Euro täyttää tänään 20 vuotta

Kannattaako onnitella synttärisankaria? Ei kannata. Euro syntyi valuvikaisena kovalla kiireellä.

Euron halusivat saada aikaa monikansalliset suuryritykset ja heidän pankkiirinsa USA:ssa ja Euroopassa.

Euron tehtävänä on myös toimia Välimeren maiden vauhdittajana EU-maiden taloudellisen ja poliittisen yhteistyön syventämiseksi, jonka päätepiste on liittovaltio. Pyrkimys on ollut ”etelän vetelillä” saada pohjoiset maat maksamaan ”etelän vetelien” velkoja, kuten kävi Kreikan tapauksessa.

Euron hajoaminen on jo alkanut, kun Kreikan kaltaisia konkurssipesiä on tulossa lisää mm. Italia ja Ranskakin on yksi ehdokas.

Pohjoisen allianssi, jossa ovat pohjoiset euromaat, Hollanti ja Baltian  maat sekä Saksa ovat jo reagoineet, kun torppasivat Ranskan ehdotuksen yhteisestä budjetista ja yhteisestä valtiovarainministeristä.

Näyttää siltä, että euro kuolee nuorena. Mutta emme sure, päinvastoin.

7 vastausta artikkeliin “Euro täyttää tänään 20 vuotta”

  1. Kaikki meistä eivät synny terveinä. On kehitysvammaisia, vammautuneita, ym. Heistäkin pidämme huolta. Heidänkin syntymäpäiviä juhlimme.

  2. Eurokriisit on suunniteltua. Tavoitteena luoda Euroopan Yhdysvallat supervaltio.

  3. Haasteiden edessä ollaan eikä sitä helpota tulijoiden virta. Kannattaa muistaa että Saksalla oli paljon haasteita pelkästään saksojen yhdistymisessä saati sitten nyt euromaiden yhdentyminen? Miksikö Britit lähti vaikka Suomikin heitä oli tukemassa. Yhteinen puolustus on ykkösasia jos mutta miksi ei NatoEurooppaa?

  4. Itselläni ei ollut kiinnostusta perehtyä eurottamiseen. Arvelin, että kai ne heput jotain tietävät. Luotin heidän arviointikykyynsä enemmän kuin eurokriittiseen historioitsijaan, Ilkka Hakalehtoon, jonka perusteluihin en sen kummemmin perehtynyt. En äänestänyt Hakalehtoa hänen ollessaan PS:n presidenttiehdokkaana vuonna 2000. Nykyisin arvioin tehneeni silloin virheen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *