Juutalaiset ovat selviytyjiä ylitse muiden

Juutalaisten historia on täynnä kaltoin kohtelua, syrjintää ja joukkomurhia, kuten Hitlerin natsi-Saksassa, jossa tapettiin n. 6 miljoonaa juutalaista.
Mutta Hitler ei ollut ensimmäinen, joka kohteli juutalaisia kaltoin.
Jo 300-luvulla Rooman valtakunnassa, kun kristinusko alkoi levitä rajoitetiin juutalaisten elämää. Mm. avioliitot kiellettiin juutalaisten ja kristittyjen välillä.
700-luvulla Euroopan ensimmäiset suuret juutalaisten asutuskeskukset sijaitsivat Espanjassa. Juutalaisten elämä katolisten Espanjan goottien keskuudessa oli kuitenkin melko vaikeaa. 1000-luvulla alkoi Iberian niemimaalla varsinainen muslimien toteuttama juutalaisten vaino, joka ensimmäistä kertaa kärjistyi Córdoban verilöylyssä 1066. Tiedot Wikistä

Edellä olevasta jo selviää, että juutalaisilla on elämä lähes aina ollut vaikeaa.

Nyt taas vuonna 2019 antisemitismi nostaa päätään Euroopassa. Hitlerin hirmutöistä on kulunut aikaa n. 75 vuotta. Uudet ikäpolvet ovat kasvaneet sen jälkeen. Aikalaiset vähenevät ja kohta ei ole enää ketään, joka olisi elänyt niihin aikoihin. Samaan aikaan maailma on muuttunut ja muuttuu koko ajan.
Kukaan ei osaa sanoa mitä tuleman pitää, kun on ydinaseet ja yksinvaltiaat suurissa maissa, jotka hamuaa kaikki maailman valtaa.
Mutta juutalaiset ovat karaistunut heimo monissa vastoinkäymisissä. Siksi heitä voi hyvällä syyllä kutsua selviytyjiksi.
Selviytymisestä kertoo mm. se, että juutalaiset ovat taitavia liikemiehiä ja eritoten pankkimiehiä – ja naisia, joskin heihin liitetään myös kielteisiä ilmiöitä. Maailman rikkain pankkiirisuku on juutalainen Rothschildin suku.

Tässä otteita TIEDE-lehdestä otsikolla
Juutalaisten pankki-imperiumit, finansikriisit ja keinottelu

Harva tietää että juutalaiset loivat koko finanssipankki toiminnan ja pörssikeinottelun. Juutalaiset hallitsevat yhä maailman pankkia ja myös Yhdysvaltain keskuspankin nykyinen johtaja, Ben Bernanke on juutalainen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaiset#Pankkitoiminta
Nykyaikainen investointipankkitoiminta kehittyi 1700-luvun lopulla Frankfurtissa juutalaisen Mayer Rothschildin toimesta. Monenlaisen liiketoiminnan ja muun muassa sotien rahoituksen seurauksena Rothschildin perheen pankki-imperiumi levisi 1800-luvulla Mayer Rothschildin poikien toimesta aluksi Lontooseen ja myöhemmin myös Pariisiin, Wieniin ja Napoliin. Rothschildit toimivatkin useiden valtioiden kuningashuoneiden ”hovipankkiireina”.

Rothchildit pitivät mm. Ranskan kuningasta valtansa alla. Euroopan suurissa sodissa Rothchildit yleensä rahoittivat kumpaakin osapuolta. Heillä oli myös merkittävä rooli Israelin synnyssä. Rothchildit ovat aktiivisia siionisteja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rothschild
Kun Ranskan kuningas yritti päästä eroon Rothschildien vaikutusvallasta, suku keinotteli koko Ranskan pörssin polvilleen ja kuninkaan oli pakko ottaa Rothschildit takaisin pankkiireikseen. Yhdysvaltain sisällissodassa Englannin Rothschildit rahoittivat Unionia ja Pariisin Rothschildit taas konfederaatiota.

USA:n pankkitoiminta on käytännössä juutalaisten hallussa. Juutalaiset näyttelivät pääosaa myös viimeaikaisessa finanssikriisissä.

Yhdysvalloissa Haym Solomon, Isaac Moses ja Alexander Hamilton perustivat Bank of New Yorkin vuonna 1784. Muutoin pankkitoiminta oli Yhdysvalloissa melko vähäistä ennen 1800-luvun puolivälissä tapahtunutta saksanjuutalaisten laajamittaista maahanmuuttoa. Tämän seurauksena vuosina 1840–1880 perustettiin toista kymmentä uutta, korkeatasoista pankkia. Perustajansa mukaan nimetty Goldman Sachs on vielä nykyäänkin maailman suurin investointipankki. Muita juutalaisia pankkiireita Amerikassa olivat J.W. Seligman, Loeb Kuhn, Thalmann Landenburg, Freres Lazard, Lehmanin veljekset sekä jo aiemmin mainitut, Euroopasta Amerikkaan toimintaansa levittäneet Speyerit ja Wertheimint. Vaikka amerikanjuutalaiset olivat elämäntavaltaan hyvin vanhoillista väkeä, oli heidän toimintansa finanssipuolella hyvin vallankumouksellista, ja valta talousalueen rahaelämässä keskittyikin hyvin pitkälle heidän käsiinsä. Asiaa auttoi vielä se, että juutalaisilla perheillä oli tapana välttää avioliittoja ei-juutalaisten kanssa.
Nykyaikaan tultaessa on juutalaisten merkitys pankkitoiminnassa yhä huomattava. Eräs maailman vaikutusvaltaisimmista naisista, Elisabeth Joseph-Cohen, toimii Goldman Sachsin johdossa. Lisäksi Neuvostoliiton romahdusta seuranneen Venäjän sekasortoisen finanssielämän vaikuttajat ja ”oligarkit” ovat suuremmissa määrin juutalaisia, muun muassa Mihail Hodorkovski, Bruce Rappaport, Boris Berezovski ja Vladimir Gužinski ja Semjon Mogilevitš. Juutalaisia ovat myös Maailmanpankin johdossa toimineet James D. Wolfensohn, Joseph Stiglitz ja Paul Wolfowitz, sekä eräs maailman vaikutusvaltaisimmista sijoittajista ja pörssikeinottelijoista George Soros. Myös Yhdysvaltain keskuspankin nykyinen johtaja, Ben Bernanke, on juutalainen. Samoin maailman suurimman sijoitushuijauksen tehnyt Bernard Madoff.

5 vastausta artikkeliin “Juutalaiset ovat selviytyjiä ylitse muiden”

  1. Juutalaisia on moneen junaan. Hyviä ja pahoja. Mihinkään juutalaiseen salaliittoon en usko, enkä ole Israel-vastainen.

  2. George Soros on paha juutalainen mutta Michael Savage ja Dennis Prager on hyviä juutalaisia.

  3. 30-40 luvulla Natsi-Saksa ei ollut ainoa maa Euroopassa missä juutalaisia inhottiin ja vainottiin. Esim Ranskassa on synkkä luku historiassa mitä tehtiin Pariisin juutalaisille. Häpeä joka halutaan siellä tänä päivänä unohtaa.

  4. Miksi juutalaisista tuli pankkiireita? Koska heiltä kiellettiin monet muut elinkeinot ja koska katolinen kirkko piti koron ottamista syntinä. Ilman korkoa ei ole pankkia. Juutalaisille koron ottaminen ei ollut synti. Syytetäänpä siis juutalaisia siitä, että teimme heistä pankkiireita syrjimällä 😀

    Juutalaiset ovat loistaneet myös monella muulla alalla. Nobelin palkinnon saajista valtava osa on juutalaisia, eikä kysymys ole talouden nobeleista. Jopa tunnettu ateistisaarnaaja Richard Dawkins on ihmetellyt juutalaisten neroutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *