Tänään tasan 75 vuotta sitten Suomi menetti Viipurin ryssille. Päivä oli 20.6.1944. Ikuisiksi ajoiksiko? Toivottavasti ei. Toivoa ei ole menetetty. Vielä tulee päivä, jolloin Viipuri on taas yksi Suomen merkittävimpiä kaupunkeja.
Edesmennyt vaimoni oli Viipurin tyttöjä. Hän on varmasti iloinen siellä ”pilven syrjällä”, kun kirjoitin tämän. Viipuri oli hänelle erittäin rakas, kuten kaikille viipurilaisille. Mutta muistot elää ja ilo pintaan, vaikka sydän märkänis.
Kun venäläisten kesän 1944 suurhyökkäys oli vyörymässä kohti Viipuria päämajan korkeimmat operatiiviset upseerit Heinrichs, Airo ja Nihtilä kävivät rintamalla tapaamassa sen suunnan armeijakunnan komentajaa Taavetti Laatikaista. He päätyivät yhteisymmärrykseen että Viipurin kaupungin puolustamiseen ei suuria satsata koska se sijaitsi strategisesti epätoivoisessa paikassa vesistön väärällä puolella. Sotilaalliset realistit näkivät että kaupunkia on mahdoton pitää.
Virallisesti Mannerheim ei tästä tiennyt mitään. Hän oli täysin päinvastaista mieltä Viipurin puolustamisesta. Strategiset näkökohdat sivuuttaen hän ylipäällikön jälkimainettaan (Mannerheimille huipputärkeä asia) ajatellen vaati Viipurin ehdotonta puolustamista. Ilmari Turja kuvaa pätevästi, tosin peitellen, tämän ristivedon päämajan ilmapiirissä näytelmässä ja elokuvassa ”Päämajassa”
Arvoitukseksi jää missä määrin Mannerheim kuitenkin tiesi upseerien suunnitelmat ja hiljaisesti ne hyväksyi vaikka historian tuomaria ajatellen vastusti.
Se että Suomi menetti Viipurin 20.6.1944 koskee vain konkreettisten sotatoimien tapahtumia. Asiallisesti menettäminen tapahtui liittoutuneiden valtojen Teheranin konferenssissa loppuvuonna 1943. Siellä USA, Iso-Britannia ja Neuvostoliitto olivat päättäneet jättää Suomen itsenäiseksi valtioksi ja miehittämättä mutta pakottaa sen irtautumaan Saksa-koalitiosta ja koko sodasta. Samalla he olivat sopineet Suomelle määrättävistä rauhanehdoista, jotka jokseenkin sellaisinaan sitten toteutuivatkin. Ehtoihin kuului mm. vuoden 1940 Moskovan rauhan raja – siis mm. Kannaksen ja Viipurin menetys.
Juuri näin. Olisi menetty Viipuri paperilla
Ryssät on paskonut Viipurin, kuten muunkin Karjalan. Ei taida olla tulossa avauksessa mainittua päivää.
Taustaksi kannattaa huomata:
Venäjä hyökkäsi 30.11.1939 Suomen kimppuun yrittäen valloittaa koko Suomen. Venäjä epäonnistui yrityksessään ja Suomi jäi itsenäiseksi.
Venäjä valmistautui Välirauhan aikana hyökkäämään uudelleen Suomen kimppuun. Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan, joka oli erillissota.
Suomi lähti vastahyökkäykseen valloittaen Venäjän miehittämänä olleet Suomen alueet takaisin Suomelle. Samoilla lämpimillä edettiin paremmin puolustettaville linjoille, jotta miehiä saadaan kotiutettua tekemään tarpeellisia töitä – eikä Venäjän koneiden ole niin helppoa terroripommittaa suomalaisia siviilejä.
Valkeasaaressa pääasema (puolustuslinja) oli sijoitettu väärin, ja joukkoja oli liian paljon etulinjassa alttiina vihollisen tulelle. Reservejä ei ollut riittävästi taempana. Siten Venäjän IV Strateginen suurhyökkäys saavutti läpimurron.
Unelmia aina voi olla..Viipurin/Karjalan suhteen. Sitä mukaa kun me vanhenemme nämä ”Karjala takaisin” puheet vaimenevat. Helvettiäkö me niillä ränsistyneillä alueilla tehdään ?? Ei sitä rahaa tunnu löytyvän nykyisen kokoisen Suomenkaan ylläpitämiseen.
On laskettu että Karjalan alueen infaan ja muuhun kunnostukseen menisi n 50 miljardia euroa (Suomen vuoden budjetti) ja entäs nämä ryssät siellä… Osaksi Suomea vai, sitten olisi miljoona ryssää Suomen kansalaisina.
Sinne pistettiin suomalaisilta prikaati ilman kunnon koulutusta, ei tarpeeksi a-tarvikkeita. Täydellinen munaus. Toistaalta, paperirauhassa olisi Viipuri menetetty eli…?
Taisipa olla suurin virhe lähteä rakentamaan suurSuomea.
Samaa mieltä !
Suomi ei lähtenyt rakentamaan mitään Suur-Suomea, vaan puolusti itsenäisyyttään – vieläpä menestyksellisesti.
Toki kun kerran Venäjä taas hyökkäsi aloittaen Jatkosodan, niin olisi pitänyt sotia täysillä – se olisi hyvinkin voinut johtaa siihen, että Venäjä olisi hävinnyt Toisenkin Maailmansodan Saksalle, kuten hävisi Ensimmäisen Maailmansodan.
http://www.jput.fi/Suomi_pelasti_Venajan.htm
Juhani Putkinen; strategista koulutusta et ole saanut päivääkään, en minäkään.
Sotilastaktista et myöskään ole saanut (rj-kurssi), päivääkään. Minä nyt sitä olen saanut kohtuu paljon.
Tältä pohjalta sanoisin; Suomi oli 1944 aivan äärirajoilla mitä sotilaalliseen kykyyn tulee; miehet lopen kyllästyneitä sotimiseen, kalustollinen tilanne oli todella heikko.
Näillä resursseillako olisi pitänyt nyt sotaa jatkaa? Ei, jokainen ajatteleva ihminen sen ymmärtää. Rauha, vaikkakin kitkerä oli parempi kuin sodan jatkaminen.
Suomi soti niin kuin piti – täysillä – vuonna 1941. Valtasi Äänislinnan, Karhumäen ja Poventsan.
Vuodet 1942 ja 1943 suomalaiset sotilaat eivät sotineet täysillä. Eivät rakentaneet asemia täysillä, eivät harjoitelleet täysillä, eivät hankkineet uutta kalustoa täysillä.
Suomen olisi mitä todennäköisimmin pitänyt ainakin katkaista Muurmannin rata Sorokasta. Sitä rataa pitkin USAn toimittamaa kalustoa kulki ryssien käytettäväksi aivan valtava määrä.