Hyvä kantaa hedelmää

Tytär joka opiskelee toisessa kaupungissa tarvitsi kone päivityksen, ensin laskeskelin että annan hänelle oman koneeni, Lenovo ja laatukone. Mutta sitten kun tilasin tämän uuden koneen, huomasin että tämä uusi on vielä parempi Lenovo kuin minun omani, ei pelkät sisukalut kertonut kaikkea.

Omassani on AMD:n suoritin, tästä prosessori valmistajasta olen aina itse pitänyt. Tilatussa koneessa Intelin uuden sukupolven suoritin, näytönohjaimissa ei hirveitä eroja ja muistit lähes samat. Mutta uuden koneen viimeistely hioo silmää, design pinta,  aivan kuin tummaa rosteria ja muutenkin näyttö taipuu mitä ihmeellisimpiin kulmiin. Laatuvaikutelma on hieno.

Totesin että minä pidän minun vanhan laitteen ja tytär saa tämän tuliterän.

Laitan hyvän kiertämään, toivotaan että se tuottaa tälle valtiolle vielä hyvää ja kerryttää valtion kassaan tulevaisuudessa niitä veroeuroja. Omistaan kun antaa tulee hyvä mieli  myös itselle, nuorissa on tulevaisuus.

Kuvahaun tulos haulle prosessori valmistajat

5 vastausta artikkeliin “Hyvä kantaa hedelmää”

  1. AMD on viime parina vuonna käynyt todelliseen taistoon. Sen suorittimet ovat kerta toisensa jälkeen olleet ylivertaisia hinta-laatusuhteessa, samalla kun Intel on käynyt kaaoksesta toiseen, jatkuvia turvaongelmia, saatavuusvaikeuksia, tuotteet myöhästyvät, hinnat nousevat…

    Nyt on kilpailua. Pitkään aikaan ei ole ollut, mutta nyt on.

    Pirkan blogien käyttämä B2-CL alusta pyörii 100% AMD-alustalla, jo noin vuoden ajan. Tämä kone jolta nyt kirjoitan on myös AMD. Vieressä on läppäri joka on vielä Intel.

    Läppäreissä…
    – Intel tarjoaa hieman paremman akkukeston
    – AMD on edullisempi ja tarjoaa suuremman graafisen suorituskyvyn
    – Yleisessä suorituskyvyssä ovat aika lailla 1:1 tasoissa

  2. Intel tai AMD ei vielä sano mitään. Halpa kone on kuin auto jossa on mopon moottori. Työkoneeksi käytetty yritysläppäri on käypä peli, niissä tehoa on sujuvaan työntekoon. Käytetyn Mersun hinnalla saa uuden Nissan Micran. Mersun ostaja saa varautua vikoihin. Tietokoneissa ei kuitenkaan kulu kuin akku.

  3. Blogin idea olikin antaa hyvän kiertää, annan paremman aina lapsilleni, minulle ei niin koskaan annettu, minä toimin toisin. Kiitos että he ovat olemassa.

    Silti olen ollut aina jotenkin 90-luvulta asti AMD-leirissä, en tiedä miksi, mutta tehot on olleet aina sitä mitä tarvitsen ja vuonna kivi ja sakset kun näitä kellotettiin, AMD pesi Intelin helposti.

  4. Nykyäänhän tietokoneet ovat heikoimmillaankin hyviä, jos verrataan 1980 ja -90 luvun laitteisiin. Silloin ehti hyvin käymään kahvilla, kun odotteli tietokoneen aukeamista. Sitä vikaa oli isojenkin yritysten ja viranomaisten laitteissa ja samanlaista kiroilemista kaikilla käyttäjillä.

    1. Kyllä halpa on mopo nykyäänkin, varsinkin kun siihen on ängetty rutiseva Windows. Kokemusta on kun äitini osti halpis koneen.

Vastaa käyttäjälle Norppa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *