Hallitus esittää lisärahaa ulkomaalaisten säilöönottoyksikköön

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2d6db635-24b4-4fb2-8fda-add23120eaf5

24.2.2019

Hallitus esittää lisärahaa ulkomaalaisten säilöönottoyksikköön – Halla-aho: ”Paniikkireaktio vaalien lähestyessä

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus on antanut eduskunnalle esityksen yli 81 miljoonan euron lisätalousarviosta. Budjettipäällikkö Hannu Mäkisen mukaan taustalla ovat vanhustenhoidossa paljastuneet puutteet sekä Oulussa tapahtuneet epäillyt lapsiin ja nuoriin kohdistuneet seksuaalirikokset.

Otteita:

Puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo Iltalehdelle, että hallituksen esitys lisätalousarviosta on oikeansuuntainen, mutta täysin riittämätön.

*

Hallitus esittää rahoitusta Oulun vastaanottokeskukseen perustettavalle säilöönottokeskukselle. Perussuomalaiset ovat vaatineet kaikkien kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden säilöönottoa. Nyt tarpeen pitää kuitenkin olla yksilöllinen.

*

Halla-aho arvostelee myös kotouttamiseen esitettyjä lisärahoja. Hän sanoo, että vuoden 2019 budjetissa kotouttamiseen on varattu 220 miljoonaa euroa.

Se on ihan yhdentekevää pannaanko siihen joitain satojatuhansia lisää. Tämä ongelma ei mene mihinkään kotouttamisella. Tekijät tietävät, että heidän toimintansa on laitonta. Kyseessä on kulttuurinen ilmiö. Eivät tekijät omasta kulttuurisesta kontekstista käsin toimi epänormaalisti.

Halla-ahon mukaan ongelma ei myöskään katoa niin kauan kuin sitä ei voi myöntää tai ääneen sanoa.

– Mikään länsimaa ei ole pystynyt välttämään systemaattista pikkutyttöjen jahtaamista, kun niihin on muuttanut suuria määriä ihmisiä varsin takapajuisista lähinnä islamilaisista maista. Luultavasti nekin rahat, jotka tällaiseen valistustoimintaan sijoitetaan, valuvat jonkun yksityisen kotouttamispalveluja tarjoavan yrityksen taskuun.

 

3 vastausta artikkeliin “Hallitus esittää lisärahaa ulkomaalaisten säilöönottoyksikköön”

  1. Juuri nyt hesarissa on kolumni, missä taas joku nainen kiistää kulttuurisen taustan merkityksen.

  2. Kielteisen päätöksen saaneiden säilöönotto lukkojen taakse pitäisi olla automaattinen toimenpide.

    Säilöönottotilan ei tarvitse olla hotellimajoituksen luokkaa, vaan esimerkiksi käytöstä poistettu tehdashalli tai navetta.

    Siellä voisi vapaaehtoinen palaaminen kotimaahansa muljahtaa mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *