Luottamuspula

Erityisesti YLEn poliitikot ovat kuluneen viikon aikana tivanneet Kepun poliitikoilta tarkempia selityksiä hallituksen eroon johtaneesta luottamuspulasta. Mm. Kulmuni ja Vanhanen ovat kieltäytyneet avaamasta tilanteen syntyyn johtaneita syitä tarkemmin. Puhuneet vain ”yleisistä syistä” postikohun lisäksi.

Marx-Lenin
Marx-Lenin = Marin

Minäpä avaan, mistä todella on kysymys. Suomen Keskusta ei enää luottanut, että osallistumalla nimenomaan Antti Rinteen johtamaan hallitukseen se olisi mitenkään pystynyt nostamaan kannatustaan nykyisistä luvuista.

Katri ja Antti
Katri ja Antti

16 vastausta artikkeliin “Luottamuspula”

  1. Yksinkertaisimmillaan asia on juuri näin, mutta mitenkä mahtaa olla asian laita kun sama rytmiryhmä jatkaa ”uutena”, mutta ongelmat ovat ne samat vanhat.

  2. Keskustalla ei ole mitään tapaa nostaa kannatustaan, tässä hallituksessa tai sen ulkopuolella.

    Tai – ei ainakaan mitään tapaa jota he haluaisivat tehdä. Saavutetut edut estävät.

  3. Jossain vaiheessa kepu painaa paniikkinappulaa. En usko että odottavat että kannatus on 0% kun seuraavat vaalit tulee.

  4. Kupletin juoni kepulla on ilmeisesti se, että Annika Saarikon ilmoitusta odotellaan, milloin hän on valmis tulemaan kepulle pelastusrengasta heittelemään.

  5. Rinteen ja Kulmunin puolueella taitaa olla sama suunta kuin Sinisellä Tulevaisuudella.

  6. Paniikkinappulaahan he painavat vähän välein. Vaan ei se riitä että vaihtaa puheenjohtajaa huonosta surkeaan tai jylisee kabineteissa.

    Kepu ei ole herran aikaan kysynyt mitä se haluaa tarjota, kenelle ja miten. He hapuilevat eestaas, välillä yhtä, sitten toista, ja tuntuu kuin siellä olisi eduskunnassa tusina eri kepua, jokaisella ihan eri linjat ja yksikään niistä ei pysty sanomaan suoraa vastausta suoriin kysymyksiin.

    Kärnä taitaa olla ainoa jonka ulosannista kukaan tajuaa ja sen pitäisi jo soittaa hälytyskelloja

    1. No ei ole n 10 % kannatus jos sitä väittää Gallupit ne ei ole vaalien tulosta vaan n 1000 – 2000 iihmisen mieliide Espalla
      Samaa galluppi uskoa se kaikille puolueille vain vaalit sanoo mikä on tilanne todellisesti terv tepivaari

  7. Josta hyötyä saisi ainoastaan kokoomus kansa ei siitä saisikaan mitään paitsi maksajan osan
    Itse maksan senverran veroja että haluan myös saada niistä itsellekkin jotain en vaan saa terv tepivaari

  8. Nainen saattaa olla puolueen pää, mutta se on mies, joka sitä päätä kääntää naruista vetelemällä.
    Lisäsin blogiin artikkelikuvan.

  9. Suomea ”hallitsee” nuoret naiset joita oikeasti ohjailee vanhat miehet.. Perikato.

  10. Minua ei ohjaa yksikään naispuolinen ja jos on nuori vieläkin vähemmän en tarvii sinappi tuupeja enää tällä iällä terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *