Nationalismi jyllää

Kävin tänään Tampereen pääkirjastossa. Selailin viimeistä Hufvudstadsbladetia. Yhä ne freudentalistit tuntuvat jatkavan etnonationalistisella linjallaan.  Tuntuivat etnot kokeneensa vihamielisiä asenteita omassa maassaan.

Miksi etnot eivät anna periksi pakkoruotsistaan.? Ehkä kannattaisi siirtyä pedagogiselle linjalle kunnioittamaan maan ja yksilöiden hyötyä luopumalla pakkoruotsista. Etnot osaavat olla hankalia, kun sille päälle sattuvat.

Etnonationalistit saavat kyllä kokea halauksia ja pusuja demareiltakin, joille etnonationalismi näyttäisi olevan pyhempää kuin valtion  ja yksilöiden hyvä. Ehkäpä halaukset ja pusut ovat maksettuja?  Ei etnonationalismin suosiota ”kansanvaltaisen” puolueen johdon piirissä muuten voi ymmärtää.

Etnot viittaavat perusteluissaan perustuslain mainintaan maan kahdesta kansalliskielestä. Perustuslakia pitäisi muuttaa pikaisesti niin, että myös saame tunnustettaisiin kansalliskieleksi. Saamehan saattaa olla Suomessa vanhempi kieli kuin suomi ja ruotsi.

38 vastausta artikkeliin “Nationalismi jyllää”

    1. Ei se mitään. Niin ne tekivät buurienkin maassa. Ei katunut Botha, eivätkä kadu freudentalistitkaan. Kylä jämpti on niin. Pönttö tasan ja heisulivei! Tättärää ja pippijuu!

  1. Suomeen on tullut rauta-aikana lännestä germaaniasutusta (kuten myöskin keskiajalla), ja Kustaa Vaasa se masinoi varsinaisen ruotsalaisasutuksen Suomen alueelle. Siitä siis Pohjanmaan ruotsinkieliset alueet. Ruotsalaiset ovat tietenkin germaaniperäistä kansaa, toisin kuin suomalaiset.

    Kivikaudella, jo 3000 ekr on Suomessa ollut suomalaisugrilaista asutusta. Suomenkieli ja saame molemmat periytyvät samasta vanhasta kantasuomesta, eli ne ovat aivan yhtä vanhoja.

      1. Mika, olen huomannut että tämän ”Tapio_KK” profiilin kanssa aika vain menee hukkaan, en juuri komppaisi tuolle mitään…

        1. Tim Calahan, niin sinä vain vain jaksat minua seurata.
          Luovuta nyt jo, aikuinen mies.

  2. Ilman nationalismia Suomesta olisi tullut kommunistinen maa, eikä täällä olisi turvapaikanhakijoita nauttimassa ilmaisia lounaita.

  3. Göbbels oli natsi joka käytti mediaa taitavasti hyödykseen, kuten myöskin Mika ja ”www.suomenuutiset”.

    ”Nationalismi on hyväksi eikä se ole katoamassa minnekään – professorit puolustavat kansallismielisyyttä”

    Ketkä professorit?

    1. Ai Göbbels käytti mediaa hyväkseen, siinähän vasta oikein perusteluiden perustelu. Ovatko mm. Emma Kari, Pekka Haavisto, Silvia Modig, Satu Hassi, Li Andersson jne.jne. pikku Göbbelsejä, kun käyttävät mdiaa hyväkseen?

  4. Kirjoitin jo vuosia sitten analyysin. Ehkä julkaisen sen uusiksi taas joskus.

    Pakkoruotsi ei ole mikään tavoite tai päämäärä, vaan ainoastaan hyödyllinen show. Ei tarvitse kuin katsoa RKP:n taloutta, rahoitusta, aktiivien toimia, valtiontalouden tarkastusviraston lausuntoja, valtamedian tekemää tutkintaa ym. niin huomaa että kyllä siellä intressit ovat ihan muuta.

    Mutta pakkoruotsi on se show päällä jolla saadaan ihmiset huutamaan vain siitä, jättäen ne rahakkaammat osat sivuun.

  5. https://www.foreignaffairs.com/articles/world/2019-02-12/why-nationalism-works

    Why Nationalism Works
    And Why It Isn’t Going Away
    By Andreas Wimmer

    Nationalism has a bad reputation today. It is, in the minds of many educated Westerners, a dangerous ideology. Some acknowledge the virtues of patriotism, understood as the benign affection for one’s homeland; at the same time, they see nationalism as narrow-minded and immoral, promoting blind loyalty to a country over deeper commitments to justice and humanity. In a January 2019 speech to his country’s diplomatic corps, German President Frank-Walter Steinmeier put this view in stark terms: “Nationalism,” he said, “is an ideological poison.”

    In recent years, populists across the West have sought to invert this moral hierarchy. They have proudly claimed the mantle of nationalism, promising to defend the interests of the majority against immigrant minorities and out-of-touch elites. Their critics, meanwhile, cling to the established distinction between malign nationalism and worthy patriotism. In a thinly veiled shot at U.S. President Donald Trump, a self-described nationalist, French President Emmanuel Macron declared last November that “nationalism is a betrayal of patriotism.”

    The popular distinction between patriotism and nationalism echoes the one made by scholars who contrast “civic” nationalism, according to which all citizens, regardless of their cultural background, count as members of the nation, with “ethnic” nationalism, in which ancestry and language determine national identity. Yet efforts to draw a hard line between good, civic patriotism and bad, ethnic nationalism overlook the common roots of both. Patriotism is a form of nationalism. They are ideological brothers, not distant cousins.
    At their core, all forms of nationalism share the same two tenets: first, that members of the nation, understood as a group of equal citizens with a shared history and future political destiny, should rule the state, and second, that they should do so in the interests of the nation. Nationalism is thus opposed to foreign rule by members of other nations, as in colonial empires and many dynastic kingdoms, as well as to rulers who disregard the perspectives and needs of the majority.

    Over the past two centuries, nationalism has been combined with all manner of other political ideologies. Liberal nationalism flourished in nineteenth-century Europe and Latin America, fascist nationalism triumphed in Italy and Germany during the interwar period, and Marxist nationalism motivated the anticolonial movements that spread across the “global South” after the end of World War II. Today, nearly everyone, left and right, accepts the legitimacy of nationalism’s two basic tenets. This becomes clearer when contrasting nationalism with other doctrines of state legitimacy. In theocracies, the state should be ruled in the name of God, as in the Vatican or the caliphate of the Islamic State (or ISIS). In dynastic kingdoms, the state is owned and ruled by a family, as in Saudi Arabia. In the Soviet Union, the state was ruled in the name of a class: the international proletariat.

    Since the fall of the Soviet Union, the world has become a world of nation-states governed according to nationalist principles. Identifying nationalism exclusively with the political right means misunderstanding the nature of nationalism and ignoring how deeply it has shaped almost all modern political ideologies, including liberal and progressive ones. It has provided the ideological foundation for institutions such as democracy, the welfare state, and public education, all of which were justified in the name of a unified people with a shared sense of purpose and mutual obligation. Nationalism was one of the great motivating forces that helped beat back Nazi Germany and imperial Japan. And nationalists liberated the large majority of humanity from European colonial domination.

    Nationalism is not an irrational sentiment that can be banished from contemporary politics through enlightening education; it is one of the modern world’s foundational principles and is more widely accepted than its critics acknowledge. Who in the United States would agree to be ruled by French noblemen? Who in Nigeria would publicly call for the British to come back?
    With few exceptions, we are all nationalists today.

  6. Albanus, kiteytäpä tuo idea pariin kolmeen suomen kielen lauseeseen, muuten se menee hukkaan..

              1. Persumika, ei tässä linkeillä pelata.

                Keitä ne proffat olivat, älä nyt pakene, äläkä valhetele?

              2. ”Persumika, ei tässä linkeillä pelata.

                Keitä ne proffat olivat, älä nyt pakene, äläkä valhetele?”

                Etkö nyt ihan oikeasti osaa lukea, avata eteesi tuotua linkkiä vai oletko liian humalassa yksinkertaisten tehtävien suoriutumiseen. No vaihtoehtoisesti toki voit olla tyypillinen trolli, joka leikkii fiksumpaa kuin todellisuudessa on.

