Missä ministerit?

Missä ovat Jussi Niinistö ja Sampo Terho?

Kovin ovat painuneet kyseiset herrat  ministerit vaalien jälkeen pinnan alle, vaikka vaalit yksin ei sitä edellytä. Saman puolueen Sinisen Tulevaisuuden Soini on ollut näyttävästi ulkoministerinä esillä. Hän on toiminut Arktisen Neuvoston ja Eurooppa-neuvoston virallisena edustajana Suomen ulkoministerin ominaisuudessa.

Mielestäni Soini on hoitanut tehtävänsä niinkuin on odotettukin. Häneltä jää mittavat suhteet ulkomaisiin päättäjiin, ainakin ulkoministeritasolla. Ei ole helppo tehtävä täyttää hänen jälkiänsä.

Palaan vielä näihin kahteen alussa mainitsemaani ministeriin. He olivat jatkuvasti esillä ennen vaaleja. Pahat kielet kertovat, että Niinistö olisi saanut tehtävän jossain yrityksessä yksityisellä sektorilla. Terho taas on sanonut lopettavansa täysin politiikan ympyröissä elämisen.

Kaikki kunnia ja menestystä heille!

10 vastausta artikkeliin “Missä ministerit?”

  1. Oli tuoTerho ainakin yhdessä Suomen kiakko ottelussa mukana palkittiko parhaita pelureita
    Ninistöstä ei suurempia näkymiä ole ollut terv tepivaari

  2. Niin olikin Terho näissä jääkiekon MM- kisoissa palkintoja jakamassa. Niinistö sensijaan on ollut ihan hiljaa. Kansanedustajapaikan menettäminen varmaan oli suuri pettymys, tauti ei ollut heissä vaan puolueessa.

  3. Totta hitossa heille on joku loppusijoituspaikka sovittu. En ole niin kovin utelias tietämään mikä mutta kaipa sen media pian kertoo.

  4. ”Saattaapi tämä nykyinen Sipilän hallitus jatkaa vielä hyvinkin pitkään.”

    Liittovaltiossa nimeltään Belgia, kesti taannoin hallituksen muodostaminen 541 päivää, kun keskenään erikieliset flaamit ja valloonit olivat asiaa hoitamassa.

    Sipilä voisi neuvotteluja pidentämällä yrittää uutta eu-ennätystä.

  5. Missä ministerit?
    Missä ovat Jussi Niinistö ja Sampo Terho?

    Tyypillinen avaus Pirkan Persublogeissa. Mitähän avaaja on tuollakin taas tavoitellut?

    Koominen ”missä ministerit” ja lopulta ”kunniaa ja menestystä”.

    1. tapio KK, avaaja on tavoitellut juuri sitä mitä on kirjoittanutkin. Siinä ei ole yhtään komiikkaa, eikä persukammoisuutta, jos ei muutakaan puolueellisuutta. Tämä palsta vaan on vapaa kaikenlaisille mielipiteille,tiettyyn rajaan asti jopa minunkin.

  6. Missähän kaikki muut ministerit? Ehkä mediaa ei nyt vaan ole kiinnostanut kertoa heistä kun on muutakin kerrottavaa. Ennemmin itsekin luen siitä, miten hallitusneuvottelut etenevät kuin mitä Jussi Niinistö nyt tekee. Hoitavat hommiaan niin kauna kunnes uusi halltus syntyy.

Vastaa käyttäjälle Pentti Tuominen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *