Sipilän jäähyväispuhe oli oikean johtajan tulevaisuuden puhe

Kuuntelin Sipilän jäähyväispuheen, joka oli kaikin puolin rakennettu jopa puheteknisestikin oikein. Oli saavutukset, johon nykyisen hallituksen pitää sitoutua. Ylämäet ja alamäet ja rivikansalaisetkin otettiin huomioon.

Hän oli yksi nykyisen hallitusohjelman keskustan ohjelman tekijä taloudenpitoineen.  Teki myös kuuden kohdan listan tulevalle puheenjohtajalle, ”Sipilän listan”.

Se ei ollut minkään populistin iljettävä yhteen teemaan,  nuoleskeluihin tai kansan harhaan johtamisen tähtäävä puhe.

Kannattaa kuunnella ihan opiksi.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000006231115.html

 

 

 

6 vastausta artikkeliin “Sipilän jäähyväispuhe oli oikean johtajan tulevaisuuden puhe”

  1. Tässä peruspersun näkemys, joka on mennyt populistiseen vipuun ja rukoilee, ettei vaan hallanvaara tulisi yllättämään. Onneksi pääsen lukemaan edes noita pöljäkerhon ”viisauksia”.

    Marko
    7.9.2019 15:57
    Sipilän puhe oli itsekehuista länkytystä, sen minkä radiosta mökillä kuuntelin. Äänikin kaikui kuin äijä olisi ollut saarnastuolissa kirkossa. Se siitä kepuli johtajasta, heippa ja moi, älä tule takaisin, pysy autotallissasi ja tee niitä himmeleitä. Aamen.

  2. Sen verran kuuntelin, että ainakin osittain oli perätöntä kehua saavutuksista, joista jatkuvasti ilmenee töppäyksiä.
    En toki kiistä, että tuloksiakin saatiin, mutta maakuntapelleily ei saavutuksiin todellakaan tarpeettomine suojatyöpaikkoineen kuulu.
    Sinänsä valitettavaa, että kohtuullisen asiallisen kirjoitteluajan jälkeen paskanoloinen persukammo taas näyttää päässeen asiallisuuden päälle.

  3. Juhak

    Et varmaan ole maakuntaihmisenä, Teiskossa, ja tamperelaisena maalaisena tajunnut sitä, että se uudistus ei olisi tarkoittanut suojatyöpaikkoja, vaan suojatyöpaikkojen poistoa. Tarkoittaa eri kuntien poliittisia ja päättäjäorganisaatioita, joista murto-osa siirtyisi maakuntahallinnon piiriin ja loput saisivat potkut kunnissa ja pienentäisi valtuutettujen määrää, koska he istuisivat maakuntavaltuustossa painoarvoillaan.

    Lisänä maakunnan verotusoikeus, joka vähentäisi ns. kunnallisverotusta, joka taas kompensoisi valtionavun erilliset hakemukset. Näin myös esim. Kihniö jne. lähikunnat saisivat saman asteiset palvelut ja kokonaisverotuksen kuin esim. Tamperelaiset.

    Isot kunnat kuten Tampere jne..pitävät tästä meteliä, koska se saattaa nostaa promillen verran heidän verotustaan tasapainoisen maakunnan pysymisessä hengissä. Kaikkia tarvitaan !

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *