Elämän tähtihetkiä on ikimuistoisista ajoista lähtien juhlistettu nautti- malla hienoja juomia hienoista astioista. Kantauralilaisten juhlajuomista ei ole säilynyt sanallisia todisteita, mutta suomen kielen vanhassa perintösanastossa on kaksi eri verbiä, jotka viittaavat juomiseen. ”

Alan johtava auktoriteetti Ralf-Peter Ritter ei kelpuuta väitöskirjas- saan Suomalaisten ja germaanisten kielten varhaisimmista laina- kosketuksista, ajanlaskun alun aikaan  sanoja malja, kalja (liukas jäinen maanpinta) ja vierre germaanilainoiksi

”… § 42. Im Zusammenhang mit dem vermeintlich hohen Alter des Wandels urgerm. *ē > nwgerm. ā nennt [Hans] FROMM in seinem Überblick (vgl. oben § 4) die finnischen Wörter paljas, kalja und malja.

…  § 44. Fi. malja ‘Schüssel, Trinkschale’, weps. mal´l´ = ´(aus einem Bir-kenauswuchs geschnitzte) Schale für Speise’ (3AйЦEBA/ MYЛЛOHEH), ”lange Zeit das einzige allgemein anerkannte alte Lehnwort aus dem Germanischen, das /a/ für urn. (nwgerm.) /ā/ hatte” (HOFSTRA 142), wäre, als *māl(i)ja- zu an. maalir ‘Maß = mitta’, ae. maale ‘Becher = pikari, Schale = malja, kulho, tuoppi, kuori, Eimer = ämpäri’ gestellt, in der Tat mit KOIVULEHTO ein bedenkenswerter Beleg, der ”als unzutreffend oder unwahrscheinlich” erweisen würde, ”daß die ā-Qualität erst unmittelbar vor ihren ersten Bezeugungen in den alten Runeninschriften aufkam (RAMAT 1981, 24)” (FROMM 1986, 219), denn die Wieden gabe des germanischen *ā durch ostseefi. a wiese ebenso auf eine relativ frühe Zeit wie das wahrscheinlich im ostseefinnischen Wort reflektierte Fehlen des SIEVERSschen Gesetzes. Nun ist aber das nordwestgermanische Wort offensichtlich eine Sekundärableitung.

Die ursprüngliche Bildung von der germanischen Wurzel *mē– ‘messen’ ist in got. mēla- (m.) ‘Scheffel = (jauhomitta)vakka’ belegt. Es spricht nichts dagegen, daß die Nordwestform erst nach dem Übergang von *ē’> ā entstanden ist, d.h. aus einem der gotischen Form entsprechenden *māla-.

[HM: Myös Faenckelin Liettuan etymologinen sanakirja yhdistää gootin sanan mēla mittamiseen, se ei kuitenkaan ole täälläkään ongelmtonta.
https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2013/12/suomen-balttilaisia-vesistonnimia-imatra-keitele-simpele-inkere-kymi-vanaja-saimaa-paijanne-jne

Iranilainen sana ”matas” = mitta liittyy parveen:
Lithuanian: mãtas = mitta ,
Etymology: auch mẽtas ’Mass = mitta ,
víenu matù, metù ’auf einmal, in einem Zug, im Augenblick, sofort, sogleich’ = yhtäkkiä, silmänräpäyksessä
(mẽtas ’Zeit’ = (kalenterin) aika),
matúoti ’messen’ = mitata, mãstas ’Mass(stab) = mittakeppi, Elle(nmass)’ = kyynäräkeppi,
mastúoti ’mit der Elle messen’ = mitata kyynäräkepillä,
mẽstas ’Mass’ = mitta;
mesto ir gálo ne túri = Wujek: miary y kon’ca niema, = ”ei määrää eikä loppua”, ”ei äärtä eikä rantaa”
saikųse m(i)estuose ’w miarach’, davon mestúoti ’messen’ = mitata; garbos ne iszmestuotos = chwały niezmierney, = ”kalliot mittamattomat”, (=”tutkimattomat tiet”)
ne iszmestuotos gieribės = niezmierney dobroci;
mestýbe ’Mass’, turi mokitis mestibės arba mieros gierimy ir walgimy = mają się uczyc’ miernos’ci w piciu y w jedzy = ”opittava syömisen ja juomisen määrät”;
neižmestibė = määrättömyys, kohtuuttomuus.

Das Adj. mesčias ’massvoll’ = mitallinen, kohtuullinen
Adv. mesčiey ’massvoll, mässig’ = kohtuus, zitiert Szyrwid Dict. s.v. mierny, miernie.

(HM: Sanasta mesčias [ suomalaisen korvaan mäsh(t)shäs] = kohtuullinen (syöminen ja juominen) tulee luultavasti hyvin tutulla pejoratisoivalla kaavalla suomen mässätä, mässäillä = syödä ja juoda kohtuuttomasti.)

Lett. mats ’Metze in der Mühle = kappa,
matuot ’die Metze in der Mühle nehmen’ = ottaa (oma) kappa mukaan myllylle
(]in dieser Bed. durch mnd. mat(te) ’Metze’ = kappa =3.44 l, woher auch estn. matt, beeinflusst, s. M.-Endz. sowie Sehwers Spr. Unter. 77).

Urverw. mit ačech. mén, mit anderem Suffix abg. méra,
russ. mera, poln. miara ’Mass’ = määrä, mitta, toimenpide
russ. metit’ ’zielen = tähdätä, trachten = katsoa’,
zametit’ ’bemerken’ = huomata, dazu als post verb. Nomen meta ’Zielscheibe = maali(tautlu)’ etc.,
ai. mā’ti, mímīte ’misst’, mā’naī ’Mass, Messung’,
mā’trā ’Mass’, mātòī ’Mass = mitta, richtige Erkenntnis = oikea tieto’,
griech. métron ’Mass’, resimétran tán geōmetrīan Hesych

(1. TL zu œraj gāj ders., got. aíra ’Erde’ = Maa, etc.),
métra ’Grundstück’ = maatila, kiinteistö (Wackernagel),
mātij ’Klugheit’ = viisaus,
mãtiãn ’raten’ = neuvoa,
alb. mas (Aor. mata) ’messe’ = veto(mitta), masz ’Mass = mitta, Massnahme = mitanotto’,
lat. mētīri ’messen’ = mitata,
ae. māēðī ’Mass = mitta, Gemässheit = yhtäläisyys, Anteil = osuus’, mit stimmhafter Dentalerweiterung
lett. aumež ’gar viel, zu viel, zu sehr’ = liikaa, eig. ’masslos’ = määrätön
(aus *auī, s.s.v. + *medī),
griech. médesqai, médeoqai,
lat. meditari ’ersinnen = miettuä, erwägen = punnita (mielessään), bedenken = tuumia’,
griech. médōn, medéōn ’Walter, Herrscher’ = vallanpitäjä,
médea ’Sorge = suru, Ratschlag = neuvottelu’,
méstōr ’kluger Berater’ = viisas neuvonantaja,
osk. mediss ’iudex’, medicatinom ’iudicationem’ = lainsäädäntö,
umbr. meȓs ’ius, fas’ = laki, asetus, mersto ’iustum, legitimum’ = laillinen, legitiimi,
lat. modus ’Mass = mitta, Art = taito, taide, und Weise = tapa, tyyli’,
modestus ’massvoll, bescheiden’ = maltillinen,
ir. airmed ’Mass’ etc.,
got. mitan, ahd. mezzan ’messen’ = mitata, māza ’Mass.
got. mitōn, ahd. mezzōn ’bedenken, ermessen’ = tuumia, pohtia,
got. gamot ’finde Raum’,
ahd. muoz ’darf, muss’ = pitää,
ae. mót ’darf = tarvitsee’, eig. ’habe zugemessen = ”olen määrännyt”’.
air. émdim (aus *esmedim) ’ich verweigere = kieltäydyn hyväsymaästä’, forémdim ’kann nicht = en osaa, voi’.
Hierher noch got. mela ’Scheffel’ = vakka
(cf. griech. médimnoj, lat. modius dass.).

Über lit. mierà ’Mass’ aus wruss. méra etc. s.s.v.

Es ist möglich, dass weiterer Zushg. mit

mèsti (mẽta, mẽto) ’werfen’ = heittää, näkyä (heittyä silmään), olla, näkyvissä, usw. besteht, vgl. zum Semasiologischen Jokl WS 12, 79 ff., wo auch auf
lit. mẽtakis ’Augenmass’ = silmä(määräinen )mitta (vgl. russ. glazomer = silmämitta) verwiesen worden ist.
Ferner sei an lett. izmest erinnert, das die Bedeutungen ’herauswerfen’ = heittää ulos, und ’ausmessen’ = mitata (jokin), ottaa mitta, vereinigt.

On myös saman näköinen verbi

mę̃sti (meñčia, meñtė) = sekoittaa, vaivata (savea, taikinaa ym.), kaivaa, kääntää (maata)
1. jaut (piem., miltus ūdeni) = sekoittaa jauhoja veteen
2. pārn. vandīt (ko meklējot) = kuv. myllätä

Sekä slaavin mera (määrä, toimenpide mitta) että gootin mela ovat tässä yhteydessä ongelmallisia. Myös Vasmer kuitenkin yhditää nuo.

Jos liettuan sana mesti = heittää, josta tulee preesensistä *meta = heitto, (erityisesti keihäänheittäjän) veto > mitta! Ja koko rimssu kulkee kantabltin kautta!

Jos ”mitta = heitto”, niin gootin mitan = mitata voi tulla kantabaltista – tai sitten ei. Se voi tulla kantagermaanin kautta (jota gootti ei ole, vaikka jotkut luuveat, samoin kuin he luulevat vasarakirveskieltä ”kantabaltiksi”, vaikka se oli eriytynyt siitä kauemmaksi kuin nykyliettua). Tai se voi olla iranilaina goottien heimoystäviltä alaaneilta.
Kreikan mitta on metron = ”heiton kaltainen” kirjaimellisesti. Jollakin kielellä se saatta olla myös *metla. Muttaluulo ei ole tidon väärti.

Yksi kysymys, joka nousee kaikissa noissa tapauksessa, jos vartalo on tuo mes-, met- = heittää, mitata, osua, näkyä (”heittää ilmään), mitata], että mikä ihmeen varvinmuoto tai johdannainen tuosta gootin mēla (tai venäjän mera) olisi? Katsotaan pressia, jossa on yksi –l-tunnuksinen muoto konjunktiivi: jotta tekisi, tehdäkseen jotakin.
http://wirdeins.prusai.org/
ēngliskai: a throw prūsiskai: mītis

ēngliskai: to throw prūsiskai: mestun

Nyt on l-llinen muoto, aianoa lajissaan, metlai = heittääkkseen, jotta heittäisi(n), muuta vartalon t ei katoa minnekään, eikä se myöskään muutu äänteellisesti pitkäksi e-:ksi, kiten –n-, –m-, –p– ja jopa –l– voisivat tehdä.

Vielä vähemmän näin käy johdannaissa metītun (metēi, metē; metīwusi, metīsei! metīlai, metīnts, metīwuns, metīts = to throw around, about = heitellä ympäriinsä, tuhlata; tai
mitātun (mitāi, mitāi; mitāwuns/mitāwusi, mitāsei!, mitālai …) = heitellä

TUO JAUHOMITTA EI KUITENKAAN VÄLTTÄMÄTTÄ TULE ”MITASTA YLEENSÄ” vaan se voi tulla myös verbistä
malti (mala, malo) = jauhaa, kantabalissa *mil-, *mel-, *mal- (aspekteja), kantaindoeuroopassa *melh– = jauhaa.

Nyt on kuitenkin pääasia osoittaa, että Häkkinen, Koivulehto ja Fromm ovat varmasti väärässä, joten katsotaan toisen kerran, miten asia oikeasti on.

” Rechnet man nun auch für das Germanische mit der Wirkung des OST-HOFFschen Gesetzes, hätte ein vor der Wirkung des SIEVERSschen Gesetzes gebildeter Stamm *mālja-, da es dann keine Bildungen mit *VRC gegeben haben konnte, als *malja– realisiert werden müssen. Die belegten Formen mit Länge ließen sich unschwer durch Wiederherstellung nach dem Verb, etwa *mālidō ‘ich maß’, bzw. anderen Bildungen wie an. maaling erklären. Das finnische malja würde mithin die zu erwartende Form reflektieren. Da es sich bei dem in an. mælir vorliegenden i-Umlaut um die letzte Phase mit erhaltenem i handelt,könnte durchaus eine recht späte altnordische Entlehnung vorliegen, was sich im übrigen mit der Verbreitung des Wortes verträgt (fi.‚ karel.‚ olon., lüd. und weps.).

Ritter epäili tätä etymologiaa, sen ”germaanisuutta” kaikinpuolisesti jo vuonna 1977 (Suomen sanojen alkperä SSA: malja).

Es gibt mithin kein verläßliches Beispiel, das die FROMMsche Behauptung stützen würde, da auch paljas und kalja entfallen (s. oben). Ein ”älteres osfr. mālja”, aus dem fi. malja ”mit einer  Kürzung des Langvokals vor einer Konsonantenverbindung erklärt werden könnte” (so HOFSTRA 1985, 145, nach T. ITKONEN 1982, 133), hat es den ostseefinnischen phonotaktischen Regeln zufolge schwerlich gegeben; auch das Urostsee-finnische hatte wie das Finnische einen ”Sievers”.

§ 45. Gegen das OSTHOFFsche Gesetz verstieße eine lautgesetzliche germanische Vorform von fi. vierre/vierte- ‘Bierwürze’:*wērtez-. Die Vertretung ie für *e oder *i (an. virtr, ahd. wirz ‘Bierwürze’ < *wirtiz-) wäre dagegen singulär. Im Indogermanischen findet das Wort u.a. in griech. ρiξα (riksa), ράδαμνος (radamnos), lesb. ßρiσδα (brisda), lat. rādix, got.waúrts, ahd. wurz Anschluß. Die Formen werden unter einem Ansatz fiterázd– vereinigt, von dem kein direkter Weg zu *wērtez- führt.

115.

Man müßte daher für diegermanische Vorform von einer Dehnstufe ausgehen (vgl. den s-Stamm as. hon ‘Huhn’ – RAMAT 1969 § 79, S. 102 f.; KRAHE / MEID III 5 111, S. 133), der später mit ”Osthoff” gekürzt worden wäre. Die Dehnung müßte dann freilich als Verdeutlichung der Zugehörigkeit angesehen werden: *wertez-: *wun‘-> *wērtez– (> *wertez-, ahd. wirz): *wurt- nach *hönez-, *hanan- 66.

§ 46.Nach LUICK ist *ē > ā nach Ausweis der Eigennamen im Gebiet des Oberdeutschen nicht vor dem 3. – 4. Jh. – im Norden noch später – eingetreten (I/1, 114). Die Behauptung eines Wandels *ē > ā im 1. Jh. v.Chr. bedeutet in Anbetracht des südgermanischen Befundes (s. STREITBERG, 5 77; BRAUNE / MITZKA 5 34), daß der Herd dieses Wandels in Skandinavien lag. KOIVULEHTO vermutet,daß nichts gegen diese Möglichkeit spreche. Das mag zutreffen; wie die west- und insonderheit die südgermanischen Verhältnisse bei dieser Konzeption zu interpretieren sind, hätte aber zumindest angedeutet werden müssen. Das Angelsächsische macht aufgrund der ur-sprünglichen, kontinentalen Wohnsitze der beteiligten Stämme keine Schwierigkeiten. Im Südgermanischen deutet sich indessen eine Süd-Nord-Bewegung des Wandels an (Literatur s.o.). Das würde bedeuten, daß irgendein germanischer Stamm den skandinavischen Impuls nach Süden verfrachtet hat, um ihn dann an die nördlichen Nachbarn abzugeben. Waren es vielleicht die Markomannen, für die ein sicherer Beleg mit ä schon für das Jahr 170 n. Chr. vorzuliegen scheint (BRAUNE/MITZKA l.c.; doch s. auch STREITBERG l.c.)?

In Frage kämen dann auch die Langobarden, die auf ihrem Zug über Böhmen und Pannonien nach Italien wohl nur mit Ostgermanen und sächsischen Bundesgenos-sen aus der Nachbarschaft ihrer Heimat – bei denen sich ē aber am längsten bewahrte (BRAUNE/MITZKA l.c.) – in engeren Kontakt kamen.

66. THIEME hat kürzlich die Zugehörigkeit von lat. radix zu got. waurts usw. als ”keineswegs zwingend, nicht einmal wahrscheinlich” bezeichnet (493 f., 497 Anm.15). Er stellt das lateinische Wort mit an. rät ‘Wurzel’ zu einer urindogermanischen Wurzel *rod- ‘graben’, die auch in der altpersischen Postposition rädix ‘wegen’ vorliegen soll.Dann wäre wohl auch griech. ράδαμνος (radamnos) abzutrennen. THIEME setzt für das persische Wort einen Nominativ *rādi ‘Ergebnis’ an und verweist auf skrt. müla- ‘eßbare Wurzel’, das in der Bedeutung ‘(wichtiges nützliches) Ergebnis’ verwendet werde, hält aber wohl selbst den Bedeutungsansatz für nicht sicher (492).

KH: ” Toinen on neutraali juoda, toinen on siemata, josta yleensä käy- tetään johdoksia siemaista tai siemailla. Näistä edellinen tarkoittaa nopeaa, ahnasta kulauttamista, jälkimmäinen viittaa hitaaseen nautiskeluun.

Juhlajuoman ikivanha aines on mesi, jonka nimitys on vanha indoeu-rooppalainen laina. Samasta lähteestä juontuvat ruotsin simaa tar- koittava mjöd ja venäjän mjod, joka tarkoittaa sekä mettä että simaa. Mehua, nestettä, mahlaa tai mettä tarkoittava mehi saattaa olla mesi-sanan nuorempi muunnelma. Joka tapauksessa siitä on johdettu nykykielen mehu.

RJK: Mesi-sanaa on tähän saakka pidetty joka paikassa kantauralilai- sena. Sen EI tarvitse olla samaa perua kuin liettuan medis = puu, monikossa medžiai

Lithuanian: medùs = mesi, hunaja

Etymology: ’Honig’, medaĩnis ’Honig-, Pfeffer-, Lebkuchen’;
lett. medus ’Honig, Met’,
mędaĩns ’mit Honig bestrichen, honiggelb’,
mędaļa ’Lekkermaul, Lüsterne(r)’,
preuss. meddo Voc. 391 ’Honig’ (altes Neutr.).

Abg. med´ (Gen. medu neben meda),
russ. mëd,
poln. miód ’Honig’,
hierzu auch ksl. medvéd’,
russ. medved’ usw. ’Bär = karhu’, eig. ’Honigfresser’ = hunajansyöjä, ”mesikämmen”
(Meillet Ling. hist.1, 283 ff., der es als euphemistische Umschreibung der durch
ai. r´iksiaī, griech. árktoj, lat. ursus repräsentierten idg. Bez. dieses Tieres betrachtet).

Ai. mádhu ’Honig, süsses und berauschendes Getränk’,
av. madu ’Beerenwein’,
toch. B mit ’Honig’
(dagegen toch. B mot ’Alkohol’ gehort trotz Duchesne-Guillemin nicht hierher),
der es auf *mādī zurückführt und zu
ai. mádaī ’Trunkenheit’, mádati ’berauscht sich’,
av. madī ’sich betrinken’,
lat. madēre ’nass, berauscht sein’ usw. zieht),
griech. méqu ’berauschendes Getränk’ = juomingit,
méqā ’Trunkenheit’ = juopumus, meqúein ’betrunken sein’ = olla juovuksissa,
ir. mid ’Met’, ahd. metu dass.

(der noch über ahnliche Vertreter im finn.-Ugr. wie estn. mezi ’Honig’, finn. mesiläinen ’Biene’, siis mehiläinen, usw. spricht),

Über lit. mìdus ’Met, Honigwein’, das dagegen aus dem Germ. stammt, s.s.v.

https://lexicography.online/etymology/vasmer/%D0%BC/%D0%BC%D0%B5%D0%B4

” мед

род. п. -а, укр. мiд, мед, род. п. ме́ду, блр. мед, ст.-слав. медъ μέλι (Супр.), болг. мед(ъ́т) (Младенов 292), сербохорв. ме̑д, род. п. мȅда, словен. mȇd, чеш., слвц. med, польск. miód, род. п. miodu, в.-луж. měd, mjód, н.-луж. mjod. Древняя основа на -u Родственно лит. medùs «мед», лтш. medus — то же, др.-прусск. meddo, др.-инд. mádhu ср. р. «мед, медовый напиток», mádhuṣ, madhurás «сладкий, приятный», авест. maδu– ср. р. «мед, вино», греч. μέθυ ср. р. «хмельной напиток». μεθύω «я пьян», ирл. mid «хмельной мед», д.-в.-н. metu — то же; см. Бернекер 1, 31; Траутман, ВSW 173; Арr. Sprd. 376; М.-Э. 2, 591; Педерсен, Kelt. Gr. I, 37; Уленбек, Aind. Wb. 213.

Предполагают исходную и.-е. основу на -u среднего рода (Мейе, Baudouinowi dе Соurtеnау 1 и сл.; Dial. ideur. 128).

Близкие в звуковом отношении слова есть в финно-уг., кит., яп.: ср. фин. mesi, пракит. *mit, яп. mitsu, источник которых видят в и.-е.; см. Поливанов, Зап. Вост. Отд. 22, 263 и сл.; Петерссон, Lunds Univ. Årsskr. 19, № 6, стр. 10 и сл.

Sana on siis japaniksikin mitsu, muinaiskiinaksi mit. Germaania se ainakaan ei ole.

KH: ” Entisajan sima on ollut käyttämällä valmistettua alkoholijuomaa. Sima-sana on mettä paljon nuorempi siitä päätellen, että se tunnetaan vain Itämeren alueella. Sitä on arveltu sekä balttilaiseksi että turkkilaiskielistä saaduksi lainaksi, mutta eniten kannatusta on saanut germaaninen lainaetymologia.

RJK: Sima saattaa olla turkkia. Se tarloitta tšuvassin kielessä hunajaolutta, parasta laatua. Se on saattanut olla hunnien voimajuomaa.

http://eki.ee/dict/ety/index.cgi?Q=sima&F=M&C06=et

KH: Myös olut-sanalle on tarjolla useita lainalähteitä. Sitä on selitetty slaa- vilaiseksi, balttilaiseksi ja iranilaiseksi lainaksi, mutta tässäkin tapauksessa germaaninen vaihtoehto näyttää parhaalta muun muassa siksi, että sellaiset oluen valmistukseen olennaisesti liittyvät sanat kuin mallas ja vierre ovat germaanista perua. ”

RJK: Olut on suomea. Se on olun perin verbimuoto, jossa oleva vartalo ol- (el-, al-(k-), mahdollisesti myös il- (ilo), joka tarkoitaa elämista ja kasvamista, on joko kantauralilaista tai siitten kantaindoeuroopplaista alkuperää, mutta tullut suomeen jo kampkeramisella kaudella. Sieltä sana on otettu vasarakirvesbalttiin ja sieltä se on levinnut muihin balttikieliin ja eräissin germaanikieliin:

http://ristokoivula.omablogi.fi/olut-on-ollut-ja-on-edelleen-suomea-muissakin-kielissa/

KH: ” Germaaneilta on saatu ensimmäiset viinit ja niiden kantagermaaninen nimitys viina. Ensimmäisessä suomalaisessa Raamatussa viinamäen mies tarkoitti viinitarhan työntekijää. Myöhemmin viina siirtyi vahvaksi tislatun alkoholijuoman nimitykseksi, ja sen tilalle lainattiin ruotsista saman sanan nuorempi versio viini. ”

Näistä viina on vanhempi ja luultavasti samaa juurta kuin vehnä. Juotava viini on tullut germaanista, muotta nuoliviini (.viinen) on balttia ja tarkoittaa sileeä nuolta ja naulaa (lt. vinis).

” Muinaisilta germaaneilta ja heidän jälkeläisiltään on saatu myös juoma-astioiden nimityksiä. Vanhimmasta päästä on malja. Lasi ja pikari on saatu muinaisruotsista. Tuoppi voi olla yhtä hyvin ruotsalainen tai alasaksalainen laina. ”
RJK: Lasi on tarkoittanut alun perin jäätä ja meripihkaa glaci-. Pikari toki linee ruotsia, hyvin myöhäinen laina.
Trattbägareiden, jotka toivat vehnän näille main 1000 vuotta myöhemmin kuin suomalaisugrilaiset kampakeraamikot tattarin, suppilopikari oli *bell, josta on moneen kieleen sittemmin tullut kello(nmuoto)a tarkoittava sana.

KH: ” Erityisen komea juoma-astia oli puusta valmistettu haarikka, kousa. Sen nimi on keskiaikainen alasaksalainen laina, mutta parhaat kousat ovat olleet suomalaisen puukäsityön huipputuotteita. Lounais-Suomessa valmistetut kousat olivat statusesineitä, joilla juhlistettiin niin kotimaisia kinkereitä kuin kuninkaallisten ja aatelisten juhlapitoja. ”

Häkkinen kusettaa: suomessa Nykysuomen sanakirjan mukaan on kaksi eri sanaa kousa, jotka voivat olla yhtä alkuperää, tai sitten eivät, nimittäin:

1. Vesi- tai soppa kauha:

Kauha, kousa ja kuuppa ovat samaa juurta ja tarkoittavat kaikki poltettua ruuokkua ja ovat kanta-IE/-balttia/slaavia. SU-peräisiä ruukku-sanoja ovat pata, pot, fati;  sekä

2. Koristeellinen juhlissakäytty oluthaarikka, koosa, sana tulee norjan sanasta kåsa = kauha, malja, juhlallinen yhteisryyppy, joka Nykysuomen sanakirjan mukaan tulee sinne liettuan sanasta kaušas, kuurin kausas.
Häkkistäisetn mukaan ”germaani” on ”täysin itseriittoinen alkulähde”, josta kumpuaa kaikenlaista, mitä muut sitten eri aikakausina lainaavat.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/suomen-sanat-fraenkelin-liettuan-etymologisessa-sanakirjassa

Lithuanian: káušas = kallokoppa, kauha, munankuori

Etymology: ’Himschädel = kallokoppa, Schopflöffel = ”ammennuslusikka”, kauha, Muschelschale = simpukankuori, Schneckenhäuschen = etanankuori’,

kaũšti (-šiù, -šiaũ) ’aushöhlen = kovertaa’, (tulee substatiivista ilmeisimmin!)

kaũšti (-štù, -šaũ) ’zechen, saufen’ = juopotella, tuhlata viinaan (ym.) (vgl. zu dieser Bed. dtsch. bechern, griech. krathrīzein Sophron. fr.106 ’trinken = juoda’: kratjér ’Mischkrug = ”sekaruukku”?’),
kaũšas ’wer sich leicht betrinkt = juomaan taipuvainen, leicht angeheitert wird = helposti päihtyvä’;
kiáušas, -ė ’Hirnschädel = kallokoppa’
pakáušis (-io) ’(Hinter)kopf = takaraivo, Schädel = pääkallo’,

lett. kauss ’(Hirn)schädel = kallo, grösseres Gefäss = suuri astia, Trinkgefäss = juomasammio, Schale = kuori, Napf = nappo, kippo, löylykauha, Becken = malja, lantio, (Koch)löffel = ”keittolusikka”, -kauha’,
kausēt ’schöpfen, viel essen’ = ahmia, mässäillä,
pakausis, -e ’Nacken = niska, Genick = niska, Schadel = pääkallo’.

Die Wörter stammen von einer Wz. *keu-, *kou-, *ku- ’wölben = taipua’,

(*kem(p/b)(s/š) = taipua, taivuttaa jännittää), josta kantaindoeuroopassa etuliittellä s- = pois(päin)- on johdettu myös
*skem(p/b)”- = kimmota, ampua (jousella), lyödä kimpoamaan

https://www.tiede.fi/comment/821927#comment-821927
https://www.tiede.fi/comment/829607#comment-829607
https://www.tiede.fi/comment/834357#comment-834357
https://www.tiede.fi/comment/821163#comment-821163

[TAI *kep(š)ti = polttaa ruukku ym. kovaksi!]

zu der auch lit. kiáutas [< *keptas = potettu, paistettu],

kẽvalas ’Schale = kuori, Gehäuse = kotelo, Hulse, Hülle = hylsy’
kevénti ’herumkauen’ = kaluta, etc. gehören (s. auch s.v. kẽvalas).
Aus anderen idg. Sprachen vgl. preuss. keuto ’Haut’ = iho,
griech. kútoj,
lat. cutis = iho,
ahd. hūt ’Haut’
Heranzuziehen sindauch ai. kós’a- ’Behälter = rasia, Kufe = antura’
und mit Velar in der 2. Silbe ausgestattete lit. káukė ’Maske’ = naamio,
káukolė ’(Hirn)schädel’ = aivokoppa,
kiáuklas ’Hülle = peite, Schale = kuori, Hülse = hylsy, Gehäuse = kotelo, siemenkota’,
kiauklễ, kiáukutas ’Gehäuse, Schneckenhaus = kotilonkuori, Muschelschale = simpukankuori’,
kaukẽlė ’hölzerne Schüssel’ = puukulho.
Die Natur des 2. Gutturals von griech. kaukīon ’Kelch’ = malja, kalkki (kirk.), verhiö,
lat. caucum ’Becher’ = pikari, caucula ’Trinkschale’ = juomakuori,
cymr. cawg ’Becher = pikari, Schale = kuori’,
mir. cūach ’Becher’ ist nicht mit Sicherheit festzustellen.
Mit s- Determinativ ist versehen aisl. hauss ’Trinkschale = juomakippo, Schädel = kallo, Amboss- = alasimen kärki, Bergspitze = vuorenhuippu’.

Aus urbalt. *kauša stammt finn. kauha ’Schöpflöffel’,

dagegen estn. kauss geht direkt auf lett. kauss zurück (Kalima Festschr. Hirt 2, Senn).

Poln. kowsz, russ. kovš sind entlehnt aus lit. káušas.

S. noch s.v. kūšӲs.

Kauhan etymologia on ehkä aivan virheellinen ja saattaakin liittyä ruukunpolttosa-nastoon, tulla juuresta kepti = paistaa, keittää, kuumentaa kovaksi, eikä kemti = vehyttää, kaareuttaa!

Viittaa levikiltään siihen,että se ei tulekaan venäjän sanasta kovš = kauha, joka tulee liettuan sanasta kausas = kauha, latvian kauss = kallo

https://vasmer.lexicography.online/%D0%BA/%D0%BA%D0%BE%D0%B2%D1%88

” ковш = kauha, kousa

род. п. -вша́, укр., блр. ковш, др.-русск. ковшь, грам. 1357 г. и 1389 г. (Срезн. I, 12); Котошихин 13 и др.

Заимств. из лит. káušas «уполовник = löylykauha, liemikauha, nappo, ковш, боль-шая ложка = iso lusikka» наряду с kiáušas «череп = kallo. munankuori, твердая оболочка = kova kuori, чаша = malja»,

лтш. kauss «череп = kallo, чаша = malja, ложка = lusikka», которые родственны др.-инд. kṓṣas «сосуд = astia, бочка = tynnyri» (последнее в ср.-инд. вместо kṓçаs — то же, греч. καυκίον «кубок = malja»; ” …

… Балт. слово проникло также в финский (kauha; см. Сетэлэ, AfslPh 16, 273), в ср.-нж.-нем. (kouwesse, нж.-нем. kausse), а оттуда — в скандинавские языки.

Baltista tulee (jossakin määrin kummallista kyllä) myös turkkilaisten kielten sanat (ve-näjän kautta tai suoraan): tataarin ”…kupšin «кувшин = kannu» заимств. из русск. кувши́н (см.), … алт. köš, якут. küös «горшок = ruukku, чашка = muki», чан. ḳuzi, груз. ḳovzi «ложка», перс. kūzа «кружка = tuoppi, muki, горшок = ruukku», арм. kuž «горшок = ruukku», а также осет. kusinæ: русск. кувшин.

Vaikka baltinkin sana tarkoittaa myös kalloa, se on jälkikäteinen merkitys, ja alupe-räinen balttilaisittaisittain sosiaalinen, tekninen merkitys on *kep(š)tas = ”kovaksi poltettu (polteltu)”, eli keramiikkaruukku (myös paistos).

Tasan samaa juurta keittää, kovaksi tao pehmeäksi tai muuten vaan: kepti = paistaa (pannulla, uunissa, vartaassa), polttaa (savea ym.).

Ja Keitele (munaisliettua) ja Koiterekin (vasarakirves) ovat ”Keitto-, Keittely-” järviä.

Myös kiehua on samaa lähtöä, uudehko liettualainen sana.

Latinan capsula = kotelo luuktvasti muös kuullu joukkoon, englannin capsule. Latinan sana capsa on voinut tarkoittaa nimenomaan savesta poltettua kappaletta.

Romanian verbi capsa, joka yhdistetään latinan sanaan, tarkoittaakin kovettamista ja lujittamista!

” Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2019