Porvarit räksyttää

 

Olisin todella huolissani jos oikeistopuolueet oppositiossa kehuisivat Rinteen hallituksen toimia. Olisin erittäin huolestunut jos porvarillisen median rakkikoirat, etunenässä Ilta-Sanomien toimittaja Timo Haapala kirjoittaisi edes yhden positiivisen jutun nykyisestä hallituksesta.

 

Olisin täysin typertynyt, jos oikeistolaisen yhteiskuntamme, sen uusiliberalistisen talouspolitiikan toteuttajat, mikä on tarkoittanut työläisten ja köyhien kurittamista, eivät nyt joka ainoa päivä maalaisi piruja Rinteen hallituksen seinälle.

 

Vuosikymmeniä on totutettu ja kansaa alistettu siihen, että vain työväenluokalta ja köyhälistöltä leikkaamalla, heidän elinolojaan heikentämällä voidaan valtion talous turvata. Sitä on alettu pitää kuin itsestään selvänä. Jokainen hallitus vuorollaan on veisannut samaa virttä kilpailukyvystä yrityksiä tukemalla ja valtion – ja julkisen talouden kestämättömyydestä. Vain miljardeja yrityksille antamalla eri menetelmin on muka voitu edes jotenkuten pitää yllä julkista sektoria.

 

Ekonomisteja on kaivettu kivien koloista kertomaan huolestunein ilmein miten meidän käy, ellemme tingi milloin mistäkin työelämässä saavutetuista eduista. Työn tuottavuuden noususta ällistyttävästi, ei ole hiiskuttu sanan sanaa. Ei puhettakaan, että olisi ehdotettu työn tuottavuuden nousun tuloksia jaettavaksi kansalaisten hyvinvoinnin parantamisiin, ettei ihmisten tarvitsisi värjötellä anelemassa leipäpalaa.

 

Säälimättä on isketty pieniin eläkkeisiin, kuritettu työttömiä, sosiaaliturvalla eläviä ja nuoriso on jätetty oman onnensa nojaan. Se on ollut pelin henki ja jos joku on erehtynyt epäilemään harjoitettua talouspolitiikkaa, hyvä ettei ole valkotakkisia kutsuttu paikalle, niin mielipuolisina on ajatuksia pidetty. On ollut vain yksi ja ainoa vaihtoehto talouspolitiikan harjoittamiselle.

 

Nyt kun Rinteen hallitus on edes pikkuriikkisiä askeleita ottamassa politiikassaan askeleita ihmismäisempään suuntaan, niin johan on riemu revennyt oikeistolaisen yhteiskunnan joka taholla. Mistä se kertoo? Se kertoo siitä, että raharikkailla ja äveriäillä on pelko persiissä, ettei vain he joutuisi myös osallistumaan yhteiskuntavastuuseen.

 

Juuri kun saatiin kansalle uskoteltua kuinka hyvinvointivaltio on aikansa elänyt ja toimimaton, niin mitä vielä, vasemmistolaiset alkavat haikailemaan jo melkein umpeen luodun hyvinvointiyhteiskunnan haudan perään ja kaivaa sitä takaisin. Onko ihme jos oikeistolaisten toimittajien hihat palavat ja sydänten rytmihäiriöt saavat käämit räjähtämispisteisiin.

 

Vaikka minulle ja monille muille pitkään altavastaajana eläneille Rinteen hallituksen toimet ovat mielestämme riittämättömiä, niin ei voi kuin ällistyneenä ihmetellä kuinka näitä pieniäkään askeleita paremman elämän puolesta meille ei sallittaisi.

 

Mutta minä kihertelen täällä lukiessani ja uutisia katsoessani porvarien itkupotku raivareita ja heidän silmiinpistäviä kiukusta kihisemisiään. Nukkukoon nyt porvarit huonosti ja pyöriköön lakanoissaan. Nyt saatte sitä mitä olette itse kylväneet ja uskokaa pois, tämä on vasta alkua. Se nyt on vaan niin, että hyvinvointi kuuluu kaikille, eikä vaan eliitille jotka ovat jo lekotelleet yli äyräiden kansan kustannuksella.

 

 

9 vastausta artikkeliin “Porvarit räksyttää”

  1. Tässähän on käynyt niin että, ja kun kokoomus hallitsee puolta Suomen lehdistöstä, niin jälki arvostelulle on sen kaltaista. Kokoomusta erityisesti kyrsii, kun joutuivat alistumaan perusjen kanssa oppositioon.
    Kokoomus on menettänyt edes pienenkin sosiaalisen otteensa yhteiskuntaan.

  2. Hoitajamitoituksen vieminen lakiin oli ainoa keino määrätä kehityksen suunnasta. Jokin kertanen tilapäinen rahapotti ilman takuuta tulevasta, josta lihava siivu olisi lisäksi mennyt firmoihin osinkoihin ja ”hallintokuluihin” olisi ollut huijausta. Laki on voimassa vaikka sitä ei heti noudatettaisikaan.

  3. Moneen on Kokoomus syyllinen, joskus tuntuu ihmeellistä että näinkin hyvin ovat asiat Suomessa vaikka Kokoomus on ollut niin paljon hallituksessa.

    Jos kuvitellaan että ihmiset entistä enemmän ymmärtävät Kokoomuksen kehnouden niin mitä äänestäisivät vaaleiisa. Arvelen että Keskustaa ja Perussuomalaiset. Jos näin niin saisimmeko paljonkin paremman Suomen ihmisten olla ja elellä.

    1. Kepulien puuhastelu ja hallituskikkailu ei todellakaan yllytä äänestämään kepulia.
      Järjetön maakuntahimmeli ja sotesotku sekä täyskäännös Vaasan sairaalan päivystyksessä…
      Demut taas ovat osoittaneet populisminsa äärettömyyden, kun kaikki tärkeimmät vaalilupaukset on ohitettu tai siirretty seuraavalle hallitukselle.
      Eläkesatasen kupla ja muutaman tunnin lakimuutoksen vaativa hoitajamitoitus – voimaan runsaan 3 vuoden päästä…

  4. Aika vaikea on kehua sitä että ajetaan kaasu pohjassa velkavankeuteen.

    Sitä olisi helpompi kehua jos siinä matkan varrella edes autettaisiin veronmaksajaa jaksamaan maksamaan veroja paremmin.

  5. Listaamattomien yritysten verokevennykseen puuttuminen olisi tuonut lisää verotuloja. Kepu ja Rkp torppas sillä se hyödyntää eniten suuryrityksiä?
    Asioita ei saada kuntoon ellei ole verotuloja kuten hoitajamitoitus.

    1. Osuit Niilo asian ytimeen. Rikkaat ei vaan halua maksaa veroja, mutta kyllä heillekin kelpaa yhteiskunnan monet eri palvelut ja tukiaiset.

  6. Jotenkin harmittaa tällaiset mielikuvat ja ryhmittelyt että rikkaat sitä ja köyhät tätä. Esimerkiksi halu maksaa veroja, uskoisin että kaikissa ryhmissä on heitä jotka suosiolla maksavat veroja ymmärtäen että mm niiden turvin Suomi on niin hhyvä paikka ihhmisen asustella.
    Tällainen mielestäni sairas tarve kärjistää ja lyödä kiilaa eri ihmisyhmien väliin.

  7. htiaisella ei ole muuta kuin nää mielikuvitusjutut.
    Nyt kun tämä hallitus kiristää oitis verotusta niin se on jaa niin mitä??
    Kun polttoaineveroja korotetaan se näkyy oitis ruokakaupassa hinnassa??
    Ja tää on sitten köyhien hyvää hoitoa kun ruokaa saa vähemmän??
    Mää tiiän isorikkaan ihmisen joka ei nutise veroista vaan maksaa ne??Nää Hannun höpinät on jotain erikoista??

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *