Kansanedustaja Hanna Sarkkinen, VAS, esittää taas perin kummallisia oikeuasioista…

Ei ole mainaan ihan ensimmäinen kerta…

https://www.pirkanblogit.fi/2019/risto-koivula/aaliomaista-sontaa-jostakin-muka-eun-oikeusvaltioperiaatteesta/

Kansanedustaja vaatii vihasivustojen ”striimaamista” kuriin: ”Miten hallitus aikoo puuttua ilmiöön?”

Kansanedustaja vaatii vihasivustojen ”striimaamista” kuriin: ”Miten hallitus aikoo puuttua ilmiöön?”

Häiritsevään kuvaamiseen ja oikeudenkäyntien häirintään on voitava puuttua, kansanedustaja Hanna Sarkkinen (vas) sanoo.

Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen on jättänyt halli- tukselle kirjallisen kysymyksen ”liittyen viime aikoina puhuttaneeseen toimintaan, jossa esimerkiksi oikeudenkäyntien asianosaisia ja muita henkilöitä ahdistellaan ja pyritään painostamaan kuvaamalla ja kuvattua materiaalia välittämällä”.

Sarkkinen kysyy oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonilta (r), miten hallitus aikoo puuttua ilmiöön ja pidetäänkö lainsäädäntöä riittävänä toimintaan puuttumiseksi ja ihmisten suojelemiseksi häirinnältä.

Sarkkinen toteaa, että julkisella paikalla kuvaaminen ja esimerkiksi mielenosoitusten tai oikeudenkäyntien raportointi on lähtökohtaisesti normaalia sananvapauden käyttämistä ”eikä tällaista toimintaa yleisesti tietenkään tule rajoittaa”.

”Tulisi kuitenkin käydä keskustelua siitä, missä menevät normaalin demokraattisen toiminnan ja sananvapauden rajat, ja milloin toiminta muuttuu epäasialliseksi häirinnäksi.”

Rikoslaissa on nykyisellään kriminalisoitu muun muassa vainoaminen, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen. Oikeudenkäyntejä koskeva sääntely taas lähtee siitä, että tuomari valvoo järjestystä ja voi puuttua oikeussalissa tapahtuvaan sopimattomaan toimintaan.

”Oikeustila ei kuitenkaan ole aivan selvä sen osalta, missä määrin nyky- sääntely soveltuu muun muassa eräiden äärioikeistoa lähellä olevien toimijoiden ja valeuutissivustojen harjoittamaan ’striimaamiseen’”, Sarkkinen toteaa.

Ilmiö on puhuttanut viime aikoina, koska häiriköivää kuvaamista on ta-pahtunut esimerkiksi MV-vihasivuston oikeudenkäynnissä oikeustalon käytävillä.

Myös tuoretta ilmiötä on Sarkkisen mukaan pohdittava samalla, kun harkitaan keinoja puuttua vihapuheeseen tai maalittamiseen.

Lue lisää uutisia kotimaan politiikasta MSN.fi:stä:

Hallitus tyhjentää Bernerin ratayhtiön: 102 miljoonaa valtiolle – Syynä miinuskorko

Vihreät menisi kannabisaloitetta pidemmälle ja dekriminalisoisi kaikki huumeet

Tätä tilannetta ministeri Annika Saarikko muistelee kauhulla

Muistatko vielä? Näin eduskuntapuolueet kuvailivat maahanmuuttopolitiikkaansa ennen vaaleja – katso tiivistelmät alta

3 vastausta artikkeliin “Kansanedustaja Hanna Sarkkinen, VAS, esittää taas perin kummallisia oikeuasioista…”

  1. Taisi olla eilisessä Lapin Kansassa puolen aukeaman artikkeli susi-asiasta. Laskin että artikkelissa esiintyi sana ”vihapuhe”, otsikon ja lihavoidun tekstin kanssa, 12 kertaa. (Sama juttu ollut ehkä muissakin Lännen median lehdissä.)
    Tuumasin mielessäni, etä nykytoimittajia vaivaa tautofonia, tai sitten eliitti pyrkii tällä vihapuhetuuttaamisella kaventamaan sananvapautta tosissaan; ja valtamediahan on eliitin kesyttämä sylikoira.
    ”Saksan mallia (Merkel-Saksan) se meinaa ja meitin nilkit paina perässä.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *