Mihin virkaan Sipilä hinkuu Suomen kustannuksella?

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006000473.html

”Muutoksen kiireellistä läpivientiä ihmetellään, sillä muissakaan euromaissa asiaa ei ole tiettävästi päätetty. IS:lle on oudoksuttu varsinkin Sipilän kiirehtimistä asiassa. Suomi ei hänen mukaansa saisi asettua asiassa poikkiteloin, ettei se haittaa Suomen muita pyrkimyksiä EU:ssa, IS:lle kerrotaan.”

Suomen muita pyrkimyksiä?

Mihin virkaan Sipilä hinkuu Suomen kustannuksella?

7 vastausta artikkeliin “Mihin virkaan Sipilä hinkuu Suomen kustannuksella?”

  1. Niin kovin harva tavallinen tallaaja tiedostaa sen tosiasian, että jo nyt Suomen ”solidaarisuusvastuut” ovat vuosittaisen budjetin luokkaa, ellei jopa vähän sen päälle,mutta mikäs siinä, sitä saa mitä tilaa.

    1. Hyvä naseva kiteytys Mikalta mm.tuo ”solidaarisuusvastuut” kuin samaan liittyen että samalla linjalla jatketaan tai on jatkettava ettei köli hörppää vettä sisukkiinsa ja villasukat kastuisi kylmissä viimoissa.

      No,onneksi tuo Venezuela kuin Haiti on vielä kauempana_ joten toivoa on_ mutta bisnesvaaraa pitää varoa,sitä kallista kuin huikentelevaa kasvottomuutta.

      Tavalliset tallaajat eivät vielä tiettävästi pääse Cayman saarille pakoon !

  2. Joku EU virka tälle ja parille muullekin, Sipilästä näkee sen kun hän valehtelee, olkapäät hytkyy ja nykii

  3. EVM:ssä [ eng ESM ] on 19 jäsenmaata. Riittääkö esityksen hyväksyntään kuudentoista maan jaa-ääni, vai lasketaanko 85 prosentin kannatus maiden ’osakkeiden’ perusteella?
    [ 0,85 * 19 = 15,3 ylöspäin pyöristäen 16 ]

    Jos esityksen hyväksynnän läpimeno lasketaan ’osakkeiden’ perusteella, läpimenoon riittäisi muutaman suuren EVM –jäsenmaan jaa-ääni.

    ***
    https://www.esm.europa.eu/esm-governance

    Shares and capital per ESM Member
    Saksa no. of shares 1900248
    Suomi no. of shares 125818

    ***
    Shareholders

    Each ESM Member contributes to the ESM authorised capital based on each country’s respective share of the EU total population and gross domestic product. The accession of new Members is factored into the capital key, slightly reducing the founding Members’ contribution keys. Nominal capital subscription and paid-in capital amounts remain unchanged.

    ESM Governance structure

    The ESM governing bodies are the Board of Governors and the Board of Directors. The Managing Director of the ESM is appointed by the Board of Governors for a renewable term of 5 years. The ESM Managing Director is Klaus Regling.
    With the assistance of the Management Board, he is responsible for conducting the current business of the ESM under the direction of the Board of Directors.
    The infographic below illustrates the ESM’s governance structure:

    Board of Governors

    The Board of Governors is the highest decision-making body of the ESM. It comprises government representatives of each of the 19 ESM shareholders with the responsibility for finance. Representatives of the European Commission and the ECB may participate in its meetings as observers. The Board of Governors is chaired by the President of the Eurogroup, Mário Centeno.

  4. Selvä nakki, Sipilä menee korkeaan virkaan EU:n tulevaan valtiovarainministeriöön. Virka on jo luvattu, siksi Sipilä toimii jo nyt, kuin olisi siinä virassa. Tässä on ihan sama kuvio, kuin Lipposen ja Kataisen tapauksissa. Lipponen ei tosin koskaan päässyt EU:n komission puheenjohtajaksi, mutta Katainen pääsi varapuheenjohtajaksi.

  5. Miksi pienen maan pieni pääministeri ajaa suurten maiden esitystä? – onkohan oma lehmä ojasa?

    ***
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006002648.html
    15.2.2019

    [Diktaattori ]Sipilä antoi porttikiellon sinisten valtio¬sihteerille hallituksen EU-kokouksiin – syynä luottamuspula EVM-kiistassa
    Hallituksen sisäinen riitely Suomen Euroopan vakausmekanismia (EVM) koskevasta linjamuutoksesta kovenee. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kielsi sinisten hallitusryhmän valtiosihteeriltä Samuli Virtaselta osallistumisen hallituksen EU-kokouksiin.

    ***
    Näinkö? – jos olet erimieltä Sipilän kanssa, sinulla ei ole hänen luottamusta.

Vastaa käyttäjälle Albanus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *