EU:n federalistit paniikissa

Kesäkuussa pidettävien EU:n parlamenttivaalien ennusteet kertovat, että ns. populistipuolueet ovat kaikkialla EU-maissa kovassa nousussa. Eiliset Viron vaalit todistavat tämän, kun Viron populistipuolue Ekre nappasi suurimman vaalivoiton 12 lisäpaikkaa Viron 101 paikkaa käsittävässä parlamentissa.

Ennusteiden mukaan ns.populistipuoleille povataan ainakin noin kolmannesta EU:n parlamenttipaikoista ja jopa on ennustettu, että he voisivat saada jopa enemmistön parlamenttiin.

Ei siis ihme, että EU:n komissio ja federalistit ovat paniikissa.

Jos ennusteet toteutuvat, olisi se isku vasten federalistien liittovaltiosuunnitelmiin, joka olisi hyvä asia.

Myös Suomen parlamenttivaalit ovat tärkeät, kun halutaan säilyttää Suomen itsenäisyys. Perussuomalaiset on ainoa puolue Suomessa, joka voimallisesti ajaa Suomen itsemääräämisoikeuden palauttamista jo nyt Brysseliin luovetuista päätösoikeuksista.

Suomi takaisin suomalaisille! Ja suomalaiset aina ensin Suomessa!

12 vastausta artikkeliin “EU:n federalistit paniikissa”

  1. Suunta on hyvä kun miettii Eurooppaan kohdistuvaa maahanmuutto invaasiota. Lisää patrioottisia puolueita.

  2. Pelottavia uhkakuvia Väinö maalailee, että käännettäisiin historian pyörä peruutusvaihteelle, mentäisiinkin kohti euro-impivaaralaisuutta. Kaikki maat omiin soppiinsa nyhräämään suuressa koovassa maailmassa.

    1. Joka ukko torppaan, piikkilankaa maiden ympäri ja torrakko sängyn alle, loppuu se tuleminen.

      1. Eikö varmuuden vuoksi kannata lopettaa myös muun maailman menon ja hassutusten seuraaminen ettei tule huonoja vaikutteita, YLE saatava puhumaan vain kotomaan asioista ja urheilusta, luovuttava internetin käytöstä koska se on tulvillaan tietoa ulkomaailman hapatuksesta.

    2. Myllymatti, sinä olet ymmärtänyt täysin väärin mitä olen kirjoittanut. Kannattaa tarkistaa luetun ymmärtäminen. Minähän ajatellen ja haluan luoda vain toivoa Suomen kansaan, jota ollaan viemässä kuin pässiä narussa kohti tuhoa. Itsenäisyyden menettäminen on pahinta, mitä suomalsille voi tapahtua vai miksi luulet, että isämme ja isoisämme uhrasivat henkensä viime sodissa puolustaessaan Suomen itsenäisyyttä. Kysmys on ei enempää eikä vähempää, kuin siitä haluammeko elää vapaana kansana vapaassa maassa vai orjina Brysseli byrokraateille.

      1. Ehkä jotenkin luettua ymmärränkin, enemmän koen ongelmakseni hätäisyyden, niin lukemmisessa kuin sen mutustelussa.

        Nyt puheena olevassa asiassa on kai kyse vain siitä että olen vahvasti EU myönteinen. Ja tämä käsitykseni perustuu pohdiskeluun, laitan vaakakuppeihin asioita puolesta ja vastaan, EUn ja tiukan omin käsin onneen vaihtoehdon välillä.

        1. Jos olet EU-myönteinen, niin kannatat sitä, että liittovaltiofanaatikot juostaisiin kiinni ja toimitettaisiin hoitoon, sillä EU-liittovaltio mossahtaisi käsiin ennen pitkää. Seuraavat sata vuotta EU:n tulisi säilyä itsenäisten valtioiden yhteisönä. Mutta jos sisällissotia halutaan, niin siitä vaan eurooppalaista demokratiaa tuhoamaan liittovaltiofanaatikkojen mukana.

  3. EU:n kannattaminen ja EU-liittovaltion kannattaminen ovat kaksi eri asiaa.
    Liittovaltiokannattajat ajavat itsenäisten kansallisvaltioiden hävittämistä ja siirtymistä Keski- ja Etelä-Eurooppalaisten määräysvallan alle.
    Onko Myllymatti näitä?

  4. En kannata kansallisvaltioiden hävittämistä. Kannatan yhdessä tekemistä ja suuruuden tuomia mahdollisuuksia soveltuvin osin.

    1. Yhdessä tekeminen ei käsittääkseni tarkoita, että vastuu yhden tunarin tekemisistä jaetaan muille ja erityisesti niille, jotka ovat asiansa säällisesti hoitaneet.
      Nyt kuitenkin on esitetty vaatimuksia, että taloutta pitäisi EU-tasolla yhdistää, jolloin näin juuri kävisi.

  5. ”En kannata kansallisvaltioiden hävittämistä. Kannatan yhdessä tekemistä ja suuruuden tuomia mahdollisuuksia soveltuvin osin.”

    EU-integraation takana on kansallisvaltiovihamielisiä voimia. Nyt ovat vielä EU-namusedät liikkeellä. Samanlaisia namuhommia harrasti Venäjäkin kahdella sorto- eli integraatiokaudellaan. Rahvaalle lupailtiin katteettomia ym.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *