Kummaa kerrottavaa liikenteestä

Kun vuosi 2018 onjo loppunut ja alkanut uusi vuosi kerrotaan että vuonna 2018 kuoli liikenteessä 230-240 ihmistä .

Mikä tuo on kun viime vuodelle ei ole tulossa enää kuolemia niiden kolareiden vuoksi jotka viime vuonna oli .

Niiden jälki seurauksina voi vielä kuolla mutta kuolinpäivä onv 2019 eikä suinkaan v 2018 .

Kokonaan eri juttu on se että Suomessa on liikenne kuolemien tavoite laskea n 136 tuokin on kyllä hyvä mutta eikös se tavoitteen pitäisi olla nolla kuolemaa .

Tosin siihen ei taideta Suomessa päästä jos asenteet ei liikenteessä muutu mutta sitä toivoen .

On muutoinkin kovin kumma laitos tuo liikenne ja viestintä viraston touhu kun elokuussa tiedettiin tuo ajokortti vuoto .

Sitä alettiin toimiin vasta joulukuussa mutta ministerihän sen asian hoitajana on mikä lie jotenka eipä parempaa voi edes odottaa seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

4 vastausta artikkeliin “Kummaa kerrottavaa liikenteestä”

  1. Eiköhän tuo arviolukema viime vuodelta tarkoita sitä, että on vielä epäselviä tapauksia, jotka eivät ole tilastoitu. Ei suinkaan odoteta niitä, jotka vielä tänä vuonna kuolevat viime vuoden onnettomuuksista.

    Lukema kuolleista on siinä mielessä pieni, kun niitä 70- luvulla oli yli tuhat. Tavoite tietysti on nolla.

    Se ajokorttijuttu oli Trafin tunarointia, ei valvovan viraston, vaikka se onkin ylin valvoja, eli ministeri Berner.

  2. Joo voi olla arvio mutteipa seuraavana v puhuta arvioista vaan todellista kuolemista jotka on varmuudella nyt jo tiedossa .
    Voi olla trafin tunarointia mutta berneri siitä laitoksesta viime kädessä vastaa terv tepivaari

  3. Nollakuolema liikenteessä on tekopyhää utopiaa.
    Nollakuolemaan päästään vain kieltämällä liikenne kokonaan.
    Se koskee myös fillaristeja, joita kuolee pelkissä fillaristionnettomuuksissakin.
    Sama koskee jalankulkua, koska kaatumisissa ja putoamisissa kuolee n. 1200 henkilä vuosittain. Liikennettä sekin on.
    Tuossa luvussa on lisäksi mukana tahalliset tapaukset, joita on eri tahojen arvioiden mukaan on jopa kymmeniä.

  4. Nollaan ei päästä missään maassa silti se vois olla tavoite vaikka saavuttamaton onkin .
    Mutta itse asiassa niistä kuolemista ei ole oikeasti edes kysymys vaan siitä että kerrotaan kuolleita olevan 230-240 viime vuonna .
    kyllä liikennen kuolemat tiedetään tarkkana lukuna viime vuodelta kun vuosi on siltä osin täynnä terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *