Viikko Mokan kuolemasta, yhä aamuisin vilkaisen kopin ovelle, mitä vanha herra, kuurokin oli vaan ei kaikille äänille.
Tänä aamuna vaimo oli kuorinut juustoa kanoille ja kun sanoin; eivät nuo kanat syö. Tähän vaimo sitten, no Moka syö. Minulta kysyvä katse, johon vaimo aivan nolostui; ai niin.
Niin ne vuodet hitsaavat erilaiset perheenjäsenet yhteen, minäkin aina vieläkin vilkaisen sinne Mokan kopille; aamuisin kun kanat ulos päästän, refleksihän se on.
Niin se elämä soljuu sinne jonnekkin.
Iraplikka oli ollut poissa jo pidemmän aikaa kun sille laitoin aamulla raikasta vettä ja ihmettelin minne olin pistänyt plikan vesikipan
Heitin sen roskiin silloin kun iran elämä loppui sellasta se oikeasti on terv tepivaari
Se tämmöisen maalaispaikan elämä soljuu siten, että arkirutiinit sujuvat kuin itsestään. Laitat koiralle sapuskat, kanoille omansa. näin se menee.
Kun katkos tulee, aina ei huomaa, että tämä nyt on jo mennyttä. Ihmisen arkirutiinit ja niiden ajattelut ovat kohtuullisen iso mysteeri.