Viro alentaa alkoholijuomaveroa

Viron uusi hallitus päätti alentaa alkoholijuomaveroa 25%.

Lähde.

Siten viinarallin Latviaan pitäisi vähentyä ja Suomesta Viroon lisääntyä. Viron uusi hallitus, jossa ei ole demareita, kommareita eikä vihreitä, ajattelee Viron ja virolaisten etua.

Pahoin pelkään että Suomen mahdollinen demarijohtoinen punikkihallitus – toivottavasti se kuolee jo ennen syntymäänsä – tekee täsmälleen päinvastoin. Se merkitsisi alkoholijuomaverotulojen alenevan entisestään.

Viro pitää jatkossakin puolustusmäärärahat vähintään tasolla 2% BKTstä plus liittolaisten joukoista Virossa aiheutuvat kulut. Viro ei halua ryssiä hyppimään silmilleen.

23 vastausta artikkeliin “Viro alentaa alkoholijuomaveroa”

  1. Kyllä meillä veroa korotetaan tekopyhän haittojen vähentämisen nimissä.
    Lopputulos on, että laivarahtaus lisääntyy, kotimaan myynti vähenee ja verotulot vähenevät.
    Tekopyhät hihkuvat riemusta, kun kotimaan kulutus laskee = siis alkoholin käyttö laskee – tosiasioista piittaamatta.

    1. Juha, ei se kulutus mihinkään laske, alkoholi vaan haetaan ulkomailta ja Suomen valtion verotulot jäävät saamatta.

      Virossa edellinen hallitus (kepulit ja demarit, vaikka Isänmaa pisti hanttiin) teki erittäin suuren virheen nostamalla alkoholijuomaveroa reippaasti. Idiootit luulivat, että alkoholin kulutus vähenee ja verotulot kasvavat.

      1. Euhän se laskekaan, mutta kiihkoraittiiden mielestä kotimaan myynnin väheneminen on sama kuin kulutuksen lasku…

    1. Timo, on vallan erinomainen asia, että saat pidettyä kurissa alkoholiongelmaasi. Alkoholi on viisasten juoma.

      Nyt saisi luonnosta myös nokkosia, suosittelen lämpimästi nokkospuuroa, tai -velliä – toki maitoperäistä.

      Myös on oikea aika syödä kuusenkerkkiä ihan sellaisenaan suoraan kuusesta naamariin.

  2. Männynkuoriuutetta tulee ostettua luontaistuotekaupasta. Desilitra sitä päivässä on melkoinen vitamiinipommi ja vastaa montaa salaattiannosta.

  3. Rinteen hallitus ei kannusta ihmisiä muuhun kuin jäämään kotiin ja harmaa talouteen.

    1. Tuskin enemmistö haluaa rajat auki-politiikkaa.

      Esimerkiksi Kokoomus perinteisesti haluaa noudattaa Suomen solmimia sopimuksia ja on jo vähentänyt Suomen houkuttelevuutta. Kokoomukselle on tärkeää saada Suomeen osaavaa ja ahkeraa työperäistä maahanmuuttoa aloille joilla on kova työvoimapula. Haittamaahanmuuttoa pyritään hillitsemään ja laittomasti maassa olevat karkottamaan.

      1. Jos näin on, kokoomus munii totaalisesti tiedottamisessaan, koska nyt kuva on sellainen, että kaikki maahanmuutto on kokoomuksen mielestä hyvä.

        1. Olet oikeassa – Kokoomus munii tiedottamisessaan.

          Toinen esimerkki siitä on se 0,7% hoitotakuu. Kokoomus on täysin oikeassa siinä, että hoidon tarve pitää arvioida tapauskohtaisesti. Jollekin riittää vaikka 0,2%, joku tarvitsee 0,7% ja jollekin sekään ei riitä. Vaan tiedottaminen meni ihan perusteellisesti metsään. Orpo ryssi asian perusteellisesti.

          1. Niinpä.
            Jo kokoomus olisi ilmoittajut olevansa valmis harkitsemaan hoitotakuuta ja haluavansa vain tarkemman selvityksen tarpeesta, kokoomus olisi voittanut vaalit.

            1. Ihan sama juttu siinä ”pakolaisasiassa”. Kokoomuksen kanta oli ja on luettavissa Kokoomuksen Verkkouutisista, mutta eipä taida kovin iso osa suomalaisista lukea Verkkouutisia säännöllisesti. Tuijottavat silmät tapilla töllöttimestä YLEn harhaanjohtavia tietoja niin persujen kuin kokoomuslaistenkin kannoista.

              1. Luetaan kyllä että jopa rekisteröidyttykin ”tasapuolisuuden vuoksi”.
                Voi verrata uutislähteitä toisiinsa…

  4. Kokoomus haluaa niitä työperäisiä halpatyövoimaksi tuhansia vuosittain eikä saa poistettua heitä jotka ovat rasitteena. Pitäisi kokoomuksessakin ymmärtää että pienellä palkalla ei täällä elä ja se pienen palkan avustukset syövät veropohjaa eli työnantajamaksuja tulisi korottaa elleivät maksa kunnon palkkaa…

    1. Niilo, päinvastoin Kokoomus haluaa korkeasti koulutettuja osaajia, joille myös maksetaan korkeaa palkkaa – esimerkiksi ohjelmistosuunnittelijoista on hirmuinen puute. Ei tänne tule sellaisia osaajia pienellä palkalla, eikä juuri suuremmallakaan palkalla.

      Hanttihommiin täällä on porukkaa ilman, että Kokoomuksen tarttisi haluta lisää. Vasemmisto ja vihreät haluavat Suomeen sitä ”proletariaattia”, jotta saisi heistä jatkossa äänestäjiä itselleen.

  5. On kuitenkin melkoinen porukka näitä ohjelmasuunnittelijoita työttömänä nytkin vastuunsa tunteva työnantaja ottaa niistä puuttuvat tekijät eikä ensin hae muualta
    Jos kokoomus sitten ei halua alipalkkattuja ihmisiä Suomeen jolta se kyllä eniten näyttää terv tepivaari

    1. Ohjelmistosuunnittelijoita on erilaisiin hardiksiin erikoistuneita ja erilaisia työkaluja käyttäneitä. Kaikki eivät sovi kaikkiin hommiin myöskään henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan.

      Jotkut taas eivät halua muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä.

      Jollakin taas on jo ikää niin paljon, että hinkuu ennemmin eläkkeelle kuin töihin.

  6. Tiedän itse että Suomessa on nytkin työttömänä tieito alan asiantuntijoita melkoisen paljon
    Ja niille ei ole tarjottu työtä mistään
    Muutto toiselle paikkakunnalle ei aina ole kovin järkipohjasta jos tarjotusta työstä ei saa palkkaa kun toisen asunnon vuokraan ja kotona käynteteihin
    On myös selvää ettei sen ok talon vuoksi ihan heti muuta pelkän sen huonon palkan perässä kuten on huomattu
    Ja jos onikää n 2 vuotta vaille eläkeikä en uskoettä helpolla lähtee muualle töihin
    Turha on myös kierrellä niitä ns paskaa hommia on aina tajolla huonon työnantajan lisäksi joko se ei maksa palkkaa tai sitten maksaa harvoin

  7. Anteeksi Juhani en huomannut kenen blogi on poista mun kommentit ettei tarvii katsella täys vahinko oli nuot kaksi kommenttia terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *