Miten parantaa vappukankkusen?

Nyt on parhaillaan moni tyyppi (naiset ja miehet) hankkimassa itselleen vappukankkusta. Brunssiaika  on jo ohi, on saatu kliffa nousukiito päälle. Nyt sitten mennään lunssille ja siitä se viimeistään sitten ilo urkenee.

Pieni vappumuistelo tähän väliin. Oltiin nuoria ja oli vappu. Olimme tutun  jengin kanssa liikkeellä vappupäivänä ja painuttiin tunnettuun Stadin keskustan ravintolaan. Siellä sitten skruudatiin ja tietty dokattiin ja lopusi minä kiipesin pöydälle ja johdin yhteislauluna ”heirullaati rullaata”.

Palataanpa siihen kankkuseen. On lähes yhtä monta konstia parantaa kankkunen, kuin on kankkusiakin. Yksi varmimmista on ottaa pikku sievät, mutta taitavasti. Se on kellosepän tarkkaa puuhaa, että ei mene överiksi ja hanki lisää kankkusta.

Kuten sanottu, on monia tapoja parantaa kankkunen.   Mikä on sinun tapasi? Luulen, että moni olisi kiitollinen nyt tai viimeistään huomenaamuna kankkusen parannuskeinoista.

14 vastausta artikkeliin “Miten parantaa vappukankkusen?”

  1. Vanha palveluskaverini kerran vappuaamupäivällä totesi; se on taiteenlaji tuo kankkusen paranteleminen, menee niin, että pitää koko päivän pitää olotila, ettei ihan varma ole, olenko humalassa vaiko krapulassa.

  2. Onneksi ei ole mitään tarvetta kankkusen paranteluun, kun ei tullut juotua mitään kahvia vahvempaa. Tänään on vielä työpäiväkin.

  3. Juu, pari olutta ja saunaa. Ei ole vappukrapulaa. Tuulee muuten tosi kovasti.

  4. No, eipä minullakaan mitään kankkusta kun unohdin ottaa ”vappukännin”. Tässä savustelen (kylmä) leipäjuustoa, saas nähdä mitä tulee.

  5. Alkoholista laukaisema Hortonin päänsärky on toiminut kankkusen ehkäisijänä ryyppytilanteessa ja vähentänyt humalahakuisuutta muutenkin.

    Migreeni on vuosien myötä vähentynyt ja hortoni lisääntynyt. En tiedä, onko yhteyttä, mutta alettuani käyttää pakuriteetä ei hortonia ole esiintynyt. Joskus saattoi kestää päiväkausia.

    Hortonin päänsärkyyn auttoi voirasvan lisääminen voileivän päällä. Saattaisi se auttaa krapulaankin.

    Mahabakteerit säätelevät typpioksidin määrää veressä. Runsas typpioksidi lisää kipuherkkyyttä. Niinpä luulen, että voirasva saattaa joko vähentää typpioksidin tuotantoa tai hidastaa typpioksidin siirtymistä vereen. Nämä ovat omia pohdintojani.

    Jos pakuritee vähentäisi typpioksidin tuotantoa pysyvästi, olisi se haitallista hermotuksen heikentyessä. Mutta väitetään pakurin tasapainottavan elimistön toimintaa ilman havaittuja haittavaikutuksia.

    Hortonin päänsärky ja migreeni laukeavat joskus ravinnosta, joka viittaisi siihen, että suolistollakin on merkitystä. Mutta noihin laukeamisiin vaikuttaa myös hormonitoiminta, stressi ja valoärsykkeet. Mutta kivun voimakkuus saattaa riippua merkittävästi typpioksidin määrästä.

    Siispä veljet krapulassa: Voita naamariin!

    1. Toki voi olla niinkin, ettei voin sisältämä rasva ole päätekijä. Voissa lienee aina myös valkuaisaineita ja ehkäpä hormoneitakin vähäisessä määrin.

  6. Joskus kauan sitten tätini sanoi sedälleni jumala tautia lisätkööt sellanen parannuskeino sillä oli terv tepivaari

  7. ”Krapula tulee, mutta minä määrään päivän” laulaa Klamydia yhtyeen Vesku Jokinen ja tottahan tuo on.

    Vakavasti puhuen krapulaan ei varsinaista lääkettä ole, mutta on joitain keinoja sen lieventämiseksi, siis muitakin kuin juomatta jättäminen.

    Särkylääke ( ei parasetamoli) jo illalla loiventaa päänsäryn tulemista aamulla ja tämä on ihan lääketieteellinen fakta.

    Samalla kun ryypiskelee niin juo myös runsaasti vettä ja näin alkoholi joka on diureetti ei vaikuta yhtä jyrkästi nestetasapainoon.

    Aamulla rasvainen ja suolainen aamupala auttaa jos siihen uskoo ja tuottaa se ainakin mielihyvää kuten myös raitis ilma.

    Henkilökohtaisena vinkkinä sanon, että jos on päättänyt juhlistaa ihan huolella niin pitäytyminen ainoastaan kirkkaassa viinassa, kuten Vodka, krapulaa ei juurikaan tule.

  8. Paras keio krapulan välttämiseen on pitää sen pullon kiinni terv tepivaari

      1. No ostaa ja juottaa naapurille ja katselee sen kärvistelyä krapulassaan mutta tosi asiaa se on js se pullo on kiinni ei ole krapulaakaan terv tepivaari

  9. Juottajanakin tuli oltua aikanaan ja hyvä konsti oli käydä tekemässä tilaus pöytäseurueelle kahdestaan tarjoilijan kanssa: Ohjeena kierros kaikille ja seuraavat niin että minulle tuli samanväristä alkoholitonta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *