Pakkoruotsin nosto on yksiselitteinen sodanjulistus

Markkinointitermein ns. toisen kotimaisen pakottaminen lukio-opiskelijoiden riemuksi oli jotain mitä saattoi odottaa demarihallitukselta, mutta silti se on shokki. Kyse ei ole pienestä tahrasta hallitussopimuksessa tai mitättömästä kompromissista. Se ei ole tippaakaan vähempää kuin sodanjulistus tätä maata vastaan, suuri tulevaisuuden toivon tuhoaminen, eikä siihen kovin paljoa tätä lievemmin pidä vastata.

Tarvitsemme tietoa!

Tieto on toden totta valtaa, varsinkin osaamiseen luottavassa maassa. Oppilaitoksilla on kädet täynnä jatkuvasti esiin nousevien uusien tieteenalojen kanssa. Asiaa ei yhtään auta suuri määrä hömppätiedettä ja poliittisia aatesuuntia, joita koitetaan tieteeksi naamioida. Minulla on sinänsä väkevä usko opettajiin ja koulutukseen yhtenä vahvana osaamisen lisääjänä, mutta apuakin tarvitaan. Sinänsä opettajatkin ymmärtävät rahan päälle, sillä ruotsin opettajat ovat ainoa ryhmä jotka ilahtuvat tästä – tuohan muutos heille lisää tuloja ja valtaa. Opiskelijat sen sijaan ymmärtävät tulevaisuuden haasteet sekä tiedot joita tarvitaan tänään ja huomenna. He vastustavat muutosta väkevästi, sillä he kärsivät tästä loppuikänsä. He tietävät että muutos aiheuttaa jo lyhyellä aikavälillä syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia. Olkaamme jälleen harvinaisen selväsanaisia: demarit julistivat sodan nuoria vastaan ja tulevat tällä muutoksella tuhoamaan nuorten tulevaisuuden.

Minulla on lähes joka asiassa sijaa diplomatialle, ymmärrykselle ja eri näkökulmille. Osaan arvostaa lukuisten puolueiden ristiriitaisia näkemyksiä, sillä niille on perusteita. En tietenkään ole samaa mieltä, mutta kunnioitan vakaita mielipiteitä jotka rakentuvat vakaalle pohjalle. Pakkoruotsi rakentuu mädälle pohjalle. Sille ei ole ensimmäistäkään perustetta joka kestää päivänvaloa. Manner-Suomessa on ehkä parituhatta kansalaista jotka puhuvat ruotsia, mutta eivät suomea tai englantia. Ei viisi prosenttia eikä edes viisi promillea. Vaikka heistä jokainen saisi tulkkausapua, säästäisimme silti.

Kaiken AY-jääräpäisyyden ja äijäpolitiikan alla luulisi jopa Antti Rinteen ymmärtävän, että tämä maa elää viennistä. Meidän on opittava maailman kieliä ja kulttuureja. Olemme osa suurta maailmaa, emme Ruotsin kuningaskuntaa. Ruotsi maana ymmärtää tämän. Siellä koulutetaan nuoret maailman taitoihin, eivätkä he odota kenekään puhuvan heille ruotsia kansainvälisessä kaupassa. Aivan turha meidänkään kuvitella että sen paremmin suomi kuin ruotsikaan olisivat kaupan kielinä. Sen edelle menee satakunta muuta kieltä, englannin lisäksi vaikkapa kiina, ranska, espanja, hindi, arabia, ehkäpä venäjäkin. Tarvitsemme näitä kieliä. Jokainen tunti ruotsin kielen opetusta on tunti pois hyödyllisten asioiden opettamisesta. On naurettavaa kehua miten ruotsin osaaminen helpottaa muiden kielten osaamista – eiköhän saksaa opita paremmin saksan tunnilla eikä ruotsin. Opiskelijamme koittavat kaikin keinoin maksimoida osaamisensa tärkeämmissä aiheissa, mutta heille lyödään märkää rättiä päin kasvoja. Heidät laitetaan istumaan satoja tunteja opiskelemassa aihetta joita heistä ehkä yksi prosentti koskaan tarvitsee. Heidän tulevaisuutensa altistetaan sellaisen aiheen osaamiselle, jota he eivät elämässä koskaan tarvitse. Miten voisin ilmaista tällaista asiaa maltillisesti?

Sota käydään politiikan keinoin

Seison sanojeni takana, tämä on sodanjulistus, alalajina informaatiosodankäynti. Siihen on vastattava viisaudella. Kuten eräs taannoinen oikeusministeri Henriksson opetti, rkp:lle väkivalta on täysin sallittu keino kielisodassa, mutta meidän ei pidä koskaan alentua siihen. Suomi on kaikkien suomalaisten maa, oli sitten täällä syntynyt tai muualta tullut yhteiseen hiileemme puhaltamaan. Meidän on otettava siitä kiini vaaleissa, mielenilmauksissa ja arjen päätöksissämme. Meidän on tehtävä selväksi että Suomi on itsenäinen, viisas ja kansainvälisyyttä ymmärtävä sivistysvaltio, joka ei hevin alistu pienen paskiaisryhmän rahanahneen pelin uhriksi.

Pitäkäämme siis ääntä. Boikotoikaamme rkp:n jäsenten yrityksiä, etsikäämme jokaisen rkp:n jäsenen kaapeista kaikki luurangot ja tuokaamme ne median valokeilaan. Paljastakaamme heidän rötökset. Vakuuttakaamme kaikki muut puolueet ymmärtämään pakkoruotsin tuho. Olkaamme ystäviä toisillemme. Keskustelkaamme suomenruotsalaistenkin kanssa ja etsikäämme ymmärrys siitä, että meitä yhdistää ihmisyys, ei veroja ja vastuuta kiertävä, rotuoppia ylistävä, absoluuttisen pahuuden laitos. Voimme voittaa sodan vain sisulla ja järjellä.

AL : Demokraateilta tyrmäys

Maahanmuuton erikoisjulkaisu Aamulehdessä 2.6.2019

.

Demokraateilta tyrmäys Trumpin siirtolaislinjalle

  • Kamala Harris kauhistelee siirtolaislasten erottamista vanhemmistaan rajalla.
  • Julian Castron mielestä rajanylitys ei ole rikos. [ Toisen polven siirtolainen Meksikosta ]

Toini Hinkkanen Pasadena

  • Demokraattien kilpa ehdokkuudesta Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaaleihin on jo täydessä vauhdissa. Perjantai-iltana Kalifornian Pasadenassa esittäytyivät Kamala Harris, Julian Castro, Bernie Sanders ja Jay Inslee.
    Nelikko löysi siirtolaisuudesta yhtymäkohtia muihin epäkohtiin. Kalifornialaissenaattori Kamala Harris, 54, tuomitsi presidentti Donald Trumpin siirtolaispolitiikan.
    – Voitteko kuvitella, että vanhemmat, jotka koettavat tuoda lapsensa turvaan väkivallalta, erotetaan toisistaan rajalla. Siinä ei ole kysymys rajaturvallisuudesta, vaan ihmisoikeuksien rikkomisesta, Harris soimasi.
    [ Ketkä tekee olon turvattomaksi Meksikossa? – meksikolaiset. Pitäisikö kaikkien maansa turvattomaksi tehneiden ihmisten päästä muuttamaan Yhdysvaltoihin?  Mikä olisi lopulta tulos? Turvattomuuden leviäminen alueille jotka vielä ovat jotenkuten turvallisia.]

*

Biden johtaa

  • Demokraattien ehdokas-kisan kärjessä on gallupien mukaan ex-varapresidentti Joe Biden 35 %n kannatuksella.
    • Toisena on Bernie Sanders 16,5 %:LLa.
    • Kolmantena on Elizabeth Warren 9 %:n kannatuksella.
    • Kamala Harris on neljäntenä 7,5 %:lla ja Pete Buttgieg viidentenä 5,8 %:n kannatuksella.
    • Julian Castron kannatus on 1,2 %.
    • Jonkinlainen suosiolukema on saatu 20 tarjokkaalle.
    • Jay Insleen kannatus on liian pientä näkyäkseen gallupeissa.
    • Tiedot on kerännyt RealClear Politics. Ne ovat eri mielipiteenmittausten keski-arvoja.

TEEMOJA Demokraattiehdokkaiden esittämiä vaatimuksia ovat muun muassa:
• Täydellinen siirtolaislainsäädännön uudistus.
• Kansalaisuus laittomien siirtolaisten Yhdysvalloissa syntyneille nuorille.
• Polku kansalaisuuteen maassa oleskeleville 11 miljoonalle laittomalle siirtolaiselle.
• ICE pois poliisivoimista
• Yksityiset vankilat katkolle.
• Yhdysvallat takaisin Pariisin ilmastosopimukseen.

[ Kuusi kohtaa, joista vain kaksi on muuta kuin Meksikon pakolaisuuteen liittyvää. Onko pakolaisuus Meksikosta näiden ehdokkaiden tärkein asia?]

[ Ovatko yllä esitetyt tavoitteet myös Joe Biden’n mielipiteitä? – kannatus 35 % ]

*

ICE

https://en.wikipedia.org/wiki/U.S._Immigration_and_Customs_Enforcement

The U.S. Immigration and Customs Enforcement (ICE) is a law enforcement agency of the federal government of the United States tasked to enforce the immigration laws of the United States and to investigate criminal and terrorist activity of transnational organizations and aliens within the United States.

Vahva oppositio on parempi, kuin heikko hallitus

Rinteen hallituksesta tulee heikko jo siksi, että siinä on viisi puoluetta. Kuherruskuukauden jälkeen alkaa arki ja silloin vasta näemme, miten Rinne pitää joukkonsa kasassa. Kepun kenttä on arvaamaton ja Sipilä ei ole suosiossa takametsien miesten joukossa. Se voi aiheuttaa paljon unettomia öitä Rinteelle.

Opposition rooli on myös tärkeä. Sanoihan Kekkonen aikanaan Kokoomukselle, jota pidettiin kelpaamattomana hallitukseen yli 20 vuotta Kekkosen toimesta,  että ”kyllä oppositiossakin voi maataan palvella”.

Nyt on kaksi vahvaa oppositiopuoluetta, jotka takuulla pitää Rinteen hallituksen varpaillaan jatkuvasti. Kunhan eduskuntatyö pääsee vauhtiin, niin saamme nähdä ja kuulla monta värikästä näytelmää, jossa Rinne on lirissä.

Nähtäväksi jää, kuinka Rinteen pumppu kestää.

Kun kannatuslukemat tulevat jatkossa varmuudella rokottamaan tulevia hallituspuolueita, niin silloin alkaa housut tutista muillakin, kuin demareilla. Erityisesti kannattaa seurata Kepun edesottamuksia. Kunhan Kepun kannatus putoaa alle 10 %, niin voi tulla kiire pois Rinteen hallituksesta.

 

Venäjä lähetti lisää lentokoneita Suomea vastaan 13.2.1918

Edellinen artikkelini Vapaussodasta löytyy täältä. Vilppulan suunnan taisteluista maaliskuussa voi lukea mm. täältä.

”13.2.1918 Pietarin sotilaspiirin ylipäällikkö käski lähettää rautateitse viiden koneen osaston Helsinkiin. Valkoisten tiedustelutietojen mukaan 24.2.1918 Viipuriin saapunut juna jatkoi Riihimäen kautta pohjoiseen. Kolme konetta palautui Kouvolaan. Tampereelle jatkoi kaksi konetta, joita varten pystytettiin suojat Näsijärven Naistenlahdelle.

Pohjoisen rintaman lento-osaston käytössä oli 2-3 Nieuport 10 ja 21:tä. Edellinen oli kaksipaikkainen tiedustelukone, jälkimmäinen yksipaikkainen hävittäjä. Maaliskuun 3. päivästä alkaen suoritettiin 1-2 tiedustelulentoa päivässä Vilppulan suuntaan. Samalla pudotettiin punaiselle paperille painettua propagandaa. Tiedustelulentoja suoritettiin myös öisin.

Punaisten maaliskuun yleishyökkäys käynnistyi koko rintamalla 10.3.1918 ympärillä. 70 kilometrin etäisyyden takia Lylyjärven jää Vilppulan eteläpuolella otettiin työkentäksi. – – Tiedustelun lomassa pudoteltiin kranaattikartessin kaltaisia pommeja.”[i]

——

[i] Elias Salminen & Kalevi Keskinen – Tiedustelulentäjät Suomen sodissa 1918-1945; 2018; sivu 47

 

Pakkoruotsi palautetaan kyykyttämään suomalaisia

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ba8caa62-e787-4413-b3fa-bc9e3bb348f9

”Iltalehden haltuunsa saamasta hallitusohjelmaluonnoksesta löytyy erittäin kiinnostava lause:

”Palautetaan toinen kotimainen kieli pakolliseksi aineeksi ylioppilastutkinnossa.”

Kirjaus tarkoittaa sitä, että ruotsin kieli palaa pakolliseksi aineeksi niillä ylioppilaskokelailla, jotka ovat äidinkieleltään suomenkielisiä. ”

Tätä jo pelkäsin, kun  tiedossa oli, että demut, kepulit ja rasisinen kansanpuolue pääsevät tekemään lehmänkauppoja.

Voi että, että persuja vit…aa- ihanaa !

Väärin äänestetty, kun äänestitte persuja.  Eivät kelpaa mihinkään, ei hallitukseen, ei kokoomuksen kumppaniksi oppositioon, ei EU-jytkyn tekijäksi , ei muodostamaan uutta EU-vastaista ryhmää, Ruotsidemokraatitkin nauravat,  Halla-ahon logiikka petti ja hymy hyytyi.

Kansa on viisasta, persut eivät, siis lauletaan yhdessä:

– persut ei oo mittään

– halla ei oo mittään

– kaikki persut eivät oo mittään…

Raamatun vaiheita

Osa Raamatusta on käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja – ”Pyhän tekstin muuttuminen on välttämätöntä, koska sen täytyy olla relevanttia omalle ajalleen” | Yle Uutiset | yle.fi

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on maailman johtava Vanhan testamentin tutkimuksen huippuyksikkö.

————————–

Raamattua lukiessa ei aivoja kannata jättää narikkaan.

Aikoinaan, kun kirjaan tutustuin. törmäsin jo Raamatun alkulehdillä omituisuuksiin luomiskertomuksissa, joita kirjassa on kaksi:  luonnontieteellinen ja myyttinen kertomus, jossa ihmisyyden kehittymistä valotetaan.

Luonnontieteellinen osa on oman intuitioni mukaan peräisin Babylonian pakkosiirtolaisuudesta noin puoli tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua, jolloin pappi Esra  alkoi työryhmineen Raamatun kirjoituksia kokoamaan. Tuon ajan alkeelliseen tieteelliseen maailmankuvaan on lisätty käsitys Luovan Hengen vaikutuksesta. Lopputulos on vähän rujo loogisesti ja ilmeisesti myös rajusti karsittu laajemmasta versiosta, koska lopussa on viittauksia siihen, että se olisi ollut laajempi.

Aatamia ja Eevaa koskeva luomiskertomus vaikuttaa paljon vanhemmalta koosteelta myyttisyydessään, mutta sekin on voinut välittyä Babyloniasta.

Vaikutteita on siepattu juutalaisesta perinteestä, Egyptistä ja Babyloniasta. Sieltä sun täältä.

Myös kertomukset Nooan seikkailuista ovat myyttisiä, joka merkitsee, ettei voida myöhemmin nähdä, mikä osuus niissä on historiallista, mikä taas muuta.


Tuo kaikki merkitsee sitä, että fundamentteja voidaan luoda, mutta fundamentit eivät voi perustua tekstien kirjaimelliseen tulkintaan. Fundamentit voivat olla tekstien sisällöstä riippumattomiakin, kuten esimerkiksi usko ihmisen ymmärryksen yläpuolella olevaan persoonalliseen jumaluuteen  tai sitten olevaisen olemuksessa olevaan panteistiseen henkeen tai sitten näiden yhdistelmään.