              3. Persumika, ei kukaan sinun linkkejäsi lue.

                Kerro meille omin sanoin ”professorit”…

          1. Mika, älä mene miinaan, nyt se uhkailee jo ylläpidolla kun ei saa sekoomista ja huutamista tarpeeksi aikaiseksi, en ymmärrä mikä riemu tälläisellä nimimerkillä on aiheuttaa eripuraa ja kaaosta. Semmottii…

            1. Hank da Silva keulii taas pahasti. Savolaisten invaasio Pirkanmaalle…

        1. ”Nationalismi on hyväksi eikä se ole katoamassa minnekään – professorit puolustavat kansallismielisyyttä”

          ”Ketkä professorit?”

          ——————–

          Hoopoakatemian kaikki professorit todennäköisesti kannattavat etnonationalistisen Hoopoakatemian olemassaoloa. Ei kai sitä muutoin Hoopoakatemian professoriksi pääsisikään.

          Suomalaisissa yliopistoissa linja lienee professorien keskuudessa miedompi.

          Suomen Uutisissa taisi olla kyse amerikkalaisista professoreista.

    1. Albanus tämän profiilin ”Tapio_KK” tarkoitus on vain aiheuttaa hämmennystä täällä blogeissa, itse ei julkaise mitään ja kaikki tietää kuka se oikeasti on, älkää menkö vipuun.

      TV:stä tulee neloskanavalta kauhean surkea leffa missä yritetään tappaa jenkkien pressa, tämä on pakko katsoa ja nauraa.

      1. Persun Plokien lierihattu, hitman Hank da Silva ilmeisesti on puhunut?
        Mahtaako tällä savolaisella olla oikeus tässä mediassa tuomita ketään?

    2. Albanus näyttää olevan linkkitrolli. Suomenkieli on hyvin puutteellista, joten Albanus trollaa linkeillä.

      Niitä sitten pitäisi meidän jaksaa lukea. Huoh..

        1. Vedätä vaan tätä ”Tapiota” , siltä alkaa tulla jo kirjoitusvirheitä, liekkö maistissa, ei voi tietää.

          Nelosen leffa on paska, mutta paskaa kun katsoo niin arvostaa parempia 😉

      1. tapio_KK, voi sinua raukkaa, kun kukaan ei tykkää sinusta. Jos et jaksa avata linkkejä, eli perehtyä asioihin, niin eikö olisi helpointa jättää avaamatta Pirkan Blogeja?

        1. Albanus, vinkki, älä mene miinaan, tämä ”tapio_KK” jauhaa hamaan tappiin ja aiheuttaa vain eripuraa näillä blogeilla, yhdistäkääpä jo kuka on oikeasti kyseessä kun minä tiedän…

  7. No joo, kaikilla tullee kirjoitusvirheitä, Hank da Silvalla myös hyvin usein.

    En silti julkisesti väitä, että nimimerkki ”Marko”, eli Tim Calahan olisi ”maistissa”.

    Olisiko ylläpidon syytä puuttua tuohon?

  8. Aika hiljaista taas persurintamalta lopulta. Siinä oli pari persunimimerkkiä ”Marko” ja ”Mika” jotka alentuivat jälleen taas kerran syyttämään kanssablogistia mm. alkoholin väärinkäytöstä. Persuilla on nyt hirveä kiima.

    Molempien kommentointi näytti olevan hyvin epävakaata ja poukkoilevaa.

  9. tapio_KK itkee kirjoittaa seuraavaa:

    ”En silti julkisesti väitä, että nimimerkki ”Marko”, eli Tim Calahan olisi ”maistissa”.

    ”Siinä oli pari persunimimerkkiä ”Marko” ja ”Mika” jotka alentuivat jälleen taas kerran syyttämään kanssablogistia mm. alkoholin väärinkäytöstä.”

    Lyhyt on tapio_KK:n muisti, kun ei muista omaa kommenttiaan parin viikon takaa.

    tapio_KK
    30.3.2019 23:02
    Muutenkin ”Mikan” kommentointi on ontuvaa: mitä ”ihmeen avoimia syyttelyitä”?

    Oletko humalassa?

    https://www.pirkanblogit.fi/2019/markku_savikivi/nationalismi-jyllaa/#comment-69555

    1. Kyllä tähän pitää ehdottomasti saada muutos.
      Onhan se jo melkein rasistista, että persujen vihaajat joutuvat hengittämään samaa ilmaa persujen kanssa.
      Kyllä nyt pitää ehdottomasti saada valtiolta happinaamareita suojaksi.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *