Radikaalin islamin riski kasvaa

Syyriaan lähti iso joukko Suomestakin taistelemaaan Isisin riveissä. Joukossa oli monia suomalaisia naisia, jotka nyt ovat halukkaita palaamaan kotimaahansa. Mutta he ovat jo siellä valmiiksi radikalisoituneet ja perustaneet naisverkostoja tänne kotimaahan, joten  radikalisoitumiselle on luotu jo hyvää maaperää.

Onko Suomen viranomaiset nyt valppaina. Että ei kävisi niin, kun usein käy, että viranomaiset heräävät vasta sitten, kun paskat on jo housuissa. Näinhän kävi mm. Oulun raiskaustapauksissa.

Islamilaiset osaavat soluttautumisen taidon ja heillä on motiivi. Se on Jihad.

”Aseellinen jihad on sallittua perinteisen tulkinnan mukaan islamin puolustamiseksi tai islamin vahvistamiseksi ja levittämiseksi, ja sille on laadittu tarkat eettiset säännöt. Myös hyökkäyssota islamin valtapiirin laajentamiseksi on perinteisissä tulkinnoissa oikeutettu jihadina. Islamilaisessa perinteessä maailma on jaettu islamin alueeseen (dar al-islam) ja sodan alueeseen (dar al-harb), joista jälkimmäinen tarkoittaa kaikkia niitä maita, jotka eivät ole kääntyneet islamiin vaikka kutsu (da’wa) on esitetty; islamilaisen valtion päämiehen velvollisuutena tehtävänä olisi julistaa sota tällaisia alueita vastaan.” Lainaus Wikipediasta

7 vastausta artikkeliin “Radikaalin islamin riski kasvaa”

  1. Onkohan Demarit ottaneet huomioon tämän asia, kun ovat ottaneet islamilaisia ehdokkaiksi eduskuntavaaleissa ja kun heillä on jo edustajia monissa Suomen kunnissa kunnanvaltuustoissa?

    1. Kyllä demarit varmaan ratsaavat pois kaiken vihapuhemateriaalin, joita ehdokkaat kantavat mukanaan tai muuten näyttävät suosivan.

  2. Tämä on sellainen asia joka hyvin todennäköisesti tulee haastamaan Suomen oikeuslaitosta lähitulevaisuudessa useammin kuin kerran.

    Tilannehan on se, että mikäli kyse on Suomen kansalaisesta niin paluuta ei voi estää, toisaalta ymmärtääkseni sitä ei myöskään tarvitse edesauttaa.

    Mikäli palannut henkilö asetetaan täällä syytteeseen vaikkapa Syyriassa tehdyistä rikoksista niin pitävien todisteiden hankkiminen saattaa olla varsin haasteellista.

  3. Persupelko on estänyt kaiken keskustelun, joka jotenkin liittyy mahanmuuttoon. Muut puolueet, kuin persut eivät ole halunneet keskustella maahanmuutosta ja sen lieveilmiöistä ja tässä on seuraus. Kansa ei tiedä kuinka vaarallisesta asiasta on kysymys.

  4. Vasta sitten, kun seuraava terroriteko maassamme on tosiasia, asiasta aletaan keskustella. Kysymyksessä on suomalainen tapa. Ollaan hiljaa, pelätään pahinta, mutta toivotaan parasta. Kun sitten paskat on housussa alkaa vasta keskustelu.

  5. Suomessa terroristin on mukava olla, suomalainen veronmaksaja maksaa näiden oleilusta päivässä n 270€, kyllä passaa vaikka puuro on pahaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *