Epä totuuksia erään suusta

Ei voi kun suuresti ihmetellä eikä noinkin vaatavalla paikalla neljä vuotta istuneen henkilön pitäisi tietää eräistä asioista .

No soten teko kuvaa kyllä sen ettei erään koulukunnan tarvitse politiikasta ymmärtää yhtään mitään

Sotessa oli 32 vika kohtaa perustuslakiimme nähden jotenka kyllä se kuvaa mitä saa hosumalla aikaan

Nyt jo erottuaan sanoo että puhemiehen paikka kuuluu toiseksi suurimmalle puolueelle on sekin täyttä potaskaa

Ei se kuulu jos se puolue ei ole hallituksessa mukana sitten asia on ok muutoin ei ole

Pitäisi tuon nyt tajuta kaikkien no ei sitä Suomenyrittäjät tajua

Joilta tuo toden näköisesti on tullut ohjeena vailla totuutta kuitenkin

Mutta hallitukseen ottaisin kepun mieluummin kun kokoomuksen

Kokoomukselle ainoa oikea paikka on nyt oppositio seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast i

81 vastausta artikkeliin “Epä totuuksia erään suusta”

    1. Eipä tuossa ole sanaakaan hämärää sille en voi mitään jos joidenkin ymmärrys tso on alhaalla terv tepivaari

  1. Panenpa sekaan hiukan epävaletta:

    wiki:

    ”Eduskunnan puhemies on viime vuosikymmeninä ollut toisen suuren hallituspuolueen jäsen ja tullut eri puolueesta kuin pääministeri. Eduskunnan järjestäytyessä ensimmäisen kerran vaalien jälkeen valitaan puhemieheksi suurimman puolueen edustaja, joka usein ryhtyy myös johtamaan hallitusneuvotteluja, ja josta voi tulla pääministeri. Hallituksen muodostamisen jälkeen suurimman puolueen edustaja on 1990-luvulta alkaen eronnut puhemiehen tehtävästä ja hänen tilalleen on valittu toisen suuren hallituspuolueen jäsen, minkä vuoksi on ollut useita lyhytaikaisia puhemiehiä.”

    Tuo kuvasi viime vuosien käytäntöä, mutta eduskunta on vapaa valitsemaan puhemiehen totutusta käytännöstä huolimatta.

    1. On ollut käytäntö että puhe miehen nuija on toiseksi suurimman puolueen mutta ensin pitää olla hallituksen sisällä ei puhjeen johtajan nuijaa anneta oppositioon terv tepivaari

    2. Protokollan mukaisesta puhemiehen paikasta on syntynyt erilaiset tulkinnat Halla-ahon ja Orpon välillä. Edellinen katsoo paikan kuuluvan toiseksi suurimmalle puolueelle ja jälkimmäinen toiseksi suurimmalle hallituspuolueelle.

      Paikka kuuluu suurimmalle ei-pääministeripuolueelle. Täten Halla-aho on siinä oikeassa että puhemies voi olla myös oppositiopuolueesta ja Orpo väärässä tulkitessaan puhemiehen paikan edellyttävän hänen puolueensa hallituksessa oloa. Orpon kanta on ikävällä tavalla vastoin Montesquieun vallan kolmijako-oppia. Eihän lainsäädäntävaltaa edustava eduskunta ole mikään toimeenpanovaltaa edustavan hallituksen apuelin. Eduskunnan itse itsensä hallinnointi maan korkeimman vallan käyttäjänä ei saa olla riippuvainen hallituksesta paitsi siinä että valtion vallanjakosyista puhemies ja pääministeri eivät ole samasta puolueesta.

      Kun hallitus on parlamentaarinen enemmistöhallitus, kuten hyvä on, se on enemmistönä myös äänestettäessä eduskunnan puhemiehestä ja voi täten jyrätä puhemieheksi hallituspuolueen edustajan. Näin silloin jos hallitus haluaa mennä eduskunnan tontille yhtenäisenä monoliittina välittämättä ottaa huomioon eduskuntapuolueiden suuruusjärjestystä. Jos hallituspuolueet haluavat muotoilla ja tulkita Montesquieuta uudelleen omien intressiensä mukaisesti.

      1. Ei oppositioon kuuluva saa ministerin eikä puhemihen paikkoja ne on hallitus puolueiden paikkoja kaikki terv tepivaari

          1. Eiminulta tule ennusteita puhenmiehen paikka kuuluu hallitus puolueelle ei oppositiossa olevalle erv tepivaari

            1. Millä perusteella? Vielä enemmän kuin paikan kuulumisesta hallituspuolueelle perusteluja kaivattaisiin nimenomaan siihen miksi puhemiehen paikka ei kuuluisi oppositiossa olevalle.

              1. Oppositiolla ei ole hallitukseen mitään asiaa se puhemiehen paikka on hallitus puolueista toiseksi suurimman
                Huutokauppaa ei siitä pidetä
                terv tepivaari

              2. Sehän on selvä ettei oppositiopuolueilla ole hallitukseen mitään asiaa koska ovat oppositiopuolueita hallitukseen nähden. Tässä on nyt kuitenkin kysymys eduskunnan puhemiehestä eikä hallituksesta.

                Sekoittaako Tepi nyt keskenään eduskunnan ja hallituksen käsitteet?

                Edelleenkin kaivattaisiin perusteluja sille miksi hallitukseen nähden oppositiossa olevan puolueen edustaja ei voisi olla eduskunnan puhemies. Perusteluja pelkän kategorisen väittämän ”puhemiehen paikka ei kuulu oppositiossa olevalle” tueksi.

              3. En sekoita sekoitaja on aivan eri puoli mutta teksitin muoto on aivan selvä puhemiehen paikka on toiseksi suurimman hallitus puolueen hallintaan kuuluva mandaatti
                Oppositiolla ei ole asiaa hallitkseen ei edes puhemiehen kautta terv tepivaari

              4. Mikä teksti se semmoinen on? Mistä se löytyy? Enpä tottisesti ole koskaan tällaisesta tekstistä kuullutkaan.

                Miten muka hallitukseen tultaisiin eduskunnan puhemiehen aseman kautta? Kyllä nyt on Tepillä valtiollisia perusasioita hukassa.

              5. Ei ole tepillä mikään hukassa vaan kyllä teksti löytyy pitää vaan osata hakea oikeaa asiaa ja se on ilmeisesti joiltakin hukassa
                Mutta puhemiehen paikka on toiseksi suurimman hallitus puolueen asia
                Se ei kuulu oppostiolle terv tepivaari

              6. Eihän eduskunnan puhemiehen paikka ole hallituksen asia lainkaan vaan eduskunnan sisäinen asia.

                Edelleenkin Tepi kieltäytyy mitenkään perustelemasta pelkkää kategorista väittämäänsä että puhemiehen paikka ei kuulu oppositiopuolueelle. Miksi?

            2. ”Eiminulta tule ennusteita puhenmiehen paikka kuuluu hallitus puolueelle ei oppositiossa olevalle erv tepivaari”
              ———————-
              Sinulta ei tulla asiaa kysymään, joten olet kirjoittanut ennustuksen siitä, miten tulee käymään.

        1. Puhemiehen paikka ei ole oppositiolle kuuluvaa asiaa mistään kohtaa turhaa jankutusta teiltä
          Se puhemehen paikka on ainoastaan halitus puolueen paikka sytä on monia mutta miettiä vois tista sanova minun sitä ei tarvitse perustella terv tepivaari

          1. Oikeastaan Sinun kyllä tarvitsee perustella kun näin kerran yksioikoisesti väität. Laki ei tätä Sinulta edellytä mutta tapakulttuuri ja nettietiketti kylläkin.

            1. Tapakulttuuri ja nettietiketti ei velvoita minua tuollaseen mistään kohtaa
              Mutta voitte nyt lopettaa turha kitinän se kun ei sitten johda mihinkään terv tepivaari

          2. Jos on kuten väität että syitä on monia, ei olle liikaa pyydetty että mainitsisit niistä edes yhden.

          3. Puhemiehen paikka kuuluu protokollan (siis ei minkään lakipykälän) mukaan suurimmalle ei-pääministeripuolueelle. Sillä ei ole mitään merkitystä onko kyseessä hallitus- vai oppositiopuolue.

            Jos on olemassa monia syitä – kuten sanot – miksi puhemiehen paikka olisi ainoastaan hallituspuolueen paikka, olisi asiallista muita keskustelijoita kohtaan jos tämän kategorisen väittämäsi tueksi esittäisit edes yhden näistä syistä jotta et vallan leimautuisi pelkäksi lämpimikseen tyhjän jauhajaksi. Sen ei pitäisi olla liian vaikeaa. Tai onhan se vaikeaa jos Sinulla ei väitteestäsi huolimatta ainoatakaan syytä tiedossasi ole.

            1. Eipä tepi kykene yhtään syytä esittämään, mutta ei se tuota jankkaamista estä.

              1. Kun ei ole velvollisuus tuollaseen lainkaan ylimielinen en ole vaan tasapuolinen kaikille
                Niitä en arvosta jotka ei ääänestänyt ne on laiskoja valtakunnan asioissa terv tepivaari

              2. Kyllä tepi kykenisi muta eipä halua teitä auttaa ottakaapa itse selvä asioista terv tepivaari

              3. Oon muuten puoliksi maakunnan omiapoikia ja oon varmauudella asioista selvillä
                Turhaa uhoa ja kapinaa ei tarvii mulle syöttäää

            2. Viljo kuka on sanonut että puhemiehen paikka olisi suurimman puolueen asia ei ole niin vaan toiseksi suurimman mutta hallitus puolueen voi olla että nyt se onkin neljäs puolue
              Hallitus paikka ratkasee asian ei populismi jta tuo n nyt kokonaan
              Ainuttakaan apua minulta ei tule kellekkään arvostelua kyllä joka suuntaan
              Ja perättömiä väitteitä ei kannata julki tuoda
              Varsinkaan jos sattuvat olemaan suoraa hyökkäystä henkilö tasolla terv tepivaari

              1. Paikka kuuluu suurimmalle ei-pääministeripuolueelle. Täten Halla-aho on siinä oikeassa että puhemies voi olla myös oppositiopuolueesta ja Orpo väärässä tulkitessaan puhemiehen paikan edellyttävän hänen puolueensa hallituksessa oloa. Orpon kanta on ikävällä tavalla vastoin Montesquieun vallan kolmijako-oppia. Eihän lainsäädäntävaltaa edustava eduskunta ole mikään toimeenpanovaltaa edustavan hallituksen apuelin. Eduskunnan itse itsensä hallinnointi maan korkeimman vallan käyttäjänä ei saa olla riippuvainen hallituksesta paitsi siinä että valtion vallanjakosyista puhemies ja pääministeri eivät ole samasta puolueesta.

                Kun hallitus on parlamentaarinen enemmistöhallitus, kuten hyvä on, se on enemmistönä myös äänestettäessä eduskunnan puhemiehestä ja voi täten jyrätä puhemieheksi hallituspuolueen edustajan. Näin silloin jos hallitus haluaa mennä eduskunnan tontille yhtenäisenä monoliittina välittämättä ottaa huomioon eduskuntapuolueiden suuruusjärjestystä – jos hallituspuolueet haluavat muotoilla ja tulkita Montesquieuta uudelleen omien intressiensä mukaisesti.

                Käynee niin että hallituspuolueet hallitusratkaisun jälkeisessä puhemiehen vaalissa äänestävät enemmistönä yhtenäisesti Orpon kannan mukaisesti. Todennäköisesti syrjäytetty suurin ei-pääministeripuolue PS ei voi tälle mitään. Se voi vain valtio-opillisesti ja moraalisesti riitauttaa ratkaisun jossa hallitusvalta alistaa parlamentin apuelimekseen. Toivottavasti asiasta syntyy julkinen keskustelu johon valtio-oppineetkin osallistuvat sekä arvojohtaja ja entinen kokenut kansanedustaja sekä puhemies tasavallan presidenttikin. Kysyä voi mitä tähän sanoo pääministeri. Mitä sanovat muut hallituspuolueet, joiden riveissä on kyllä eduskunnan valtaa yli hallitusvallan kannattavia voimia?

                Toivottavasti Tepin ruhjovan voimapolitiikan simppeli halki, poikki ja pinoon kanta ei kuitenkaan ole SDP:n, jota Tepi ilmiselvästi fanittaa, kanta. Toivottavasti SDP:n kannalta katsoen. Sillä mihin SDP enää edes tarvitsee poliittisia vastustajia jos sillä on tällaisia tukijoita.

                9.

    1. Siitä on aikaa ja ennen saatto olla noinkin ei enää terv tepivaari

  2. Niilo ei sipilälle ministerin paikkaa halutakkaan mutta olis pienempi paha jos se olisi hallituksessa kokoomuksen ollessa oppositiossa
    Varmasti hallituksella on tulevassa sekä ylä että alamäkeä terv tepivaari

  3. Eikös tepille enää kelpaakaan ”kansa lon puhunut-pulinat pois”?
    Kepuleille tuli tukevasti turpaan – kokkarit saivat kunnon kannatuksen – persut vielä paremman.
    Milläs valtuuksilla sinä hallitusta valitset vastoin kansan mielipidettä?

    1. En ole koskaan sanonut tuot perusuomalaisten slougania
      Ja ei sillä ole merkitystä kepun vaalitappio vaan kepu olisi paljon parempi hallitus kummppani kun kokoomus
      Missä kohtaa minä hallitusta valitsen tuo on vain mieliiteeni tuohon asiaan terv tepivaari

  4. Joo neuvottelu kysymys hyvinkin mutta Halla – Ahon puheista saa kyllä kielteisen kannan kun hallitukseen tuloon
    Muutoinhan niitä ministerin salkkuja ei tule terv tepivaari

  5. Tässä ”Soinin omistamasta puolueesta” demareihin loikanneen Maria Tolppasen puheenvuoro viisi vuotta sitten ennen eurovaaleja:

    https://www.suomenuutiset.fi/maria-tolppanen-jokainen-aani-on-tarkea/

    ”Suomessa on työssäkäyviä ihmisiä 2,4 miljoonaa, meidän rahamme eivät riitä koko maailman sosiaaliturvasta huolehtimiseen. Tämän saman asian on todennut mm Saksan liittokansleri Angela Merkel Saksan kohdalta. Miten Suomella voi riittää tähän rahaa?”

  6. Ei vaikuta demarit tuossa asiassa mihinkään jos perussuomalaiset tulee hallitukseen puhemiehen nuija on heidän
    Hallitukseen tuloa kyllä suuresti epäilen sen on itse Halla- Aho sanonut melkoisen suoraan terv tepivaari

    1. Kyllähän expersu Lohela pääsi persuna puhheenjohtajaksi, koska ilmeisesti vallinnutta käytäntöä pidettiin toimivana. Mutta käytäntöä voidaan muuttaa niin, ettei persu tulisi valituksi missään olosuhteissa, jos eduskunta niin tahtoisi.

      Käytäntöä kannatetaan varmaankin siitä syystä, että vallanjako on osana hallitusneuvotteluissa.

      Mutta voidaan pitää parlamentin toiminnan kannalta epätarkoituksenmukaisena sitä, että hallituspuolueen jäsen olisi puhemiehenä.

      1. Lohela kuului siinä vaiheesa hallitukseen eroamaan puhemiehen paikaltaan hän joutui kun perusuomalaiset hajosi kahtia ja vain siniset jatkoi Hllituksessa terv tepivaari

  7. Jos hallituksen toiminta on samanlaista sähläystä kuin Rinteen puheet, menee tunarointi edellisen hallituksenkin ohi kirkkaasti.

  8. juhak siinäpä on vain sun näkemys johon sulla on oikeus tosin tuollaset lausumat ei ole oikein mistään kohtaa terv tepivaari

  9. Suomen laki sano Eduskunnan puheenmiehen valinnasta näin:

    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2000/20000040

    4 §
    Puhemiehen ja varapuhemiesten valinta

    Valtiopäivien ensimmäisessä täysistunnossa toimitetaan iältään vanhimman eduskunnan jäsenen johtaessa puhetta puhemiehen ja varapuhemiesten vaalit.

    ****
    Mutta kelpaakohan tämä tepimast’lle?

  10. Pitääkö tepimast omaa höpinäänsä Suomen lakia tärkeämpänä?

    Aikaisemmat käytännöt ei tarkoita Suomen lakien sivuuttamista.

    1. Kyllä se turha höpinä tulee nyt aivan eri suunnasta kun enkä minä mitään laki kierrä taikka loukkaa tepivaarilta

  11. Viljo Asikainen – Olen kansasi täysin samaa mieltä

    *

    Viljo Asikainen
    25.4.2019 16:08
    Mikä teksti se semmoinen on? Mistä se löytyy? Enpä tottisesti ole koskaan tällaisesta tekstistä kuullutkaan.
    Miten muka hallitukseen tultaisiin eduskunnan puhemiehen aseman kautta? Kyllä nyt on Tepillä valtiollisia perusasioita hukassa.
    *
    Viljo Asikainen
    25.4.2019 16:37
    Eihän eduskunnan puhemiehen paikka ole hallituksen asia lainkaan vaan eduskunnan sisäinen asia.
    Edelleenkin Tepi kieltäytyy mitenkään perustelemasta pelkkää kategorista väittämäänsä että puhemiehen paikka ei kuulu oppositiopuolueelle. Miksi?

  12. Eduskunnan puhemiehistön pitää nauttia hallituksen luottamusta opposition osalta hallitus ei sitä voi tehdä terv tepivaari

  13. ”Eduskunnan puhemiehistön pitää nauttia hallituksen luottamusta opposition osalta hallitus ei sitä voi ”

    Tuo on tepimast’n lainsäädöstä, ei Suomen lainsäädöstä

    1. Ei lainkaan ole tepimastin lakeja vaan se on hallituksen asioita joita siellä noudatetaan terv tepivaari

      1. Koko eduskunnan on nautittava pääministerin ja presidentin luottamusta – puheenmiehen tulee nauttia eduskunnan luottamusta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Parlamentin_hajottaminen

        Suomessa eduskunnan hajottaminen on perinteisesti ollut tasavallan presidentin (aiemmin Venäjän keisarin ja suuriruhtinaan) yksinoikeus, mutta vuonna 2000 voimaanastuneen uuden perustuslain mukaan presidentti voi hajottaa eduskunnan vain pääministerin perustellusta aloitteesta ja eduskuntaryhmiä kuultuaan sekä eduskunnan ollessa koolla.

        https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

        1. Siitä kun presidentti kykeni hajoittamaan Suomen hallituksen on vuosi kymmeniä aikaa
          Nyt sitä ei sa katuun kun epäluottamus lause taikka pääministeri itse pyytää eroa pressalta jonka se sitten hyväksyy taikka ei hyväksy terv tepivaari

          1. Halla-aho toi esiin mahdollisuuden, että voitaisiin kokeilla myös vähemmistöhallitusta mm. Tanskan malliin, jolloin pätevän epäluottamuksen ilmaiseminen olisi helpompaa.

            Aluksi voitaisiin kokeilla vaikka demarien, vasemmiston ja vihreitten vähemmistöhallitusta. Olisi mielenkiintoista seurata elinkeinoelämän reaktioita.

          2. Pääministerin / hallituksen eroamisella ei ole mitään tekemistä eduskunnan hajottamisen kanssa.

            [ Epäluottamusäänestys koskee hallituksen luottamusta eduskunnassa – eduskunta ei hajota itse itseään.]

            Eduskunnan hajottaminen tapahtuu nykyisin voimassa olevan lain mukaan pääminiterin ja presidentin hyväksynnällä. Laissa pääminiterin edellytetään neuvottelevan eduskuntaryhmien kanssa ennen päätöstä.

            1. Hallitus siinä kaatuu ei eduskunta en ole eduskunnan kaatumisesta kirjoittanut sanaakaan voit lopettaa tuon lajin satuilun nyt terv tepivaari

          1. Niinkös luulet no luuloissa on vikana harvoin ne silti menee noin ja katsotaannyt ketkä sinne oikeasti menee tuskinpaon oppositiosta kuitenkaan

        1. Kuka on sanonut että hallitus valitsisi ei kukaan ne on eduskunnan hallitus puolueet jotka senvalitsee puhemieksi jota pitävät paarhaana sihen hommaan .
          Opposiolla ei sinne ole asiaa terv tepivaari

  14. Puhutaan välillä ”Sinisistä” , tälläinen arvopohja näillä 🙂

    Yksikään sinisten ministeri ei näyttäytynyt valtiopäivien avajaisissa – Terho: ”Minulla on lomapäivä, muista en tiedä”

    ”Toimitusministeristö oli muutoin edustettuna avajaisissa.”

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006083607.html

    Kun hillotolppa meni niin meni kyky toimia….? Super noloa.

  15. Kun ploki on eduskunnan puehemiehistöstä sinne ei mahdu siniset olivatko he avajaisissa ja ketkä sieltä oliskaan voinut kun ei ketään edes valittu takaisin terv tepivaari

    1. Tepillä lienee aukko tiedoissa, koska kyllä toimitusministeriö eli vt hallitus voi olla paikalla, vaikkeivat olisikaan kansanedustajia.

      1. Kyllä toimitus ministeriö voi paikalla olla en siitä ole sanonut mitään vaan sinisten joita ei ketään valittu uusiksi
        Mutta ketä innostaa mennä paikkaan jossa loppui mandaatti
        Ei siinä mitään aukkoja ole terv tepivaari

        1. Sinisistä oli joku ministeri, mutta tepi puhui kaikista eikä vain muista edustajista…

          1. Tais silti olla poissa valtaosa mutta ei niilläole enää merkitystä mihinkään terv tepivaari

  16. Eduskunta valitsi väliaikaiseksi puhemieheksi suurimman puolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne [ Huom! eduskunta valitsi..]

    Todennäköisesti Antti Rinteestä tulee seuraava pääministeri, jolloin paikalle on valittava [pysyvä?] uusi henkilö korvaamaan Rinteen. Valinnan tekee [huom!] eduskunta. Se voi valita puheenmieheksi vaikka Li Andersson’n tai Sari Essayah’n, jos se niin haluaisi – tätä ei Suomen voimassa oleva laki kieltäisi.

    P.S.
    Antti Rinnettä voitaneen kutsua jatkossa väliaikaiseksi pääministeriksi – tuskin hän pysyy virassa neljää vuotta.

    ***

    https://yle.fi/uutiset/3-10752649
    24.4.2019

    Uusi eduskunta kokoontui keskiviikkona ensimmäiseen täysistuntoonsa. Istunnossa valittiin eduskunnan väliaikaiseksi puhemieheksi suurimman puolueen SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne 187 äänellä. Puhemiehistön paikat jakaantuivat puolueiden suuruusjärjestyksen ukaan.

  17. Kyllä Antti pysyy pääministerinä koko kauden ajan jos ei satu kuolemaan ennen sen vaalikauden loppua
    Tuo puhemieheksi valinta on käytäntö ollut jo pitkään ja pääministerinä ei sitten olla enää puhemiehiä ne on toiset
    Tosin ne ei ole oppostiosta terv tepivaari

  18. ”Tuo puhemieheksi valinta on käytäntö ollut jo pitkään ja pääministerinä ei sitten olla enää puhemiehiä ne on toiset”

    Olkoon käytäntö aikaisemmin ollut mikä tahansa, valinnan tekee eduskunta.

    Antin kestäminen neljä vuotta olisi ihme.

    1. Jos hallituksen johtaminen menee puheiden mukaisesti, loppu tulee alta aikayksikön, kun maan asiat menevät täysin sekaisin.

      1. Ei siinä loppua tule kun neljän vuoden päästä ja kokoomuksella on opposition aika jolle toivon pitkää korpi taivallusta terv tepivaari

  19. On vaan yksi asia jolle emme itse voi mitään ja se on kuolema muulla keinolla ei perussuomalaiset Anttia ei pois saa
    Voit lopettaa satujesi kerronnan muille mulle niitä höpinöitä ei tarvitse kertoilla terv tepivaari

  20. Tuskinpa on mutta voihan se mennä eräillä ns överiksi teoivon mukan säilyy silti järki mukana terv tepivaari

    1. Katsotaan mitä tuleman pitää, pääasia olisi pitää Orpo piru ja Johtaja jumalan arvosta Sipilä pois kuvioista…

  21. Ei muita tarvii pitää kun kokoomus se on kaiken takana ollut nyt 8 vuotta terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *