Googlen valta ja voima

Google, maailmanlaajuinen jätti, joka ei ole vastuussa kenellekään, on paljon haltijana. Hakukoneellaan se päättää, mitä sinä ja minä löydämme verkon äärettömistä tietolähteistä.  Trumpin kampanjasta lähtien Google, kuten Nasse-setä, on ollut erittäin vihainen. Vihainen vihapuheelle, jonka se itse määrittelee.

Google on valjastanut työntekijänsä ja johtonsa hyväihmisiksi, vastustamaan ”natseja”. Toisin kuin Ohisalo, tahot, jotka kontrollovat Googlea, todella pelkäävät Trumpin, Steve Bannonin ja Brexitin myötä tapahtuvaa viattomien mielien turmeltumista. Hakualgoritmejä säädetään vastaavasti.

Google omistaa Youtuben. Katsokaa ihmeessä oheinen parikymmntä minuuttia kestävä dokumentti Youtubesta, ennenkuin Google poistaa sen sieltä.

 

3 vastausta artikkeliin “Googlen valta ja voima”

  1. En ehkä ihan ensimmäisenä kysyisi mielipidettä aiheesta taholta, joka pyrkii tekemään rahaa valemedialla.

    On kyllä aiheita kritisoida Googlea, ei siinä mitään. Henkilöstöpolitiikassa on outouksia, moderointilinjassa pöhköilyjä ja verosuunnitteluakin on harjoitettu.

    Mutta asiat mittasuhteisiin: Jos lähdetään hakemaan nettiajan firmoja listaan sen pohjalta ketkä ovat tehneet eniten pahaa, Amazon ottaa sijat 1-99 suvereenisti eikä kukaan edes yritä haastaa niitä. Sitten tulee Facebook ja esimerkiksi Microsoft, toimistaan jolla lähetettiin Kiinassa ihmisiä teloitettavaksi tai ”uudelleenkoulutettavaksi”. Sitten vielä vino pino pienempiä toimijoita ja jossain sijalla 200 ollaan Googlen kohdalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *