Mielikuva on tämä… tankit jyrää ja kaikkein uusin materiaalinen tekniikka ja kalusto…
Todellisuus oli paljolti tätä. (Kuva ylhäällä), täytyy muistaa että propaganda loi pitkälti mielikuvan ja taitavasti käytetty uutisointi. Todellisuudessa mm huolto-ja lääkintäpuoli oli paljolti riippuvainen hevosista kentällä. Tästä on enemmänkin juttua mutta tämä näin pikaisesti tässä terveisin: olohuoneen sotahistorioitsija
Tänäkin päivänä hevonen on tärkeä taistelukentällä, niiden lukumäärä vain on kovin pieni verrattuna -30 ja – 40 lukuihin mm Suomessa.
Onhan meillä nykyään armeijan käytössä mönkijöitä ja maastureita ja kelkkoja mutta entäpä sitten kun/jos loppuu polttoaine tai sen saatavuus alueelle on vaikeaa. Sekä se että hevonen menee yllättävän vaikeista paikoista vielä kuormankin kanssa.
Joskus kun liikkuu tuolla vaikeissa korpimaisemissa niin tulee tälläistäkin ajateltua.
Saksa menetti 10 miljoonaa ihmistä, suhteellisesti yhtä paljon kuin NL:kin, joten se menetti hevosia vain neljänneksen siitä kuin ihmisiä.
Suomessa heillä, ainakaan Englebrechtin armeijalla, jonka piti sulkea Leningrad mottiin, ei juurikaan ollut hevosia, vaan hevostpalvelut piti saada suomalaisten puolelta. He luootivat koneisiinsa – jotka lakkasivat pelaamasta,kun mentiin pakkasen puolelle.
Saksan armeijan surin ongelma oli itsetietoinen böömilöinen korpraali, joka johti sotatoimia.
Hevosilla ei enää silloin pitkillä huoltoetäisyyksillä ollut merkitystä. Huolto olisi pitänyt kulkea taistelujoukkojen perässä ja portaattain taakseppäin.
Hevosen kuljetussäde on alle 10 km ja silloinkin vähintään polkuja pitkin.
Toki jatkosodassakin vielä aluksi osa kv-osastoja siirtyi ratsain, osin tykistökin.
Taisi muuten olla puolalainen ratsuväki kun teki viimeisen atakin ratsain II-maailmansodassa.
Puolalla oli muuten melkoisen hyvää panssarikalustoakin, mutta liian vähän. Sekä Saksan raukkamainen hyökkäys Neuvostoliiton tukemana hakee vertaistaan historiasta. Vastaavaa voidaan odottaa edelleen suurvalloilta, ei tämä maailma ole mihinkään muuttunut.
NL:n 30-luvun alun USA:n lisenssillä valmistetut BT-1 ja BT-2-panssarit (Bystro Tekushtshij = nopeasti liikkuva) oli alun perin suunniteltu USA:ssa Christien suunnittelutoimistossa Puolaa varten, mutta Puola (mm. Sikorskit) ei pystynyt niitä valmistmaan, ja USA huomasi muutenkin, ettei Puolasta ole vastavoimaksi Saksalle eikä uhkaksi Neuvóliitolle (jonka olohin BT:t erityisesti oli suunniteltu), Christien toimistokin oli menossa valtion ”harhautuksen” vauhdittamaan lamakonkurssiin. NL tarjosi diiliä, jos ei voinut eikä kannattanut kieltäyä, ainakaan ellei itse ollut hyökkäämässä NL:on.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/04/vasen-kaista-vaaraa-tietoa-nl-n-ja-saksan-sotateknologiayhteistyosta-1930-luvulla
”Vasen kaista”: väärää tietoa NL:n ja Saksan sotateknologiayhteistyöstä 1930-luvulla
https://vasenkaista.fi/2016/09/saksan-ja-neuvostoliiton-sotilasyhteistyo-maailmansotien-valilla/
” … Tuolloisella mahdollisella yhteistyöllä vuosina 1922 – 1928 ei tullut olemaan mitään merkitystä Saksan hyökkäyskyvylle II maailmansodassa. Saksa oli uudistanut niin panssari- kuin lentokalustonsakin Hitlerin valtaannousun yhteydessä siten, että uusilla saksalaisten tuntemia NL:n malleja vastaan räätälöidyillä malleilla pullisteltiin Espanjan sisällissodassa, josta NL ne vakoili ja räätälöi niitä vastaan seuraavien vuosien aikana uuden kalustonsa, jonka sarjatuotanto saatiin täyteen vauhtiin Volgalla ja Uralilla vasta v. 1942 sodan jo alettua.
Espanjan tasavaltalaisten panssarivoimia komensi neuvostoslittolainen insinöörikenraali, Korkeimman neuvoston jäsen Dmitri G. Pavlov, T-34-panssarin yleissuunnittelija ja päätöksen läpiajaja sen suunnittelusta ja käyttöönotosta.
NL oli aloittanut v. 1929 mittavan sotateolliuusyhteistyön USA:n kanssa, jonka hedelmillä molemmat voittasupervallat sitten pullistelivat napit vastakkain kylmän sodan ajan:
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/06/jenkit-ja-nato-ja-ukrainan-jarjestetty-nalanhata
” NL vaihtoi tosissaan tuolloin ratsuväen panssarivoimiin ja rakuunat autoilla liikkuvaan jalkaväkeen .Ja väkeä muutti miljoonittain Volgalle ja Uralille nouseviin uusiin moderneihin teollisuuslaitoksiin. Tämän se onnistui saksalaisilta ja puolalaisilta salaamaan.
Sen sijaan amerikkalaisilta tämä ei ollut missään vaiheessa mikään salaisuus lainkaan: Venäläiset tekivät maailman uudenaikaisimpia panssareitaan amerikkalaisten piirustuksilla ja lisensseillä,lisenssinvalvonnan alaisina! He tekivät muutakin pitkälle menevää molemminpuolisesti mitä hyödyllisintä teknologista yhteistyötä Akselivaltojen vehkeisiin nähden ylivoimaisten panssari- ja lentoaseiden rakentamisek-si, jossa yhteydessä he ”takoivat” II maailmansodan jälkeen napit vastakkain maailmaa hallinneet sotakoneet.
http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/07/talvisodan-vaihtoehdot
”Suur-Puolan suunnaton sotilasmahti kaatui erittäin nololla tavalla ennen kuin oli ehtinyt syntyäkään,kun puolalaiset Sikorskyt ja muut eivät pystyneetkään valmistamaan heille Ukrainan olosuhteita silmällä pitäen suunniteltua Christie-, venäläisittäin BT-, keskiraskasta ns.nopeaa panssarivaunua, maailman ehdotonta ykköstä tuolloin lajissaan, ja panssarinsuunnittelija Christien toimistoakin uhkasi konkurssi, kunnes NL:n ulkomaankauppaministerin ja sotatalouspäällikön Anastas Mikojanin ja amerikkalaisen suurkauppiaan Armand Hammerin (1898-1990) tiimi tarjosi Puolan tilalle varmaa maksajaa ja vakaata suurvalmistajaa (kyse oli lisenssistä) Neuvostoliittoa…
Lisäksi Christie saattoi suunnitella edelleen mielin määrin USA:lle, Englannille, Ranskalle jne. (Puolasta,Saksasta ja Japanista en tiedä…) Kaikki NL:n kunnolliset pans-sarit mukaan lukien T-34 (paitsi raskaat Klim(Vorshilov)it) perustuivat sittemmin BT:n perusratkaisuille niin tornin, telapyörästön kuin jousituksenkin suhteen.
http://en.wikipedia.org/wiki/Christie_suspension
Edelleen tuo lamasta pelastanut unelma-asiakas toi tuotantoprosessiin mukaan mullistavan parannuksen: akateemikko Eugen Oskarovitsh Patonin kehittämän sähköhitsauksen, joka tapahtui aluksi veden alla. Päällystetyn hitsauspuikon käsihitsaukseen kehittivät vähän myöhemmin ruotsalaiset. USA:n armeijan puolelta hommaa johti Ranskassa I maailmansodan aikana panssariaseeseen perehtynyt kenraali George Patton, joka on myöhemmin osoittautunut myös sotahistorian globaaliksi kusetusmestariksi, jonka First US Army Groupin (FUSAG) ”päähyökkäystä” saksalaiset odottivat Calais´n alueella Kanaalin kapeimmalla kohdalla hienoimpine rakettiasei-neenkin kauhusta kankeina vielä kuukausi Normandian ”harhautuksen” alettukin… Ja Stalininkin tiedetään kuunnelleen radioliikennettä ja kiroilleen, että ”Mitä w…ttua siellä kuppaillaan, ollaanko tosissaan liikkeellä ollenkaan!” häneen verrattuna jopa Napoleonin kusettaja ja pysäyttäjä Venäjällä marsalkka Pedre Bagration oli korkeinta kansallista sarjaa tuossa suhteessa… (Patton myös kusaisi Rein-jokeen keskellä uomaa tuon arvonsa merkiksi, kun häntä työnnettin joen yli Bailey-sotilassillalla, joka muuten sekin on neuvostoyhteistyön tuote: maailman ensimmäisen teräsristikkosillan suunnitteli Oskar ”Eugenin isä” Paton Kiovaan 1800-luvulla.) ”
Ulkomongalialla oli Halhin Golissa 58000 konetuliaseistetun ratsumiehen armeija, joka teki jauhelihaa jauhelihaa Japanin Mantshurian-armeijasta sen jälkeen kun NL:n panssarivoimat ja ilmavoimat olivat sen pysäyttäneet. Se on varmaan koko historian iskukykykisin ratsuväkiarmeija. Japanin tarkoitus oli tulla Mongolian länsirajalle varmistamaan Hitlerin hyökkäystä Neuvostoliittoon, ettei Bakuun jäädä mottiin, joka oli Moskovan ohella pääkohde ja NL:n toiseksi tärkein kaupunki.
NL salasi Barbarossaan asti menstyksellisesti, että se on hävittänyt ratsuväkiarmeijansa ja sen kasakoista oli tehty panssarimiehiä. Toimittaja kysyi joskus 1938 tai alkuvuodesta 1939 (1. vara)puolustusminiteri Semjon Budjoinnyiltä, entiseltä Punaisen ratsuväen komentajalta, mikä on ratsuväen merkitys seuraavassa suursodassa ratsuveänkenraalin mielestä. Semjon Mihailovitshvastasi pokkana ja vakumuksen rintääänellä: ”Ratkaiseva!”