Kansanedustajilla alkoi duunit

Nyt on puhua mäiskitty eduskunnassa jo pari päivää, kun on käsitelty Rinteen jallitushallituksen ohjelmatekelettä.

Hallituspuolueiden kansanedustajat tietty kehua retostelee ohjelmaa, liekö kaikki edes lukeneet koko monisatasivuista tekelettä.

Oppositin kansanedustajat taas ovat haukkua räksöttäneet ja aivan aiheellisesti Rinteen unelmahötöksi kutsuttua ohjelmaa.

Hyvin monesta suusta on kuultu eduskunnassa Rinteen ohjelman olevan hiekalle rakennettu ja rakentuvan toiveille ja odotuksille työllisyyden paranmisesta, jolla sitten maksetaan ne lukuisat lupaukset sinne sun tänne.

Nyt on vain  niin, että asiantuntijat ennustavat jo matalasuhdannetta ja se merkitsee, että työttömyys voi lisääntyä.

Kuinkas sitten suu pannaan hallituksessa. On olemassa kaikkien hallitusten vakiotemppu, kun hätä on käsissä. Se on kolmen  kohdan temppu. Korotetaan alkoholin, tupakan ja polttonesteiden veroja.

Rinteen jallitushallituksesta voi täten tulla verojen korottajahallitus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *