Hävittäjäkenraali Adolf Galland kirjoitti elämästään, lentämisistään ja etupäässä Toisesta Maailmansodasta kirjan, joka julkaistiin vuonna 1956.
Suosittelen kirjaa lämpimästi, vaikka hänestä on julkaistu myös David Bakerin elämänkertakirja Adolf Galland.
Kenraali Gallandin kirjassa on runsaasti mielestäni tärkeää tietoa, joka puuttuu Bakerin kirjasta. Toisaalta Bakerin paljon uudemmassa kirjassa on tietoa, joka puuttuu Gallandin kirjasta. Ostin Gallandin kirjan Bakerin kirjan viereen kirjahyllyyni.
Gallandin kirja ei ole pelkästään kertomuksia ja muisteluja, vaan siinä on myös tärkeitä tilastotietoja mm. Saksan lentokonetuotannosta eri vuosina ja kuukausina – kuin myös mm. polttoainetuotannosta. Polttoaineen krooninen puute oli Saksan Akilleen kantapää Toisessa Maailmansodassa – alusta loppuun saakka.
Galland antaa hyviä tilastotietoja myös USAn ja Englannin suorittamista pommituksista. On eri pommitusten konemääriä, alas ammuttujen määriä ja pommimääriä. Myös erilaisten pommitusten tuloksista annetaan hyvä kuva.
Oikea paperille painettu kirja kestää vaikka 1000 vuotta hyvin säilytettynä. Bittimuodossa olevan kirjan elämästä en uskalla antaa minkäänlaista ennustetta – tuskin on luettavissa kovinkaan kauan.
Siten kirjahyllyille ja kirjoille on edelleen markkinarako olemassa.
Paul Carellin Erämaan ketut on myös hyvä kirja. Ensipainoksen julkaisuvuosi 1959
Paul Carellilta on monta erinomaista kirjaa sotahistoriasta.
Löytyy hyllystä tuo Gallandin kirja. Ihme kyllä saksan teollisuus pystyi korvaamaan kone tappiot aina – 44 vuoden loppuun asti. Lentäjien tappioita ei tietenkään pystytty korvaamaa. Täydennyksenä tulleilta puuttui riittävät lentotunnit kun polttoainetta ei ollut tarpeeksi.
Polttoaineen puute oli Saksan suurin ongelma.
Galland täsmäkoulutti hävittäjälentäjiä valtakunnanpuolustukseen, mutta sitten näitä vain siihen yhteen tarkoitukseen pikakoulutettuja pistettiin pommitustehtäviin ja rynnäkkötehtäviin aivan surkeilta kentiltä. Siitä aiheutui hirmuisia tappioita.
Luftwaffen lentäjäkoulutuksessa oli valuvikoja jo alunperinkin. Mm. amerikkalaistyyliset proseduurit ja mittarilentokoulutus oli kehnoa. Galland itse kantaa osin vastuun tästä. Systeemi jossa ei harjoitettu rotaatiota vaan kuviteltiin voitettavan ilmasota noin sadalla ”ässällä” oli tuhoontuomittu. Jo syksystä 1942 lähtien uudet brittilentäjät saivat enemmän lentokoulutusta kuin saksalaiset. Kun amerikkalaiset tulivat mukaan ero alkoi tuntua. Tätä tietty kermaa lukuunottamatta saksalaiset lentäjät jäivät osaamistasossa jo 1943 jälkeen. Vuonna 1944 Luftwaffe suorastaan romahti länsirintamalla. Ja tämä alkoi jo ennen kuuluisia iskuja synteettistä polttoainetuotantoa vastaan. Syksyllä 1944 ilmataisteluissa USAAF:ää vastaan Luftwaffe sai selkäänsä. Mm marraskuun 1944 suuressa ilmataistelussa sen tappiot olivat 78 konetta kun amerikkalaiset menettivät 11. Yhtään ainutta amerikkalaisten pommikonetta eivät saksalaiset hävittäjälentäjät pystyneet ampumaan alas (Lähde: Christer Bergström, Ardennes 1944 – Hitler’s Winter Offensive)
Adolf Galland ei voinut mitenkään olla vastuussa siitä, että Saksalla oli krooninen polttoainepula.