Tuliko vanhusten hoito jo kuntoon?

Pari viikkoa velloi mediassa vanhusten hoidon alennustila  esiin tulleiden väärinkäytösten ja jopa kuolmantapausten seurauksena. Mutta nyt on taas hiljaista, ikään kuin kaikki olisi nyt kunnossa ja vanhukset tyytyväisiä kohteluunsa.

Sipilän hallitus LUPASI, että hoitajamitoitusta nostetaan ja se kirjataan lakiin sanktioineen, mutta ei tällä vaalikaudella. Ei muka ehdi. Mutta miten Sipilän hallitus voi luvata sellaista, jota se ei itse ole tekemässä. Seuraava hallitus voi olla ihan eri mieltä, kuin Sipilän hallitus.

Lupauksia, lupauksia lupausten päälle. Niitä olemme me vanhukset ja omaisemme saaneet kuulla nyt vaalien edellä aivan riittämiinn. Mutta yhtään tekoa asiantilan parantamiseksi ei ole vielä tehty.

Pääsyy vanhusten hoidon alennustilaan on puutteellinen valvonta. Valvonnan on myös luvattu lisääntyvän, mutta näkis vaan.

Ei vain suurissa pörssijättien hoivakodeissa ole ollut suuriakin puutteita. Myös pienissä yhdistysten omistamissa paikoissa on samoja ongelmia. Esim. viriketoimintaa ei ole lainkaan, vaikka siitä on velvoite jopa vanhuspalvelulaissa. Asiakkaita ”hoidetaan” herkkusienimenetelmällä eli hoidettaville annetaan ruokaa muutaman kerran päivässä ja sitten vaan omaan huoneeseen yksin tylsistymään. Herkkusieniä viljellään pitämällä ne pimeässä ja silloin tällöin luukku avataan ja heitetään paskaa sisään ja taas luuku kiinni.

Miksi ”koko kansan” presidentti Sauli Niinistö ei ole jyrähtänyt vanhusten puolesta? Vai eikö hän olekaan Suomen yli miljoonan vanhuksen presidentti?

7 vastausta artikkeliin “Tuliko vanhusten hoito jo kuntoon?”

  1. No ei tullut vanhustenhoito kuntoon, toivottavati jotain parannusta kumminkin. Se vaan on maailman meno niin raadollista että oli kuinka vakava ongelma hyvänsä niin ei jaksa median maailma (tuottajat + käyttäjät) kovin pitkään olla kiinnostunut yhdestä asiasta.

    Itse vahvasti uskon että presidenttimme on harvinaisen yksimielisesti koko kansan presidentti huolimatta siitä että ei ole jyrähtänyt vanhusten puolesta.

  2. No ei se nyt ihan kuntoon tullut, mutta asian tiimoilta ollaan perustamassa parlamentaarinen työryhmä, joka ryhtyy tavoittelemaan vanhustenhuollon kokonaisvaltaista uudistusta.

    Toki vaalien läheisyys estää mainitun ryhmän välittömän perustamisen ja kuten Petteri Orpo sanoi ”vanhustenhuolto ei ole rahasta kiinni, mutta sitä rahaa ei nyt juuri ole”.

    Kuten edelle kirjoitettu osoittaa on asiaan tartuttu sen vaatimalla vakavuudella ja valmista tulee ihan tuota pikaa.

    1. ”😉 Vaatimalla vakavuudella ja valmista tuota pikaa” antanee aihetta tiettyyn luotettavuuteen kuin myös epäilyihin pitemmällä periodilla kun on kyse tahto tilojen samahenkisyydestä.

  3. 8 vuotta sitten valtion kassa pullisteli rahaa??
    Rahaa oli ja sitä käytettiin. Joka niemessä ja notkossa oli asfaltti työryhmä tekemässä uutta pintaa. Muistan hyvin kun joutui todella monessa paikassa odottelemaan matkan jatkumista.
    Viimeset 4 vuotta on jaettu pelkkää niukkuutta ?? Minne valtion rahat katosi ??

    1. Rahat katosi haittamaahanmuuton kustannuksiin, kiitos Kokkareiden ja Kepuleiden.

  4. Noin miljardi vuodessa on n. 2% vuoden budjetista.
    Melkoisen paljon suhteessa…

  5. ” Kyllä minä mieleni pahoitin …että miten yksittäiset hoivakodit ja pörssiyhtiöt tekevät diileja…ehtojensa kuin valvonnan suhteen : tuottoineen ”hoivasta” ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *