, että minulla on se aina ollut e-mailin pääpostilootana. Näin kaikki osoitteet pysyvät saman katon alla.
    Gmail varalla ja Phnet (Lahti )

    1. Kyllä, tämä on minulla ohjeessakin – jos on taloyhtiön nettiyhteys, se on lähes aina paras optio eikä kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Toki näissäkin on merkittäviä eroja mutta se on taas asia joka kaipaisi saarnaamista isännöitsijöille koska he yleensä asian rummuttavat läpi. Kokemukseni mukaan heihin taas tepsivät paljon paremmin konjakkipullot kuin faktat.

  14. Kyuu
    Kiitos vihjeistä. Kyllä tuon antennin suuntasinkin pari kertaa Telian antamien ohjeiden ja arvojen mukaan. Nyt viimeisimmän teki Telian, tai paremminkin Eltelin asentaja kolmanteen mastoon, ilman mainittavaa tulosta. Polarisointi sitten onkin ihan oma lukunsa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *