Periaatteessa olen riistävä kapitalisti

Omistan ok talon, sekä ison verstashallin.

No se ei vielä tee minusta riistäjää eikä kapitalistia.  Mutta vuokrasin ok talon (samalla tontilla verstas, jossa itse toimin).

Eli olen periaatteessa saanut siitä voittoa, ja riistänyt köyhää, hänen pienistä tuloista perinyt vuokraa, omaksi edukseni.

Se tekee jo minusta omistavan luokan kapitalistin ja riistäjän.

Joku voi kysyä, miksi vuokralainen ei osta omaa?

Siihen voi olla monta syytä, mutta yksi voi olla se, ettei vuokralaisella ole välttämättä rahaa, tai tuloja niin paljon, että saisi lainaa, saati että olisi omaa rahaa ostaa käteisellä.

Noh, vuokralainen teki tempun tärkeän, ja ei halunnutkaan maksaa vuokraa, teki tuhojaan ja lisäksi realisoi ok talon irtaimistoa, minun omaisuuttani.

Tällaisia vuokralaisia on, ja aika paljonkin, saalistavat tällaisia hölmöjä kuten minä, ja asuvat jopa ilmaiseksi.

Silti Kela korvaukset haetaan ja saadaan.

Tällainen vuokralainen ei ole ensimmäinen, minullakaan.

Luulin auttavani, mutta olinkin pahin paskiainen.

Miksi silti en syyllistä vuokralaista vaan kapitalistista järjestelmää?

Kapitalismi perustuu yksilökeskeisyyteen, itsekkyyteen, oman edun tavoitteluun, voiton tavoitteluun toisen kustannuksella, kilpailuun, epärehellisyyteen jne.

Nyt toivoisin, että saisin vuokralaiseksi rehellisen kommunistin, tai vasemmistolaisen, tai periaatteellisen vanhan kansan kasvatuksen saaneen, jolle on kunnia-asia maksaa laskut ajallaan, velkansa, hoitaa asiansa itse, olla huolellinen ja säntillinen, tulla toimeen omillaan ilman sossua…

Onko enää sellaisia?

Itse olen ja pysyn kommunistina.

Siitäkin huolimatta, että omistan ok talon, jota vuokraan. No on minulla teollisuus hallikin, muualla, jota vuokraan jne…

Kaiken olen hankkinut omalla työlläni, en toisten työllä.

Maksan veroni kunnialla, iloinen veronmaksaja vieläpä.

Mutta haluan veromarkoillani kehitettävän julkista sektoria ja sen palveluja.

En yksityisiä markkinoita.

Olen pitkän linjan yrittäjä. Joka riistää korkeintaan itseään, tai noh vuokralaisia, periaatteessa, jos tiukasti marxismi-leninismiä tulkitaan.

Tai onhan minulla ollut joskus vuosia sitten työntekijöitä, kahteenkin eri otteeseen itseni lisäksi liki kymmenen, tuskin koskaan yli kymmentä yrityksissäni.

Olen usein yrittäjäaikana jäänyt ilman palkkaa, kun olen pitänyt kunnia-asiana maksaa työnkekijöille palkat ajallaan. Sen mikä heille kuuluukin.

Harmittanut on, että monet työntekijäni ovat kuvitelleet minun maksavan huimaa palkkaa itselleni…

Kuinka väärässä he ovat olleetkaan.

Yrittäjä, pieni sellainen, varsin usein elää köyhyysrajan alapuolella. Heidän asioitaan ei aja kukaan.

Eikä varsinkaan kokoomus eikä Perussuomalaiset.

Pienille yrittäjille voi olla täysin käsittämätöntä, että tuki ja apu voikin tulla heille vasemmalta, se ainut apu ja tuki.

Silti moni pieni yrittäjä kuvittelee saavansa apua kokoomukselta, tai persuilta ja äänestävät heitä, kannattavat heitä. Eikä että kommunistin perkele voisikin olla yrittäjän ystävä.

Mitäs jos pahimmat sosialistit ovatkin juuri kokoomus, jotka vievät kaiken, tuhkatkin pesästä ja myyvät mummonkin, jos saavat jonkun hinnan?

Sitä on tehty, Suomessa jo vuodesta 1987 kokoomuksen Harri Holkerin hallituksesta lähtien, ja pahasti.

Voisiko olla, että nykyinen hallitus laittaa kaikelle suitset? Eli pelastaa Suomen. Jää nähtäväksi. Mutta hyvät mahdollisuudet siihen olisi, kun on vasemmistoenemmistöinen hallitus.

13 vastausta artikkeliin “Periaatteessa olen riistävä kapitalisti”

  1. Hyvin kirjoitettu, aplodit siitä.

    Pistitkö tämän vuokralaisen ”gulak leirille”, minä oisin pistänyt 🙂

  2. No, jää nähtäväksi. Voi olla että mennään käräjöimään.
    Tiettyyn pisteeseen asti vakuutukset ovat minulla kunnossa.
    Ikävää vain tuollainen.

    1. Tuttavalle kävi aikas samalla lailla. Jollain kaavalla se vuokralainen pystyi olemaan vielä 6 kk ilmatteeks siinä asunnossa sen jälkeen kun oli jättänyt vuokrat rästiin, jokin valitusmenettely oli ja laki sen vuokralaisen puolella. Rivarin pätkä joka oli vuokralla oli kauheassa kunnossa ja huoneiston omistaja sai itse kunnostaa sen omalla kustannuksellaan. En muista miten kävi vuokrarahojen kanssa jotta saiko koskaan rahoja näiltä.

      Pitäisi perustaa pari ”gulak tyyppistä leiriä” tälläisille kusipäille (tämä nyt vitsinä), mutta laki on Suomessa rikollisen ja pahantekijän puolella, ikävä kyllä.

      Tsemiä sinne.

  3. Vielä 9 osamaksuerää niin minäkin olen yhden ulkohuussin omistaja!

    Mutta joo, pienyrittäjille ei ole ystävää, ei ensimmäistäkään.

  4. Marko, itseasiassa puhut täyttä asiaa.
    Itsellä juurikin samoja kokemuksia.
    Joskus tuntuu siltä, että vaikka olisi asunto, jota joku voisi tarvita, ei kannatakaan vuokrata vaan pitää sitä tyhjillään.
    Tiedän itseasiassa, joidenkin tekevän niin. pääsevät helpommalla.
    En syytä meidän sosiaalijärjestelmää, vaan järjestelmää joka luo keinottelijoita, jotka käyttävät hyväkseen tätä sosiaalijärjestelmää, joka on kuin reikäjuusto…tarkoituksella?

    Puhuisin mieluusti enemmänkin koko rahoitus- ja verotusjärjestelmän romuttamisesta.
    Siitä jossa on ollut vasemmisto ja porvarit yhdessä mukana.

    meidän hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusjärjestämän purkaminen aloitettiin juuri 1987 Kokoomuksen Harri Holkerin hallituksen toimesta.

    Korpilammen seminaari 1977, jossa demareiden Sorsa puheenjohtajana, tämä suunniteltiin.

    Suomen liittäminen EU:hun. Silloin vissiin EEC, sittemmin EY, ettet mene sekaisin.

    Pysytkö mukana Marko?

    Referoin koko ajan, ajatellen, että olet seurannut politiikkaa.
    Arvostan sinua, vaikka et varmaan ole läheskään kaikista asioista samaa mieltä.

    1. Olen asioista tarpeeksi perillä. Politiikka on vallan työkalu, veti sitä vasen tai oikea…

      Sinäänsä Skandinaavinen hyvinvointiyhteiskunta ollaan ajamassa alas ja se on sääli koska tuntemamme Suomikin muuttuu paikaksi jossa vähäosaisia ei auteta ja raha menee rahan luo, monasti vielä toiseen maahan.

      Katsotaan mitä aika tuo tullessaan.

  5. Marko: tuo oli varsin kypsää arviota. Mutta älä linkitä. Se ei ole enää sinun arviota. Puntaroi itse. Mikä on oikein ja väärin. En itse linkitä juuri mitään. Kaikki on minun omaa. Ei muiden. Sitä on vapaus.

    1. Miksi et sallisi linkkiä asialliseen kirjoitukseen Huhtala?
      Jo sellainen löytyy, miksi se pitäisi esittää omanaan tai ”keksiä uudelleen” kuten pyörä…?

  6. Tuossahan se näkyy syy sillekin, miksi kommunismi ei toimi: kaikki ihmiset eivät osaa arvostaa toisen omaa. Oli se sitten valtion tai Markku Huhtalan, niin ei kun päreiksi vaan. Ja vuokraa ei makseta eikä töitä tehdä kun ilmankin pärjää. Valitettavasti se on niin, että ihmisistä löytyy niin laiskuutta kuin välinpitämättömyyttä ja siksi tarvitaan välillä keppiä ja porkkanaa. Kapitalismi tarjoaa niitä paremmin kuin kommunismi ja siksi kommunismi jäi jälkeen.

  7. http://miikkakristiansatama.puheenvuoro.uusisuomi.fi/280471-suomessa-on-jo-liikaa-yrittajia

    Suomessa on jo liikaa yrittäjiä

    5.9.2019 20:59 Miikka Satama (pers)

    Yrittäjän päivänä ylistetään yrittäjää. Ja toki aihetta onkin. Yritystoiminta luo työpaikkoja ja verotuloja. Monesta ei ole yrittäjyyden vastuuta kantamaan. Kun katsoo syvemmälle yrittäjyyteemme kirjoon voi todeta, ettei yrittäjyys aina taida olla autuutta tekijälleen saati yhteiskunnallekaan.

    Otetaan esimerkiksi vaikkapa parturikampaamo. Hyvin yleinen yrittäjyyden muoto. Myös aika matalasti palkattu. Kylillä voi nähdä tukkapuotia toisensa perään, jota pyörittää usein yksittäinen yrittäjä. Tuo yrittäjä hoitaa tilat, materiaalit, byrokratian, markkinoinnin ja vielä itse tukkatyön. Tuossa kohtaa se itse työ eli hiusten leikkaus on vain osa palettia – edelleen toki se suurin osa.

    Heti kun yrittäjällä on yrityskumppani eli yrittäjiä on kaksi liitossa syntyy skaalaetua. Yrityksen pyörittämiseen menevää aikaa jakautuu tai toinen hoitaa enemmissä määrin yrityksen pyörityksen ja toinen tekee sitten enemmän itse hiusten leikkausta. Syntyy hyötyä. Suurin haitta on toki se, että kahden välille voi tulla riitaa ja eturistiriitoja. Kahden ollessa pyörittämässä yritystä toisen sairastuminen ei ole myöskään niin paha kolaus.

    Kahden hengen parturikampaamossa pystytään tekemään leikkausta ja markkinointia per parturi enemmän kuin mitä yksi pystyisi tekemään. Tämä taasen tarkoittaa enemmän tuloja tai vapaa-aikaa. Sama jatkuu todennäköisesti siirtyessä kolmen tukkalääkärin koalitioon. Toki jossain kohtaa kasvussa tulee vastaan notkahduksia, jossa tehokkuuden kasvu vähintäänkin notkahtaa yrityksen koon kasvun myötä. Tilojen ja tuotteiden sekä ihmisten hallinnointi alkaa jossain kohtaa painamaan. Kuitenkaan skaalautumisen voimaa ei käy kiistäminen.

    Yrittäjyys ei ole aina autuutta. Etenkään yksinäisyrittäjyys kilpailuilla aloilla. Suomessa lienee liikaa tehottomia yhden hengen firmoja aloilla, joilla kilpailusta ei ole pulaa. Kohtalonaan on kituutus ja epätoivo. Ja ikävä kyllä meno alkaa olemaan sitä, että ihmisiä ajetaan yrittäjiksi. Tämä taasen johtuu osin palkkaamisen kankeudesta ja kalleudesta.

    Menestyvä yrittäjyys on teknologian monistamista (eli työnantoa) sekä ostovoimaista kysyntää omaavaa erityisosaamista varten (alansa huiput ja konsultit). Noilla luodaan rikkautta ja ollaan yrittämisen ytimessä. Suomi tuskin tarvitsee miljoonan yksineläjän lisäksi miljoonaa yksinyrittäjää ”sankareikseen” ilman yhteistyön ja skaalaedun voimaa. Erityisosaamattomien ja monistamattomien töiden teettäminen mikroyrittäjillä ei ole tavoiteltava suuntaus, vaan kasvattaa lähinnä byrokratian tarvetta sekä harmaata taloutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *