Pakkoruotsin nosto on yksiselitteinen sodanjulistus

Markkinointitermein ns. toisen kotimaisen pakottaminen lukio-opiskelijoiden riemuksi oli jotain mitä saattoi odottaa demarihallitukselta, mutta silti se on shokki. Kyse ei ole pienestä tahrasta hallitussopimuksessa tai mitättömästä kompromissista. Se ei ole tippaakaan vähempää kuin sodanjulistus tätä maata vastaan, suuri tulevaisuuden toivon tuhoaminen, eikä siihen kovin paljoa tätä lievemmin pidä vastata.

Tarvitsemme tietoa!

Tieto on toden totta valtaa, varsinkin osaamiseen luottavassa maassa. Oppilaitoksilla on kädet täynnä jatkuvasti esiin nousevien uusien tieteenalojen kanssa. Asiaa ei yhtään auta suuri määrä hömppätiedettä ja poliittisia aatesuuntia, joita koitetaan tieteeksi naamioida. Minulla on sinänsä väkevä usko opettajiin ja koulutukseen yhtenä vahvana osaamisen lisääjänä, mutta apuakin tarvitaan. Sinänsä opettajatkin ymmärtävät rahan päälle, sillä ruotsin opettajat ovat ainoa ryhmä jotka ilahtuvat tästä – tuohan muutos heille lisää tuloja ja valtaa. Opiskelijat sen sijaan ymmärtävät tulevaisuuden haasteet sekä tiedot joita tarvitaan tänään ja huomenna. He vastustavat muutosta väkevästi, sillä he kärsivät tästä loppuikänsä. He tietävät että muutos aiheuttaa jo lyhyellä aikavälillä syrjäytymistä ja mielenterveysongelmia. Olkaamme jälleen harvinaisen selväsanaisia: demarit julistivat sodan nuoria vastaan ja tulevat tällä muutoksella tuhoamaan nuorten tulevaisuuden.

Minulla on lähes joka asiassa sijaa diplomatialle, ymmärrykselle ja eri näkökulmille. Osaan arvostaa lukuisten puolueiden ristiriitaisia näkemyksiä, sillä niille on perusteita. En tietenkään ole samaa mieltä, mutta kunnioitan vakaita mielipiteitä jotka rakentuvat vakaalle pohjalle. Pakkoruotsi rakentuu mädälle pohjalle. Sille ei ole ensimmäistäkään perustetta joka kestää päivänvaloa. Manner-Suomessa on ehkä parituhatta kansalaista jotka puhuvat ruotsia, mutta eivät suomea tai englantia. Ei viisi prosenttia eikä edes viisi promillea. Vaikka heistä jokainen saisi tulkkausapua, säästäisimme silti.

Kaiken AY-jääräpäisyyden ja äijäpolitiikan alla luulisi jopa Antti Rinteen ymmärtävän, että tämä maa elää viennistä. Meidän on opittava maailman kieliä ja kulttuureja. Olemme osa suurta maailmaa, emme Ruotsin kuningaskuntaa. Ruotsi maana ymmärtää tämän. Siellä koulutetaan nuoret maailman taitoihin, eivätkä he odota kenekään puhuvan heille ruotsia kansainvälisessä kaupassa. Aivan turha meidänkään kuvitella että sen paremmin suomi kuin ruotsikaan olisivat kaupan kielinä. Sen edelle menee satakunta muuta kieltä, englannin lisäksi vaikkapa kiina, ranska, espanja, hindi, arabia, ehkäpä venäjäkin. Tarvitsemme näitä kieliä. Jokainen tunti ruotsin kielen opetusta on tunti pois hyödyllisten asioiden opettamisesta. On naurettavaa kehua miten ruotsin osaaminen helpottaa muiden kielten osaamista – eiköhän saksaa opita paremmin saksan tunnilla eikä ruotsin. Opiskelijamme koittavat kaikin keinoin maksimoida osaamisensa tärkeämmissä aiheissa, mutta heille lyödään märkää rättiä päin kasvoja. Heidät laitetaan istumaan satoja tunteja opiskelemassa aihetta joita heistä ehkä yksi prosentti koskaan tarvitsee. Heidän tulevaisuutensa altistetaan sellaisen aiheen osaamiselle, jota he eivät elämässä koskaan tarvitse. Miten voisin ilmaista tällaista asiaa maltillisesti?

Sota käydään politiikan keinoin

Seison sanojeni takana, tämä on sodanjulistus, alalajina informaatiosodankäynti. Siihen on vastattava viisaudella. Kuten eräs taannoinen oikeusministeri Henriksson opetti, rkp:lle väkivalta on täysin sallittu keino kielisodassa, mutta meidän ei pidä koskaan alentua siihen. Suomi on kaikkien suomalaisten maa, oli sitten täällä syntynyt tai muualta tullut yhteiseen hiileemme puhaltamaan. Meidän on otettava siitä kiini vaaleissa, mielenilmauksissa ja arjen päätöksissämme. Meidän on tehtävä selväksi että Suomi on itsenäinen, viisas ja kansainvälisyyttä ymmärtävä sivistysvaltio, joka ei hevin alistu pienen paskiaisryhmän rahanahneen pelin uhriksi.

Pitäkäämme siis ääntä. Boikotoikaamme rkp:n jäsenten yrityksiä, etsikäämme jokaisen rkp:n jäsenen kaapeista kaikki luurangot ja tuokaamme ne median valokeilaan. Paljastakaamme heidän rötökset. Vakuuttakaamme kaikki muut puolueet ymmärtämään pakkoruotsin tuho. Olkaamme ystäviä toisillemme. Keskustelkaamme suomenruotsalaistenkin kanssa ja etsikäämme ymmärrys siitä, että meitä yhdistää ihmisyys, ei veroja ja vastuuta kiertävä, rotuoppia ylistävä, absoluuttisen pahuuden laitos. Voimme voittaa sodan vain sisulla ja järjellä.

37 Replies to “Pakkoruotsin nosto on yksiselitteinen sodanjulistus”

  1. Tämä oli odotettavissa, kun Rinne otti RKPn mukaan hallitusneuvotteluihin. Jokaisen osallistujan piti saada jotakin hallitusohjelmaan. Se on ihan perseestä, mutta ei sille mitään voi.

  2. Juhani, ei voi nyt, mutta pitkässä juoksussa voi.

    RKP:n valta on meidän heille antama. Pääosin se on rahasta kiinni. Voimme päättää että emme ruoki heitä.

    Suurin haaste on tehdä selväksi että emme sodi suomenruotsalaisia ihmisiä vastaan. Sodimme RKP:ta vastaan. Suomenruotsalaisista – kuten suomensuomalaisistakin – leijonaosa on ihan perusfiksua väkeä.

  3. Freudentalisti Henrikssonin mielestä suomalainen tyttö ja poika ei hallitse omaa kehoaan ja mieltään, vaan niihin saa freudentalisti tunkea mitä milloinkin sattuu mieleen tulemaan ilman kohteen suostumusta, kuten esimerkiksi pakkoruotsia.

    Pedagogisesti olisi parempi, että pakkoruotsi tunnit käytettäisiin liikuntaan, sillä on havaittu liikunnan parantavan oppimistuloksia merkittävästi. Mutta turhaksi koetun aineen pakko-opiskelu aiheuttaa turhautumista, joka on omiaan heikentämään tuloksia muissakin oppiaineissa.

    Demarit näyttävät jääneen vaille yleissivistystä, kun tuollaista simputusta tukevat.

    1. Demarit kumartavat vaalirahoitusta antaville ja siten erityisesti ruotsinkielisille säätiöille, mikä näkyy rasistisen kielipuolueen kumartamisena.

  4. Kadun vieläkin etten ottanut sitä Aamulehden juttua jemmaan vuosien takaa, kun Henriksson oli oikeusministeri. Eihän hän nyt tietenkään sanonut että menkää ja hakatkaa. Mutta rkp:n nuorisoaktiiveista muodostunut teinijengi otti aika kovakouraisesti kiinni pakkoruotsin vastaista nimenkirjoitusta kerännyttä eläkeläistä vastaan, tuli kolhuja. Henriksson totesi, että vanhuksen ei olisi pitänyt tällaisilla toimin ärsyttää.

    Ja harva asia minua niin paljon pistää vihaksi kuin uhrin syyllistäminen. Samainen rouva on monta kertaa todennut että raiskauksen uhrien syyllistäminen on karmivaa, ja hän on oikeassa. Mutta sitten kääntyy kelkka kun ovat omat pelissä.

    Mielestäni tuo kuvastaa sitä, että RKP:n eliitti ei näe suomensuomalaisilla ihmisarvoa.

    1. ”Henriksson totesi, että vanhuksen ei olisi pitänyt tällaisilla toimin ärsyttää.”

      Kyllä Henriksson lienee lakikirjansa lukenut. Freudentalistien lakikirjassa todennäköisesti lukee, ettei suomea puhuvalla keltaisella rodulla ole oikeutta kehoonsa eikä mieleensä. Vaan valta kuuluu germaaniselle ylirodulle.

  5. Suomen ruotsinkielinen eliitti (=RKP) on nyt riemuissaan, kun saivat erävoiton arvovaltataistelussa. Eihän tässä mistään muusta ole kysymys, kuin bätre folkin arvovallasta.
    Ruotsissakin puhutaan jo kohta enemmän englantia, kuin ruotsia.

    Pieni esimerkki trendeistä tämän päivän Suomessa. Nyt on muotia, että pienet lapset 4-6 vuotiaat jo pannaan kielikouluun, mutta englannin kielen kouluun. Ei kenellekään tule edes mieleen, että ruotsinkieltä opetettaisiin pikkulapsille, varsinkin, kun nämä kielikoulut maksaa. Niistä on tullut bisnes tänne pohjan perukoillekin.

  6. Huokaus!

    Minä en henkilökohtaisesti halua mitään kielisotaa ruotsinkielisten suomalaisten ja suomenkielisten suomalaisten välille. Meidän molempien yhteinen verivihollinen on imperialistinen roistovaltio Venäjä. Vain Venäjä hyötyy, jos ruotsinkieliset ja suomenkieliset rupeavat tappelemaan keskenään.

    Mutta Kyuu on oikeassa alustuksessaan. Pakkoruotsi on vahingollinen Suomelle. Suomalaisten pitäisi osata enemmän esimerkiksi espanjaa ja ranskaa – ruotsin osaamisesta sen sijaan ei ole juurikaan hyötyä.

  7. Juhani, tämä ei ole suomenkieliset vastaan ruotsinkieliset. Tämä on molemmat vastaan RKP. Suomenruotsalaiset eivät ole vihollisia! Pakkoruotsi on RKP:n show, mutta show’n takana on miljardien eurojen verokavalluksia, joista valtiontalouden tarkastusvirasto aina turhaan muistuttaa. Se on haitallista kaikille veronmaksajille.

    1. Kyuu, Sinä olet tietysti oikeassa. Moni muu kuitenkin lietsoo eripuraa suomenkielisten suomalaisten ja ruotsinkielisten suomalaisten välille – se ei ole Suomen, eikä suomalaisten hyväksi.

  8. Ruotsinkielisten ei pitäisi äänestää puoluetta, jolla on vahva imperialismin ja rotufreudentalismin perinne.

  9. Donnerkin heittäytyi vanhalla iällään varsinaiseksi pelleksi mennessään mukaan freudentalistien karkeloihin.

  10. Toki ymmärrän kansan yhtenäisyyden tarpeen, mutta pitää muistaa, että suomenruotsalaisia on vain alle 5% , ei 50%, kansasta, joten yhtenäisyyden kannalta kysymys ei ole niin relevantti. Meillä on varmasti muitakin vähintään 5%n poikkeamia tässä maassa.. esim vieraskieliset, joita on jo enemmän kuin ruotsinkielisiä. Suomen kielipolitiikka on perusteellisen uudistuksen tarpeessa, ei tällainen systeemi voi jatkua. En koe nykyisen kielipolitiikan kyseenalaistamista mitenkään haitalliseksi kansan yhtenäisyyden kannalta. Toki suomenruotsalainen edunvalvontakoneisto yrittää viestittää meille, että ruotsin aseman kyseenalaistaminen pelaa Venäjän pussiin..On ihan luonnollista, että Venäjä-korttia käytetään tässä yhteydessä. Pitää kuitenkin muistaa ,että Venäjä valloitti 1809 Suomen, vaikka ainoa virallinen kieli oli tuolloin ruotsi..Ei ruotsin asema meitä silloin auttanut eikä ”kaksikielisyys” 1939 eikä liioin 2019. Vain uskottava maanpuolustus auttaa..

  11. ”RKP:n eliitti ei näe suomensuomalaisilla ihmisarvoa”

    Tämä on totta,. Meitä käsitellään muovattavana massana, ei yksilöinä.
    Tällä on juurensa Ruotsin suurvalta-ajassa, jonka perintöä tuo eliitti edelleen kantaa kulttuurisessa DNAssaan. Siksi Suomen nykyinen kielipolitiikka on lähempänä 1970-luvun eteläafrikkalaista arvopohjaa kuin viiteryhmämme pohjoiseurooppalaista arvopohjaa. Järkevä kielipoliittinen malli on kopioitavissa demokratian mallimaasta Ruotsista, jonka kielilaki uudistettiin vuonna 2009.
    Tuo laki on sopiva viitekehys myös Suomen kielipolitiikan uudistamiselle.
    Sen perusajatus on pääkieli! Ruotsin pääkieli on ruotsi. Suomen pääkieli on suomi!Pääkieli yhdistää kaikki erikieliset suomenmaalaiset yhtenäiseksi kansakunnaksi.Aivan kuten Ruotsissa sikäläinen pääkieli yhdistää kaikki ruotsalaiset yhdeksi yhtenäiseksi kansaksi.

  12. Tässäpä ajatus sinänsä. Venäjää on aina ihmetelty kun siellä ei kansan mietteet ja tyyli muutu vaan pysyy perusajatus vuosisadasta toiseen. Ei ole ollut aihetta muutokseen. Voisiko täällä pohjolan maissa olla jokin pieni eliitti ruotsalaisia joilla on myös vanha imperialismi veressä? Ja heitä olisi sitten pesiytynyt RKP:hen enempi?

    1. ”Suurvalta säilyy kauimmin henkisenä rakennelmana”.

      Ruotsin suurvalta-asema romahti yli 200 vuotta sitten, mutta Suomen nykyiset ruotsalaiset , siis nykyisen Suomen alueelle muuttaneet suurvalta-Ruotsin ruotsalaiset ja heidän jälkeläisensä (suomenruotsalaiset) kantoivat ja kantavat edelleen valloittajakansan identiteettiä. Tämä koskee nimenomaan RKPn svekomaaneja.Vuoden 1919 hallitusmuodon termi ”kansalliskielet ” perustui nimenomaan suomenruotsalaiseen kansallisuuskäsitykseen, jonka mukaan Suomessa asuu kaksi kansaa, kehittynyt valloittajakansa ruotsalaiset ja kehittymätön alistujakansa suomalaiset. Tästä kahden kansan ajatuksesta johdettiin ”kaksi kansalliskieltä”, ruotsalaisen kansan kansalliskieli ruotsi ja suomalaisen kansan kansalliskieli suomi ,joka ei siis kelvannut valloittajakansalle koko maan yhteiseksi kieleksi.

      Tämä ajattelu näkyy edelleen RKPn ideologiassa vielä tänäkin päivänä.
      Me suomalaiset olemme verrattavissa irlantilaisiin, joiden oma kieli iiri tuhoutui valloittajakansan englannin kielen alle. Me toki onnistuimme säilyttämään suomen kielen, vanhan vainoojamme Venäjän imperialismin avulla.. ilman Ruotsin suurvalta-aseman romahtamista me emme puhuisi nyt suomea..
      Mielestäni suomenruotsalaisen edunvalvontakoneiston svekomania on vähintään yhtä suuri henkinen vainooja kuin Venäjän imperialismi.

      Suomen on pitänyt tasapainotella tässä välissä vuosisatojen ajan ja pitää näemmä edelleen niin kauan kuin svekomania ei tunnusta suomen kielen pääkielistatusta Suomessa.Rinteen hallitus ei tätä tunnusta, vaan jatkaa ja kiristää svekomaanista kielipolitiikkaa.Siksi tarvitaan vastavoimia! Ei mitään fenno- tai muuta maniaa, vaan tervettä järkeä ja pragmaattisia ratkaisuja.

      Pääkielimalli on sellainen, pragmaattinen ratkaisu. Se toimii demokraattisessa modernissa Ruotsissa, joka ei suinkaan ole suomenruotsalaisten henkinen kotimaa, vaan heidän henkinen kotimaansa on kulttuurisessa DNAssa uinuva suurvalta-Ruotsi. Siellä suomen kielellä ei ollut mitään oikeuksia.

  13. ”Ruotsinkieliset lukevat pakollisena suomea alakoulusta lähtien, koska he tietävät tarvitsevansa sujuvaa suomen taitoa viimeistään työelämässä. Eivät he todellisuudessa tarvitse suomenkielisten ja vieraskieliseen vähemmistöön kuuluvien tarjoamia ”ruotsinkielisiä” palveluita. He kun osaavat noissa palvelutilanteissa poikkeuksetta paremmin suomea kuin vastapuoli ruotsia.

    Varsinkin pääkaupunkiseudulla ruotsinkieliset myöntävät olevansa kaksikielisiä ja käyttävänsä pääsääntöisesti suomenkielisiä palveluita.

    Me suomenkielinen valtaenemmistö ja vieraskielinen vähemmistö, siis 95%:n enemmistö, emme tietenkään tarvitse virallista kaksikielisyyttä yhtään mihinkään. Se on meille vain kohtuuton taakka ja miljardiluokan kustannus, joka vuosi.

    Meidän 95%:n enemmistön tulee vapauttaa itsemme velvollisuudesta tuottaa palveluita ruotsinkieliselle vähemmistölle, poistaa kaikki julkisten tehtävien ruotsin taidon vaatimukset, tehdä ruotsi vapaaehtoiseksi kaikilla opintojen tasolla ja muuttaa Suomi virallisesti yksikieliseksi suomenkieliseksi maaksi. Sitä vaatii maan suuren valtaenemmistön etu.”

    http://evatawasoli.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276858-matematiikasta-ei-tule-karsia-toisessa-kotimaisesta-tarvittaessa-lisakaistaa

    Haluaako 5% vähemmistö olla osa yhtenäistä kansaa vai eristäytyä omaan kansallisuuteensa.. se kysymys on relevantti yhtenäisyyden kannalta esim Pohjanmaalla, missä heidän osuutensa on luokkaa 50%.

    Ei me voida siitä lähteä, että 95% pitää joustaa yhtenäisyyden nimissä.. kyllä sen nyt luulisi olevan päivänselvää..

  14. Ehdotan perustuslakiin muutosta:

    Suomen kansalliskieliksi tulisi määritellä suomi, ruotsi ja saame.

    1. Ihan varteenotettava ehdotus, jonka tuloksena kansalliskielipykälän tulkinta saataisiin terveemmälle pohjalle.

  15. Erkoopeellä on tuskin kanttia ehdotusta vastustaa, koska heillä on jäseninä saamelaisia etnonationalisteja.

    Alkuperäiskansan tunnustaminen tulisi kuitenkin kirjata perustuslakiin.

  16. Ruotsissa on varsin laaja ”saamenkielinen hallintoalue”, jossa periaatteessa pitäisi tarjota saamenkieliset yhteiskuntapalvelut. Suomen pohjoisimmat kunnat voitaisiin uudistaa samankaltaisiksi. Rannikolle voitaisiin tehdä ruotsinkielinen hallintoalue, jossa ruotsalaisten omakieliset palvelut turvattaisiin.

  17. Atamaani Iso-Lipponen on sanonut, että meidän pitäisi ottaa mallia Ruotsista. Otetaan nyt sitten mallia Iso-Lipposen uraa kunnioittaen.

  18. Ruotsi menetti miehittämänsä Suomen Venäjän tsaarille vuona 1809. Yli kaksisataa vuotta on kulunut niin. että valloittajien jälkeläiset ole pystyneet integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Kaikki kyllä ovat oppineet suomen kielen, mutta kuitenkin jokin mättää. Ruotsinkielisillä on omat koulut, oma yliopisto [Åbo Akademi ), oma sairaala ( Åbolands sjukhus) ja omat alhaiset kriteerit yliopistoihin pääsyyn j.n.e.

    Missä muualla maailmassa on maa, jossa pakotetaan opiskelemaan neljän prosentin minoriteetin keskenään käyttämää kieltä?

  19. Ohan ruottalaisilla oma reservaattikin, Ahvenanmaa, joka kiviriippa pitäisi myydä ruottalaisille, jolloin siitä tulisi ”suomenkielinen hallintoalue”, jolloin suomenkielisetkin saisivat omakielisiä yhteiskunnallisia palveluja.

  20. Kaikki olisi valtakunnassa toisin, jos umpipölhöt demarit eivät olisi alistuneet germanistipuolueen lakeijoiksi.

  21. Onhan demareissakin ollut joskus niitäkin, jotka ovat ymmärtäneet, mistä kana kusee. Näitä ymmärtäjiä ei taida Tampereelta löytyä ainoatakaan?

    https://fi.wikipedia.org/wiki/L._A._Puntila

    ”Ennen sotia Puntila samaistui lähinnä aitosuomalaisuuteen ja AKS:stä Mäntsälän kapinan takia eronneisiin maalaisliittolaisiin. Sodan jälkeen Puntilaa pyydettiin useaan otteeseen kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaaksi, mutta puolue oli hänestä väärä. Puntila liittyi 1965 sosialidemokraattiseen puolueeseen. Puntilan poliittinen ura jäi yhteen kansanedustajakauteen vuosina 1966–1970.

    Puntilan väitöskirja Ruotsalaisuus Suomessa (1944) käsittelee suomenruotsalaisten kansallistunnetta ja rotuoppeja.”

  22. Suomalaisuus kyllä joustaa ja suomalainen kyllä ymmärtää kaikkia jotka yhteen hiileen puhaltavat. Emme vain ymmärrä niitä jotka ryöstävät silmittömästi. Siksi tämä kieliviha on niin suurta.

    1. RKP sai Vaasan täyden päivystyksen eli jo sinänsä ylimitoitetut palvelut kielen perusteella.. Sen olisi luullut riittävän, joten mistä ihmeestä tuo suunnaton röyhkeys ja ahneus ja simputusvimma oikein kumpuaa?

      Viisi muuta, suomenkielistä, saman kokoluokan maakuntakaupunkia jäi ilman sairaalaa!! Eli erityiskohtelua saanut ahnehtii ja vaatii vielä lisää!

  23. Tällaista skeidaa Anna-Maja Henriksson’lta :

    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006129459.html
    3.6.2019

    RKP:N puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ei osannut kertoa maanantaina hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen milloin muutos tulee voimaan.

    ”Tässä tarvitaan nyt työryhmätyöskentelyä. Tulevan opetusministerin tehtävänä on viedä asiaa eteenpäin, mutta hallituksen tahtotila on linjattu ja tavoitteena on, että toisesta kotimaisesta kielestä tulee pakollinen”, Henriksson sanoi.

    Henrikssonin mukaan toisesta kotimaisesta kielestä täytyy tehdä oppilaille mielekäs oppiaine.
    [Ruotsin opiskelun tekeminen kaikille mielekkääksi on sula mahdottomuus.]

    ”Siinä meillä on vielä tekemistä niin suomen- kuin ruotsinkielisissäkin kouluissa”, Henriksson sanoo.

    ”Minua todella huolestuttaa se, että myös ruotsinkielisissä kouluissa on oppilaita, jotka eivät kirjoita suomen kieltä. Se ei ole hyvä trendi ja haluan, että sen kehitys saadaan pysähtymään.”
    [Ei varmaan haittaa vaikka eivät kirjottaisikaan.

  24. Henriksson on mestari propagandassa. Kyllä hän puhuu mitä vaan.

    Ongelma on siinä mitä hän tekee. Ruoskii Suomen tulevaisuuden tekijöitä.

    1. Ongelmana ovat rasistisen kielipuolueen tavoitteet, keinot ja massiivinen rahamäärä käytettäväksi suomenkielisten kyykyttämiseen, sekä vaalirahaa saavien demarien ja kepulien into kumartaa rahojen antajaa.
      Valitettavasti kokkaritkaan eivät tästä ole vapaita, mutta pakkoruotsi on kepulien siunaama alunperin ja demuissa on sen tukijoita todella liikaa.

  25. Mielenkiintoista pohdintaa suomi24 -sivustolla.

    (Hurraa-professori Jan Sundbergin tietokoneelta oli lähetetty vihaviestejä ruotsinkielisille toimittajille. Kuka lähetti? Ei ole tietoa, ei ainakaan tiedetä tutkimusten tuloksista. Iso-Lipponen ja Saukki esiintyivät järkyttyneinä julkisuudessa. Yhtä järkyttyneinä kuin Lipposka ja Kiljunen, kun Hämeenkadulla oli poltettu maahanmuuttajien ravintola tuottaen neljän kantasuomalaisen surman. Vaativat rasismin vastaista mielenosoitusta, kunnes selvisi, että kyseessä oli ollut maahanmuuttajien vakuutuspetosyritys.)

    siis:siis hurraa-professorista:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/13024056/jan-sundberg-panikoituiquoteri-asiaquot

  26. Kansalaisardessi aloite pakkosuomenkielestä suomessa.
    Tulevaisuuteen voitaisiin panostaa opettamalla kieliä joita puhutaa laajalla aluella sekä panostaa atk-koulutukseen ja ammattikoulutukseen.
    Ruotsinkieliset tv-ohjelmat tulisi poistaa kokonaan.

  27. Joo tää on linjassa koko ajan.
    Huomataan suomalaisten menestys Pisa-kisassa.
    Se ei ole hyväksytyissä rajoissa.
    Jos ajatellaan pisteytystä 1 – 10, niin suomalaiset oli maailman huippua eli noin 10 ja sitä ei voi hyväksyä. Peruskoulua piti muuttaa huonompaan suuntaan että saadaan Pisa tulos oikeaksi eli noin 4.
    Eli meidän suomalaisten ei tule milloinkaan unelmoida mistään huipputuloksista.
    Jos ajatellaan että MIT (yliopisto) on täynnä populaa jonka nimi on Virtanen tai jotain. Ja sitten vielä kauhistus MIT professorina joku Virtanen. Sitä ei tule koskaan hyväksyä. Ei millonkaan.

    1. Mää vaan ihmettelen ketä jurppii suomalaisten menestys maailmalla??
      Ettei vaan olis toi itä tai jonkun muun idea vähentää kilpailua??
      Voi voi.

Kommentoi