15 vastausta artikkeliin “Kihniön luolat (päivitetty)”

  1. Se ehti Jesse aikoinaan varastamaan shown niin veden viiniksi muuttamisen kuin myös vetten päällä kävelyn suhteen.

    Eipä sen jälkeen ole kiljuntekijöitä ja pilkkijöitä ihmeidentekijöiksi korotettu.

    1. ”moista kiljunkeittäjää ei meidän kulmilla ole vielä nähty” 🤣

  2. Jeesus todellakin muutti veden viiniksi. Vaan on ollut kokeilijoita monia perästä huonoin seurauksin. Nokia missiokin koitti – muuttivat veden jätevedeksi.

    1. Olen monesti miettinyt jotta oliko viini ihan kuraa vai vuosikertaviiniä…?

  3. Sanoisin; erittäin ala-arvoinen avaus. Ei pitäisi pilkata kenenkään uskontoa jos ei mielellään poliittista puoluetta.
    Jos tuossa jonkun mielestä on huumoria … ala-asteikäisen tasoa, sanoisin.

    1. Kalle, onko kuvassa joku henkilö jonkin sortin uskovainen… minusta ei.

  4. Kallen kanssa ehdottomasti samaa mieltä. Halpamaista pilkata toisten uskoa ja Tiaisen Hannun kotikontuja.

    1. Ei huomauttamista, koska ei arvioida tai analysoida muita kirjoittajia.

  5. Tässä nähdään kuinka pelkän kuvan ja tekstin perusteella ihmiset tekevät erilaisia johtopäätöksiä. Missään ei kuvassa mainita onko kyseessä islam, kristiusko, havukka-ahon ajttelija vai pekka puupää.

    Omalla mielikuvallanne luotte tekstistä ja kuvasta omat johtopäätöksenne. Menkääpä arvostelijat vähän itseenne, tekopyhää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *