Kun kiinalainen palvelimen teki

Oheinen tarina perustuu tositapahtumiin, kun päädyin itse ensi kertaa työskentelemään kiinalaisen Huawein konesalipalvelinten kanssa. Jo yksittäisen koneen hinnan ylittäessä 15 000 euroa on kriteerejäkin kotitarpeiksi. Aiemmin amerikkalaisten dominoima markkina-alue saa siis haastetta idästä – joten miten kävi? Lyhyt vastaus on että Trumpilla on syytä huoleen.

Hiottu paketti

Perinteisessä mallissa amerikkalainen firma rahastaa, intialaiset suunnittelevat ja kiinalaiset valmistavat. Tällä kertaa pallo on keskitetysti yhdessä maassa joskin Huawei harjoittaa tuotekehitystä ympäri maailman, myös Suomessa. Huomattava määrä perinteisesti ulkoistetuista asioista on tehty itse, mutta toisaalta helposti ulkoistettavissa asioissa ei ole kikkailtu. Tietyt osat ovat äärimmäisyyksiin asti geneerisiä, kun jenkkifirmat yleensä hajottavat standardiosia juuri sen verran että niitä ei voi käyttää yleisillä tavoilla. Huawei ei ole tehnyt tästä itselleen uutta rahastusautomaattia tai tapaa kiusata asiakkaita.

Entäs sitten se teknologia? Tällaisissa laitteissa esiin nousevat vaikkapa asiat kuten tietoturva ja hallintaominaisuudet. Vielä muutama vuosi sitten Huawei otti takamatkalta kiinni kilpailijoita mutta nyt se näyttää kaapin paikan. Jos nyt ei ajoittain vähän heikkoa englannin kielen ilmaisua lasketa, teknologia on kahdella sanalla sanoen terävintä kärkeä. Lähes jokainen asia mikä kilpailijoiden tekniikassa ärsyttää on tässä korjattu. Hallintatoimintojen nopeus pesee kilpailijoilla lattiaa. Tietoturvatasot ovat oletusarvoisesti erittäin korkealla, jälleen CIA:n toivomia ala-arvoisia jenkkimalleja paljon tiukemmalla ja säätövaraa on myös reilusti enemmän. Tässä paistaa läpi sama mikä komponenttivalinnoissa: käyttäjälle tarjotaan aimo pino avoimia standardeja ja säätövaraa, joista voi valita itse toivomansa lähestymistavan. Asiakas on jälleen kuskin paikalla. Erinomaista toimintaa!

Jos jostain pitää vähän kritiikkiä antaa niin kirjallinen osuus. Ohjeita on vino pino ja selvä paikka mistä niitä haetaan, mutta selkeä konekohtainen ”tässä ovat kaikki tuoreimmat ohjeet” listaus puuttuu. Joka asia on aina seitsemän linkin takana. Materiaalia on paljon, mutta teksti on hieman jaarittelevaa, turhankin pilkuntarkkaa. Kieliopissa on myös parantamisen varaa ja näin oikolukijan hommaa tehneenä näen siinä paljon tekemistä. Kaikesta selviää eikä ohjeita paljoa tarvitse, mutta niiden lukeminen on turhauttavaa. Teknologisella puolella virheitä on myös muutama, mutta ne ovat varsin pieniä ja viattomia.

Kehitys jatkuu

Monet amerikkalaisfirmat ovat vuosien varrella pärjänneet pitkälti kevyillä revisioinneilla, aika laiskalla tuotekehityksellä ja lähinnä hintoja jatkuvasti nostamalla. Jokainen lisätoiminto omaa lisähinnan ja jokainen asiakkaan lisätoive tuo lisälaskun. Tällaisen kehitysvastaisen toimintamallin ainoaksi plussaksi voinee laskea nopeat toimitusajat. Huawein toimituksia lykättiin monta kertaa, jopa usealla kuukaudella, eikä moisella tunaroinnilla ole markkinoille asiaa. Logiistiikka ei heiltä vielä suju mutta teknologia, siinä he ovat oikeassa paikassa. Ennen kaikkea kehityksen vauhti ja asenne ovat vakuuttavia. Uudet ohjelmaversiot ja laitesukupolvet tuovat merkittäviä parannuksia, osin täysin maksutta laitteen jo ostaneille. Heitä ihan oikeasti kiinnostaa kehitys.

Amerikkalaiset ovat paniikissa pistäneet jo monenlaisia tuontirajoituksia kiinalaisille tuotteille siinä missä EU on antanut kaupan tapahtua. Amerikkalaisilla on kaikki syyt pelätä sekä teknologisen että vakoilun monopolin osalta. Tokihan kiinalaisetkin vakoilevat, mutta paljon kertoo tilanteesta Huawein menestys tietoturvastaan hyvin kriittisten pankkien kanssa. Kiinalla on ehkä siellä täällä huono maine, mutta jenkeillä se maine on katastrofaalinen. Jos Trumpin kansa jatkaa kilpailua vastakin työntämällä päänsä pensaaseen, heille ei käy tässä kisassa hyvin.

P.S. Entäs hinta? Kilpailutuksessa Huawein hinta oli pienen karvan verran kilpailijoita edullisempi, eli markkinahäiriköksi heitä ei voi tältä pohjalta laskea.

4 vastausta artikkeliin “Kun kiinalainen palvelimen teki”

  1. Trump antaa Huaweille merkittävän kauppaedun kauppasodallaan.
    Kiina valtaa markkinoita, kun sodan jatkuessa jenkkipalvelimetkin saanevat tullihaittaa.

    1. Apple ei tee ns. ”enterprise” sarjan laitteita – siis palvelimet, reitittimet, verkkokytkimet, yms. Siten se ei ole minun listalla kiinnostava yritys. Vaan onhan niitä Apple-klooneja Kiinassa toki.

      Tämä on just vähän sitä että kuluttajatuotteet eivät ole minun osaamisaluetta. Se Huawei jonka näemme puhelinkaupassa on eri kuin tämä Huawei Enterprise jonka tuotteita itse käytän.

      Tämänkin blogialustan ja Internetin välissä on konehuoneella muutama kappale Huawei Enterprise CE6810-verkkokytkimiä, jotka ovat hemmetin hyvää rautaa. Harvemmin vaan niitä kotona tarvitsee, ellet satu kaipaamaan 40 gigabitin linkkejä. Paremmista kodin verkkolaitteista löytyy yhden gigabitin linkki ja alle promille kotitalouksista koskaan käyttää edes siitä vauhdista kuin pientä murto-osaa. Eri mittaluokat, eri tarpeet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *