Uusi kikka-kuutonen hintojen nostamiseksi?

https://www.aamulehti.fi/a/201510343

”Tällä hetkellä kolme sähköverkkoyhtiötä on ottanut käyttöön erillisen tehomaksun osalle pienasiakkaistaan. Kuluttajalle tulee mahdollisuus jonkin verran vaikuttaa siirtomaksun suuruuteen välttämällä tehohuippuja (AL 17.3.).

Tehomaksun avulla kuluttajia voidaan ohjata järkevämpään sähkön käyttöön. Kaikkia kodin sähkölaitteita ei kannata pitää yhtä aikaa päällä. On mietittävä milloin sähkösauna kytketään päälle ja milloin sähköauto ladataan.”

Pelkkää kikkailua, millä todennäköisesti lisätään siirtohintaa muille.

Pääosalla ihmisistä ei ole sähköautoa ja, jos kaikki siirtyvät lataamaan huippujen ulkopuolelle, siihen tulee uusi huippu.

Sähkösaunaa toki voi käyttää eri aikoina, mutta yleensä ihmiset saunovat illalla eikä heti aamulla tai kesken työpäivän.

Siirtyminen puukiukaaseen poistaisi tuon ongelman, mutta sitten alkaa räksytys pienhiukkasista yms.

Edelleen, kun lämmitys perustuu sähköön (lämpöpumpuillakin), se sähkö kuluu silloin, kun talossa lämpö meinaa laskea eikä sitä sen kummemmin voi käytännössä ajastaa, ellei halua välillä palella.

Öljylämmityksessä ei kulutushuippua saa aikaan, koska kattila käydessään kuluttaa runsaat 100W tehoa. Siitä kuitenkin räksytetään fossiilisista polttoaineista ja maailman tuhoutumisesta sen vuoksi.

Puulämmitykseen pätee sama kuin puukiukaaseen.

Myöskään jääkaapin ja pakastimen käymistä ei sen kummemmin voi ajastaa, ellei salli ruuan pilaantuvan.

5 vastausta artikkeliin “Uusi kikka-kuutonen hintojen nostamiseksi?”

  1. Helpoin olisi suomalaisten tehdä joukkoitsemurha niin maailman CO2 päästöistä 0,1% poistuisi 🤣🤣🤣

    1. Toisaalta ne, jotka katsovat ihmisen olevan tarpeeton maapallolle, voisivat aloittaa vähentämisen itsestään…

  2. ”Pääosalla ihmisistä ei ole sähköautoa ja, jos kaikki siirtyvät lataamaan huippujen ulkopuolelle, siihen tulee uusi huippu.”

    Tämä ennakoi vihreän pöljäistömme häsläämisen aiheuttamia ongelmia.

    Erityisesti tuulettomina pakkasöinä sähkön hinta nousee taivaisiin, jos sähköä ei voi ostaa ulkomailta.

  3. Vihreistöllä näyttää olevan tavoitteena tuhota maamme talous niin perusteellisesti, ettei enää riitä rahaa tänne houkuteltujen maahanmuuttajien ruokaan ja asumiseen ja tappaa heidät näin nälkään ja kylmään. Aika julmat ja salakähmäiset suunnitelmat heillä näyttäisi olevan.

Vastaa käyttäjälle Markku Savikivi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *