Mitä vaikuttaa Aamulehden aamu ilmestymiseen

Kun lehteä alkaakin jakaa posti tuskinpa ainakaan tulee aamulla voi olla että tulee neljältä iltapäivällä

Paremaksi tuskinpa asia muuttuu nytkin Aamulehti tulee milloin itselle sopii mutta ei kuitenkaan niissä ajoissa jotka on julki tuotu

No pitää katsella mihin tuo menee koska lehti on melkoisen hintava jotenka sopis tulla nimensä mukaan aamulla eikä keskipäivällä

Ja mitenkä lehti tulee Tiistaina se kun ei ole jako päivä postilla lainkaan seommoro tepivaari Kirjoitti Teuvo Mast

42 vastausta artikkeliin “Mitä vaikuttaa Aamulehden aamu ilmestymiseen”

  1. Lapsuuteni aikaan maaseudulla tuli sanomalehti arkena joskus iltapäivällä, mutta vähäiseksi jäi se lukeminen paitsi puuceessä sopivan kokoista lappua repäistessä ennen takapuolen pyyhintää…
    Paperisen Aamulehden taru alkaa jäädä historiaan ja samaan kastiin paitsi vessapaperikin ostetaan rullina. Niin miksi rulliin ei paineta ns kestouutisia?

  2. Meillä tuo paikallinen lehti tulee n klo kahden aikoihin; havahdun siihen kun olen kovin herkkä noihin led-valo/liiketunnistin systeemeihin.
    Lehdenjakaja kun tulee; hetkeksi piha valaistuu ja siihen havahdun.
    Kalliiksi näyttää tuo paikallinen lehtikin muuttuvan; uusi päätoimittajakin vaihtui runsaan kuukauden pestin jälkeen. Kertonee jotain ehkä sekin tuon paperiaviisin tulevaisuudesta.

  3. Luen uutiset netistä ja saunapuut ovat kuivia joten pelkkä tikku riittää.
    Vihreä aate toteutuu kun emme tilaa paperia niin sitä ei tarvi jakeluautoilla tuoda.

  4. No Tampereella se on pääsääntöisesti vielä Aamulehti tulee n 06,00-07,00 välillä mutta postin kanssa en sihen kyllä usko
    En lue netti lehteä lainkaan terv tepivaari

  5. Aamulehti tulee aamuisin mutta posti nykyään iltaisin siinä klo 20 tienoilla. En voi sanoa että vaikuttaisi elämääni millään muotoa.

    Tämä on viimeinen vuosi kun Aamulehteä tilaan. En saa rahoilleni vastinetta.

  6. Entä sitten kun Posti alkaa tekeen Aamulehden jakamisen kuten Alma Media jo on sopinut terv tepivaari

  7. Aivan juuri noin tulee olemaan
    Postista on tulossa Aamulehden jakaja ajankohtaa ei ole vielä julkistettu terv tepivaari

  8. Lehdet tulee meille Postin jakamana aamupäivän aikana. Ei niillä ole mitään merkitystä uutisten suhteen, koska ne tulee luettua jo netistä kännykällä aamuvarhaisella. Aamukahvilukemisena on yleensä edellisen päivän lehti, eivät ne juorut ja muut turhuudet mihinkään vanhene. Monta vuotta olen jo paperilehden peruuttamista harkinnut, mutta aina vaan on jäänyt. Kalliitahan ne ovat vaikka tv- veroon verrattuna.

  9. Postissa jakajat saavat kunnon kulku- ja työvälineet vrt. alma ja myös Tessin. Nyt puhutaan Al:n varhaisjakelusta postilaisten toteuttamana.

    1. Mitenkähän se ”varhaisjakelu” toimii täällä periferiassa, kun postikin tulee lähes 16 aikoihin…
      Tuskin posti kahta jakelukeikkaa samana päivänä alkaa tekemään, koska se vaatisi toiset työntekijät lisää jakeluun.
      Tosin ei minuun vaikuta, kun en tuota paperiaviisia ole enää vuosiin tilannut.

  10. Lainaus itse Aamulehdestä:

    ”Alma Media ulkoistaa lehtiensä Alma Manun varhaisjakelun Pirkanmaalla ja Satakunnassa.

    Lehdet jaetaan jatkossakin aikaisin aamulla. Palvelutasoon ei ole tulossa muutoksia. Muutos ei vaikuta Aamulehden ilmestymispäiviin.

    Ulkoistuksen myötä Alma Manun noin 800 jakeluliiketoiminnan työntekijää siirtyy Posti Groupille arviolta 1.1.2020 alkaen.”

    Näin ainakin vakuutellaan, se on sitten toinen asia toteutuuko.

    1. Pentti, iso kysymys onkin se mitä tapahtuu, kun posti ulkoistaa edelleen eteenpäin…

      Eikös näistä postin suorittamisista ulkoistamisista ole uutisoitu tämän tästä?

      1. Eiköhän sen varhaisjakelun hoida nuo 800 työntekijää, ei siinä mitään ulkoistuksia tarvita. Meilläkin toimii varhaisjakelu viikonloppuisin ja silloin se tuleekin jo kello 4.00- 5.00 aikoihin, eli silloin on kaksi eri jakelijaa. Aamulla Alma Manu ja sitten arkena päivällä Posti ennen puolipäivää, se on minusta ihan hyvä järjestely ja toimii.

  11. https://www.aamulehti.fi/a/edc5e9a3-c833-42d3-8c2a-8b38279de9c3
    20.6.2019

    Aamulehden varhaisjakelu siirtyy Postille

    Aamulehti jaetaan jatkossakin varhaisjakeluna samoilla alueilla kuin nytkin.
    *
    Vaikuttaako muutos varhaisjakelun piirissä olevaan alueeseen?
    – Ei vaikuta.
    *
    Vaikuttaako muutos varhaisjakelun ajankohtaan?
    – Ei, kaikki alueelliset ja ajalliset palvelutasot pysyvät ennallaan.
    *
    Mitä tapahtuu Alma Manun jakajille ja muille työntekijöille?
    – He siirtyvät vuoden vaihteessa vanhoina työntekijöinä Postin palvelukseen. Loppuvuoden he ovat Alma Manun palveluksessa.
    *
    ***
    Aika näyttää ..

    Niille, joille AL:n lukeminen ei onnistu ennen töihin lähtöä ja kokee sen erittäin tärkeäksi, niin AL: näköislehti on vaihtoehto – se toimii kohtuullisen hyvin ainakin PC:llä, jossa on suurehko näyttö.

  12. On selvä että ei mene pitkää aikaa kun posti siirtää lehden jaon neljään iltapäivällä mikä Aamulehti se sillon on
    Ja netti lehti se ei toimi sillä taolla että sitä vois pitää hyvänä kokonaan eri juttu on se ettei nettiä ole lainkaan milläs luet terv tepivaari

  13. Posti on sen isompi firma ja kun se päättää lehden jakaa vaikka kl 16,00 se myös tekee sen ei siinä Alma-media paljon paina
    Olen siitä varma että lehdet kuuluu postilla mappi ööhön terv tepivaari

  14. Alma media on voittoa tavoitteleva yhtiö. Voittoa voidaan kasvattaa kustannuksia pienentämällä.

    Toisaalta, jos lahden jakelu Postin toimesta ei toimi, niin varmasti tulotkin alkavat laskea.

    Monet ovat luopuneet paperilehden tilauksesta. Paperilehden täydelliseen häviämiseen en usko.

  15. Alma Media on vaan postin rinnalla turhan pieni jotenka aivan sama mitä Alma media sanoo
    Ja se voi olla tavoitteissaan ihan mitä vaan kustannuksia pienentämällä voi tulla sellanen että lehtien tilauskanta putoaa kipurajan yli
    Silloin alkaa leikki olla kovaa jotenka sitäkin kannattaa katsoa tarkemmin
    Mulle ei tarvitse netti lehteä tarjota sen verran huono lukuinen se on terv tepivaari

  16. Alma media on Postin rinnalla nappikauppias ei yhtään sen enempää
    Nettiin siirtyinen ei vaan onnistu kaikilla ja kun sitä nettiä ei ole onko paljonkaan tehtävissä
    Kokonaan eri asia on ne joilla ei ole taitoa käyttää nettiä niitäkin on ja melkoisesti
    Itsellä todennäköisesti tulee lehden vaihto
    Jospa tilais perä posion sanomat saa tulla milloinka vaan terv tepivaari

  17. ”Alma media on Postin rinnalla nappikauppias ei yhtään sen enempää”
    *
    Tuli varmaan selväsi jo edellisessä vietissä
    ****
    ”Nettiin siirtyinen ei vaan onnistu kaikilla ja kun sitä nettiä ei ole onko paljonkaan tehtävissä”
    *
    Tämä on varmasti selvää kaikille. Syynä voi olla ikä tai pelkät asenteet. Jotkut iäkkäät ihmiset eivät koske PC:n, tablettiin eikä älypuhelimeen pitkällä tikullakaan.

    1. No milläs luulet mun kirjittavan nettiin ei ole itsellä asenne vaan en halua netti lehteä nin pitkään aikaan kun sen luku on sekameteli soppaa
      Mulla on nuot kaksi taplettia ei ole en pidä nyt tarpeellisena
      Ja kyllä se nettiin meno on hankalaa jos ei ole laitetta millä sinne menee eikä asia parane syyttelyllä vanhempaan väestöön
      Olen melkoisen varma että Aamulehti postin jakamana ei tule klo 07,00 postiluukusta vaan ehkä n klo 16,00 terv tepivaari

      1. ”No milläs luulet mun kirjittavan nettiin ei ole itsellä asenne..”

        Eikö aiheena ollut Aamulehden jakelu- ei Tepin touhut, jotka varmaan harvoja kiinnostavat.

        1. No ei ne minusta olekkaan mutta ei tarvii kirjoitella sellasta ettei vanhempi väki ei netissä ole
          Olen itse vanhempaa väestöä jotenkyllä voin laittaa sen että netissä on muitakin kun pari kymppisä
          Tuhon loppunsanon että kyllä Tepin jutut kiinnostaa montaa eri sektoria
          Ja tämä on sitten mun oma avaus
          Mutta asiaan posti siirtää lehtenjaon varmuudella heille sopivaanaikaan n klo 16,00 terv tepivaari

      2. Pitänee paikkansa:

        Nettiin siirtyminen ei vaan onnistu kaikilla Syynä voi olla ikä tai pelkät asenteet. Jotkut iäkkäät ihmiset eivät koske PC:n, tablettiin eikä älypuhelimeen pitkällä tikullakaan.
        [Yllä oleva ei siis liity mitenkään kehenkään Pirkanblogeihin kirjoittavaan.]

        1. Ei niltä jotka kirjoittaa mm pb mutta kaikilla ei ole konetta millä nettiin edes tulisi
          Toinen juttu monelta loppuu sitten taidotkin sinne tulla terv tepivaari

        2. Väittämäsi ettei vanhempi väestö koske pc tablettiin älykännyyn edes pitkälä tikulla perustuu pelkkään luulon
          Tietoon se ei perustu mulla on ystäviä tossa 70-80 ikä vuoden välissä ja jokaisella on jokin näistä laitteista ei kaikkia koska sellaseen ei ole tarvetta eikä kaikilla edes varoja hommata terv tepivaari

          1. Mikään ei niin ärsytä kuin joidenkin tyhmyys ja lukutaidon puute.

            Nettiin siirtyminen ei vaan onnistu kaikilla Syynä voi olla ikä tai pelkät asenteet. Jotkut iäkkäät ihmiset eivät koske PC:n, tablettiin eikä älypuhelimeen pitkällä tikullakaan.
            [Yllä oleva ei siis liity mitenkään kehenkään Pirkanblogeihin kirjoittavaan.]

            Syynä voi olla ikä tai pelkät asenteet [ siis voi olla]

            Jotkut iäkkäät ihmiset [ tarkoittaa jotkut – ei siis kaikki]

            1. Sanomalla toista tyhmäksi kuvaa kaiken
              Ja mitä tulee ikään se ei ole minkäänn lajin este nettin tuloon kaikilla vaan ei le laittetta eikä kaikilla varaa sellasta hankkia
              Mutta ikää ei voi asettaa nettiin tulon esteeksi syyt on varmuudella aivan muualla missä sitä en osaa sanoa terv tepivaari

              1. Kyllä se opettelu vaihe on takana jos et tajua että olen itse ikämies mutta silti olen netissä lähes päivittäin
                Kolmas kannettava menonssa ja älykännyissä samoin kolmas siitä en vielä kaikkia tiedä koska on alta kuukauden ollut käytössä taplettia ei ole mutten ole katsonut että sellaselle olis käyttöä terv tepivaari

              2. ”Sanomalla toista tyhmäksi kuvaa kaiken”

                Otitko itseesi?

                Muuten ikä todella voi olla esteenä digiaikaan siirtymiselle. Painavampi syy lienee muutosvastaisuus –asenne.

              3. Tässä luennan oppitunti 1.

                Syynä voi olla ikä tai pelkät asenteet [ siis voi olla]
                Jotkut iäkkäät ihmiset [ tarkoittaa jotkut – ei siis kaikki]

              4. Ja omassa tuttava piirissä on 70 – 80 ikä vuodenvälissä olevia ihmisiä ja lähes kaikilla on jokin netti kalu
                Tosin he käyttää nettiä pelkästään laskujen maksuun terv tepivaari

              5. En minä ota itseeni mitään tuollasta ja ei ikä estettä tee siitä hyvä esimerkki on tuo Väinö jolla ikää on päälle 90 v muistaakseni
                No Väinä kirjoittaa nimellä Tarmo u Trönroos terv tepivaari

  18. Jos nyt palataan takaperin muutama vuosi ja lehtien perimmäiseen tarkoitukseen. Ei yksin se, että välitetään uutisia ja muita juttuja, onhan lehdillä ihan muutkin tarkoitukset, eli mainosten teko ja niiden välittäminen.

    Kerran jouduttiin hiukan omituiseen keskusteluun Aamulehden muutaman vuoden takaisen jakelupäällikön kanssa. Hän erehtyi sanomaan että heitä ei pätkääkään kiinnosta yksittäiset tilaajat, he tekevät ja jakavat lehtiä mainostajien ehdoilla ja rahoittamina. Minä siihen, mitenkäs sitten suu pannaan kun loppuvat tilaajat kehnojen jakelutoimien takia ja jos loppuvat tilaajat silloin loppuu mainostajien mielenkiinto ja silloin tietysti loppuu lehden teko. Näin tullaan jakelupäällikön tykö ja kysytään onko mitään jaettavaa.

    Miten yleensä nettilehdet aikovat hoitaa mainokset ja onko niitä mainostajia nettilehdissä. Minä en ainakaan ole niitää merkittävästi huomannut ja riittääkö pelkän nettilehden tilausmaksu ja onko niitä tilaajia.

    Mikä on yleensä näköislehden ja nettiversion ero, kustannuksissa. Yleensähän noita nettiversioita luetaan ilmaiseksi ja hyvin pysytään juonessa mukana.

  19. Muutta itse asiaan en usko että posti asettaa Aamulehden ensi sijaiseksi jako asiassa
    Ehkä tuo klo 16 on lähinnä oikea veikkaus lehden tuloon terv tepivaari

  20. Ei perustu noihin vaan fakta asiaan ja Posti ei aseta päivän sanoma eka jakoon voi hyvinkin että Lehti tuleekin n klo 16,00
    Postille ne aviisit ei ole elin tärkeitä jako asiassa terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *