Vanhustenhoidon retuperä kertoo yhteiskunnan arvovalinnoista

 

 

Kun alettiin keskustella uusien hävittäjien hankinnoista, onko keskusteltu julkisen sektorin kestävyysvajeesta? Onko ollut puhetta mistä 10 – 15 miljardin rahat otetaan? Enpä ole pahemmin törmännyt pohdintoihin, onko meillä varaa uusia sotakalustoa. On ollut itsestään selvää, että hävittäjät hankitaan koska puolustusvoimat on ilmoittanut niitä tarvitsevan.

 

Tänä keväänä jälleen yritykset jakavat osinkoja – kuuleman mukaan 13 miljardin paikkeilla. Sekin on yhteiskunnassamme näemmä itsestään selvyys, että yritysten kuuluu jakaa osinkoja. Vaikka suuryritykset saavat yritystukia, kiertävät veroja minkä ehtivät, niin mitä sitten? Suomalaisessa yhteiskunnassa on oikeus ja jopa suotavaa rikastua, perustellaan monien suulla hulppeita osinkojen jakoja.

 

Entä kun vanhuksia rääkätään ja hoidetaan ala-arvoisesti? Onko itsestään selvää, että hoitajia hommataan lisää nostamalla hoitajien ansioita niin paljon, että tulijoita hoiva-alalle olisi jonoksi asti? Ei, siitä ei keskustella, sen sijaan kysytään, mistä rahat?

 

Tässä vaiheessa, raivon vallassa voi kysyä, mitä varten yhteiskunta on olemassa? Me ihmiset olemme yhteiskunta, mutta miten on mahdollista, että roolimme on muuttunut ihmisestä pakolliseksi välineeksi?

 

Pakollinen väline on yhteiskunnalle hyödyllinen siihen saakka kun se toimii yskimättä. Se tuottaa miljardeja joilla hankitaan taivaalle leikkikaluja, se kerää jättiomaisuuksia harvojen käsiin. Jotta tämä pakollinen väline toimisi mahdollisimman pitkään tehokkaasti ja yskimättä, sitä on ruokittava. Toisia paremmin ja toisia miten sattuu.

 

Pistetään kaiken lisäksi pakolliset välineet (ihmiset) myös toisiaan vastaan, aina voidaan vaihtaa uuteen, tehokkaaseen ja halvempaan välineeseen. Ja ulkomailta vasta edullisia ja halpoja välineitä saadaan milloin halutaan.

 

Mitä sitten kun pakollinen väline on käynyt hyödyttömäksi, tai alkaa olla rasite tehokkaaseen toimintaan? Imetään kuiviin niin kauan kuin näistä tuotantoon kykenemättömistä jotain saadaan irti. Laitetaan heille erilaisia maksuja ja rasitteita elämisen sietokyvyn rajoille asti.

 

Lopulta kierrätetään taas suurpääomien saalistuksen kohteiksi viimeisiksi elinvuosiksi. Kiskotaan säästöt (jos joillain sattuu murusia olemaan), maksattamalla itse ala-arvoisesta hoivasta kallista hintaa.  Hintaa jonka sitten kansainvälinen hoiva-alan suursijoittaja erilaisin ketkuiluin vie paratiisisaarille, tai minne viekään.

 

Onko ihme jos ihmiset, nämä pakollisiksi välineiksi yhteiskunnalle muuttuneet alkavat jo hyvissä ajoin keräillä erilaisia lääkkeitä joilla pääsee kätevästi ja kivuttomasti poistumaan maan päältä ja toiset toivovat kaatuvansa saappaat jalassa.

 

Ilman häpeän tunnetta, ilman omantunnonpistoksia vanhuksia pyöritellään pelinappuloina taas kuin rulettipöydissä ikään, eikä häivähdystäkään syyllisyyden taakasta, mihin ovat yhteiskuntamme vieneet, keiden asialla olleet ja yhä ovat.

 

 

 

 

9 vastausta artikkeliin “Vanhustenhoidon retuperä kertoo yhteiskunnan arvovalinnoista”

  1. Hävittäjiin menee muuten 7-10 miljardia, ei 10-15 miljardia, se on pikku raha kun haittamaahanmuuttoon menee vuodessa 1 miljardi hamaan tappiin.

    Vanhukset ei tuota siksi niistä piti tehdä tuottavia kuten Monikansallinen Kokoomus tahtoi, nyt ne tuottaa hautaan asti, sehän näille riittää.

  2. Joo. Kun toi vasemmistoliitto oli hallituksessa niin miksi sitten asiat on edelleen päin persettä, kysympä vain ?? Kuinka se on mahdollista ??
    Työväenpuolue sdp kun pääsi päättämään niin joku johtaja sai 10 vuodessa noin 38 miljoonaa tienestejä. Ja tää on sitten sitä köyhyyden poistamista ?? No kun ”työväen edustajat” ovat äänessä vain joka 4 vuosi eli kun vaalit on ovella ??

  3. Teho on realisti, jokainen puolue saa hävetä saamattomuuttaan vanhustehoidon saralla. Jotensakin yököttävää kun asialla vielä kehdataan tehdää”vaalityötä”

  4. Jos eurottelu ja sosiaaliturvamaksut ovat vieneet Suomessa toimivilta yrityksiltä kilpailukykyä, niin on parempi tukea kuin antaa suomalaisen tuotannon kaatua.

    Monen yrityksen voitot tulevat ulkomaan toiminnoista

  5. ”Onko itsestään selvää, että hoitajia hommataan lisää nostamalla hoitajien ansioita niin paljon, että tulijoita hoiva-alalle olisi jonoksi asti? Ei, siitä ei keskustella, sen sijaan kysytään, mistä rahat?”

    Et ole seurannut lähihistoriaa. Humanisti Katainen nosti hoitajien palkkoja käynnistäen palkkarallin, joka johti maan velkaantumiseen ja työttömyyden kasvuun. Syrjäytyvienkin määrä lisääntyi samalla. Ei kai Tiainen syrjäytyneitä halua lisätä?

  6. ”Ja ulkomailta vasta edullisia ja halpoja välineitä saadaan milloin halutaan.”

    Perinteisesti kommunistit ovat aina halunneet internatsiaalia. Monelle kommunistille kansallismielisyys on ollut ”kapilalistien keksintöä”.

    1. Kerro, kerro Markku, mikä on internatsiaali, niin minäkin tiedän, mitä olen perinteisesti aina halunnut 70-luvulta lähtien.
      Kommarina näen, millaisen alustan blogeille ym. lässytykselle ja vaalipuheille hoivahässäkkä on antanut.
      Yhtä selvää, että kukaan ei tee mitään, kunhan tuo itseään esille, viis vanhuksista.
      Vai vierailitko jo vanhainkodissa juttelemassa ja silittämässä vanhusta?
      Kotimaassani Espanjassa vahva yhteisöllisyys takaa, että vanhukset hoidetaan rakkaudella kotona.
      Sama globaalisti. Suomi ja Alaska ovat ainutlaatuisia poikkeuksia.

  7. Kotonahan vanhuksia hoidetaan monessa muussa Välimeren maassa, saattaa olla kolme neljäkin sukupolvea saman katon alla. Se vaan on osa kulttuuria, jota aikanaan noudatettiin Suomessakin.

    Miten tähän kytkeytyy yritysten osakkaille maksettavat osingot. Sehän on yritysten rahoittajille maksettava korvaus rahoilleen. Jos ei olisi osakkaita, ei olisi yrityksiäkään, se vaan on totuus. Täytyy myös muistaa, että niitä rahoittajia Suomessakin on noin 800 000 kotitaloutta, onneksi. Suurin osa niistäkin tavallisia piensijoittajia.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *