Tapaus Berner

 

 

Hämmentävää, etten sanoisi. Viime metrejä vetävän hallituksen liikenneministeri Anne Bernerin valinnasta ruotsalaispankin SEB: n hallitukseen, on saanut aikaan valtavan mediamyllerryksen. Jälleen kerran taitavasti huomio käännettiin yhteen ministeriin, ikään kuin Sipilän hallitus olisi ollut sivuraiteella liikenneministerin ja hänen ministeriönsä linjanvedoista ja päätöksistä!

 

Keskusta tiesi tasan tarkkaan mitä varten he halusivat Bernerin joukkoihinsa. Tarvittiin likaisen työn tekijä joka ei vähästä hätkähdä. Vasemmistoliiton kansanedustaja Paavo Arhinmäen heitto konsulttipoliitikosta oli varsin osuva.

 

Konsultit ovat paksunahkaisia saneeraajia, jotka tunteettomasti tekevät sen minkä tehtävän kulloinkin ovat saaneet. Pääministeri Juha Sipilä sai mitä tilasi tai halusi – kovan luun, joka ei murru arvostelun alla, ei hetkauta kielteinen mediajulkisuus.

 

Kovaksi keitetty Berner otti tyynenä iskuja vastaan samaan aikaan kun hallitus sai melkoisen rauhassa toteuttaa kansalle erilaisia kyykytystoimia. Kun Bernerin niskaan kaadettiin yksityistämiset ja ns. ”uudistukset”, unohdettiin autuaasti kuinka päätökset siunattiin sulassa sovussa ja yhteisrintamassa hallituksessa.

 

Mikä oli Bernerin ottaa sylkykupin rooli, pelastaa muu hallitus, kun korvaukset olivat mahtavat, eikä tulevaisuudesta tarvinnut huolta kantaa. Ei poliittisesta urasta, saati töistä liikemaailmassa. Hyvinvointiyhteiskunnan alasajon yhtenä monista arkkitehdeista, ovien avaaminen ammolleen yritystoiminnalle omalla saralla hallituksessa, Berner teki yhä vankemmin itsensä tykö raharuhtinaitten valtakuntaan.

 

Kyllä siinä kannattaa ottaa iskuja vastaan vastustajilta tai saada kansalaisten tuomio, tietäen kiinnostuksen ja raivon hiipuvan tuota pikaa. Entä nyt? Tänään oppositio ryöpyttää niin Berneriä kuin hallitusta ja ministerit kehuvat kilvan uhrautuvaa ministeriään.

 

Tikun nokassa on liikenneministeri Anne Berner, mutta mitä miettii mökin mummo, joka on odotellut Kela taksia jos kuinka kauan? Mummot ja muut vertaisensa kärsivät, mutta liikenneministeri jää historiaan, kun kansa nimittelee kuoppaisia teitä Bernerin poluiksi tai Kela taksien sivukylillä kiertäviä, päivän kestäviä sairaalareissuja Annen kyydeiksi. Kyllä palkintoa odotellessa vähän aikaa median kynsissä kestää rypistellä – kohta kohotellaan maljoja joukossa, jossa köyhiä ja kurjia ei tarvitse potkia pois jaloista.

 

 

 

 

27 vastausta artikkeliin “Tapaus Berner”

  1. Berner on todellakin konsulttiministeri. Hän on luonut ja toteuttanut kepulismia, joka on Kepun kapitalismia Sipilän seuratessa tyytyväisenä, kun valtion omaisuutta myydään alle torihintojen Kepun kannattajille.

    Muuten Berner ei ole kantasuomalainen, hänellä on vankat juuret Sveitsissä, jossa on aina osattu pelata rahapelejä.

  2. Jatkoa edelliseen.
    ”Sveitsiläispankkeja on perinteisesti käytetty verosuunnittelun ja veronkierron apuvälineinä. Sveitsin vuonna 1934 säädetty vahva pankkisalaisuuslaki on mahdollistanut anonyymit talletukset. Anonyymejä pankkitilejä ovat käyttäneet usein erilaiset rikolliset, joten Sveitsin pankkisalaisuuslakia on maailmalla kritisoitu jyrkästi. Sveitsin lain mukaan on kiellettyä paljastaa tilinomistajan nimeä.

    Vuodesta 2009 alkaen Sveitsin pankkisalaisuuslaki on raottunut hieman niin sanotun Birkenfeld-skandaalin seurauksena” Wiki

  3. Kovin oli nopeaa toimintaa näillä kahdella kepu pellellä kun alettiin selittää Bernerin menoa svedu pankkiin .
    Liekkö alku ollut silkkaa valetta vai ei muka tiedetty .
    Ei Suomessa ole luutuneita toimintoja vaan Suomessa eletään reaaliteetit kädessä .
    No kovin on hepposet arvostukset jos noihin kahteen menisi luottamaan terv tepivaari

      1. No kuka se demari on .
        Mulla kyllä on ollut 9 bemaria aina kaksi ovisena ja musta ja aina sarjan suurin .
        Eikä ole ollut mikään jatke mulla vaan sellanen jolla olen kulkenut paikasta toiseen mukavasti terv tepivaari

  4. Eihän tämä Berner meitä vielä jätä. Odottakaahan, kun ilmoittautuu eurovaaleihin ja menee heittämällä lävitse. Osaa Euroopan metkut. Puhuu suomea, ruotsia, saksaa, englantia, ranskaa jne.. ja panee EU.n äijien päät sekaiskin.

  5. Mun puolesta voi puhua mitä kieltä vaan ei se järjen määrää mittaa ja ei ne äijien päät noin hepposin perustein sekoa terv tepivaari

    1. Olis parempi että et kirjoita aivan mitä vaan mun pääni on harvinaisen selvä koko ajan ja ajan tasalla .
      Ja voin sanoa ettei päähäni vaikuta mitkään median tuottamat humpuukit terv tepivaari

  6. Epä luotetttava loikkari berneri on ei yhtään parempi kun soinikaan loikari mikä lienee terv tepivaari

  7. Ei Keskusta tästä Berner kuviosta kyllä tyylipisteitä kerää ja ymmärrän hyvin sen, että se aiheuttaa puolueen sisälläkin närää.

    Eikä kuvio kyllä ole kovin fiksu muutoinkaan politiikan uskottavuuden kannalta ja omaa kyllä samoja piirteitä kuin kokoomuspoliitikkojen siirtymisen sote-yhtiöhin.

  8. Olisi parasta ettei olisi poliitikko-poliitikoita ollenkaan. Vaan kaikkien tulisi olla oikeissa töissä ja politiikka sivuhommaa pääministeriä myöten. Lisää avustajia sen verran. Voi olla, että ministerin hommassa tuo ei onnistu.
    … tai sitten on vain ammattimaisia virkamiehiä ja virkamieshallituksia, jota sitten Eduskunta valvoo..

    1. Itse kyllä pidän politiikkaa ihan oikeana työnä, siinä kuin muitakin.

      Virkamiesehdotuksessa se hyvin vähälle huomiolle jäävä seikka, että meillä on ihan pirun paljon poliittisia virkanimityksiä, jotka ovat ongelma jo nyt.

      1. Olkoot mielipiteet mitä vaan ne on kuitenkin aivan pielessä eduskunnassa ei ole kukaan edustajista työsuhteessa mihinkään jos tiedät työsuhteen niin mihn se on terv tepivaari

  9. No niinhän normaalit ihmiset tekeekin käyvät töissä ja sitten on nuot politiikot jotka ovat luottamus toimessa eivät töissä
    Heille ei kukaan maksa palkkaa vaan valtion konttori maksaa heille palkkion ja sitä työsuhdetta ei ole mihinään suuntaan .
    Vaikka sellasta nykyään koitetaan tuputtaa terv tepivaari

  10. Berner on kuin elefantti lasikaupassa. Hiukankin liikahtaa niin se tietää sirpaleita. Ei mahdu mitenkään suomalaisen politiikan sääntöihin.

  11. Kuten juhani tossa edellä, eli tasapuolisuutta ajava virkamieshallitus.
    Ennen oli sentään Kekkonen joka valvoi hallitusta ja eduskuntaa.
    No kepun kannatus laskee edelleen taas näilläkin toimilla.
    Toki ajavat lähinnä kok-politiikkaa apupuolueena.

  12. Jos oikein karkeasti sanotaan, Suomi tulisi toimeen puolella Eduskunnalla, virkamieshallituksella/virkamiehistö.
    Puolueet saisi lopettaa saman tien. Eduskuntaan valittaisiin koko kansakunnan rakennetta (demografia)vastaava edustajisto, siis sukupuoli, ikä, koulutus, ammattikokemus, elämänkokemus, alueellisuus.

  13. Se vaan on perustus lakimme vastainen asia meillä sen mukaan pitää olla kansan valitsema eduskuntalaitos joka sitten muodostaa hallituksen valta suhteiden mukaan terv tepivaari

  14. Tässä alkaa olemaan ihan huolella Jäätteenmäen ”puhun niin totta kuin osaan” piirteitä, mutta olkoon itse kukin uskossaan vahvoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *