EI Rotumurhapierupeilineuroonitunneli-Hannaa KELAan!

Joku proti loppumattomalla ”palkitsemisella” vanhoista RÖTÖKSISTÄ JA RIKOKSISTA JA PETOKSISTA!!!

Kelan pääjohtajaksi esitetään Lasse Lehtosta tai Hanna Tainiota

Pääjohtajan pestiin haastateltiin kuutta hakijaa.

Kansaneläkelaitos
Kelan johtajaksi on nousemassa HUS:in johtaja Lasse Lehtonen tai Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.
.

Kelan pääjohtajaksi valitaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:in johtaja, professori Lasse Lehtonen tai Kuntaliiton varatoimitus- johtaja, SDP:n ex-kansanedustaja Hanna Tainio. Kela kertoo asiasta tiedotteessa.

Kelan valtuutettujen valitsema työvaliokunta haastatteli kuutta hakijaa, joille teetettiin myös soveltuvuusarviot. Kaikkiaan hakijoita oli 40.

– Tehtävää haki kokeneita ja ammattitaitoisia johtajia. Työvaliokunnan esityksen perusteella pääsemme valitsemaan Kelalle pääjohtajan, sanoo Kelan valtuutettujen puheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo (ps.).

Kelan valtuutettujen on tarkoitus tehdä esitys uudesta pääjohtajasta presidentti Sauli Niinistölle 5. marraskuuta. Virka täytetään vuoden alusta, kun nykyinen pääjohtaja Elli Aaltonen jää eläkkeelle.

Kela on valtion sosiaaliturvalaitos. Sen toimintaa valvoo 12 eduskunnan valitsemaa valtuutettua.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/04/pirkanmaan-demariehdokkaat-ja-rotumurhapeilineurooni

sunnuntai, 12. huhtikuu 2015

Pirkanmaan demariehdokkaat ja ”rotumurhapeilineurooni”…

Pormestariehdokas Tainio liputtaa hölynpölytieteen puolesta?

Aamulehdessä 24.10 Tampereen pormestariehdokas Hanna Tainion, SDP, näkyvänä tukimiehenä esiintyy Aamulehden toimittaja, vuoden Pirkanmaan tietäjä, Jari-Pek-ka Vuorela,joka tunnetaan ehdollistumi- senkiistäjien (mm. Steven Pinker, John Tooby, Leda Cosmides) tai sen kajahtaneiden vääristelijöiden (engl. toimittaja Matt ”Trofim” Ridley,  joka uskoo myös ”opitun tiedon periytymiseen) hölynpölytiedeliikkeen äänitorvena tamperelaisessa Aamulehdessä:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/07/helsingin-yliopisto-poisti-nakosalta-vuonna-2003-lakkauttamansa-agora-keskustelupalstan

http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=781.100

http://nakokulma.net/arkisto/index.php? … n#msg31438

http://keskustelu.skepsis.fi/html/Kesku … iID=116509

Jenkit itse ovat vislanneet poikki tuon antipavlovismilallatuksen (joka kiistää todelli-suudessa kaiken aidon OPPIMISEN samaistaen sen oppimiseen, jolla opitaan omia ehdottomia refleksejä) sellaisessa lehdessä (Scientific American) ja sellaisella tavalla, jolla he tuollaiset operaatiot tapaavat tehdä:

http://www.scientificamerican.com/article/white-matter-matters/

Selvää on, että suomalaiset höpömediat YLE, Hesari ja Aamulehti ovat olleet hiljaa kuin kusi sukassa tästä geneettisen koodin löytymiseen varrattavasta suurlöydöstä, pavlovilaisen ehdollistumisen biofysikaa- lisesta mekanismista, kun ne ovat ensin kymmenen vuotta toitottaneet kurkku putkella vääriä teorioita (joille on jaettu myös Suomen akatemia perustutkimusmäärärahat!).

Vuorela sinänsä on aivan vapaa mies esittämään omia ja työnantajansa ”mielipiteitä” ykstuisen median sivuilla.

MUTTA TOISIN ON VIRASSA ISTUVAN LÄÄKETIETEEN TOHTORIN KOHDALLA JA VIELÄ ENEMMÄN TOISIN TAMPEREEN TULEVAN PORMESTARIN KOHDALLA!

Nyt onkin kysyttävä tainiolata ja TAYSin johdolta (josta organisaatiosta minulla on käytännön tasolla vain positiivisia kokemuksia!), että

KUMPAA TOHTORI TAINIO DUUNISSA TAYS:ISSÄ NOUDATTAA, OI- KEAA OBJEKTIIVISTA (JA SITEN MYÖS ”PAVLOVISTISTA”, KOSKA EHDOLLISTUMISJÄRJESTELMÄN OLEMASSAOLO ON MILJARDIIN KARTAAN TODISTETTU!) VAI ”POLIITTISTA” EUROPUOSKARI”TIE- DETTÄ”, ”sosiobiologiaa ja evoluutiopsykologiaa”?

Nuo jälkimmaiset opit KIISTÄVÄT EHDOLLISTUMISEN. Kyse on saman- laisesta hölynpölytiedeliikkeestä kuin AIDS-VIRUKSEN KIISTÄJIEN LIIKE, jonka johtaja demari Thabo Mbeki sai vastikää kalossia perseeseensä Etelä-Afrikan presidentin paikalta:

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/terve-menoa-epatiedepresidentti-thabo-mbeki-valitettavasti-2008

Puoskaritieteen käyttö lääketieteessä rinnastuu juridisesti jatkettuun murhaan sitten kun niitä ylimääräisiä ruumiita tulee, ja jo sitä ennekin muihin kriminaalirikoksiin.

Tämä asia on sen verran vakava, että siinä ei parane hyssytellä, ja siinä käy joka tapauksessa niin kuin käy.

Ei uhrata Tampereen resursseja johonkin hävinneiden viivytystaiste- luun, vaan valitaan pormestari, joka ottaa tieteen niin kuin se on, eikä niin kuin hän ”kauheasti tykkäisi sen olevan”, ja joka edistää sitä eikä terrorisoi. Pelkkä epäilyskin jälkimmäisen riittää tipauttamaan Tainion pois varteenotettavien pormestariehdokkaiden joukosta.

Herää myös kysymys, KUMPAA TAINIO KÄYTTÄÄ DUUNISSA TAYSIS- SÄ, OIKEAA OBJEKTIIVISTA, VAI FALSKIA LÄPIPOLIITTISTA ”EURO- TIEDETTÄ”, kuten tämä yllä oleva antaa aiheen epäillä.

Puoskarilääketeide kuten kuten puoskaripsykiatria rinnastuu juridi- sesti jatkettuun murhaan siiten kun niitä potilasvahinkoja tapahtuu ja turhia ruumiita syntyy.

(Ihan sama koskee tietoisesti ylläpidettyä väärää tietoa muillakin erityisesti sovelletuilla aloilla, kuten teknisissä tieteissä ja maataloustieteissä) ”

Re: Pormestariehdokas Tainio liputtaa hölynpölytieteen puolesta?

Nosket joutuivat Tampereella nurkkaan ”evoluutiofeminisminsä” kanssa:

Minä olen tamperelaisena sitä mieltä (vaikka olenkin melkoinen änkyrä), että VASin oli oikein liittoutua Tampereela XL:n kanssa mielummin kuin Demareiden.

Vaihtoehtonahan oli olla Demarien äänetön yhtiömies (tarkemmin sa- noen yhtiöevo-luutiofeministi) ja vielä tilanteessa, jossa Nosket on on aiheellisesti potkaistu nurk-kaan selveittelemään omat hölmöytensä omassa piirissään. Nosket ovat pelanneet kuin pullopersesiat, varsinkin Hanna Tainio. Ja hehän hävisivät raskaasti ja VAS voitti. Minä uskon että Tampereen VAS tietää missä mennään ja osaa tehdä oikeita vaikkakin ehkä yllättäviä johtopäätöksiä.

Kannattaa muistaa että puoskaritiede valtillisessa instituutiossa samaistuu juridisesti jatkettuun murhaa, varsinkin sitten kun tulee niitä rumihia, joita puoskaritieteestä aina ennnemmin tai myöhemmin tulee.

 

Hanna Tainiolta oikea ratkaisu vetäytyä THL:n johtajakilvasta

Enpä olisi uskonut, että ensin joutuu kehumaan Halosen juttuja, ja sitten vielä Hanna Tainiotakin!

Hanna Tainio vetäytyy THL:n johtajahausta

” Tamperelainen kansanedustaja Hanna Tainio katsoo, ettei hänen johtajakokemuksensa riitä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtajan tehtäviin.

Tainion päätöksen taustalla on myös tamperelainen kuntapolitiikka.

SDP:n kansanedustaja, lääketieteen tohtori Hanna Tainio on päättänyt jättäytyä pois THL:n pääjohtajakisasta.

Tainio perustelee päätöstään käytännön johtajakokemuksen vähäisyydellä.

– Tehtävään edellytetään tohtorin tutkintoa ja käytännön kokemusta suuren organi-saation johtamisesta.Katson,ettei minulla ole aikaisem- pien asiantuntijatehtävieni perusteella riittävää johtamiskokemusta kyseiseen tehtävään,Tainion tiedotteessa sanotaan.

Päätöksen taustalla on myös kipakaksi yltynyt kunnallispoliittinen vääntö Tampereen Rantaväylän tunnelista. Tainio ja kolme muuta demarivaltuutettua äänestivät valtuustoryhmän ryhmäpäätöksen vastaisesti tunnelin rakentamisen puolesta.

– Halusin myös päätökselläni osoittaa, että julkisuudessa levitetyt huhut pääjohtaja-paikan ja Tampereen tunnelihankkeesta tekemäni myönteisen päätöksen välisestä yhteydestä eivät miltään osin pidä paikkaansa, Tainio sanoo.

Tampereen kaupunginvaltuuston sosiaalidemokraattinen ryhmä erotti Tainion ja kolme muuta valtuutettuaan tunneliasian takia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtajan virkaa haki 13 ihmistä. Uusi pääjohtaja aloittaa virassaan 1. tammikuuta 2014. ”

Tämä on pirun paljon tärkeämpi asia kuin Tampereen tunneli. Keitähän nuo muut hakijat ovat?

”PHL”:ssa esiintyy vaikeita ongelmia, joiden ratkaisemiseen tarvittai-  siin ulkomaista konsultointia vaikkapa USA:n (tieteellisesti virkavas- tuulliselta, mitä sen maan yliopistot eivät ole) ”THL:sta” National Institute of Healthilta (NIH).

Ne korjattavat ongelmat ovat eri alalla kuin Tainio,

Koko järjestelmä, ”Akatemia”,”PHL” ja jotkut yliopistojenkin laitokset ovat täydellisen remontin tarpeessa, ossa ne järjestetään oikealle eikä ”europuoskaritieteelliselle” perustalle.

Tieteessä varsinkin on turha potkia tutkainta vastaan. Ja herra se on herrallakin (ja rouvalla).

Spammiro Botti kommentoi_ 15. lokakuu 2013 14:10

Se organisaatio, mikä pitäisi täysin myllätä uuteen uskoon ja saattaa tieteelliselle pohjalle, JOLLA SE EI NYT OLE, ole on Suomen Akatemia. Siinä ikään kuin sivussa hoituisi oikeille raitelleen ”PHL” ja sellaiset tiedeyliopistojen tiedekunnat, joissa on ollut ongelmia.

USA:n malli jossa nimenomaan THL:n tyyppinen organisaatio olisi lääketieteestä tie-teellisessä virkavastuussa, ei ole Suomeen paras mahdollinen (paitsi sitten, jos tulee WHO:n tai Unescon hallinnoima ja itsenäinen YK:n erikoisjärjestö Maailman-tiedeakatemia, joka panisi puoskeriteiteet ruotuun).

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2012/10/kukaan-ei-ole-suomessa-v…

Tieteellinen määrittelyvalta on osaltaan laintulkinta- ja jopa lainSÄÄ- DÄNTÖvaltaakin,JOTA EI SAA SUOMEN PERUSTUSLAIN ,EIKÄ MYÖS- KÄÄN TIETEELLISTEN PERIAATTEIDEN MUKAAN ”KONSULTOIDA” MILLEKÄÄN YKSITYISELLE EIKÄ KAUPALLISELLE ORGANISAATIOLLE! Myös tätä lakia koko ajan rikotaan.

***

PS Hanna Tainio poistettu lääkintähommista, ja Tampereen valuustosta:

Eduskunnasta pudonnut Hanna Tainio nousee Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi

20.08.2015 13:42

Aamulehti

Suomen Kuntaliiton toimitusjohtajaksi on valittu entinen ministeri Jari Koskinen ja varatoimitusjohtajaksi tamperelainen entinen kansan- edustaja Hanna Tainio. Kuntaliiton hallitus päätti valinnoista torstaina.

Valtiotieteen maisteri, toimitusjohtaja Jari Koskinen on toiminut noin 13,5 vuotta kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1996–2009 ja noin neljä vuotta maa- ja metsätalousministerinä kahdessa eri hallituksessa.

Lääketieteen tohtori,dosentti Hanna Tainio putosi viime vaaleissa eduskunnasta. Hän on toiminut asiantuntijaylilääkärinä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin yleishallin-nossa.

Tainio oli Kuntaliiton valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja vuodet 2009- 2013 ja Kuntarahoituksen hallituksen jäsen 2009-2011. Hän on toiminut myös muun muassa Pirkanmaan maakuntavaltuuston puheenjohtajana ja toimii tällä hetkellä Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana.

Nykyinen Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma siirtyy johtajaksi Kelaan lokakuun alusta.

Uudet johtajat valittiin seitsemän vuoden määräajaksi, joka päättyy vuoden 2022 lopussa. Kuntaliitolla on kaksi varatoimitusjohtajaa. Toimitusjohtajan varahenkilönä jatkaa varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, jonka toimialaan kuuluvat muun muassa kuntatalous, alue- ja yhdyskunta-asiat sekä työmarkkinalaitos.

Toimitusjohtajaksi jätti hakemuksen 10 henkilöä ja varatoimitusjohta- jaksi 8 henkilöä. Liiton hallitus teki molemmat valinnat yksimielisesti.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö. ”

Yksi vastaus artikkeliin “EI Rotumurhapierupeilineuroonitunneli-Hannaa KELAan!”

  1. Eipä valittu kumpaakaan:

    https://yle.fi/uutiset/3-11052146

    ” Outi Antila Kelan johtoon äänin 8–4 – SDP ja vasemmistoliitto äänestivät vastaehdokasta

    Antila päihitti Kelan valtuutettujen äänestyksessä Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Hanna Tainion (sd.).

    Kansaneläkelaitos5.11.2019 klo 17.43päivitetty 5.11.2019 klo 19.03

    Kansaneläkelaitoksen eli Kelan valtuutetut esittävät Outi Antilaa Kelan johtoon.

    Antilan valinta syntyi valtuutettujen kokouksessa tänään illalla. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö vahvistaa vielä valtuuston päätöksen sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) esityksestä.

    Antila työskentelee tällä hetkellä sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtajana ja ministeriön vakuutusosaston päällikkönä. Antila oli ehdolla Kelan johtoon myös kolme vuotta sitten, kun tehtävään valittiin Elli Aaltonen. Tuolloin äänet menivät tasan ja valinnan ratkaisi arpa.

    Kelan pääjohtajan paikkaa on pidetty perinteisesti keskustan läänityksenä, mutta johtajavalinnan loppusuoralla ei ollut tällä kertaa keskustalaista ehdokasta. Aaltosellakaan ei ollut keskustan puoluekirjaa, mutta hän kuvaili olevansa ”alkiolainen”.

    Antila puolestaan on työskennellyt Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitossa MTK:ssa.
    ”Valtuutetuilla oli valta valita ohi työvaliokunnan esityksen”

    Viime viikolla Kelan valtuutettujen työvaliokunta esitti tehtävään valittavaksi joko HUSin diagnostiikkajohtajaa, terveysoikeuden professori Lasse Lehtosta tai Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainiota (sd.). Valinta ei lopulta kohdistunut kumpaankaan heistä.

    – Valtuutetuilla oli valta valita ohi työvaliokunnan esityksen, sanoo valtuutettujen puheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo (ps.).

    – Työvaliokunta toimii työrukkasena. Se teki haastattelut ja soveltuvuustestit sekä näiden arvioinnit. Valtuutetut toimivat luottamuksensa ja valtuutuksensa mukaisesti. Tämä on aivan normaalia näissä hommissa.

    Valtuutetut äänestivät lopulta kahdesta vaihtoehdosta, Outi Antilasta ja Hanna Tainiosta. Antila voitti Tainion äänin 8–4.

    – Meillä oli hyviä hakijoita ja valinta oli todella vaikea, Slunga-Poutsalo arvioi Ylelle.

    Tainiota äänestivät Ylen tietojen mukaan SDP:n ja vasemmistoliiton edustajat, Antilaa taas keskustan, perussuomalaisten, kokoomuksen ja vihreiden edustajat.

    – Kaikki loppusuoralla olleet hakijat olivat päteviä. Tainio toi mielestäni paremmin esille sosiaaliturvan käyttäjän näkökulmaa, joka itseäni kiinnostaa, Anna Kontula (vas.) sanoo.
    Kuusi ehdokasta ylsi haastatteluihin

    Kelan pääjohtajan tehtävä täytetään vuodenvaihteesta alkaen, kun Elli Aaltonen jää eläkkeelle.

    Pääjohtajan tehtävään haastateltiin Antilan, Lehtosen ja Tainion lisäksi kolmea muutakin ehdokasta. He ovat diakoniajohtaja Ilkka Kantola, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala sekä Kelan johtaja ja pääjohtajan sijainen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

    Osa Kelan valtuutetuista kertoi viikonvaihteessa STT:lle, että he tekevät valintansa Tainion ja Lehtosen välillä. Joukossa oli kuitenkin tuolloin vielä useita, jotka eivät ottaneet lainkaan kantaa valintaan.

    Kelan valtuutetut ovat kansanedustajia. Valtuuston kuuluvat Slunga-Poutsalon lisäksi varapuheenjohtaja Ilmari Nurminen (sd.) sekä jäsenet Tarja Filatov (sd.), Kristiina Salonen (sd.), Petri Honkonen (kesk.), Anna Kontula (vas.), Mika Niikko (ps.), Ritva Elomaa (ps.), Sari Sarkomaa (kok.), Markus Lohi (kesk.), Bella Forsgrén (vihr.) ja Antti Häkkänen (kok.).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *