Demarit eivät ole enää työkansan puolue

Demarit ovat etääntyneet työkansasta jo useita vuosia. Se alkoi Paavo Lipposen tultua puheenjohtajaksi  ja jatkui Jutta Urpilaisen aikana.  Antti Rinteen tultua puheenjohtajaksi hän muutti suunnan piirun verra vasemmalle, mutta vain piirun verran.

Nyt vaalien lähestyessä on demareissa selvästi havaittavissa lähentymistä porvaripuolueihin. Tähtäimessä on seuraava hallitus ja mm. siksi kieli pidetään nyt keskellä suuta demarileirissä.  Esim. maahanmuuttopolitiikassa demarit ovat selvästi porvaripuolueiden kannalla, mutta sitä ei lausuta ääneen. Ainoastaaan kansanedustaja Tytti Tuppurainen on sanonut ääneen, että meidän on otettava vastaa maahanmuutajia.

Demarit ajaa sammutetuin lyhdyin maahanmuutosta, mutta ovat selvästi samaa mieltä, kuin porvaripuolueet.

Siis jos demareista tulee hallituspuolue vaalien jälkeen suunnilleen sama meno jatkuu, kuin Sipilän halituksen aikana.

Se merkitsee, että kantaväestön sosiaaliturvaa heikennetään, työttömyys lähteee uuteen kasvuun, kun maahan tulee jatkuvasti lisää irakilaisia ja afrikkalaisia, joita on elätettävä ja jotka kilpailevat mm. asuntomarkkinoilla ja etusijalla. Verot kasvavat, joka näkyy hinnoissa, kun liikevaihtoverotusta kiristetään. Veroja kiristetään nostamalla liikevaihtoveroa, joka nosta tavaroiden mm. ruuan hintoja. Veroja korotetaaan, kun rahaa tarrvitaan yhä paisuvan maahanmuuttajien määrän elättämiseksi.

Nyt tarvitaan muutosta politiikkaan. Ainoa muutosvoima on Perussuomalaiset. Jos persut saavat paljon ääniä vaaleissa on muutos mahdollinen, muuten kaikki jatkuu Sipilän malliin.

8 vastausta artikkeliin “Demarit eivät ole enää työkansan puolue”

  1. ”Tanska on kiristänyt useilla toimilla maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa viime aikoina, ja puolueet ovat lähestulkoon kilpailleet siitä, mikä puolue tekee esittää kovimpia tiukennuksia maahanmuuttoon.”

    Tanskan demarit tajusivat lopulta ..

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/13e7156e-22fa-415f-ade0-bcf2b26de543
    28.01.2019

    Tanskan demareilla raju linja Suomeen verrattuna: Turvapaikanhakijat Afrikkaan hakemusten käsittelyn ajaksi – ”Olemme olleet liian liberaaleja”
    Jutta Urpilainen (SDP) huomauttaa, etteivät Pohjoismaiden sosiaalidemokraatit ole tiiviistä yhteistyöstä huolimatta samaa mieltä kaikista asioista.
    Tanskassa on samankaltainen tilanne kuin Suomessa eli vaalit käydään tänä vuonna ja suurimman puolueen paikkaa pitää mielipidemittauksissa oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit.

    Huomattava ero Suomen demareihin on kuitenkin se, että Tanskan sisarpuolue on ottanut kovemmat, jopa YK:n ihmisoikeussopimuksia koettelevat maahanmuuttolinjaukset.

    Tanska on kiristänyt useilla toimilla maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikkaa viime aikoina, ja puolueet ovat lähestulkoon kilpailleet siitä, mikä puolue tekee esittää kovimpia tiukennuksia maahanmuuttoon. Tiukempaa linjaa painotti myös Helsingissä maanantaina Tanskan sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Mette Frederiksen.

    Lisää rajoituksia

    Kun muiden maiden sosiaalidemokraatit pääsääntöisesti kehuivat maanantain kokouksessa eri maiden demaripuolueita ja arvoja, Frederiksen oli kriittisempi.
    – Miestäni olemme olleet liian liberaaleja taloudessa ja maahanmuutossa, Frederiksen arvioi syytä sille, miksi sosiaalidemokraattisten puolueiden tuki on laskenut Euroopassa.

    Frederiksenistä Tanskan pitää rajoittaa entisestään maahanmuuttoa.
    – Jos emme ole tietoisia, montako maahanmuuttajaa Tanskaan tulee, silloin kotoutuminen ei toimi. Ja jos kotoutuminen ei toimi, tulee ongelmia.

    *

  2. Demareiden oikeistolaistuminen alkoi, kun Paavo Lipponen ja Jutta Urpilainen kutsuttiin harvojen valittujen joukkoon Bilderberg-salaseuraan. Salaseuran suomalainen nokkamies Jorma Ollila oli katsonut mainitut demaripamput soveliaksi maailman rikkaideen ”klubiin”, mutta vain kuunteluoppilaiksi. Salaseuralla on samanlainen hierarkia, kuin vapaamuurareilla. Ensimmäisellä asteella, jossa Lipponen ja Urpilainen ovat on tulla aivopestyksi seuran tavoitteista ja toimista miten tavoitteisiin päästään. Ylimpänä hierarkiassa on 15 miehen muodostama Illuminati täysin valaistuneet, jotka päättävät kaikesta strategiasta ja taktiikasta, millä saadaan aikaan ”uusi maailmanjärjestys”, joka tarkoitaa että kun rikkailla on maailman rahat he vaativat myös poliittisen ja taloudellisen vallan maailmassa. Näitä tyyppejä, siis demaripamput hännystelevät vaikka ovat vain heidän pelinappuloitaan.

  3. Tiedä näistä Bilderbergeistä mutta että demarit nyt enää eivät olisikaan työkansan puolue? Niinpaljon kiinteätä kuitenkin AYn ja SDPn yhteispeli on että ihan en karvoineen niele Väinön juttua.

    Kovaa olisi työkansalla jos ainoastaan pikkuinen Vasemmistoliitto heidän asiallaan olisi.

  4. Bilderberg

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Bilderberg-ryhm%C3%A4
    Tapaamisissa käytyjen keskustelujen sisällöstä ei kerrota ulkopuolisille. Suomen valtiovarainministeriön mukaan Bilderberg-kokoukset ovat ensisijaisesti mahdollisuus amerikkalais-eurooppalaiseen vuoropuheluun. Suomalaiset ministerit osallistuvat kokouksiin yksityishenkilöinä, jotka on kuitenkin kutsuttu kokoukseen ministerin asemansa vuoksi. Siksi ministerit eivät ole tehneet kokouksista selontekoa eduskunnalle, mutta ministeriö on maksanut ministerin matkan.

    Kokouksiin osallistuu myös länsimaiden vaikutusvaltaisimpien mediakonsernien johtajia. Esimerkiksi talouden alalla vaikutusvaltaisen The Economist -lehden edustajat ovat osallistuneet kokouksiin ja toimivat kokouksissa puheenvuorojen kirjaajina.

    Helsingin Sanomat on kirjoittanut Bilderbergistä vain 19 kertaa vuodesta 1990 lähtien. Spinwatch järjestön mukaan kokouksiin osallistuva lehdistö ei yleensä kirjoita niistä.
    *
    https://en.wikipedia.org/wiki/Bilderberg_Meeting

    Organisaatiorakenne

    Kokoukset järjestää ohjauskomitea, jossa on kaksi jäsentä kustakin noin 18 maasta. Virallisiin virkoihin kuuluu puheenjohtaja ja kunniatohtorin pääsihteeri. Ryhmän säännöt eivät sisällä jäsenluokkaa, mutta entiset osallistujat saavat vuosikokouksen raportit. Ainoa luokka on ”ohjauskomitean jäsen”. Valiokunnan lisäksi on erillinen neuvoa-antava ryhmä.

    Hollantilainen taloustieteilijästä Ernst van der Beugelista tuli pysyvä sihteeri vuonna 1960 Retingerin kuoleman jälkeen. Prinssi Bernhard jatkoi kokouksen puheenjohtajana vuoteen 1976 asti, jolloin hän sekaantui Lockheed-lahjusskandaaliin. Honorary American Secretary General asemaa ovat pitäneet peräkkäin järjestyksessä Carnegie Endowmentin Joseph E. Johnson, Princetonin William Bundy, entinen Yhdysvaltain Afganistanin suurlähettiläs Theodore L. Eliot ja Georgetownin yliopiston Casimir A. Yost -Diplomatian tutkimus.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Lockheed_bribery_scandals

    James A. Billin mukaan ”ohjauskomitea kokoontui yleensä kahdesti vuodessa ohjelmien suunnitteluun ja keskustelemaan osallistujaluettelosta.”
    Toimittaja Jon Ronson kirjoitti vuonna 2002, että ryhmällä on pieni keskusvirasto Hollannissa, joka vuosittain päättää tulevan kokouksen isännästä. Vastaanottavan maan on sitten varattava koko hotelli neljän päivän ajaksi sekä järjestää ateriapalvelu, kuljetus ja turvallisuus. Tämän rahoittamiseksi isäntä pyytää lahjoituksia myötämielisiltä yrityksiltä, kuten Barclays, Fiat Automobiles, GlaxoSmithKline, Heinz, Nokia ja Xerox

    1. Idea on, että bilderberg-rokotetut eri maista verkottuvat ja muodostavat siten tiiviin sympioosin, jossa voi yhdessä sopia vaikka mitä ohi kotimaan virallisen virkatien ja hierarkiat.Esim. Suomen, Saksan ja Ruotsin sopimus maahanmuuttajien jakamisesta eri maihin.

  5. Demareilla ja kokkareilla on yksi merkittävä ero maahanmuutossa.

    Demarit vastustavat työperäistä maahanmuuttoa mutta kannattavat humanitaarista, eli ”tervetuloa kunhan ette töitä tee”, kokoomuksella se on taas aika lailla päinvastoin.

    Tietenkin arjen todellisudessa ja hallitustyössä nämä pehmenevät, sekoittuvat, mutta tuossa on tämä perusfilosofinen ero.

  6. Kokoomus tosiaan on olut selvästi myönteinen työperäiselle maahanmuutolle ja varmaan tulee sitä olemaankin.

    Vuoden 2015 pakolaistsunamin aikana Sipilä ja Srubb olivat, heidän puheistaan päätellen, varsin innokkaita ottamaan vastaan kaikki Ruotsin Suomeen ohjaamat pakolaiset. Heille oli varmaan pettymys tulijoiden matala kieli ja muukin osaaminen.

    Demarien maailmaa syleilevä suhtautuminen humanitääriseen maahanmuuttoon saattaa olla muuttumassa. Puolueen kannattajakunnassa monet ovat tajunneet, että Suomi ei voi olla koko maailman Kela.

Vastaa käyttäjälle Niilo Mäkelä Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *