Raamatun vaiheita

Osa Raamatusta on käännösvirheitä ja kulttuurisia tulkintoja – ”Pyhän tekstin muuttuminen on välttämätöntä, koska sen täytyy olla relevanttia omalle ajalleen” | Yle Uutiset | yle.fi

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on maailman johtava Vanhan testamentin tutkimuksen huippuyksikkö.

————————–

Raamattua lukiessa ei aivoja kannata jättää narikkaan.

Aikoinaan, kun kirjaan tutustuin. törmäsin jo Raamatun alkulehdillä omituisuuksiin luomiskertomuksissa, joita kirjassa on kaksi:  luonnontieteellinen ja myyttinen kertomus, jossa ihmisyyden kehittymistä valotetaan.

Luonnontieteellinen osa on oman intuitioni mukaan peräisin Babylonian pakkosiirtolaisuudesta noin puoli tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua, jolloin pappi Esra  alkoi työryhmineen Raamatun kirjoituksia kokoamaan. Tuon ajan alkeelliseen tieteelliseen maailmankuvaan on lisätty käsitys Luovan Hengen vaikutuksesta. Lopputulos on vähän rujo loogisesti ja ilmeisesti myös rajusti karsittu laajemmasta versiosta, koska lopussa on viittauksia siihen, että se olisi ollut laajempi.

Aatamia ja Eevaa koskeva luomiskertomus vaikuttaa paljon vanhemmalta koosteelta myyttisyydessään, mutta sekin on voinut välittyä Babyloniasta.

Vaikutteita on siepattu juutalaisesta perinteestä, Egyptistä ja Babyloniasta. Sieltä sun täältä.

Myös kertomukset Nooan seikkailuista ovat myyttisiä, joka merkitsee, ettei voida myöhemmin nähdä, mikä osuus niissä on historiallista, mikä taas muuta.


Tuo kaikki merkitsee sitä, että fundamentteja voidaan luoda, mutta fundamentit eivät voi perustua tekstien kirjaimelliseen tulkintaan. Fundamentit voivat olla tekstien sisällöstä riippumattomiakin, kuten esimerkiksi usko ihmisen ymmärryksen yläpuolella olevaan persoonalliseen jumaluuteen  tai sitten olevaisen olemuksessa olevaan panteistiseen henkeen tai sitten näiden yhdistelmään.

 

 

 

21 vastausta artikkeliin “Raamatun vaiheita”

    1. ”Jotain outoa??”

      Mitteepä outoa tuossa? Itse olen ollut periaatteessa vuosikymmeniä tuolla kannalla, mitä eksenegetiikan tutkijat nyt kertovat.
      ————————————
      Outoa on sen sijaan se, että kolminaisuusopillinen uskontunnustus julistaa Jeesuksen saman arvoiseksi Isän kanssa, vaikka Jeesus itse julistaa Isän olevan olevan kaikkien uskovaisten lastensa Isä, eikä muuta hengellistä Isää ei heillä eikä Mestarilla eli jumalan voidellulla ole. Helatorstaina Jeesus ilmoitti menevänsä Taivaisiin Isän luokse ja sanoi, että Isä on häntä ylempi.

      Kolminaisuusopillinen uskontunnustus on poliittinen jäänne, jonka tarkoituksena oli diskvalifioida areiolaiset.

      Jehovantodistajat tukeutuvat tässä yhteydessä enemmän kuin ”kristikunta” Uuteen Testamenttiin. Todistajat ovat mielestäni liian fundamentalistisia Vanhan Testamentin historiallisuuden suhteen.
      Vanhan testamentin kirjanoppinut Sauluskin vainosi kristittyjä siihen asti, kunnes Herra kumautti häntä hengellisellä halolla otsikkoon Damaskon tiellä. Saulus otti nimen Paulus ( se on: pieni) ja ryhtyi Sanoman orjaksi.

      Muslimit pääsääntöisesti kieltävät Paavalin opetukset ja hänen kirjeittensä aitouden. VT:n juutalaisiin kirjoihin tukeutuvat juutalaiset kieltävät koko Uuden Testamentin teesit taannoisen Vanhan Testamentin kirjanoppineen, Sauluksen, tavoin.

  1. Kaikkea se saatana yrittää!
    https://raamattu.fi/raamattu/KR38/MRK.13/Markus-13

    131Ja kun hän meni ulos pyhäköstä, sanoi eräs hänen opetuslapsistaan hänelle: ”Opettaja, katso, millaiset kivet ja millaiset rakennukset!” 2Jeesus vastasi hänelle: ”Sinä näet nämä suuret rakennukset. Niistä ei ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta.” 3Ja kun hän istui Öljymäellä, vastapäätä pyhäkköä, kysyivät Pietari ja Jaakob ja Johannes ja Andreas häneltä eriksensä: 4″Sano meille: milloin tämä tapahtuu, ja mikä on merkki siitä, että kaikki tämä alkaa lopullisesti toteutua?” 5Niin Jeesus rupesi puhumaan heille: ”Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. 6Monta tulee minun nimessäni sanoen: ’Minä se olen’, ja he eksyttävät monta. 7Ja kun te kuulette sotien melskettä ja sanomia sodista, älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu. 8Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua. 9Mutta pitäkää te vaari itsestänne. Teidät vedetään oikeuksiin, ja teitä piestään synagoogissa, ja teidät asetetaan maaherrain ja kuningasten eteen, minun tähteni, todistukseksi heille. 10Ja sitä ennen pitää evankeliumi saarnattaman kaikille kansoille.

    11Ja kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki. 12Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät. 13Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

    14Mutta kun näette hävityksen kauhistuksen seisovan siinä, missä ei tulisi — joka tämän lukee, se tarkatkoon — silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille; 15joka on katolla, älköön astuko alas älköönkä menkö sisään noutamaan mitään huoneestansa; 16ja joka on mennyt pellolle, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa. 17Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! 18Mutta rukoilkaa, ettei se tapahtuisi talvella. 19Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule. 20Ja ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt ne päivät.

    21Ja jos silloin joku sanoo teille: ’Katso, täällä on Kristus’, tai: ’Katso, tuolla’, niin älkää uskoko. 22Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut. 23Mutta olkaa te varuillanne. Minä olen edeltä sanonut teille kaikki.

    24Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, 25ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät. 26Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella. 27Ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmalta, maan äärestä hamaan taivaan ääreen.

    28Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: Kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. 29Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.

    30Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin nämä kaikki tapahtuvat. 31Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. 32Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.

    33Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee. 34On niinkuin muille maille matkustaneen miehen: kun hän jätti talonsa ja antoi palvelijoilleen vallan, kullekin oman tehtävänsä, käski hän myös ovenvartijan valvoa. 35Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla, 36ettei hän, äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta. 37Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa.”

  2. Ei todella ole mikään ihme, että kansa on eksyksissä, koska teologisen tiedekunna johtajakin on ihan pihalla ja hänen olisi pitänyt osata opettaa tulevia pappeja opettamaan!
    -80-luvulla teologisen opiskelijat sanoivat, että teologiseen mennessä pitää olla todella vahva usko, että voi olla edelleen uskossa sieltä päästessä.
    Teologisen senaikainen johtajakaan ei tiennyt, mitä on kuoleman jälkeen!??????

  3. Raamattuun tutustuneelle tää on hämmentävää.
    Ikään kuin jotain puuttuisi??

    1. Sielun vihollinen saatana hämmentää jokaisen uskovan ja yrittää eksyttää heidät pois uskosta! Urantiat, ym. muut huuhaat! Saatana on kehitellyt ja kehittää uskontoja ihmisten korvasyyhyyn, eksyttääksensä kaikki, varsinkin Jeesukseen uskovat!

      Saatana ei omiansa kiusaa!

      Pitää muistaa Raamatun sanat:

      18Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; 19ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

      20Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ”Totisesti, minä tulen pian”. Amen, tule, Herra Jeesus!

      21Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

      1. ”Pitää muistaa Raamatun sanat:”

        Tuo loppu oli lainaus ”Johanneksen ilmestyksestä”, joka oli siis oli oma kirjansa.

        Ilmestys oli mukana ensimmäisessä tunnetussa kristikunnan kaanonissa vuodelta 170, mutta sen oikeudesta kaanoniin on myöhemmin kiistelty.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Muratorin_kaanon

        ”Katkelma luettelee kaikki teokset, jotka on hyväksytty Uuden testamentin kirjojen kaanoniin niissä kirkoissa tai seurakunnissa, jotka sen kirjoittaja tunsi. Kaanon on hieman suppeampi kuin nykyinen Uuden testamentin kirjojen kokoelma, mutta mainitsee myös kirjoja, joita Uusi testamentti ei nykyään sisällä. Kaanon ei mainitse Heprealaiskirjettä, Jaakobin kirjettä, eikä Pietarin kirjeitä.”

        ——————————————————-
        Kaanon vuodelta 170 ei sisällä vielä ehkä tuntemattoman kirjoittajan ”Kirjettä heprealaisille”. Kirje onkin sisällöltään ja tyyliltään muista UT:n kirjoituksista poikkeava, joka esittää Jeesuksen sekä Isän ilmoittajana ja epäpyhien henkivaltojen kukistajana, niin se myös tuo julki ajatuksen, että tuon taivaallisen hahmon matka oli tarpeen myös hahmolle itselleen ymmärtääkseen ihmisen olemusta, eräänlainen korkeakoulutuksen loppututkinto siis.

        1. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirje_heprealaisille

          ”Kirje koostuu kahdesta osasta, opillisesta osasta (1–10:18) ja käytännöllisestä osasta (10:19–13). Kirjoittajan tavoitteena oli osoittaa uusi tulkinta Mooseksen lain merkityksestä ja lopullisesta tarkoituksesta. Hän halusi osoittaa, että laki on tarkoitettu symboliseksi ja ikään kuin väliaikaiseksi. Hän selittää, että leeviläinen pappeus oli vain esikuva Jeesuksen tehtävälle, ja että laissa määrätyt uhrit olivat esikuvia ristiinnaulitsemiselle. Evankeliumin tehtävänä ei ollut muuttaa lakia, vaan peittää ja syrjäyttää se. Tarkoituksena oli vastustaa niitä juutalais-kristittyjä, jotka halusivat sotkea juutalaisia tapoja ja lakeja kristinuskoon vaikka sinällään hyväksyivätkin Jeesuksen messiaaksi. Kaiken kaikkiaan kirje toistaa Paavalinkin kirjeissään esittämän näkemyksen, jonka mukaan uusi liitto oli korvannut vanhan.”

          http://kyti.mbnet.fi/heprealaiskirjeen_parempi_tulkinta.htm

          ”Heprealaiskirjeen kirjoittaja ei ole ujo julistaessaan Kristuksen ylemmyyttä Juutalaisuudesta. Kristus on ’paremman’ pelastuksen tuoja kuin se, joka oli säädetty edeltävänä aikana — Leeviläisen järjestelmän aikana. Kreikkalaista sanaa ’parempi’ (kreisson) on käytetty Heprealaiskirjeessä vähintään kaksitoista kertaa (1:4;6:9;7:7,19,22;8:6;9:23;10:34;11:4,16,35,40;vrt.VKR ). Useimmissa tapauksissa se viittaa parempaan tilanteeseen, joka on tullut Kristuksen mukana. Esimerkiksi, Kristus on profeettojen ilmoitusta parempi (1:1-3); korkeampi enkeleitä, jotka välittivät lain (1:8-2:9); suurempi arvoinen kuin Mooses (3:1-6); tai Joosua (3:7-4:13); tai Aaron, joka edustaa Leeviläistä pappeutta (7:1-8:5); suurempi vanhaa liittoa, mikä kirjoittajalle merkitsee pyhäkköpalvelusta (8:6-9:10); ja juuri itse uhreja (9:10-10:18). Painotus on siinä millä tavoin Kristus astuu Vanhan testamentin esikuvien tilalle, eikä niinkään siinä miten hän vain heijastaa tai noudattaa niitä!”

          1. Evankeliumi siellä, toinen täällä

            ”Jumalan, meidän Isämme, ja Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille – Kristuksen, joka uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto. Hänen on kunnia aina ja ikuisesti. Aamen.

            Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia. Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme – vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli – hän olkoon kirottu. Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.

            Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä, en olisi Kristuksen palvelija.”
            Gal. 1:3-10 [kr92] [kr38]

            1. Galatalaiset asuivat jossakin Ankaran tienoilla. Osa asukkaista oli gallialaisperäisiä. Osa varmaan juutalaisia kristittyjä, jotka yrittivät tuoda VT:n lakioppia seurakuntaan.

  4. Parempi, että Raamattua tulkitsevat nuo yliopiston teologiapiirit tai kirkolliset piirit kuin joku lahkolaishihhuli tai niiku koraania kuka vaan itse itsensä uskonoppineeksi tai imaamiksi julistanut.

    1. ”Parempi, että Raamattua tulkitsevat nuo yliopiston teologiapiirit tai kirkolliset piirit”

      Eksegetiikan harjoittaminen ei välttämättä edellytä teologista asennetta, kirkollisuus voi olla haitta, jos se tuo mukanaan ennakkoasenteita, jotka saattavat vähentää objektiivisuutta.

      Teologia on vähemmän objektiivista, koska siihen sekaantuu omia ajatuskulkuja. Eksegetiikkaan rajoittuvasta ei voi nähdäkseni tulla teologia. Sillä teologia vaatii henkilökohtaista suhdetta uskontoon.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Eksegetiikka

      ”Termi eksegeesi (m.kreik. ἐξήγησις eksēgēsis) tarkoittaa tulkintaa, tekstin merkityksen löytämistä. Eksegeesiin kuuluu oleellisesti tekstin tutkiminen objektiivisesti. Eksegeesin vastakohtana voidaan nähdä eisegeesi, (m.kreik. εἰσήγησις eisēgēsis ”sisään tuominen”), joka tarkoittaa subjektiivista oman tulkinnan lukemista mukaan tekstiin. Eksegetiikan harjoittajaa kutsutaan eksegeetiksi.”

    2. Tavallaan esimerkiksi juutalaisuus, kristinusko, islam ja jehovantodistajat ovat saman uskonnon eri lahkoja. Ja sitten nuo kaikki kolme ensimmäistä ovat jakaantuneet lukuisiin eri alalahkoihin. ( Jehovantodistajat eivät katso kuuluvansa kristikuntaan, he muodostavat oman lahkonsa, joka ei liene jakautunut lahkoihin.)

  5. Isoveljenihän on teologi, tämä on keskustelu jonka olemme käyneet usein. Monella meistä on raamattu kirjahyllyssä, hänellä on kolme kirjahyllyllistä raamatun taustamateriaalia, iso osa kielillä jotka ovat joko sananmukaisesti tai metaforisesti täyttä hepreaa.

    Kiehtova laji. Paljon kiehtovampi kuin uskonnolliset huudattajat jotka ovat opiskelleet ulkoa pari lausetta ja sitten tarjoavat kuka jeesusta, kuka allahia.

    1. Pyydän anteeksi jos tosiuskovat on liian hiljaisia ja näkymättömiä.
      Pari lausetta?? Huudattavat?? Auts!!

    2. Edelleen…. ihmisten kirjoittama maailman paras best seller. Ei tässä muuta.

  6. Kirjoitin liki tuosta aiheesta monisivuisen tutkielman muutama vuosi sitten. Koetan kaivaa sen esiin ja laittaa vaikka tänne sen teidän iloksi. Kuka sitten viitsii lukea sen, on toinen juttu.

  7. ”Pyhä kirja” ei tarkoita, että sen pitäisi olla enkelin tai Jumalan kirjoittama. Raamattuhan on kirjakokoelma. Tai etä ei voisi tulla käännösvirheitä. Sitä paitsi jokainen aika ja kulttuuri korostaa paljolti omia asioitaan.Kun luet jotain, tulkitset. Mitä Väinö Linna halusi sanoa Tuntemattomalla sotilaalla? Saisimme siitäkin erilaisia tulkintoja, samasta tekstistä.

    Myös tulkinnoista voi olla tulkintoja. Yleisesti luullaan, että kirkko opetti maapallon olevan litteä. Todellisuudessa suurin osa kirkkoisistä ymmärsi maan olevan pallo, vain hyvin harva piti sitä litteänä. Mutta koska niin kutsutun valsituksen aikana keskiaikaa halveksittiin ja keksittiin sille nimi ”pimeä keskiaika” niin haluttiin luoda kuva, että katolinen kirkko olisi ollut tietämättömyyden linnake ja siksi tartuttiin noiden muutaman kirkkoisän opetukseen ja ohitettiin suuren enemmistön näkemys. Myös nykypäivänä ihmislllä on vääriä käsityksiä siitä mitä kirkot opettavat. Osa ihmisistä esimerkiksi näyttää luulevan, että kirkot järjestään ovat funadamentalisia ja torjuvat esimerkiksi alkuräjähdyksen ja evoluutioteorian, mikä ei pidä alkuunkaan paikkaansa.

Vastaa käyttäjälle Mage Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *