Kiinalainen savustinseikkailu.

Tiedätkö varmasti ostaessasi esim verkosta, ettei tuote ole valmistettu Kiinassa; et edes välttämättä voi.

Ensimmäisen digitaalisen sähkösavustimeni hankin 3.9.2013; kiinalainen Mustang. Syy hankintaan oli se, että eräs suuri tavaratalo oli kuvastoonsa erehdyksessä laittanut kuvan huomattavasti kalliimmasta (165€ kalliimpi laite) laitteesta. Ei kun ”renkaat soikeina” Hämeenlinnaan ostoksille. Siellä sitten tutkailtiin kuvastoa ja erehdys todettiin. Sain sen halvemman savustimen hinnalla tämän kalliimman.

Alku näytti lupaavalta, laite toimi hienosti. Sitten 23.12.2014, laite irtisanoutui. Päätelmäni, ei enää kiinalaista.

Samana päivänä tilasin netistä kanadalaisen huipputuotteen, hinnaltaankin. Kun laite tuli… kiinalainen, voihan Venäjä.

Hienostihan kapine kyllä pelitti, hamaan 26.2.2019, taas irtisanoutuminen. Savugeneraattorihan oli tullut tiensä päähän, ajattelin ostaa uuden generaattorin mutta sellaista ei ollutkaan saatavilla vaan tilalla oli täysin 0n/off-toiminen halpismalli, hinta vaan säilyi ennallaan. Eipä tullut kauppoja.

Nyt tilasin puolalaisen Borniakin ja se osoittautuikin puolalaiseksi; Toiminnaltaan periaatteessa samanlainen kuin ”kanadalainen” mutta lämmön säätö ja seuranta digitaalinen, polttoaineena puru. Kokonaan ”rosterista” valmistettu savustin. Ohessa laitekuvaus blogisivustollani.

https://kotimainenkala.blogspot.com/2019/03/savustuskalustoa-uusiksi.html

https://borniak.eu/product/bbq-smoker-stainless-70/

Kuva; Borniak-esite.

Klikkaa kuvaa suurentaaksesi.

Ensisavut tuli otettua ja hyvin pelasi, tarkka lämmönsäätö. Aika sitten näyttää.

 

Lehdistö ja media yleisesti- median merkitys kasvaa edelleen

Lehtien kuningasaika oli aina 90-luvun vaihteeseen saakka, jolloin lama puri kaikkia erittäin raskaasti. Sanomalehtiä erityisesti, jotka olivat nukkuneet ruususen unta rahakylvyssään pitkään. Mutta myös muuta oli odottamassa ”taivaan alla”:

  • Kun levikit putosivat, niiden mukana ilmoitustuotot, jotka rahoittivat n. 60 % sanomalehtien taloutta
  • Erilaiset lehdistötuet ml. jakelutuet ja puoluetuet poistuivat pääosin
  • ALV- vapaa lehdistö pääsi nauttimaan sen tuomasta lisästä
  • YLE-vero
  • Yleisaikakauslehtiä ei koettu enää siinä merkityksessä, kun olivat olleet
  • segmentoidut,  harraste- ym. lehdet  pitivät pintansa
  • digitaalisuus kasvoi
  • some-ilmiöt ovat kasvaneet räjähdysmäisesti
  • markkinointiosaaminen ei ole pysynyt perässä sähköisessä murroksessa
  • mutta yksi tärkeimmistä: erinomaiset laaja-alaiset, sivistyneet,  räväkät toimittajat nostivat kytkintä

Se, mitä yksittäisten levikkien tarkastelu ei kerro, on eri medioiden päällekkäisyys ja kokonaistavoittavuus:

  • eri aikakauslehdet ristikkäin-päällekkäinen tarkastelu segmentoi mm. yleisaikakauslehtien lukijat.
  • kun siihen lisätään sanomalehtien ja aikakauslehtien keskinäinen ristikkäistarkastelu ml. puoluelehdet
  •  ja, kun niihin edelleen liitetään sähköiset mediat alamme saamaan median kokonaiskattavuuden ja kohdennettavuuden; jokainen voi arvailla sen laajuuden – se kasvaa kasvamistaan

Eli me kulutamme mediaa erittäin vahvasti, muoto ja tapa vain muuttuvat.

https://www.stat.fi/til/jvie/index.html

Tässä aluksi…

 

Punaviinistä tuli mieleen

Otin juuri erinomaiseen kotimaiseen Iittalan viinilasiini hyvää espanjalaista punaviiniä Gran Sangre de Toro. Se hyvyys on tietysti makuasia ja siitä on turha kiistellä.

Olen ollut hyvien punaviinien ystävä jo kymmeniä vuosia – jopa järjestänyt punaviinien sokkomaistiaisiakin.

Esimerkiksi Saksassa käydessäni (lentokoneella) sain tuotua kerralla noin kaksi pulloa jotakin erikoista punaviiniä, jota sitten yleensä säilytin kaapissani vuosia ennen kuin viiniä maisteltiin.

Jostakin syystä, jota en muista – ehkä vaimoni keksintöä oli, että juhlapäivänä nautimme yhdessä pullollisen Sangre de Toroa (härän veri). Lasipullon kaulassa roikkui pieni muovinen härkä.

Näillä ”punaviinin hankintareissuilla” Saksasta sattui kerran aikatauluongelma. Minun piti olla Virossa järjestämässä suurta sotaharjoitusta heti Saksan reissun jälkeen. Ei ollut mahdollista, että olisin käynyt välillä kotona Varkaudessa.

Silloin oli voimassa hyvin tiukat rajoitukset kuinka paljon alkoholia yms. sai tuoda Suomeen Virosta. Kun minulla oli jo kiintiö täynnä Saksasta ostettuja viinejä, niin leimautin Suomen tullissa ne pullot Suomen Tullin leimoilla ennen Viroon matkustamista. Siten sain ostaa myös Virosta viinejä kiintiön verran kun niissä Saksasta ostetuissa pulloissa oli jo Suomen tullin leimat etiketeissä.

Virossa on sanonta: Kui kuidagi ei saa, nii kuidagi ikka saab. (jos se ei mitenkään onnistu, niin jollakin konstilla se kuitenkin onnistuu). Se sanonta on nähdäkseni alun alkaen peräisin virolaisilta taistelupioneereiltä. Ainakin sen minulle kertoi virolainen erikoisjoukkojen pioneeri.

Maahanmuuton todelliset kustannukset 2 miljardia euroa

Paljon on puhuttu maahanmuuton kustannuksista. Hallituskin lupasi selvittää kustannukset hallitusohjelmassaan, mutta mitään ei ole kuulunut. Rahaa on palanut paljon ja kansa ämistelee, kun samaan aikaan vanhusten hoito on aivan rempallaan ja moni muu asia, kun rahaa ei ole, kuten Orpo sanoo. Mutta rahaa on riittänyt haittamaahanmuuttoon.

Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen perusta on tehnyt suuren työn kaivaessaan esiin lähes kaikki kustannukset, jotka on ripoteltu sinne tänne valtionhallinnossa. Arvatenkin siksi, että on vaikea saada selvyyttä kokonaikustannuksista.

Nyt Jussi Halla-aho kertoo miten asiat ovat. Olkaa hyvä!

https://www.nykysuomi.com/2017/08/21/jussi-halla-aho-maahanmuuton-kustannukset-2-miljardia-euroa-ja-3-ihmishenkea/

Media mässäilee Matilla

Iltasanomat ottaa kaiken irti Matti Nykäsestä vielä hautajaisissakin. Lehteä pitää myydä ja siihen kelpaa kaikki , jopa vaimon ja äidin kyyneleet haudalla.

Tämä median mässäily Matin kustannuksella vielä viimeisellä matkallaan ällöttää ja vihastuttaa.

Saako olla vahingoniloinen?

En halua osallistua täällä olevaan vaalikiimaan, en toisten haukkumiseen, enkä liioin perusteettomiin väittämiin. En liioin harrasta useinkaan otsikon mukaisia riemuja, vaikka se onkin tunnetusti sitä parasta iloa. Joskus tietysti tulee poikettua säännöstä, mutta eikös sekin ole pelkästään inhimillistä.

Pari päivää sitten seurasin telkkarista MM kisojen naisten viestihiihtoja, joka sitten oli Suomen osalta todellinen pohjanoteeraus, se taisi olla huonoin kautta- aikojen. Naiset hävisivät minuuttitolkulla ja heistä kaikki olivat todella huonoja.

Yksi positiivinen suoritus  oli Ruotsin ankkuriosuuden hiihtänyt Stina Nilssonin hiihto. Se oli melkoinen suoritus varsinkin siltä loppuosaltaan, joka telkkarista suoraan näytettiin. Norjan Johaug yritti muutamaan otteeseen hiihtää ohitse, mutta aina päästessään rinnalle Nilsson lisäsi vauhtia ja tuli voittajana maaliin. Loppusuoralla näkyi miten Johaug taipui, hän oli kuin ihmisrobotti, kädet ja jalat kävivät mutta vauhti hiipui, eikä voinut mitään.

Ei mahda mitään, siinä tilanteessa minäkin olin hiukan vahingoniloinen ja ajattelin, että vihdoinkin joku voittaa ihmisrobotin. Hattua nostan Stina Nilssonille, vaikka olikin ruotsainen verivihollisemme.

Hyvä ettei hyysäri Antti Rinne ole hallituksessa – valitettavasti kohta on [?]

Alla olevasta:

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemat asiantuntijat kritisoivat hallituksen lakiesitystä poikkeuksellisen voimakkaasti.

Entinen sisäministeri, kansanedustaja Kari Rajamäki (sd), nostatti maanantaina poliittisen kevätmyrskyn torppaamalla oman ministerinsä valmisteleman lakiesityksen ulkomaalaisten oikeudesta terveydenhuollon palveluihin. Lakiehdotus jätettiin Rajamäen esityksestä pöydälle.

– En ole 32 vuoden urani aikana törmännyt näin huonoon lainvalmisteluun, Rajamäki perusteli ratkaisuaan, joka keräsi tyrmistyneitä reaktioita eduskunnassa.

.

Muiden puolueiden lisäksi myös oman puolueen jäsenet purkivat pettymystään Rajamäkeen. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi asiaa Twitterissä.

– Paperittomien oikeus saada välttämättömiä terveyspalveluja olisi pitänyt hyväksyä eduskunnassa. Hallituksen esitys asiasta oli hyvä, Rinne kirjoitti tiistaina.

*

Asiantuntija:

– Hallituksen paperittomien lakiesityksessä kokonaiskustannukseksi on arvioitu enimmillään 550 000-650 000 euroa vuodessa. Jo yhden XDR-tuberkuloosipotilaan hoito maksaa lähes saman verran.

*

Lääkärit: Lakiesitys paperittomien hoidosta täysi susi

Uhkana terveysturismi

Kari Rajamäki joutui taistelemaan 199 älykääpiötä vastaan.

*

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015031119338970_uu.shtml

11.3.2015

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemat asiantuntijat kritisoivat hallituksen lakiesitystä poikkeuksellisen voimakkaasti.

Entinen sisäministeri, kansanedustaja Kari Rajamäki (sd), nostatti maanantaina poliittisen kevätmyrskyn torppaamalla oman ministerinsä valmisteleman lakiesityksen ulkomaalaisten oikeudesta terveydenhuollon palveluihin. Lakiehdotus jätettiin Rajamäen esityksestä pöydälle.

– En ole 32 vuoden urani aikana törmännyt näin huonoon lainvalmisteluun, Rajamäki perusteli ratkaisuaan, joka keräsi tyrmistyneitä reaktioita eduskunnassa.

Muiden puolueiden lisäksi myös oman puolueen jäsenet purkivat pettymystään Rajamäkeen. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi asiaa Twitterissä.

[ Valitettavasti A Rinne on seuraavassakin hallituksessa, vai onko?]

– Paperittomien oikeus saada välttämättömiä terveyspalveluja olisi pitänyt hyväksyä eduskunnassa. Hallituksen esitys asiasta oli hyvä, Rinne kirjoitti tiistaina.

Iltalehti tutustui Juha Rehulan (kesk) johtaman sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden lausuntoihin.

Asiantuntijalausuntojen perusteella hallituksen esitys ulkomaalaisten oikeudesta terveydenhuollon palveluihin on kaikkea muuta kuin ”hyvä”.

Uhkana terveysturismi

Päijät-Hämeen keskussairaalan johtajan, hallintoylilääkäri Maria Virkinmukaan lakiesitys on uhka Suomen pitkäjänteiselle työlle tartuntatautien ehkäisyssä.

Virkin mukaan kroonisiin tartuntatauteihin liittyvästä terveysturismista on jo näyttöä muualla Euroopassa, esimerkiksi Ranskassa ja Iso-Britanniassa.

– Tartuntatautitilanne Suomessa on pysynyt hyvänä ja vakaana. Kalliiden tartuntatautien ilmaishoito toimii laittoman maahantulon houkuttimena ihmisille, joilla esiintyy esimerkiksi HIV:a tai tuberkuloosia. Tämä lisää riskiä tartuntatautien leviämiseen väestössä, Virkki toteaa valiokunnalle antamassaan lausunnossaan.

Virkki muistuttaa, että nykyinen lainsäädäntömme, joka takaa paperittomille ihmisille kiireellisen hoidon, on linjassa suurimman osan Euroopan maista kanssa.

– Suomen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa on kestämätöntä, että hallitus esittää terveyspalvelujen laajentamista eli omaa lakia laittomasti maassa oleville, kun samanaikaisesti sosiaali- ja terveyshuoltomenoja karsitaan hallituksen aiemman esityksen mukaisesti miljardi euroa, Virkki toteaa lausunnossaan.

Virkki nostaa lausunnossaan esiin myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportin, jonka tiedot ovat hänen mukaansa vajavaisia ja yksipuolisia.

– Raportissa paperittomien määräksi on arvioitu 1 000-2 000 henkilöä, kun se Poliisihallinnon raportin mukaan on vuosittain 3 000-7 000 henkilöä.

HIV-pommi Pietarista

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärinHannu Syrjälän mukaan lakiesitys sekoittaisi koko terveydenhuoltojärjestelmän.

Syrjälän mukaan uuden lakiesityksen kriittisin kohta on maassa laittomasti oleskeleville ehdotetut pitkäaikaiset infektiosairauksien hoidot.

– Maassa laittomasti olevien määrä ja Suomeen mahdollisesti ilmaisten lääkkeiden vuoksi hakeutuvien lukumäärää on pidetty vähäisenä. Kuitenkaan ei ole olemassa mitään takeita siitä, että maahan ilmaisen lääkehoidon perusteella hakeutuvien määrä jäisi vähäiseksi, Oulun yliopistollisen sairaalan infektioiden torjuntayksikön osastonylilääkärinä toimiva Syrjälä toteaa valiokunnalle antamassaan lausunnossaan.

Syrjälä kertoo keskustelleensa Pietarin infektiotilanteesta paikallisen Botkinin infektiosairaalan ylilääkärin Vladimir Musatovin kanssa helmikuun lopussa.

Botkinin mukaan Pietarissa on tällä hetkellä miljoona paperitonta ihmistä ja 50 000 HIV-positiivista henkilöä, joista vain 20 prosenttia saa HIV-lääkitystä.

Syrjälän mukaan juuri HIV-potilaiden uudet tuberkuloositartunnat aiheuttavat merkittävän hoidollisen ja kustannuksellisen huolen.

– Näistä uusista tapauksista lähes puolet on antibiooteille vastustuskykyistä tuberkuloosia; joka neljäs on ns. MDR (monilääkeresistenssi) -tuberkuloosia ja joka viides XDR (laaja lääkeresistenssi) -tuberkuloosia, Syrjälä toteaa.

Kustannukset pielessä

Syrjälän mukaan tavallisen tuberkuloosin hoito maksaa Suomessa noin 15 000-18 000 euroa potilaalta. Vähintään kahden vuoden hoitojakson vaativan MDR-tuberkuloosin hoito maksaa noin 160 000 euroa. XDR-tuberkuloosin hoito on huomattavasti kalliimpaa – Syrjälän mukaan satoja tuhansia euroja.

– Hallituksen paperittomien lakiesityksessä kokonaiskustannukseksi on arvioitu enimmillään 550 000-650 000 euroa vuodessa. Jo yhden XDR-tuberkuloosipotilaan hoito maksaa lähes saman verran.

– Miten näiden pitkäaikaisten infektiosairauksien hoidon aiheuttamista kustannuksista edes kuvitellaan selvittävän Suomessa?

Syrjälä kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön tartuntatautilakia uudistavaan työryhmään.

 

Ei sotaa, ei politiikkaa, ei oikeastaan ruokapolitiikkaa, vaan ihan omaani.

Minun ikäiseni ja jopa nuoremmatkin, kokevat nivelongelmia. ”aamupillereitteni” joukossa on mm ubikinonia ja hainrustouutetta, nyt on tullut entisten kansanlääkkeiden jonoon (valkosipuliviina 2cl), inkiväärijuoma. Se tehdään n peukalon pitoisesta inkivääristä, siivutettuna, 1,5l vettä, keitetään. Sinällään aika myrkkyinen maku mutta kun siihen n kädenlämpöisenä lisätään hunajaa; a`vot, varsin aromikas ja hienon makuinen hoitoeliksiiri.

Pirkan blogin tulevaisuus

Sellaista rupesin eukkoni kanssa pohtimaan että jos saamme eduskunnan jossa Keskusta ja Kokoomus ovat oppositiossa statistin osassa niin miten se vaikuttaa tämän blogin sisältöön. Tosisuuri olisi ongelma jos vielä kävisi niin ihmeellisesti että Perussuomalaiset olisivat hallituksessa.

Nythän  keskeisin sisältö täällä on hallituksen, Sipilän, Keskustan, Kokoomuksen ja Orpon parjaaminen. Toinen toistaan tukien, vaivoja säästämättä yhä uudelleen, samaa toistaen lyödään surutta viljellen runsaasti alatyylisiä sanoja.

No pientä helpotusta tuottanee että Trumpin ja USAn, ehkä EUnkin moittiminen voi jatkua.