Kuinka useinkaan olen tavoittanut itseni istumassa rapulla ja katselemassa meidän kanojamme. Niiden touhuilu on mielestäni jotenkin mieltä lepuuttavaa. Se järjestys kanalaumassa; viisi kanaa ja kuusi kukkoa. Epäsuhtako? ei ole.
Kanoilla itsellään on selvä hierarginen järjestelmänsä, samoin kukoilla.
Meidän ukkokukko, Moilanen on itseoikeutettu patriootti. Moilanen astuu kanat ja jos joku nuorempi yrittää, ensinnäkin kanat protestoivat ja sitten Moilanen tulee ”pyhänä pyrynä” ja nuorukainen lennähtää sivuun.
Luulisi, että kun on tuommoinen kukkomäärä, ongelmiako; sielläkin vallitsee tarkka hierargia, ei tule riitoja.
Tuota kanayhteisöä kun seurailen, monesti tulee mieleen, miksei tuon laatuinen harmooninen elämä voisi vallita ihmisyhteisössäkin?
Kanat ovat myöskin sosiaalisia, tykkäävät kun ihminen tulee rauhallisesti istuksimaan, joskus vilkaisevat; eikös sinulla mitään herkkua ole tarjolla; no, minullahan pääsääntöisesti on.
Kanat, varsinkin vapaana elävät opettavat ihmiselle paljonkin.
No sitten taas tänään; tuo porukka on täysin yhtenäinen, joukolla käydään kaivamassa jos jotkin ”herkkupaikat”, sitten taas koko porukka vaeltamaan toiseen paikkaan mutta täysin pysyen pihapiirissämme.
Heille näköjään riittää pienessä piirissä kiinnostavaa.
Kotipaikkauskollisuusko?
Mites ne ”kukonmunat”, joita vanhempamme panivat tyynyn alle, jos olit kiltti.
Ei meillä kukonmunia ole mutta kallen munia monet haluavat; siis pihakanan munia.
Pienenä jo minua Laitilaan sukutilalle vietiin, olen yhtä jos toistakin kanaa katsellut. Ovat kyllä todella terapeuttisia eläimiä.
Kana on se yksi laji elukkaa jota voisin itsekin haluta pitää jos olisi mahdollista, juuri noin että muutama kana ja kukko.
Olen usein verrannut tuota vapaata kanalaumaamme ihanneyhteiskuntaa; jokaisesta yksilöstä huolehditaan, emot poikasistaan ja kukot lauman turvallisuudesta.
Toisaalta taas tuotantokanaloita vertaisin mieluusti keskitysleireihin (vast), yksilöstä otetaan ihmisen toimin kaikki irti mikä saata vissa on. Munantuotannossa ei ole mitään ”onnellisen kanan munia”.
Tuohon ”onnellisen kanan munia” hokemaan olen minäkin suurella epäilyksellä kiinnittänyt huomioni. Virkamiesten ja lainlaatijoiden aivoitukset ovat tavallisen ihmisen käsityskyvyn yläpuolella. Otan esimerkin, ei saa sanoa ”Voimariini” mutta että onnellisia kanoja olisi olemassa teollisessa kaanalamaailmassa.
Anna mun kaikki kestää!
Huittisissa oli kummieni ”Koskisten” iso perinteinen kanala ja, niitä oli paljon. Munia käytettiin jopa kahvissa porojen selvittämiseen. Eli, kun porokahvi oli kuhautettu, sinne lisättiin rikottu muna. Ja kaffe oli kirkasta.