Runo on sentään runo

6 vastausta artikkeliin “Runo on sentään runo”

1. Vastaa

2. En tunne muita runoilijoita kuin Yrjö Jylhän. Hän, Talvisodan rintamaupseeri mm. Taipaleessa, kirjoitti hyviä runoja – kokoelmassa Kiirastuli.

   Viel’ äsken vieretyksin
   päin syöstiin , tulta päin;
   nyt yksin olen, yksin –
   te menneet, minä jäin.
   Nyt seison keskellänne
   kuin toinen niittomies,
   mun jäätävä on tänne –
   vain huomiseen kenties.

   Sain haavan – vähät tuosta,
   jos haavaa muut’ ei ois:
   se saakoon tyhjiin juosta,
   jos vain se levon tois.
   Mut teidät tuleenjohdin,
   tuleen ja kuolemaan –
   sen vastatako tohdin,
   sen anteeksiko saan?

   Et tehnyt mitä tahdoit,
   vaan minkä määräks sait,
   niin vähän itse mahdoit,
   sua johti julmat lait.
   Mut korkeammat voimat
   sun kanssas taistelee;
   pois heitä tuntos soimat
   ja työmme loppuun tee.

   Mut kuinka, mitä kuulin?
   kuin kuolleet äänen sais,
   kuin huokuvaisin huulin
   mua vainaat lohduttais;
   ”On hyvä meidän olla,
   pois verikyyneleet;
   me nukumme vainioilla,
   jost’ emme luopuneet.

   Noin kaatuneet ne haastaa,
   ja taas on hiljaisuus.
   Mua vaikka tuska raastaa,
   ei viha, katkeruus;
   mut tahtoni on jäästä,
   ja teile vannon sen:
   en henkeäni säästä,
   en vaaksaa väisty, en.

   Yrjö Jylhä ”Kiirastuli”.

   Vastaa

   1. Taannoin mietin, mennäkö kuumana päivänä uimaan tuohon Taipaleenjokeen. Mutta arvelin, että vedessä olisi vielä vanhoja piikkilankoja, joten en mennyt. No, ehkä siellä olisi ollut luitakin.

      wiki / kiirastuli:

      ”Paljon lainattu runo on Kaivo, jossa haavoittunut sotilas vaikeroi ja pyytää vettä. Toveri lähtee luotisateeseen kaivoa kohti, mutta kuolee matkalla. Runon lopuksi haavoittuneen sanat toistuvat vielä kerran:

      »Haavoissaan vain joku hiljaa huokaa: / veljet, vesitilkka tuokaa –»”

      Veljeni lausuu tätä Yrjö Jyrinkoskea jäljitellen: ”veljet, vesikelkka tuokaa”

      Vastaa

      1. Tässä olisi Leinon runo räähkämäisestä Räiköstä, joka heikkoudessaan altisti kylänsä viholliselle.

         Runojalka vähän onnahtelee, mutta asia tule harvinaisen selväksi:

         http://runosto.net/eino-leino/helkavirsia1/raikko-raahka/

         Vastaa

3. Ainoa runo jonka ulkoa alusta loppuun muistan on Lauri Viitaa ja se kuuluu näin:

   Siisti täytyy aina olla
   sanoi kissa hietikolla
   raapi päälle tarpeenteon
   sievän pienen hiekkakeon.

   Tämä nyt kun kerran oli avaus eläinaiheista lyriikassa.

   Vastaa

4. Niin olisi toinenkin jota lasten ollessa pieniä heille möreällä äänelläni lauloin:

   Korpikuusen kannon alla on mörrimöykyn pesä
   siellä on koti ja siellä on kolo ja peikolla pehmoinen olo
   ….
   ottaisin minä mörrimöykyn jos vaan kiinni saisin
   pieneen koriin pistäisin ja kotiin kuljettaisin
   jne

   Kuvittelen ainakin että mörrimöykky myös kuuluu faunaan

   Vastaa