Hesarissa vihapuhe Halla-ahosta

Kun Hesari palaa kerta toisensa jälkeen Halla-ahon blogijoituksiin 10-15 vuoden takaa ja yhdestä sakkotuomiosta niiden vuoksi on kyse selvästä vihan lietsonnasta Halla-ahoa kohtaan.

Suomi on oikeusvaltio. Jos olet saanut joskus tuomion joastain ja olet sen suorittanut asia on sillä loppuun käsitelty.

Halla-aho ei ollut tulloin julkisuuden henkilö.

12 vastausta artikkeliin “Hesarissa vihapuhe Halla-ahosta”

  1. Paheksun minäkin mässäilyä Hallan vanhoilla kirjoituksilla. Toki sillä ehdolla että mies on mieltään muuttanut. Ei ole kovin harvinaista että ihminen tekee parannuksen, näinhän olemme kaikki aivan tuttavapiirissämme nähneet. Enemmän pitäisi ”viisastunutta” kehua ja kannustaa kuin muistutella vanhoista.

  2. Kyllästyttää tämä median noitajahti, sama on monen puolueen puheenjohtajan ”arvopohja” puheet. Pitäisikö heidänkin historiasta ottaa tapahtuma tai sanonta jota ei ollut ihan loppuun asti mietitty ja sitten joka kerta nostetaan ”kissa pöydälle” ja aletaan siitä tenttaamaan. Tekopyhää paskaa.

  3. ”Pron entinen puheenjohtaja, SDP:n nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne on tuomittu 20 päiväsakkoon, mikä tekee hänen tapauksessaan 1240 euroa. Rinne joutuu maksamaan lisäksi 10 000 euroa Metsäteollisuuden oikeudenkäyntikuluja.”
    ( 20.12.2018 klo 10:15 IL)

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/08c81385-2ab1-4090-8da1-d5d4268be6c5

    Miksi esim tästä ei sitten puhuta…?

    Li Andersson kommentoi Seiskan väitteitä ”ryyppäämisestä” ja ”möykkäämisestä” terassilla: ”En ole ollut rajussa kännissä”
    Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vietti Seiska-lehden mukaan vauhdikasta baari-iltaa Helsingin Sörnäisissä viime sunnuntaina.
    ( 23.8.2018 16.57 Satakunnan Kansa)

    Siinä pari,,,,ja tuoreita juttuja.

    Jos nämä nostetaan joka kerta joka keskustelussa pöydälle niin alkaahan se varmasti sapettamaan…eli kaikki on Jussi Halla-Ahoakin kohtaan nostettu vanhan kaivaminen tietoista ja tarkoitus on mustamaalata henkilö.

  4. Vanhoista tekosista kirjoittaminen ei täytä vihapuheen tuntomerkkejä. Kuka vaan puoluepamppu tai tavallinen taavi saa viettää railakasta baari-iltaa. Siinähän on kunnostautunut mm. muuan Teuvo. Jo toi HS esille myös Rinteen tekoset.

  5. Iltasanomat=Perussuomalaisten riveistä kerrotaan IS:lle, että puolue tähtää tosissaan hallitukseen.

    Kompromissihalukkuudesta kertoo esimerkiksi se, että Halla-aho sanoi Ylen A-studiossa maanantaina, että pakolaiskiintiötä voitaisiin jopa kasvattaa, jos samalla hallituskumppaneiden kanssa päästäisiin yhteisymmärrykseen turvapaikkashoppailun lopettamisesta.

    Sovitteleva rooli voi olla Halla-aholta myös oiva taktinen veto, sillä jos perussuomalaiset suljetaan hallitusyhteistyön ulkopuolelle, Halla-aho pääsee sanomaan, että ainakin yritimme tosissaan, mutta muut eivät meitä hallitukseen halunneet

  6. Persut pärjäs hyvin vaaleissa. +22 paikkaa ei ole huono tulos.
    Kun Jussi profiloitui ikäänkuin Oulun tapahtumien vastustajaksi, se toi ison äänimäärän??

    1. Oikeastaan Sebastin Tynkkynen profiloitui Oulun tapantumien vastustajaksi, hän oli Oulun valtuustossa jauhanut asiaa jo pidempää ja sitten kun se tapahtui asiat meni kuten meni. Jussi puhui jo vuosia sitten kuinka Suomi ajautuu hallitsemattoman maahanmuuton vuoksi vaikeuksiin. Kokkareet, Hirveet, Demarit ja Kepulit sekä Vassarit puhui ”arvoista” ja ”mahdollisuuksista” joista he puhuu edelleen…

      1. Kun ottaa huomioon sinisiin loikanneet ministerit ja muut entiset persut, tulos on voittoa, vaikka sinua kuinka kirvelisi Karjalainen.

      2. Sulta jäi huomaamatta puolueen hajoaminen. Vaaleissa puolue oli 17.
        Vaalien jälkeen 39 eli +22.
        Kaikki huomioiden vaalien ylivoimaisesti paras menestyjä (+22).

Vastaa käyttäjälle Teho Paketti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *