Kokoomus ja NATO

Tänään kun kävin maistelemassa vaalitorilla kokkareiden tarjoomisia, niin yhdessä asiassa annan krediittiä kokkareiden toripuhujille; Sanoivat avoimesti ja suoraan olevansa nato-jäsenyyden kannalla, eivätkä kierrelleet ja kaarrelleet sitä arkaa aihetta ääntenmenetysten pelossa.

No, itselleni tuo asia on vähän niin ja näin: Näen NATOssa hyviä ja huonoja puolia.  Jossei puolustusvoimien määrärahoja saada kunnolliselle tasolle, niin alkaa olemaan viimeinen vaihtoehto, eikä siinä 64 hävittäjää riitä.

ps. En kuitenkaan äänestänyt kokoomusta.

24 vastausta artikkeliin “Kokoomus ja NATO”

  1. Kokkareet jauhaa Natosta, mitään ei tapahdu koska kansanäänestys.

    Tämä sama linja on ollut pitkään varsinkin vaalien alla. Ei pidä mennä miinaan. Ei siellä ole kukaan Natoon menossa, pelkkää puhetta vaikka halu olisi.

    Minusta Natoon pitäisi liittyä ja pikaisesti, kansanäänestys pitäisi sivuuttaa ja koota työryhmä joka päättää asian UTVA:n kanssa. Eri asia on hyväksytäänkö meitä jäseniksi. Yksi Nato jäsen voi sen torpata, esim Turkki..

  2. Olen kuullut myös hyviä perusteluja jäsenyyden puolesta ja vastaan. Haluan myös vaalia hyviä suhteita kaikkien Suomen naapureiden kanssa.

  3. Ollaan tarkkailulinjalla Natoon mutta vielä puolueettomana maana kuin tiedon mukaan ( Putin ) maamme välit ovat edelleen ok,ehkä kuitenkin pientä arvoituksellisuutta_ tulevaisuuteen nähden.

    Venäjä,venäjä ja venäjä_ kuin mitä Putinin jälkeen ?

  4. Kokoomus ja kokoomuslaiset haluavat Suomen liittyvän NATOn jäseneksi, mutta se ei riitä. Pitäisi saada kansan enemmistö jäsenyyden kannalle – se vaan ei ole helppo asia pitkän ja syvän suomettumisen (Kekkonen) jäljiltä. Reporadiokin jauhoi joka päivä propagandaa NATOa vastaan ja Venäjän puolesta.

  5. Natoon littyminen on jo pahasti myöhässä. Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon samanaikaisesti Viron kanssa. Nyt asialla vitkutellaan ja vatuloidaan ja kukaan ei tiedä onko joku optio enää voimassa.Putin käy yhä röyhkeämmäksi kun hänellä on tarvetta näyttää kansalleen johtajuutta. Kansa kärsii vilua ja nälkää ja Putin käy yhä epäsuositummaksi. Uusi ”Krimin” valloitus voisi pelastaa Putinin kasvot omassa maassaan. Onko se uusi ”Krim” Suomi vai Viro?

    1. Olet oikeassa, Suomen olisi pitänyt liittyä NATOn jäseneksi viimeistään silloin kun Viro liittyi NATOn jäseneksi, eli vuonna 2004.

      Valitettavasti silloin ulkopolitiikasta olivat päättämässä demarien taistelijapari Halonen ja Tuomioja – jotka olivat 100% NATOon liittymistä vastaan ja halusivat lisäksi tuhota kokonaan Suomen puolustuskyvyn ja puolustusvalmiuden. Pääministerinä oli silloin suomettunut kepuli Vanhanen.

      Kokoomus ja kokoomuslaiset ovat koko ajan halunneet Suomen liittyvän NATOn jäseneksi, vaan ei ole voima riittänyt siihen.

  6. 90-luvulla Suomen olisi pitänyt liittyä NATO jäseniksi, YYA aikaset päättäjämme sukelsivat EU-myllyyn, NATO jäi, eikä se etene minnekään kun kansaa ei saada ymmärtämään asian tärkeyttä.

    Natoon pitäisi liittyä ja pikaisesti, kansanäänestys pitäisi sivuuttaa ja koota työryhmä joka päättää asian UTVA:n kanssa

    Kokoomus jauhaa systemaattisesti Nato jäsenyyden puolesta aina vaalien alla, se on sama kuin lupaisi Korvatunturin joka Joulu Helsinkiin, ei etene. Mutta koska ….VAALIT.

  7. NATOon liittymisen kannatusta on mitattu erittäin lukuisissa mielipidetutkimuksissa. Tuskin erehdyn, jos sanon, että joka-ainoassa tutkimuksessa NATOon liittymisen kannatus on ollut selvästi kaikkein suurin Kokoomusta äänestävien keskuudessa.

    Väittää voi kuka hyvänsä mitä hyvänsä – mutta ihan googlettamalla löytää helposti tällaisen tosiasian, jos tosiasiat sattuvat kiinnostamaan. Kaikkia tosiasiat eivät välttämättä kiinnosta.

    1. Kokoomus on varmasti sitä mieltä että NATO olisi hyvä, mutta ei tehdä toimenpiteitä, ei sinne mennä ja aina tämä nostetaan esiin ennen Vaaleja, vaalikortti niin pitkään kun kansaa ei saada oikeasti sen puolelle. Ei muuta, kiitos.

  8. ”Suomalaisten kannoissa mahdolliseen Nato-jäsenyyteen ei ole tapahtunut merkittävää liikahdusta suuntaan tai toiseen. Jäsenyyden kannatus on hieman pienentynyt.”

    ”Tällä hetkellä 23 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että maan pitäisi liittyä Pohjois-Atlantin liiton eli Naton jäseneksi. Puolustusliiton jäsenyyttä vastustaa 46 prosenttia suomalaisista . Selvästi suurempi osa siis vastustaa puolustusliitto Nato-jäsenyyttä kuin kannattaa sitä.”

    Lähde:

    https://www.eva.fi/blog/2018/11/28/suomen-nato-jasenyyden-kannatus-on-pysynyt-likimain-ennallaan/

    Eli tämän asian kanssa on turha messuta vaalien alla, sillä saa jonkun Nato mielisen äänestämään vaikka SDP:tä jos ne kailottaisi samaa asiaa kuin Kokoomus. Tosiasia on ettei se tapahdu kansanäänestyksellä, ainahan saa jotain mieltä olla muttei se etene pätkääkään.

    Suomen olisi pitänyt mennä Natoon ajat sitten, menee koko ajan enemmän vitux kun ei mennä,,,,ovi sulkenee sitä mukaan kun Venäjä tulee lähemmäksi tiluksiamme, pohjoinen ulottuvuus on näiden tulevaisuus ja se koskee myös liittoutumatonta Suomea kun ryssä lisää painetta alueella, Ruotsi pääsee Natoon milloin vaan ja se vielä menee kun me ihmetellään…

  9. Sanoisin että Suomen kansasta suurin osa ei tiedä natosta paljoakaan ja siksi ei kansanäänestystä vaan asiantuntijoiden päätöksellä liitytään, tai ollaan liittymättä.

    1. Timo, tämä asia nousee aina esiin vaalien alla….todellisuudessa siinä välillä asian eteen ei tee kukaan mitään.

      Vaalipelisilmää tässä pikkaisen 😉

      1. Tuo pitää paikkansa se vaan ei riitä valtio sopimuksiin niissä on kansanäänestys aina pakollinen terv tepivaari

  10. Esimerkiksi vuonna 2015 Kokoomuksen kannattajista 62 % kannatti NATOn jäseneksi liittymistä. Vastaavasti kepuleista 58% vastusti ja vain 7% kannatti. Demareista tietysti lähes kaikki vastustivat. Persuistakin yli puolet vastusti.

    Upseereista valtaosa kannattaa NATO-jäsenyyttä. Mitä korkeampi sotilasarvo, sitä suurempi NATO-jäsenyyden kannatus. Asiantuntijoita – nääs.

    1. Millähän mittarilla tuo upseeriston kannatus onkaan mitattu, tai, niin, no kommentoijahan on itse julistautunut upseeriksi (?), kaiketi sitten omaa ns sisäpiirin tietoa.

  11. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan MTS teettämässä tutkimuksessa vuonna 2016 kokoomuslaisista 58% halusi Suomen liittyvän NATOn jäseneksi, persuista vain 25%.

  12. Vaikka 100% Kokkareista kannattaisi jäsenyyttä, se ei merkkaa mitään koska 23 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että maan pitäisi liittyä Pohjois-Atlantin liiton eli Naton jäseneksi.

    Eli on ihan sama ratsastaa asian varjolla Vaaleissa, sama kuin lupaisi lumiukkoja heinäkuun helteisiin.

  13. Lueppa Timo tämä :

    HELSINGIN SANOMIEN eduskuntavaalitentissä kovin sanailu syntyi Natosta ja suomettumisesta.

    Tähän mennessä vaalitenteissä on käsitelty melko vähän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta HS:n tentissä se oli talouden ohella toinen keskeisistä teemoista. Sanomatalon Mediatorilla pidetyssä tentissä Sdp:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä kysyttiin, mitä hän tarkoitti sanoessaan viime viikolla MTV3:n tentissä, ettei Suomea välttämättä hyväksyttäisi Natoon, vaikka se jäsenyyttä hakisi.

    RINNE KIISTI, että tämä tarkoittaisi nykyiseen hallitusohjelmaan kirjatusta ”Nato-optiosta” luopumista. Optio tarkoittaa sitä, että Suomi ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä.

    ”Mutta kun katsoo Yhdysvaltain presidentin [Donald Trumpin] toimintaa sääntöperusteisen maailmanjärjestyksen vaakalaudalle saattamisessa, ei voi olla varma miten hän suhtautuisi uusien jäsenten ottamiseen”, Rinne sanoi.

    ”On suomettumista, jos ei tästä pysty puhumaan niin kuin asiat on.”

    KOKOOMUKSEN puheenjohtaja Petteri Orpo hyökkäsi ärhäkkäästi Rinteen näkemystä vastaan.

    ”Ei sitä Donald Trump päätä vaan Nato!”

    Rinne sai tästä vain lisää vettä myllyynsä: ”Sinä olet Petteri hyvin suomettunut kun et anna keskustella asiasta, joka on hyvin selvä.”

    Tämän jälkeen myös keskustan puheenjohtaja, toimitusministeristön pääministeri Juha Sipilä hakeutui mukaan kiistaan syyttäen Rinnettä siitä, että tällaiset puheet kaventavat Suomen liikkumatilaa.

    ”Minun molemmilla puolillani istuu suomettuneita tyyppejä”, syytti Sipilän ja Orpon välissä istuva Rinne.

    Tuosta voi hyvin päätellä mikä on Kokoomuksen todellinen pyrkimyt mennä Natoon….

    PS on valinnut oikeasti tiukan linjan maahanmuuttoon, eikä se metsästä sillä ääniä, vaan on niin kovaa mieltä asiansa kanssa jotta suomettuneet Kepu, Kokkareet jne ei halua heitä hallitukseen, liipalaapaa pistäävät kyllä, mutta tekoja ei.

    1. EU on aikaansaamaton – ja sotilaallisesti myös kykenemätön.

      NATOlla sen sijaan on sotilaallista voimaa, komentojärjestelmät, tiedustelujärjestelmät, logistiikka, viestijärjestelmät, jne.

      NATO antaa jäsenilleen turvatakuut.

  14. Mitkä ne turva takuut sitten onkin kun miettii vaikkpa Turkille annettuja sanktioita lentokaluston osista yhdysvalloista terv tepivaari

  15. Viimeksi kun oli Kokoomuksen pääministeri Katainen johdossa, niin Kokoomus torppasi Natoon hakautumisen, Kokoomus sanoo toista ja tekee toista, veljeileekö nämä liikaa ryssien kanssa…?

    ”Kun pääministeriksi nousi kesällä 2011 kokoomuslainen Jyrki Katainen, uusi hallitus sulki Nato-oven Suomelta:”

    ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa ja harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa sekä ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä. Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.”

    Lähde:

    https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/a/7b26f0a5-39da-4875-94a6-68579706757d

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *