Sanna Marin on perussuomalainen

Koulussa keskinkertainen oppilas, keskiarvo keskimääräinen välillä 7-8. Ei erityisen näkyvä vaan ihan tavallinen oppilas. Rippikoulun käynyt, seurakunnan nuorissa hengaillut, jopa isosena. Sokoksella myyjän hommia tehnyt. Nyt mies, pieni lapsi, mukavaa perhe-elämää. Asioita ja työntekoa korostava, vaatimaton, siis ihan tavallinen perussuomalainen.

141 vastausta artikkeliin “Sanna Marin on perussuomalainen”

  1. Joo mutta ei persu joka kiihkoilee kaikesta fanatismi ei ole parasta mainosta kellekkään
    Ja kyllä sitä nuorena on kaikki tehnyt sitä työtä ota on saanut mitä ihminen on nyt onkin sitten eri juttu kokonaan terv tepivaari

  2. Tuosta Sanna Marinista kyllä sanoisin; siksi vasemmalla on, että mieleeni hiipii epäilys perinteisten demarien liukenemisesta ”jonnekkin”.
    Marin, vaikkakin pääministerinä näin aluksi näyttääkin osaavuutta … mutta se puoluekenttä?
    Voi nimittäin, käydä niin, että osaava pääministeri karisteleekin perusdemareita muualle ja puolueen kannatuskäyrä voi lähteä jyrkkäänkin laskuun, jos jonkinlainen nousukin lienee jotenkin mahdollista.
    Politiikasta kun en mitään ymmärrä; kunhan mietiskelin.

    1. Vihreiden tavoitteet ja keinot tietävät puutetta köyhille ja köyhyyden lisääntymistä. Vihreitten konsti eli ”housuun kuseminen” eli sosiaaliapu auttaa jonkin aikaa, mutta sen jälkeen on meno kylmää kreikkalaiseen tapaan.

  3. Oikeastaan Heikki, en sanonut kääntämisestä mihinkään suuntaan. Marin kyllä mielestäni on melko pätevä poliitikko, sen on osoittanutkin; kyse on dmarien jäsenkentästä.
    Edelleenkin painotan; politiikasta en juurikaan mitään ymmärrä.

  4. Mediassa kyllä aika ykeisesti on vallalla käsitys että Marin olisi vasemman laidan demari. No aika näyttää pitääkö paikkansa, oma veikkauseni on että liika vasemmistolaisuus ei olisi eduksi SPn kannatukselle.

    Näille koulumenestyksille, työpaikoista matkan varrella ja perhesuhteille en kovin paljon antaisi painoa, onhan niin paljon esimerkkejä että ihminen ajan kanssa kasvaa erilaisiin, merkittäviinkin tehtäviin tai on kasvamatta. Toki se hiukkan arveluttaa jos historiaan ei liity laisinkaan työ tekoa vaan vain pelkkää koulun käyntiä ja opiskelua.

    Niin tai näin Hyvää Joulua myös kaikille demareille.

  5. No kyllä tuo Mariini on sen jälkeen opiskellut lisää ja varmudella onkin sopivin ja pätevin pääministeriksi kun äärioikeistosta kukaan
    Ääri oikealla kun ei ole kun kaksi työväkeä sortavaa pösilöä
    Hyvää joulua kaikille terv tepivaari

    1. Paavo Lipponen ja se toinen on Ohisalo ??
      Ja sun ehdokkaat ei kelpaa koska ne ei oo ees oikeelta.

  6. No vaalivoitto olis ollut kokoomuksella se jolla olis voinut tehdä hallituksen sitä vaan ei tullut kummallekkaan oikeistopuolueelle
    Häviö se on vaikka yhdellä äänellä saatu terv tepivaari

    1. Valehtelemalla saatu voitto on se tärkein vai mitä ??
      Että silleen. 😀

  7. Kuka vaaleissa valehteli ei vaalilupauksiin pidä uskoa kenenkään vaalit meni kuten meni terv tepivaari

    1. Noh, on se hyvä ettei. Yksikin ehdokas lupasi tehdä homoille ja muillekkin ihan kauheita tai jotain sellaista. Mutta huh huh. Onneksi se oli pelkkä vaalilupaus. Ei tarvinne pelätä toteutusta??
      Edustaja löytyy ryhmästä SDP.

      1. No enpä ole sellasta kyllä kuullut mutta persuilta on tullut maahan muuttajsta vaikka mitä pois ajamisesta lähtien varmaan valetta nekin
        Ja kyllä sam mölinää tuli myös kokoomukselta samoin kun terveyden hoitajilta rahan otto plus vapaiden pois otto terv tepivaari

      2. Teho Paketti mitäpä mulle kuuluu SDP puolueena sanokoot mitä haluavat
        En minä ole demari en kyllä mikään muukaan terv tepivaari

        1. Kylläpä sää luet huonosti uutisia. Tais olla oikke lööpeissäki ?? 😀

          1. Ei tule Aamulehteä en tilaa sellasta joka saapuu n klo 11,00 terv tepivaari

  8. Luin pitkän Aamulehden jutun itsekin.

    Minulta on puolenkymmentä ihmistä kysynyt mielipidettä Sanna Marinista ja vastaukseni on aina sama: kysykää kesäkuussa.

    Ehkä hyvä, ehkä paha, ehkä neutraali, mutta annetaan nyt rouvalle tilaisuus osoittaa taitonsa ensin. Kehun tai haukun kun on tekoja takana. En ennalta.

  9. Viime keväänä kirjoittelin täällä, ettei Rinteen hallitus näe joulua.Tuskin Marininkaan hallitus jaksaa kesäkuuhun asti.

    Sen jälkeen voitaisiin kokeilla punamultaa PS:n johdolla tai sitten vaikka PS:n ja kokoomuksen vähemmistöhallitusta eli kakun tekijöiden hallitusta. Velkakakun jakajat laitettaisiin lepovuoroon.

    Jos ökypalkkaiset lakkokenraalimme ryhtyisivät valtiopetokseen eli kaataisivat hallituksen tai hallitus menettäisi luottamuksen, olisi uusien vaalien vuoro.

    1. Millä hallitus kaatuisi kun on enmmistö hallitus ja isoilla luvuilla terv tepivaari

      1. Hallitus voi kaatua pääministerin vaihtoon, kuten Kataisen ja Rinteen tapauksissa ja Sipiläkin sillä uhkasi. Sipilän olisi keskustan edun nimessä pitänyt hallitus kaataakin. Parhaiten se olisi käynytkin lakkokenraalien järjestämän valtiopetoksellisen hulinoinnin yhteydessä.

        ……

        Ymmärtääkseni keskusta katsoo parhaaksi erota hallituksesta ennen kesää. Keskustan eroaminen altistaa hallituksen epäluottamuslauseelle. Marinin hallituksen kaaduttua eduskunta pohtinee sitä, että nimitetäänkö uusi hallitustunnustelija vai järjestetäänkö uudet vaalit. Jälkimmäisessä tapauksessa jatkaisi hallitus toimitusministeriönä siihen asti kun uusi eduskunta saisi aikaan uuden hallituksen.

        ——-

        Kieliongelmien jakamassa Belgian liittovaltiossa keski hallituksen muodostaminen noin kaksi vuotta. Suomessa porukka saattaisi jakaantua kansallismielisten ja kansallisvaltiovihamielisten joukkoihin. Olisi hyvä, että PS saisi vähintään 40%:ia äänistä tai mieluummin 45%, joka riittäisi puhtaaseen isänmaanhalaaja- puolueen hallitukseen, jota vastaan demarit tietysti hyökkäisivät valtiopetollisten lakkokenraalien tuella. Mutta se olisi sen ajan murhe.

    2. Tuota valtiopetostermiä tulisi mielestäni kohtuu harkiten käyttää. Edellyttää nimittäin melkoista laintuntemusta eikä termikään ole yksiselkoinen kuten ei ole myöskään erään blogistin viljelemä maanpetos; tosin eihän meitä blogisteja vastuuseen kovin helposti vedetä mutta kuitenkin. Vara on viisautta.

      1. Jos lakkokenraalien poliittisista lakoista aiheutuu suuria vahinkoja tai niillä vahingoilla uhkaillaan ja hallitus joutuu painostettuna muuttamaan politiikkaansa, niin valtiopetoksen voidaan katsoa tapahtuneen loogisesti ottaen. Eri oikeusasteet sitten punnitsevat asioita tykönään.

        1. Onhan tuo melkoista ”jokamiesjuridiikkaa”, ilman selkeitä perusteluja.
          Aina Suomen työelämässä on uhkailtu merkittävillä tappioilla, yhteiskunnallisilla haitoilla.
          En nyt vaan jaksa muistaa edes yleislakossa kuvaamallasi tavalla käyneen.
          Intoillahan voi aina mutta faktatkin tulisi ottaa intoillessaan huomioon.

          1. Seura -lehden jutusta saa sellaisen käsityksen, ettei vuoden 1956 yleislakko ollut poliittinen, vaan SAK:n järjestämä palkkoja koskeva lakko. Annettiin tuomioita kapinasta, mutta ne tulivat virkavallan virkavallan vastustamisesta.

            https://seura.fi/ilmiot/historia/vuoden-1956-suurlakko-suistaa-suomen-kaaokseen-poliisien-konepistoolit-jo-tulivalmiina/

            —–

            Mäntsälän kapina oli valtiopetoksellinen hanke, mutta maanpetoksellisuus siitä oli ymmärtääkseni kaukana.

            1. Tuo Seura onnykyään seiska tasoinen lehti
              Yleislakon aihetti hintjennousu ennen lakkoa eikä se mikään apina ollut terv tepivaari

              1. Lakko ei ollut apina ei, mutta kapinatuomioita jaettiin silloisen lain perusteella virkavallan vastustamistapauksista.

              2. Lakko on ainaa vakava asia mutta joskus ei mikään muukaan auta
                Apinoista en tiedä mitään ne on tuolla sademetsissä mutta etkös vois tulla nykypäivään ja lopettaa nuot v 1956 tapahtumat terv tepivaari

              3. Voisihan niistä 1956 tapahtumistakin puhumisenkin lopettaa, mutta jotkut jaksavat edelleen olla katkeria v. 1917 tapahtumistakin ja mollata jonkun yksittäistapauksen takia jotain joukkoa kaiken kaikkiaan mennen tullen.

              4. No kuka on katkera ei kuitenkaan tuo esiin niitä jok tilanteessa
                Tuo lakko ei van nyt ole oikea asia lainkaan kun suuremmatkin asiat painaa päälle ei kiinnosta kemin lakot tällä kertaa terv tepivaari

            2. Äkkiseltään katsoen ei Kemin kapinakaan vuonna 1949 ollut valtiopetoksellinen, koska siinä ei näy puututun lainsäätämisvaltaan. eikä hallituksen kokoonpanoon.

              Viime syksyisessä lakkoilussa oli valtiopetoksellista piirrettä sikäli, että siinä puututtiin lainsäätämisvaltaan.

              1. Mage tuuppas tälle vuosituhannelle nyt on v 2019 ja reilun viikon päästä 2020
                Samalla voit lopettaa nuot vuosikymmeniä sitten sattuneet asiat vanhentuneina terv tepivaari

            3. Mäntsälän kapina järjestettiin kumoamaan laillinen eduskunta ja hallitus, siis varsin selkeä kapina, tavallaan siinä tosiasiallisesti valtiopetossyytteet eivät kaukana olleet.
              Oli kuitenkin siksi suuri konflikti; mukana vakinaisessa palveluksessa olevia upseereita ja suojeluskuntalaisia, että hallituksella ei ollut oikein rahkeita asettaa syytteeseen sen organisaattoreita. Valtiovalta siis taipui, tosin kapinakin meni sitten juopotteluksi mutta lähellä oli aseellinen kapinakin.

  10. Sellanen ei tosiaan tule tapahtumaan koska ei tule ennen aikasia vaaleja Suomessa terv tpivaari

    1. Luultavasti ei tule uusia vaaleja, koska keskusta ei uskalla hypätä pois hallituksesta tässä kannatustilanteessa, ellei saa aikaan kassakaappisopimusta kokoomuksen ja PS:n kanssa yhteisestä hallitustunnustelijasta tämän eduskunnan aikana. En ihmettelisi, jos neuvotteluja käytäisiin parasta aikaa.
      Ne neuvottelut yhteisestä tunnustelijasta olisi pitänyt käydä jo keväällä. Mutta esteenä saattoi olla Orpon ja Sipilän persuallegia.

  11. Ja sama hallitus siellä istuu no pääministeri kyllä vaihtu mutteipa hallitus siinä kaatunut terv tepivaari

    1. Eipä yllätä, että demut, vasurit, punavihreät ja kepulit eivät halunneet demokratian mukaisia vaaleja, kun olisi tullut erityisesti demuille ja kepuleille todella pahasti turpiin.
      Siinä kierrettiin demokratia todella törkeästi, mutta eihän se demukannattajaa häiritse.

      1. A kuka on demu ja miksi olisi pitänyt pitää vaalit kun kyse oli vain pääministerin vaihto
        Se taas on valehtelua jos sanoo toista ihmistä demuksi vailla tietoa mikä hän on mutta ei kykene todistamaan väitteensä oikea peräsyyttä terv tepivaari

        1. Kyllä sää joka tilanteessa puolustat eli kannatat demuja että ei ole epäselvyyttä siinä.
          Demuilla o verissä tää vaihtotouhu.

          1. Kyllä olet pellossa mielipiteinesi todista tuo väite että olisin demari siihen et kykene terv tepivaari

    2. Kyllä se Rinteen hallitus oikeastaan kaatuikin, vaan ei luottamuslauseäänestyksessä. Mutta voidaan käyttää myös ilmaisua, että hallitus invalidisoitui eli poliittisessa mielessä siitä tuli kanttuvei-hallitus eli zombi-hallitus. Zombi-hallitus oli Belgian liittovaltiossakin jopa pari vuotta ja silti Belgia on vielä olemassa.

      1. Ei Sumessa hallitus kaaunut kun vain pääministeri vaihtui jupise omias silkkaa pölinää tuo on terv tepivaari

        1. Tilanne tuli keskustalle ilmeisesti vähän yllättäen. Keskusta olisi voinut hieroa sopimusta kokoomuksen ja PS:n kanssa uudeksi hallituspohjaksi.
          Jos keskusta olisi eronnut ja liittynyt viiteryhmäänsä, se olisi saanut entisestä kannatuksestaan osan takaisin. Sitä kannatusta on hävinnyt PS-puolueeseen ja kokoomukseen.
          Yhdessä nuo kolme olisivat voineet nimetä oman hallitustunnustelijan.

          Aika moni tällä palstalla tulee yllättymään siitä, mitä tapahtuu ennen kesää. Mainitsemallani kolmikolla tulee menemään kärsivällisyys maamme talouden nakertajien suhteen.

          1. On vaan tosi asia että jonkun noista olisi pitänyt ensin voittaa vaalit niin kun ei käynyt suurin puole sai sen tehtävän
            Ero toiseksi tulleeseen ei ollut suuri mutta ei slti yhden äänenvarssa kuitenkaan
            Hallitus koalitio ei säiky PS vino laudotuksesta ja kokomuksen teot ei ole sen kummempia terv tepivaari

            1. Virallinen eli lakiin perustuva totuus on se, että kokoomus + keskusta + PS, olisi halutessaan voinut nimittää oman pääministerin.
              Esteenä oli Orpon ja Sipilän yhteistyökyvyttömyys PS-puolueen kanssa.

              Perussuomalaiset olisivat kyllä menneet Halla-ahon myötäileminä Sipilän aiempaankin hallitukseen, jos Sipilä ja Orpo olisivat suostuneet noudattamaan tehtyä hallitussopimusta.

              1. Noin on mutta etusija aina on vaalien suurimmalla puolueella hallituksen johtoon
                Ja keskusta tais saada PS ja Kokoomuksesta tarpeekseen mitä taas tulee kaikki tuossa kommentissa onkin pelkkiä arvailuja ei ole paino arvoa nn paljon että kannattas mainita terv tepivaari

      1. Kyllä olen nykyjassa koko ajan ja sama hallitus istuu ainostaan paikkoja vaihdettiin terv tepivaari

        1. Virallisesti ottaen elät erheessä. Siinähän oli välissä hallitustunnustelutkin.

          On mielenkiintoista nähdä, miten keskustalaiset reagoivat.Tuleeko keskustan tupailloista turpajuhlat? Voi käydä niinkin, että emännät jäävät ja isännät lähtevät ovet paukkuen. Kuntien valtuustoryhmien hajoamistakin saatetaan nähdä ennen ensi vuoden kuntavaaleja.

        2. Jos joku elää erheessä se on perusuomalaiset en minä ja se etteivät tajua että eivät voittaneet vaaleja vaan tulivatkin toinen sija ja sillä ei hallituksia Suomessa tehdä terv teivaari

          1. Suvaitset kirjoittaa palturia. Sinulla ei ole mitään valtaa maamme perustuslain yli. Perustuslaki olisi mahdollistanut, että keväällä olisi hallitus voitu muodostaa samalle pohjalle kuin neljä vuotta aiemminkin.
            On myös mahdollista, ettei PS pääsisi hallitukseen, vaikka sillä olisi 20 edustajaa enemmän kuin muilla. Siksi olisi tärkeää, että isänmaanhalaajapuolue saisi vähintään 40 % äänistä, jotta voisi kristillisten kanssa muodostaa enemmistöhallituksen.

            1. No enpä e sellasta tehnyt missään kohtaa PS ässät sitä tekee koko ajan
              Palturia ei minulta tule vaikka kuinka sellasta väität ja kyllä se suurin puolue ensin tekee hallitusta faktaa se vaan on
              Ja tuo asia ei siitä muuksi muutu terv tepivaari

  12. Suomessa ei ole tapana järjestää uusia vaaleja kun gallupit pelottavat. Mielestäni se on vaarallinen ennakkotapaus tehtäväksi. Se, että kansa ei pidä nykyhallituksesta ei ole riittävä syy marssia uurnille. Kansa ei koskaan pidä hallituksesta, silti sitä siedetään aina se neljä vuotta.

    Jos otamme tavaksi että jokainen pieni murina johtaa vaaleihin, olemme samassa tilassa kuin vaikkapa Espanja, jossa käydään eduskuntavaaleissa puolen vuoden välein eikä muuta juuri tehdäkään. En halua sitä mallia.

    En minäkään nykyhallituksesta paljoa pidä, mutta pidän jatkuvasta vaaleilla käynnistä vielä kovasti paljon vähemmän.

  13. Ei Marin mikään perussuomalainen ole, tarkoittaa siis keskivertosuomalaista, niinkö. Harva meistä keskivertoisista nimitetään pääministeriksi ja harva meistä on kansainvälisen lehdistön riepoteltavana, onneksi

    Ei hänen palkkansakaan ole lähelläkään minun tulojani, eikä minulla ole 13 avustajaa ratkomassa elämän ongelmia. Pöh, keskiverto, kaukana siitä.

    1. Marin on aika keskiverto suomalainen, joka nyt vaan on mukana politiikassa. Siis perussuomalainen. Jussi Halla-aho ei ole perussuomalainen koska ei käynyt armeijaa. Tavallinen suomalainen sen yleensä käy.

  14. Mihin Marin vie SDP:tä, jää nähtäväksi. Pitää muistaa, että puolueen johdossa on Antti Rinne.

    Sen sijaan demareiden kannatusta Marinin valinta pm:ksi tulee syömään. Nyt koko hallituskvartetilla on keulakuvana vähän päälle kolmekymppinen nainen. En sano, että se semmoisenaan on hyvä tai huono asia, mutta kilpailevat kyllä samoista äänistä. Rasvanahka/karvaperse -duunari siirtyy muualle. Sama koskee Kepun jäyhempiä äänestäjiä.

    1. Minä veikkaan, että Marin tulee nostamaan SDP:n suosiota. Perustelen asiaa muutamalla asialla:

      – SDP:n suosio on nyt niin alhalla, että paljon alemmas ei helpolla pääse, ylöspäin helpostikin, entiset kannattajat odottavat edes jotain positiivista

      – Marin on erittäin sanavalmis ja varma johtaja. Siksi hän henkilökohtaisella karismallaan vetää äänestäjiä muista puolueista

      – oletan, että Marin ottaa maltillisen kannan joissain arvokysymyksissä, Jos ei, niin sitten kannatusta tullee vain Vasemmistoliiton ja Vihreiden suunnalta. Tausta seurakuntanuorena ja perheen äitinä sekä viimeisimmät kannanotot antavat odottaa, ettei Marin ole mikään Hertta Kuusinen numero 2. Voin olla väärässäkin.

      Varmaan Kyuun kanta odottaa puoli vuotta on järkevin, mutta en malta olla spekuloimatta. Marin on aloittanut vakuuttavasti, saa nähdä, mitä seuraa kun päästään asiakysymyksiä toden teolla käsittelemään.

  15. SDPeen suunta on muuttunut vasemmalle ja ei aja enää kokoomuksen ohi oikealta ei siinä Mariinin toimesta muuta muutosta ole tullut terv tepivaari

  16. Sanna Marin on suomalainen, se on muuten faktaa ei fiktiota, mitäs tuohon sanotte…ja joulun rauhaa, kinkku tulee ulos korvista, mutta hyvää on ja sinappia päälle, pakkohan se on kun on joulu

  17. Kun Rinne esitti hallituksen eropyynnön, koko hallitus erosi lain mukaan.
    Niinistö pyysi tavan mukaisesti hallitusta jatkamaan toimitusministeriönä, mikä tapahtui.
    Näin ollen tämä hallitus ei lain mukaan ole sama hallitus kuin Rinteen hallitus.
    Se, joka väittää, että vain pääministeri vaihtui, on pihalla kuin lumiukko, mutta tämän tosiasian ymmärtäminen vaatiikin hieman lain tuntemusta.

  18. Noinhan siinä kävi mutta silti sielläistuu sama hallitus penkit vähän muuttu jotenka en ole ulkona lumiukkona siellä istuu joku toinen lumiukko
    Laki asiassa varmuudella meni oikein muutenhan siitä ois tullut oikeus juttu ja sekin puoli on kyllä taukuuvarmaan tiedossa mitä siitä olisi tullut terv tepivaari

    1. Et älyä puoliakaan lukemastasi. Orpon ja Sipilän yhteistyökyvyttömyys PS-puolueen kanssa johti siihen, että eivät tarttuneet mahdollisuuteen muodostaa hallitus neljän vuoden takaiselle pohjalle.

      1. Kaikki silti johtui PS puolueen yhteistyökyvyn puutteestaja sitä ei ollut edes haluja Halla- Aholla ja puolueen johdolla
        Neljä vuotta olleeseen hallitukseen ei kansa luottanut jotenka mitenkä sellaseen olisi voinut rakentaa kestävää hallitusta ei mitenkään terv tepivaari

        1. Tepi on melkonen tietäjä. Vaikka kukaan ei sanoisi mitään tai tekisi mitään niin Tepi tietää siitä huolimatta.
          Mutta no. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

          1. Tietäjä ja mikä se sitten lienekään minua ei yksikään puolue kuljeta valeineen yhtään mihinkään
            Ja kenen lauluja laulat en ole laulanut kun omia pitkän kaavan laulujani en muiden
            Ekä minlle sanele kukaan muu kun poliisi ja sekin vain jos rikon lakia sitä saat odottaa ja pitkään
            Niin ei käy terv tepivaari

        2. Tepillä on oma fantasiamaailmansa.

          Orpo ja Sipilä antoivat Hillo-Timon avustuksella perussuomalaisille kenkää siitä syystä, että olivat liian yhteistyöhaluisia hallitussopimuksen noudattamiseen. Sitä sopimustahan eivät Orpo, Sipilä ja Hillo-Timo noudattaneet. Jos olisivat noudattaneet, niin saattaisivat nytkin olla hallituksessa.

          Mihinkään kansallisvaltiotamme vainoavaan koplaan eivät persut tietenkään ole liittymässä, koska PS on nimenomaan kansallisvaltiovihamielisyyden nostattaman sosiaalisen tilauksen tuotos.

          1. Tuossa sitä nyt aidoimmillaan eri uskonsuuntausten saarnamiesten viestiä. Nimitellään, halveksutaan ja sitten; me oikeassa, te aivan väärässä.

            1. Sen lisäksi siinä tietoa siitä, miksi meillä on nyt samanlainen sekametelihallitus, kuin Kataisella oli aikoinaan.
              Kokoomoomusjohtoisesta hallituksesta hyppäsiväg ulos Katainen, vihreät ja vasemmisto.
              Siipilän hallituksesta hallituksesta uhkasi loikata pehtoori itse, mutta heittikin ulos persut, koska näillä oli tarkoitus noudattaa hallitusohjelmaa.
              Femarien hallituksesta hyppäsi pois Rinne ja myöhemmin loikannevat keskustalaiset, jos vain uslaltavat sen tehdä.

              Ei oikein voi kumartaa jätkää, jolla on totuuden vastaista melkein joka viestissä.

              1. Miksihän ihmisen pitäisikään kumartaa ketään poliitikkoa? Kaikki he, puolueesta riippumatta lupaavat vaikka mitä; aivan toinen asia sitten on, onko poliitikolla edes aikomusta lunastaa lupauksiaan. Hyvin harvalla tuntuu nykypäivin sellaisia aikomuksia olevan. Tämä on yksi syy, miksi en minkään puolueen ”kelkkaan hyppää”; yksinkertaisesti en heihin luota.
                Sinänsä puoluekanta ei ihmistä muuta paremmaksi tai vähemmän paremmaksi; jälleen puolueesta riippumatta.

              2. Aikanaan sitten tuli se hallitus jossa oli perusuomalaisetkin ja mitä kansa siitä sai no loikkareita jotka ei pysynyt sopimissaan asioissa
                Siis valehtelivat omille jäsenilleen jonka jälkeen loikkasvat että hllo tolppa säilyi heiiä
                Turhaa on muita syytellä vaika eipä sekään kovin omituista ole terv tepivaari

              3. Tepi se tietää kaiken perussuomalaisista. On se hyvä että hän valistaa meitä tietämättömiä.

            2. Noinkin voi sanoa koska seuraan poliittisia puolueita sitoutumatta mihinkään niistä
              Tietoa puolueista toki on ja sitä äänestän mistä on vähiten haittaa Suomen kansalle
              Mage ei ole minulta tullut sellasta jossa suoraan olisi valetta eräiltä sitä tulee jatkuvasti olkoot nyt mainitsematta mistä suunnalta tulee silti
              Teho Paketti kyllä minulla on tietoa perususomalaista ja melkoisen paljon
              Voisit ottaa selvää mitä he tavoittelee huomaisit millanen porukka se oikeasti on terv tepivaari

          2. Eiköhän se fantasia maailma ole Magella ja sille ei voi mitään
            Ainoa jota PS voi sanoa on diktatuurinen ja fanatismiin perustuva Kansan tyrannointi terv tepivaari

            1. On sulla mielikuvitus. Huh huh.
              No jostainhan sää nääki mielikuvitusjutut repäset.
              Sen kyllä tajuan ettet perustelemaan pysty.

      2. Sipilän yhteistyökyvystä ei olisi ollut mitään apua. Keskustan kannatus oli romahtanut juuri siksi, että se oli tehnyt Sipilän johdolla kokoomuslaistakin kokoomuslaisempaa talouspolitiikkaa. Sipilä olisi voinut sopia ihan mitä vaan, mutta puoluetta hän ei olisi saanut mukaan. Eikä Keskusta heti lähde samaan kelkkaan jossa sen kannatus romahti. Nyt etsitään uusia keinoja.

        1. Fantasiamailma minulla kyllä on. Mutta en valehtele tietoisesti, vaan pyrin ottamaan selvää epäselvissä asioissa, siis toisin kuin eräät. Jos apinoisin Tepiä, niin sanoisin jo etukäteen, että höpinää ja pölinää ovat kaikki sellaiset kommentit, jotka ovat ristiriidassa tämän viestini kanssa.
          ——–
          Nyt tuli tietoa ja analyysia PS-puolueesta pötkineistä ja hallituskumppaneiden tuumailuista.

          https://yle.fi/uutiset/3-9711720
          ——-
          Loikkariryhmä piti itseään korvaamattomana ja oli valmis pettämään puolueen säännöt ja periaatteet. Kuka enemmän, kuka vähemmän.

          Huhujen mukaan Halla-aholaiset olisivat suoneet Soinille Rinteen kohtalon ja korvanneet hänet Sampo Terholla ja olisivat antaneet Huhtasaaren kokeilla kulttuuriministerin tointa. Kulttuurimarxismi ei olisi edelleenkään kukoistanut.
          Jostakin syystä oli tarvetta korvata ministeri Pirkko Mattila Juvosella, joka nyt on puolueen puheenjohtajistossa.

          Mitään kovin radikaalia mullistusta ei olisi tapahtunut valtioneuvostossa, vaan korkeintaan Sipilän humeetivellissä.
          Jutun perusteella olisin valmis antamaan Orpolle synninpäästön smurffi-keississä.

          Kummempaa tietoa minulla ei ole siitä, miksi puolue piti Terhoa niin paljon Soinia parempana ulkoministerin pallille, että Soini olisi pitänyt vaihtaa tekemään rivikansanedustajan vaativia valiokuntatöitä ja muuta sellaista. Olihan tuo ollut hyvä mainosmieskin kiertämään toreilla, vaikka ei sinisiä eduskuntaan kuitenkaan pystynyt jeesaamaan.

          1. J.K.

            Koska Soini piti Terhoa perintöprinssinään, niin tuskin hänkään olisi pitänyt huonona ratkaisuna sitä, että puolue olisi asettanut hänet ulkoministeriksi.

            Sähläyksen päägeneraattorit saattoivat olla pääministeri Sipilä ja puolustusministeri Niinistö, joka ei tullut valituksi PS-puolueen puheenjohtajistoon, vaikka oli siihen kuulunut monet vuodet. Hänellä olisi pitänyt olla malttia odottaa tämän vuoden kesäkuuhun asti, jolloin olisi voinut asettua ehdolle.
            Mutta nyt puheenjohtajistossa on kaksi naista, joten Niinistö ei ehkä olisi tullut valituksi.

            1. Kyllä loikkaukset oli perusuomalaisten ihan iki asia siitä ei tarvii syytellä ketään terv tepivaari

              1. Lukutaidottomana et ole huomannut Sipilän myötävaikutusts hallituksensa muuttumisessa ei-perussuomalaiseksi.

          2. Ei minua tarvii apinoida mutta pysyä totuudessa on monelle vaikea asia niin se vaan Mage on
            En luota loikari puolueeseen joka ps on
            Perusuomlaiset ei edes yritä yhteistä suuntaa vaanyrittää rikkoa koko ajan terv tepivaari

            1. Lukutaidottomana et voine nimetä ainoatakaan loikkaria PS -puolueessa Tavoitellen ilmauksellista aallonpituuttasi, totean,ettei ole lainkaan hyvä huuhailla niitä ja näitä kieli käärityneenä oman peräsuolen ympärille.
              Jos olisi ollut kiinnostunut todellisuudesta, että Sipilän hallitus perustui loikkareihin.

              Hallitusyhteistyössä pyritään siihen, että kukin puolue saisi tehdä henkilövalintansa ministeripalleille itse. Sipilä jätti huomioimatta hallituskumppanipuolueen tahdon.

              Kaikkea tuota ei voi huomata, jos ei ymmärrä lukemaansa tekstiä tai kuulemaansa asiaa.

              1. Oikeasti siellä oli kaksi osaa joka loikkas mietippä ketkä ne oli
                Kylläminä luetun ymmärrän varsin hyvin toivon sitä samaa persuilta terv tepivaari

  19. Kiviniemi e. 126 Kesk., Kok., vihreät, RKP 365 71. 22.6.2010–22.6.2011

    Katainen e. 128 > 126 > 112 Kok., SDP, vihreät, RKP, KD, > vr, > Vas. 1098 72. 22.6.2011–24.6.2014

    Stubb e. 112 > 102 Kok., SDP, RKP, KD, > vihreät 339 73. 24.6.2014–29.5.2015

    Sipilä e. 124 > 123 > 105 > 103 Kesk., Kok., > PS, TL > LN 1469 74. 29.5.2015–6.6.2019

    Rinne e. 117 SDP, Kesk., vihreät, Vas., RKP 187 75. 6.6.2019–10.12.2019

    Marin e. 117 SDP, Kesk., vihreät, Vas., RKP 15 76. 10.12.2019 alkaen

    *
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_valtioneuvosto

  20. Jos aiotaan vaikuttaa pitää päästä hallitukseen ja hallituksessa joutuu osallistujat tinkimään ”lupauksiaan” kompromisseiksi. Vahvin tietenkin saa omiansa eniten lävitse.
    Oppositiosta taas voi huudella mitä sylki suuhun tuo, ja sitähän nuo näyttävät tekevän.
    No Marinissa ei mikään kulmakarvakaan viittaa persuun.

    1. Et siis honannut, että vitjan aloittaja harrasti retoriikkaa?

      Taannoin tuli telkusta ohjelmasarja: ”Suomi on ruotsalainen”, ”Suomi on venäläinen” jne.. Kaikki eivät honanneet, että perimmältään oli kyse retoriikasta.

      Monen mielestä Suomi on liian amerikkalainen, vaikka täällä on paljon vähemmän etnisiä rikollisryhmiä, ei ole kuolemantuomioita eikä sadan vuoden tuomioita rakennettuina vapaan yhteiskunnan suojaksi.

  21. Tässä olen Heikin kanssa täysin samaa mieltä. Lupauksia kun on annettu; päättämään pääsevät niistä ehkä joutuvat tinkimäänkin; konsensus. Mutta sitä pitää myöskin pystyä perustelemaan.
    Edellisestä huolimatta, en poliitikkoihin luota.

  22. Voisin vaikka lyödä vetoa, että seuraavassa gallupissa SDP:n kannatus on alkanut nousta aallonpohjasta. Puolue henkilöityy puheenjohtajaan.

  23. Norppa voi olla oikeassa – mutta a)kestääkö se b)onko se muilta hallituspuolueilta pois? Uusi puheenjohtaja tuo usein nostetta aluksi, mutta vaaditaan jämptiä työtä että se kestää.

    Minua kiinnostaa mitä gallupit sanovat ensi juhannuksena. Sitten nähdään on Marin tehnyt hyvää työtä.

  24. Kyllä Norpp on aivan oikealla tiellä nousun suhteen nyt vaan mennään noilla gallupeilla joilla ei oikeassa elämässä ole paljonkaan vaikutusta
    Vaaleihin on aikaa liiankin kanssa reilu kolme vuotta ja opposito on vähemmistö terv tepivaari

  25. Gallupeilla ei todella hallita mutta ei niitä vähätelläkkään pidä, ne heijastelevat sitä mitä kansa kullakin hetkellä asioista ajattelee.

    Monet kansanäänestyksiä ihastelevat, ne olisivat aika läheistä sukua gallupeille.

  26. Mulle gallupit on satuja täynnä syynä se että kun kaduilla minulta kysytään ketä äänestän sanon usein että perusuomalasia ei tulisi pieneen mieleenikään että sepuolue saisi minulta äänen ei saa terv tepivaari

    1. Kun tepi ei ymmärrä gallupeista mitään ja itse valehtelisi, ovat gallupit tepille satuja.
      Jostain syystä pääosa suomalaisista ei tepin tavalla valehtele, vaan kertoo mielipiteensä rehellisesti.
      Se. että gallupit tepiä järkyttävät, on vain mukavaa, kun demut jatkavat kyykkimistään.

      1. Kyllä Tepi ymmärtää varsinkin nyky gallupit jotenka älä valehtele eikä ne minua järkytä
        Jospa pysyisit sinäkin vaan totuudessa jos sellaseen kykenet terv tepivaari

    1. Et sitten ymmärrä, mutta ei voi mitään.
      Kun tepi suoraan haukkuu galluppeja ja perustelee sen sillä, että itse valehtelee, ei sen toteaminen, että pääosa suomalaisista ei valehtele samalla tavalla, ole käsittääkseni kovin kummoista mollausta.
      Pääosa suomalaisista vastaa rehellisesti eikä yksi tietoisesti valehteleva sitä miksikään muuta.

      1. Totinen toveri yrittää auttaa toista totuuksien äärelle pois harhaisista huuhailuistaan. Ei se välinpitämättömyyskään mikään hyve ole.

        1. No eipä tuossa ole järkipohja mukana höpise mitä tahdot terv tepivaaru

        2. Kyllähän minäkin saatan sanoa, että Haavisto on kätkenyt asiakirjansa ullakolle Barbie-nuken alle erään Öhmannin tapaan, mutta se ei olisi varsinainen vale, vaan taiteellinen ilmaisu, mutta tuossakin tapauksessa olisi parempi käyttää ilmaisua ”lienee kätkenyt”.

        1. Sinun pitäisi välttää häiriköintiä. Olet varmaan omaksunut häiriköinnin jo kansakoulun takapulpetissa istuessasi?

          1. En häiriköi ketään sanonpa oman mielipiteeni ei sitä voi muuksi muutella
            Jo varmaan olet istunut siellä takapulpetissa minä istuin serkun kanssa aina edessä en sen vuoksi että en nähnyt syyt oli muita
            Mutta turha rätkytys kaikista muista ei ole oikeasti mitään asiaa PS vois opetella pelaamaan yhteistä asiaa
            Taidot ei kyllä ole kasoset terv tepivaari

      2. Ei se valehtelua ole en vaan sano vaalisalaisuutta julki Ja kyllä pitää olla hyvä uskoinen jos luulee että sanovat totuuden terv tepivaari

          1. Eihän se vaalisalaisuus tule julki, kun et kerro nimeäsi etkä sitä, ketä äänestit.
            Ei Gallupeissa nimiä kysellä eikä äänestettyä henkolöä.

            1. No mistä siitäkään menet valaa vannomaan ja toinentapa olisi se että käskisin painumaan vaikka heinäseipääseen
              Taikka mitäs se oikeasti kuuluu sinulle mitä mieltä olen terv tepivaari

            2. Ja kokonaan eri juttu Gallupin tekijä olen tuntenut aika monta tekijää ja se on kaikille asioille tiedon antamista epäluotettavaan galluppiin ter tepivaari

          2. En ole valehdellut en vaan sano kantaani gallupeissa oikein kun muuten väität toista valehtelijaksi syyllistyt itse valehteluun
            Ja noista väittämistäsi voi saada muitakin rikoksia jopa terv tepivaari

              1. No eipä osunut vaanmeni naapuri taloon terv tepivaari

              2. On nimittäin eri asia olla kertomatta ja valehdella, vaikka se joillekin näyttää olevan epäselvää.
                Jos on kertomatta mitään, ei sano väärää todistusta.
                Jos esittää totuudenvastaisen kannan, valehtelee.

              3. En minä valhtele kun kerrongallupin tekijälle pelkästään selvää totuutta gallupeista enkä ala sitä PS selvittämään
                Mutta saman konkreettisenasian saa kaikki puolue mielipidettäni kyselevät
                En halua että mielipiteitäni hinkataan missään muodossa kenenkään toimesta terv tepivaari

              4. ”Mulle gallupit on satuja täynnä syynä se että kun kaduilla minulta kysytään ketä äänestän sanon usein että perusuomalasia ei tulisi pieneen mieleenikään että sepuolue saisi minulta äänen ei saa terv tepivaari”

                Jaa, kun kerrot kysyjälle kannattavasi persuja, valehtelet täysin kirkkaasti.

              5. Kun sanon galluppiin kannattavani perusuomalaisia se on totuus
                Jos kykenet sen todistamaan vääräksi olet fakiiri et muuten kykene terv tepivaari

  27. Tämä Pirkanblogi on siitä hyvä että täällä tällainen tavallinen perusihminenkään ei tunne itseään tyhmäksi niinkuin joillakin fiinimmillä areenoilla saataa käydä.

  28. Millä todistat asian valeeksi jossa joku sanoo kannattavansa PS puoluettta et muuten millään terv tepivaari

  29. Ei niissä nimiä ole mutta monikin gallupin tekijä kyllä tuntee minut jotenka siksi en kerro totuutta että sellasta se vailla nimiäkin on terv tepivaari

  30. Kokonaan eri juttu on se että ei galluppiin tarvii kertoa sellasta jota toiset pitää totuutena kyllä niihin voi kertoa satuja
    Ja sellasta linjaa tulen käyttämään ja tapaani en tule muuttamaan terv tepivaari

    1. Voit ihan vapaasti valehdella sielusi pohjasta.
      Et kuitenkaan vo väittää, että pääosa ihmisistä on samanlaisia valehtelijoita mkuin sinä.

        1. Reilu kolme vuotta on vaaleihin jotenka katsotaan sitten nyt en anna kellekkään irtopisteitä
          Ja sanomalla tepien olevan asialla voihan se niinkin olla elikkä kannatus perustuu tyhjään terv tepivaari

        2. Tuolla gallupilla ei ole mitään merkitystä mihinkään.

          Jos siitä jotain mainitsee, niin kaikkien pienpuolueiden yhteinen nousu on ollut +1,1 prosenttiyksikköä ja kannatus yhteensä 21,4 %. Persuilla nousua + 0.3 %-yksikköä ja kannatus 22,7 %. Muilla on kannatusta 55,9 %, -1,4 %-yksikköä yhteensä.
          Meinaako persut, että joku noista yli 3/4 :stä kannattajia lähtisi persujen kanssa marjaan ?

      1. Kyllä se valehtelu on sulta sanomalla minua demariksi kerrot suurimman valeesi
        En muuten ole sanonut kaikkia ihmisiä valehtelijoiksi siinä myös vale jota et itse näköjään huomaa
        Ja oikeasti et voi sanoa mun sanomaani valeeksi kun et kykene sitää todeksi näyttään
        Kun sanon Gallupin tekijälle kannattavani persuja muuta siitä asiassa et voi etkä saa tietää terv tepivaari

        1. Ei minun tarvitse mitään todistaa, koska itse tunnustat sen.
          En ole väittänytkään, että olisit sanonut kaikkia ihmisiä valehtelijoiksi.
          Se on pelkästään suora johtopäätös siitä, että väität galluppeja saduiksi siksi, että itse kerrot valehtelevasi galluptutkijoille ja oletat, että muutkin niin tekevät.
          Aiheetta enempää jänkkäämiseen selvässä asiassa.

          1. En minä mitään ole tunnustanut saoinpa vaan asian joka on täysin mahdollista
            Sun valeesi sitä vastoin on sellanen jota et kykene toteen näyttämään ja kyllä sulta sellanen väite tuli muutama kommentti sitten että olen sanonut kaikkia galluppiin osallistuneita valhetelijoiksi
            Mitä taas tulee muka jänkkäämiseen se kyllä tulee Juhak puolelta PS totuus ei ole ainoa totuus vaikka se fanaatikon silmissä voi siltäkin vaikuttaa
            Mitään suorajohtopäätöksiä et voi minun kirjoituksista laittaa ne on silkkaa olettamusta tosin väärin menneitä
            Gallupin tekijöille voin kertoa mitä itse haluan se ei ole rikos terv tepivaari

      1. Puheet o ku sillä häsläävällä Hasseinilla. Mutta no, näihin ”erittäin viisaisiin” meidän on kai tyytyminen ??

        1. Kannaataako ottaa tuo marttyyrin rooli vaikka ei ole saanutkaan kun no se siitä terv tepivaari

    1. Siis ihan aikuisten oikeesti, taas Ritala.

      No kukin tavallaan, kora koiran tuntee ja trolli trollin löytää.

  31. Mitä perkelettä täällä puhutaan ? Sanna Marin on SDP:njäsen ja luullakseni myös pysyy sellaisena.Persut on viimeinen puolue johon Sanna voi liittyä.

    1. Juu, samariini uppoaa demujen mukana – ellei keksi loikata uppoavasta laivasta ajoissa…
      Sinänsä on mukavaa katsella, kuinka herkkähipiäiset persufoobikot ja demu-uskovaiset vetävät aina herneen nenäänsä, kun heidän uskoaan tönäisee pikkuisenkin piikillä.

    2. Mistähän oikein kirjoiteltaisiinkaan jos Sanna Marinista ei olisikaan tullut pääministeriä?
      Tuo ”sotasiipikin” on ollut ihmeellisen hiljaa; paitsi tietenkin kommentit Sanna Marinista ja SDP:n tuhosta.

  32. Tuo loikkaus onkin PS normi olotila ja valehtelu sen päälle lopeta jo fanatismi sillä ei tle yhtään mitään
    Katsotaan reilun kolmenvuodenpäästä vaalit ennen sitä voit rätkyttää ei PS muuta osaa terv tepivaari

    1. Meidän tietäjä iänikuinen laukoo jälleen totuuksia.
      Vauh, räyh !!
      No, on se hyvä kun joku saa hymyilemään äänekkäästi.

  33. no on siinä näkemys ja eipä tuo räyhääminen asiaa muuta jotenka siitä vaan terv tepivaari

Vastaa käyttäjälle teuvomast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *