Mennyttä aikaa

Paljon tulee radiosta kevyttä viihdemusiikkia ja nykyajan iskelmiä. Kovasti on erilaista verrattuna menneeseen aikaan, jolloin syntyi sen ajan suuria nimiä. Silloin niittivät mainetta, sellaiset nimet, kuten Reijo Taipale, Eino Grön, Paula Koivuniemi ja moni muu. Osa heistä jatkaa vieläkin ja ovat kiertäneet lavoilla ja eri tilaisuuksissa kymmeniä vuosia. Moni 1960- 70 luvun artistia jatkaa vielä näinä päivinä.

Musiikkinahan ei iskelmiä aikanaan pidetty, se oli sivistyneistön mielestä pelkkää roskaa ja tavallisen kansan humpuukia. Varmaan monen mielestä on sitä vieläkin. Ajan saatossa kuitenkin iskelmä on tunnustettu ja arvostettu taiteen erääksi lajiksi.

Nykyaika vaan on täysin erilaista, uusia tähtiä syntyy, kuin litran mitalla mitattuna. Seuraavana päivänä heistä ei ole enää mitään tietoa, kun uudet esiintyjät ovat astuneet areenoille. Ei synny enää ikoneita, tai ainakin kovasti harvoin.

Tämä on aihe jota  voisi tutkia paljon syvällisemmin, mutta olkoon ja tutkikoon kukin ihan itse. Tähän sotketut poliittiset ja vanhuksia koskevat kommentit poistetaan välittömästi.

Jaa käyttäen:


33 Replies to “Mennyttä aikaa”

  1. Legendaarisen Agents yhtyeen kitaristi Esa Pulliainen totesi joskus, että suomalaisessa iskelmässä on ollut kaksi suurta, Olavi Virta ja Reijo Taipale.

    Toki myös näin, mutta suuria on ollut kyllä monia muitakin.

    Parivaljakko Helismaa & Kärki loivat sodanjälkeisessä Suomessa rillumareikulttuurin, jonka vaikutusta kansakunnan henkireikänä ei voi kyllin korostaa.

    Junnu Vainio, Vexi Salmi jne.jne.

    Iskelmä on elänyt / elää omaa elämäänsä kehittyen ja muuttuen ajansaatossa. Hyvä niin, se on pitkän iän salaisuus.

    Tässä ajassa iskelmä ja pop ovat niin lähellä toisiaan ettei ne enää juuri eroa ja jopa sellainen pehmorock liikkuu samassa kategoriassa.

    Hyvä avaus, kiitos siitä.

  2. Hymyn nostatti huulilleni Pentin uhkaus poistaa tämän aiheen kohdalla poliittiset ja vanhusten kohtaloa käsittelevät kommentit.

    Itse tykönäni olen ihmetellyt sellaista ilmiötä että kun ennen kevyessä musiikkissa oli suosittua että laulajalla (nyttemmin artisti?!) oli hyvä ääni ja orkesteri enemmän taustalla soitteli. Nykyään taas lulunäänellä ei ole väliä mutta orkesterin osuuden pitää oleman voimakas, brutaali ja rämisevä.

    1. Ikävä kyllä nyky”musiikissa” monesti laulajasta ei saa selvää, kun tuo taustamusiikki peittää kaiken alleen.
      Toisaalta on sekin parempi kuin kuunnella todella onnettoman solistin yritystä olla laulaja, kun ääni ja nkyvyt eivät kunnon esitykseen riitä ja kappaleen sanat ja ns. sävel ovat /Ceestä.

  3. Se on ihan totta tuo taustamusiikki, onkohan se peräti ”konemusiikkia”, jossa ihmisellä ei ole osaa, eikä arpaa. Inhimillisyys on katoavaa kansanperinnettä.

    Mikalta hyvä analyysi ja läpileikkaus, kiitos siitä.

  4. Minulle henkilökohtaisesti musiikki on aina ollut erittäin merkittävä osa elämää ja tulee varmasti myös aina olemaan.

    Olen myös aina kyennyt kuunteleman musiikkia klassisesta mitä voimakkaampaa räimeeseen, riippuen ihan omasta mielialasta ja tilanteesta.

    Huonoa musiikkia ei juurikaan ole, on vaan huonoja hetkiä kuulla jotain juuri siihen hetkeen sopimatonta musiikkia.

    1. Kadehdin kaltaisiasi ihmisiä jotka osaavat nauttia kaikenlaisesta musiikista. Näinhän sanoo moni leipäänsäkin klassisen musiikin parissa ansaitseva ja suuresti se minua ihmetyttää.
      Itse viihdyn vain klassisen musiikin parissa, kuuntelen kyllä mielelläni myös omasta mielestäni hyvän äänen omaavia kevyen musiikin taitajia.

      Oma antipatiani rock musiikkiin tai mitä genrejä niitä nyt on menee niin pitkälle etten voi kuunnella radio PUHEtta siitä lähtien kun rupesivat kesken puheen soittelemaan rockkia.

      1. Luulen saaneeni tämän vian vähän kuin verenperintönä, sillä molemmilla vanhemmillani on ollut sama ominaisuus, äitillä edelleen, isä taasen soittelee suuremmissa saleissa.

  5. Musiikki on tietysti täysin makuasia ja jokaisella saa olla oma mielimusiikkinsa.

    Minä en kuuntele nykymusiikkia ollenkaan. Olen vanha ja musiikkimakuni on myös vanhaa ja vieläkin vanhempaa.

    Jos kotimaisia iskelmäsuosikkeja sieltä jostakin 1950-luvun kieppeiltä pitäisi luetella, niin mieleen tulee: Olavi Virtaa, Annikki Tähteä, Juha Eirtoa, soitetusta Jörgen Petersenin trumpettia, jne. Melodista kaunista musiikkia, jota kuuntelee ilokseen.

    Balladi Olavinlinnasta, Tiikerihai, Valkoakaasiat, …

    Klassisessa musiikissa on aivan käsittämättömän upeaa, Beethoven, Brahms, Schubert, Mendelson, …

  6. Onhan tuo musiikillinen tarjonta paljon muuttunut, vuosien saatossa. Ennen musiikissa annettiin enemmän painoa melodialle. Sanoitus sovitettiin kulkemaan melodian mukaan. Syntyi ehyt kokonaisuus, jota sieti kuunnella.

    Kun nyt radiokin mainittiin, niin minua häiritsee nuo soittolistat. Samat kappaleet pyörivät muutaman viikon kerrallaan päivästä toiseen. Kappaleet ja esiintyjät kulutetaan nopeasti loppuun, koska kyllästymispiste tulee ainakin minulla nopeasti vastaan.

    Tietyn musiikin kuunteluun oppii. Isäni oli suuri Tapio Rautavaaran musiikin ystävä. Sitä kautta vuosien saatossa minullakin heräsi kiinnostus kantrimusiikkiin. Mies ja kitara -tyylin kantri on purrut aina ja puree edelleen.

    1. Kantri on hieno genre ja erittäin hyvinvoiva sellainen varsinkin tietysti USA:ssa.

      Radiokanavista Nostalgiassa soi ajoin hyvinkin yllättäviä biisejä, joita ei enää muualta kuule.

  7. Minä aikanani, kun elin sitä elämäni ”hektisintä” yritysaikaani ja istuin todella paljon päivittäin autossa kuuntelin paljon tallennettua musiikkia. Minulla oli autoissa kasetti, tai cd soitin ja aina se oli äänessä. Se oli jotenkin rauhoittavaa ja auttoi keskittymään arjen asioihin ja nimenomaan kevyt musiikki. Joskus, tai usein kävi niin, että saattoi sama levy jäädä soimaan uudestaan ja taas uudestaan. Ei sillä ollut väliä, jos se ei ollut häiritsevä. Nyt on ollut autossani levy rautalankamusiikkia koko levy ja se on ollut jo monta viikkoa. Se on olevinaan aina uusi.

  8. Se vaan oli jotenkin johdatteleva tuo Taipaleen ”Ruusu joka vuodesta” kiitos kaikista, enemmän niitä on takana, kuin edessä.

  9. Oli aika elämässä että piti viikottain ajaa työmatkaa 900 km. Kuten sanottu klassinen, sellainen viime vuosisatojen mestarien on minun musiikkiani. Tätä atonaalista ynnä muutakaan modernia klassista kuten Saarikettu eivät aivojeni mmusiikkinystyrät pysty ymmärtämään. No niille työmatkoille hankin sitten Einojuhani Rautavaaran Lintusinffonian ja sitkeästi samaa levyä soittaen kuin Pentti jossain vaiheessa yhtäkkiä huomasin että pahus sentään taidan tykätä tästä.
    No yrittänyttä ei laiteta, pitäisiköhän hankkia vaikka CD inhoamaani höpötys ”musiikkia” kuten vaikka tätä Palefacea ja yrittää siedättää itseään siihen, masokistiselta äkkiä tuntuu mutta kuka tietää vaikka jonakin päivänä kun aivot vanhuuttaan alkavat pehmetä.

  10. Rainbow, Mötley Crue, Rammstein, G ’n R, Hanoi Rocks, Michael Monroe, Kate Bush, KEBA, Pink Floyd, Thin Lizzy, Gary Moore jne, nämä uppoo kuin sulaan voihin, tulee kuuneltua tuota luokkaa olevaa musaa, nuoriso osti juuri jouluksi tai joulupukki toi JBL vastamelusuojalla olevat huippu kuulokkeet, hyvin jytkii 😉

  11. En ymmärrä tästä nykymusiikista Cheekeineen ym. räppäreineen mitään ml. nuo Markon ( nimet tunnen, en muuta).
    Täytyy palata Olavi Virtaan ( ainoa mestari) tai myöhemmin Agentseihin, Juiceen, Irviniin ja Veskuun niin olen kartalla.
    Kun Eino Grön tai Katri Helena laulaa, katoan paikalta.
    Klassinen on taas meikäläiselle sitä oikeaa.

    1. Keekit ja muut ripräpit ei uppoo, eihän ne ole edes musaa vaan jotain änkyttämistä. Onneksi niitä ei ole pakko kuunnella, päivisin kuuntelen aina Rock Radiota, siellä on hyvät juontajatkin.

  12. Itse kuuntelen lähinnä puhetta radiosta – silloin harvoin kun sitä tulee. Vaan kun musiikkia kuuntelen, halua kuulla jotain uutta, erilaista, jotain mitä en osaisi edes etsiä. Silloin viritän yleensä Bassoradion. Siellä on semmoista musiikkia joka on niin kaukana hittibiiseistä, saati minun tajunnan tasosta, että saan taatusti uusia elämyksiä. Kettuakaan en siitä tajua, mutta maailmankuva laajenee.

    Ei vanhassa musiikissa mitään vikaa ole, on kuunneltu Tapsat ja Juicet moneen kertaan, mutta on huono merkki jumahtaa menneeseen.

  13. Kyuu: ”on huono merkki jumahtaa menneeseen”

    Miksi?

    Jos nauttii vanhasta musiikista ja uusi vihastuttaa, niin eikö ole parempi kuunnella sitä vanhaa ja olla hyvällä mielellä?

    Kuunnelkaapa vaikkapa Sarasaten Zigeunerweisen Op 20 siten, että viulua soittaa Anne-Sophie Mutter ja orkesterina on Wiener Philharmoniker.

    En vaihtaisi mihinkään nykymusiikkiin.

    1. Pannaanpa soimaan.

      Kopioitu kommentti:

      ”elenaceza
      3 vuotta sitten
      Her sound its incredibles!!! If you only here without seeing her you think it’s a man but the musicality and the softnes of the sound makes you realized it’s must be a woman. I’v discovered her last night for the first time on the radio. She plays difrently then many other violonists the fraze of the notes makes her a remarcable musician . She touch your soul!!!!!”

      https://www.youtube.com/watch?v=qsB-A04vfAo&start_radio=1&list=RDqsB-A04vfAo

      1. Kaikkihan tiedämme Kabbalan, joka poikkeaa kirjallisesta Toorasta (se on opetukset) siten, että nämä suulliset opetukset siirtyivät sukupolvelta seuraavalle ”korviin kuiskaamalla”. Ehkä ne kuiskatut kuitenkin ovat koottuina Talmudissa. Voi silti olla, että kuiskattavaakin on vielä jäänyt opetettavaksi.
        Kuiskuteltu tieto Aatamista kertoo, että tällä oli ensin eukkona Lilith eli Lilitu, jolla oli niin hurjat himot, että Aatami-parka väsähti. Niinpä hänelle tehtiin sopivampi eukko, Eeva, käyttäen hyväksi hänen kylkiluutansa. Uusi eukko oli Aatamille ihan jees. En muista, miten Lilitulle muuten kävi, mutta hän jäi kuitenkin kummittelemaan nuorukaisten uniin.

        No, jos tuo Anne-Sophie Mutterin versio toisi mieleen Eevan, niin seuraavasta saattaisi tulla mieleen Lilitu:

  14. Kyllähän radiosta aina sitä puhetta tulee, harvemmin hyvää musiikkia. Minä kuuntelin yleensä Radio- Hämettä, mutta ne toimittajat… Vaihdoin kanavaa Radio- Pirkanmaahan…mutta ne toimittajat. Onkohan toimittajan virkaan haettaessa vaatimuksena osata kuulijoiden ärsyttäminen. Varsinkin ne naistoimittajat osaavat hyvin sen kummallakin kanavalla. Pelkkää vasemmistolaista elämän vastaista probakandaa päivästä toiseen.

    Pääsääntöisesti on pakko sanoa, että täällä on kaikilla teillä harvinaisen hyvä musiikkimaku, kyllä minä jään toiseksi mennen tullen.

    1. Innanen on taiteilija, konstailematon ja irtopisteitä hamuamaton mies. Naivistimaalaarinakin kerrassaan mainio suoamalaisita junttimiestä sellaista sieraimet pystyssä tollottavaa lämmöllä kuvaava.

  15. Ja sitä parasta Suomen vientituotetta 80-luvulla, Makkonen on kova jätkä, saanut laulaa kerran kundin kanssa yhdessä, kiitos siitä

Kommentoi