Jo useana vuotena vappuaamuna olen hyvän ystäväni vienyt Tammelan Syrjänharjun teloituspaikalle. Hänen isoisänsä kuoli siinä harjunrinteessä. Ei osallistunut sisällissotaan vaan tuli ”Forssan tuomioistuimen” tuomitsemana siihen ammutuksi.
Ystäväni kulkee kyynärsauvojen varassa, asuu palvelutalossa, useita vappuja olen hänet sinne Syrjänharjun rinteeseen vappuaamuna muistomerkille vienyt ja vien, tietenkin koko tilaisuuden ajan olen läsnä ja sitten vien hänet palvelutalolle takaisin.
Vähän aikaa sitten tulin ko reissulta; kovin vaikutti mies hiljaiselta, minua runsaat viisitoista vuotta vanhempi ja totesi; olikohan Kalle viimeinen kerta kun sinua vaivaan. Toppuuttelin; kyllä me mennään ensi vappunakin sinne Syrjänharjulle; katsahti minuun kiitollisena, mahdollinen jatkuvuus oli taattu.
Varkaudessa on vieläkin eripuraa ja katkeruutta Huruslahden jäälle ammuttujen ihmisten kohtaloiden takia. Siellä oli paljon tavallisia työläisiä joita ammutettiin vanhojen kiistojen takia kostoksi. Harva oikea punakaartiin kuoli tuolle jäälle.
Surullista on että on edelleen on tahoja jotka etsii ”punikkeja” tavallisten kansalaisten joukosta. Minä kun en tunne yhtään, komareitakin pitää etsiä kivien koloista, mutta eräät haluaa jahdata näitä vielä omassa mielikuvituksessaan.
Elämme Suomessa historiamme parasta aikaa ja silti eräät haluaa saada aikaan 100 vuotta vanhan tilanteen jossa osa kansalaisista halusi vallankumouksen. En ymmärrä moista pätkääkään.
Koskettava hetki.