Vasemmisto ajautui vaalien viime metreillä taas puolustuskannalle

 

 

Taas kerran tapahtui klassinen keikaus, hyökkääjä joutui puolustuskannalle. Vasemmisto on ollut neljä vuotta oppositiossa ja kaikki odottivat eduskuntavaalien alla vasemmistolta rajua tykitystä oikeistohallitusta vastaan.

 

Vaan kuinka kävikään. Ei mennyt kauaa, kun huomattiin asioiden kääntyneen päälaelleen. Oikeiston sylikoira valtamedia asetti SDP: n Antti Rinteelle ansan ja kaikki oli valmista oikeiston ja varsinkin perussuomalaisten tulitukselle.

 

Antti Rinne haluaa verottaa työläisten syömää lihaa. SDP ja Vasemmistoliitto haluavat sähköistää tieliikenteen – köyhät kävelkööt. Ja soppa oli valmis – alkoi selittelyjen aika. Kuten tiedämme, ensimmäinen väite, olkoon kuinka väärä, asiaton tai vailla totuutta, osuu ja uppoaa.

 

Vai että maailmaa pelastuu kun pieneläkeläinen mökin mummo ei saisi enää tarjousetuselästä tehdä lihasoppaa? Rollaattorillako köyhät vanhukset joutuvat syrjäkyliltä kauppareissut tekemään, kun vanhat toytotat viedään heiltä pois.

 

Miten yksinkertaista ja helppoa onkaan oikeiston suoraan sormella osoittaa kohti vasemmistoa tuollaisilla väitteillä! Selitys on aina selitys josta jää epäilyksen varjo selittäjää kohtaan. Ennen kaikkea tärkeintä on saada huomio omista rötöksistä (oikeistolaisesta kovasta hallituspolitiikasta) suunnattua pois.

 

Vasemmiston vahvat alueet, kuten työelämä, sosiaaliturva, pienituloiset ja rauhan kysymykset ovat jääneet auttamattomasti sivuraiteelle. Jussi Halla – ahon ja perussuomalaisten ehdoilla käydään vaalien edeltävät pari viimeistä viikkoa, miksi? Siksi, että perussuomalaiset ainoina haastavat varsinkin vasemmiston ja vihreät, kerran ne hölmöyttään/taitamattomuuttaan tarjosivat heille sen mahdollisuuden kultalautasella.

 

Perussuomalaiset osaavat lukea kansan tuntoja. Ilmastoasiassakin todelliset saastuttajat pääsevät kuin koirat veräjästä ja meidän tavallisten niskaan kaadetaan syyllisyyden taakka luonnon tuhoamisesta, toteavat perussuomalaiset ja saavat taputuksia kannatuskäyrän kasvun vanavedessä.

 

Totuus kuitenkin on, että Sipilän hallituksen kansaan kohdistamat rääkkäykset pitäisi näkyä aivan toisenlaisina vasemmiston kannatuksessa. Onko siis vasemmiston kelkka käännettävissä vielä viimeisissä vaaliväittelyissä? On, kunhan aloite otetaan omiin käsiin.

 

On viimeinen hetki vasemmiston aistia kansan tuntoja. On tultava ulos vakiintuneen kannattajakunnan keskeltä. Kysyttävä mitä on tehty väärin, jos ihmisten parissa ajatellaan esim. ilmastoasiassa vasemmiston olevan köyhän kansan lompakolla!

 

Lihan, maidon, autojen tai saunanlämmittämisen saastuttavien vaikutusten sijaan on kysyttävä eikö Naton kanssa järjestettävät jatkuvat suursotaharjoitukset saastuta maaperäämme. Miksi kansalaisten tulee luopua autoistaan kun samaan aikaan aiotaan hankkia miljardeilla uusia hävittäjiä?

 

Muutenkaan vasemmiston ei pidä olla liian kiltti ja sovitteleva, ettei vain suututeta tulevia hallituskumppaneita. Nyt tarvitaan räväkkää otetta, sillä riisutaan oikeistopuolueet politiikan aseista. Tarjottava varteenotettava todellinen vaihtoehto, kysyttävä kumman ehdoilla maatamme rakennetaan: Pääomien vaiko kansan!

 

6 vastausta artikkeliin “Vasemmisto ajautui vaalien viime metreillä taas puolustuskannalle”

  1. Juu, mallia vaan ilkivaltaa ja väkivaltaa harjoittavilta vasurian arkisteilta.

  2. Kyllä vasemmistopuolueet ovat ihan itse sekavilla puheillaan onnistuneet ajamaan itsensä monessa asiassa nurkkaan.

    Verotetaan lihaa, eiku, verotetaan ulkomaista lihaa, eiku verotetaan vähemmän muita kuin lihaa, eiku…

    Kielletään polttomoottoriautojejn myynti, eiku ei kielletä, eiku kielletään, eiku kannustetaan biopolttoaineisiin, eiku…

  3. Demareilla on vähän irronnut mopo käsistä, mutta toisaalta ei se mikään uutinen ole. Tällä hetkellä ainoa asia mikä lisää demarien kannatusta on viha hallitusta kohtaan. Jos Rinne olisi hiljaa, menisi paremmin.

    Demarit on historiallisestikin se puolue jolla menee parhaiten kun puhuvat vähiten.

  4. Demareilla on se ero jos vaikka verrataan 80-lukuun kun nämä heilasti Neuvostoliiton kanssa ja suoraan hyötyivät kuten silloiset Suomen Komunistit ja Vasemmisto rahallisesti idän naapurista. Sekä poliittinen painostus oli vassareiden keino aina päästä tavoitteisiin.

    Nyt kun Kokoomus ja Keskusta styylaa enmmän Venäjän kanssa on vassareiden tyydyttävä lupauksiin joita ei voi pitää…

  5. Kepun Paula Lehtomäki on vainonnut maalaisia paskakirnuillaan. Vasuripoliitikot aikovat vaikeuttaa vasurien liikkumista ja aikovat viedä heiltä työpaikat Kiinaan ilmastonsuojelun nimissä. Josta olisi seurauksena, että valtion ja kuntienkin työntekijät saisivat fudua eli kenkää.

    Kuvaan sopii, että samat poliitikot meinaavat viedä Suomelta itsenäisyyden ja varmistaa, ettei Suomi enää koskaan olisi valtioiden valio kansainvälisissä vertailuissa.

  6. Demareilla onkin se ongelma, että pitäisi saada uusia kannattajia nuoremmista ikäluokista ja sen takia agendaan otetaan kaikenlaista lihaveroa ym. Samalla kuitenkin perinteinen duunariporukka hermostuu että mitäs aiotteko te kallistaa mun grillimakkaran hintaa, täh? Vasemmistoliitolta sama taiteilu taitaa onnistua paremmin kun kannattajakunta on paljon pienempi eikä siksi tarvitsekaan miellyttää niin monia,

    Mutta että tuo olisi jokin median luomus on vastuun pakoilua. Kyllä Kokoomuskin on ollut tapetilla vanhustenhoidon takia ja Perussuomalaisia paheksutaan aina ainakin sivulauseessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *