Uskoni asiantuntijoihin horjuu

Nyt kun on kokemuspohjalta ruodittu tätä a-oluen ja lonkeroiden vapautuksen jälkeistä aikaa on todettu että suomalaisten alkoholin kulutus on noussut vain aavistuksen verran ja sellaista suotuisaa kehitystäkin on tapahtunut että on siirrytty enemmän miedompiin juomiin.

No tämän olisin osannut ennustaakkin mutta miksi tästä kirjoitan on se että luottamukseni asiantuntijoihin horjuu pahasti. Kirkkaassa muistissani on kuinka pekkapuskat ynnä muut asiantuntijat julistivat turmiota, Suomen kansan vajomaista viinan kirojen ongelmiin.

Karmiva epäilys herää että ovatko esimerkiksi SOTE asinatuntijat samaa tasoa kuin oli alkoholiuudistuksen vaikutuksia ennakoineet? Ja jos eivät ole niin miksi ovat parempia?

Ennen pitkää aletaan kiivailla viinien tuomisesta ruokakauppoihin, kun tämä hanke aktivoituu niin mistä löydetään parempia asiantuntijoita kuin a-oluen vapautuksen kohdalla oli.

10 vastausta artikkeliin “Uskoni asiantuntijoihin horjuu”

  1. Suomalaisessa alkoholipolitiikassa on pitkä perinne siinä, että pieni joukko absolutisteja määrittelee linajuksia pienen ongelmakäyttäjäjoukon suitsimiseksi, sama ilmiö toki toistuu monella muullakin politiikan sektorilla.

  2. Tässä jahdataan koko kansaa kun jokunen perusjuoppo on tilaston käressä ja nyt kun ei tullutkaan maailmanloppua lonkeroiden tullessa kauppaan..

  3. Olen aina ostanut YkkösOlutta,
    sillä en alennu kolmannen tai neljännen luokan juomiin.
    Oletteko muuten kokeilleet juoda lämmitettyä olutta?

  4. Tosiasia on, että asiantuntijatkin kannattavat joka tapauksessa jotain ideologiaa ja lausunnot ovat sen mukaisia.
    Viinahysteerikot muodostavat oman varsin sokean populansa, mikä kuvittelee tietävänsä ainoan oikean totuuden – tyypillisen uskovaisen lailla.

    1. Minusta ”uskovaisuus” on sairaus, uskoa nyt näkymättömiin ja luulla että tuolla pilvenhattaralla on ruumiita siivet selässä, kerropa tuo psykiatrille … onneksi en kuulu edelleenkään mihinkään mielikuvitus porukkaan.

    2. Näinhän se on juhak, mutta miksi nämä hysteerikot saavat niin paljon julkisuutta, YLEssä ja muutenkin. Tällainen juuri horjuttaa uskoa heihin jotka on valittu äänitorviksi, asiantuntijoiksi.
      Päitä vadille, pitäisi epäonnistuneet asiantuntijat kieritellä tervassa ja höyhenissä tai ainakin niin että ei toista kertaa oteta asiantuntijatehtäviin.

  5. Eurooppalainen tapa Suomeen ja viina vapaaksi, mutta kun persut vastustavat EU:ta ja eurooppalaisuutta, niin ei sitten viinaa heille. Muille persuvapaille suomalaisille vapaakortti taskuun. Kuinkahan monta persua sitten tässä maassa enää olisi ?

  6. Hyvällä oksalla oleva ei soisi heikoimmalle edes rahtua.
    Hyväosaiset päättäjät palkkaavat hyväosaisia oman aatteensa ns asiantuntijoita joihin perustavat oman edun tahtonsa.
    Saas nähdä herääkö demogratian puolustajat?

  7. Myllymatti, minun mielestäni seuraava askel turhan sääntelyn vähentämisessä voisi olla viinien lupaaminen tavallisiin ruokakauppoihin.

    Nämä erilaiset astiantuntijat ottavat kyllä päähän.

    Voi on muka myrkkyä, täysmaitoa ei saisi muka juoda, suolaa ei saisi käyttää, jne., jne.

    Itse käytän runsaasti voita, juon täysmaitoa, syön varsin paljon lihaa – ja voin erinomaisesti – ei minkäänlaisia sairauksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *