Poliittinen korrektius (+ islam) = sivistysyhteiskunnan itsemurha

Aluksi uusinta tietoa Saksasta, Junge Freiheit-media uutisoi valtionsyyttäjän kertomasta tiedosta, jonka mukaan Saksassa on käynnistetty viimeisen neljän vuoden aikana 2245 isla(mis)miin liittyvää terroristioikeudenkäyntiä.
Vuonna 2018 Saksassa saavutettiin uusi ennätys, yhteensä 1220 terroristioikeudenkäyntiä, joista 884:ssa epäilltyä olivat isla(mis)min edustajia.
Valtionsyyttäjän mukaan terrorismioikeudenkäyntien määrä kertoo Saksan todellisen turvallisuustilaston luotettavimmin kuin liittovaltion sisäministeriön poliisirikostilasto, johon kohdistuu manipulaatioepäilyä.

Suomessa Junge Freiheitin välittämän tiedon kertoi ensimmäisen lähdelinkin kera Facebook-seinällään Pentti Rönkkö.
Mikä suomalainen valtamedia ehtii ensimmäisenä uutisoimaan näin järisyttävistä luvuista? Yle, HS, MTV, Iltalehti, Iltasanomat?

Suomi on tunnetusti paradoksaalisen politiikan maa, josta esimerkkinä Suomen pääministerin Juha Sipilän Saksan liittokansleri Angela Merkelille 14.12.2017 luovuttama Suomen ensimmäinen kansainvälinen tasa-arvopalkinto, 150 000 euroa. – –
– Onko yksikään länsieurooppalainen poliittinen johtaja aiheuttanut enemmän ongelmia oman maansa naisille ja tytöille kuin Angela Merkel?
Merkelin politiikan seurauksena Saksassa on raiskattu ja kohdeltu muulla tavoin seksuaalisesti kaltoin tuhansia naisia/tyttöjä, juuri niiden henkilöiden taholta, jotka Merkel toivotti tervetulleeksi Saksaan. Joissain tapauksissa seksuaalirikoksen tehnyt ulkomaalainen on murhannut uhrinsa aktin jälkeen. Uutisoinnin perusteella on syntynyt mielikuva, jonka mukaan Saksan ulkomaisten seksuaalirikollisten valtaosa edustaa islamilaista maailmaa.

Saksa on iso maa, ja kuten tiedetään, mitä isot edessä, sitä pienet perässä, valitettavasti.
Kirjoitukseni lähde (paitsi vimeinen virke): Oikea Media, Heikki Porkan blogi 10.9.2019, blogin otsikko sama kuin tässä.

23 vastausta artikkeliin “Poliittinen korrektius (+ islam) = sivistysyhteiskunnan itsemurha”

  1. Me Too-kampanja käynnistettiin Amerikassa lokakuussa 2017. Kampanjassa on mennyt iloisesti sekaisin naisten ahdistelu ja amerikkalaisten (siis ainakin amerikkalisten ja luultavasti myös muissa maissa) naisnäyttelijöiden tekemät diilit menestyvien elokuvaohjaajien kanssa (”Jos annat mulle seksiä, minä teen sinusta tähden ja nostan siinut vihreälle oksalle”).
    Jos joku miespparka on luullut, että feministien kymmeniä vuosia sitten masinoima insestipaniikki oli feminismin, kulttuurimarxismin lippulaivan, viimeinen suuri tempaus, erehtyi pahan kerran.

    Sopinee kysyä missä viipyy feministien Me Too-kampanja islamilaisia miehiä vastaan?

  2. ”– Onko yksikään länsieurooppalainen poliittinen johtaja aiheuttanut enemmän ongelmia oman maansa naisille ja tytöille kuin Angela Merkel?”

    Tähän voisi vasta, että voihan vi….u, kun joillakin asiat menevät vain mamujen ongelmien jatkuvaan nälvimiseen. Ne ongelmat jo tiedetään kaikkialla, mitä itse asiaan tulee.
    .. persu on persu, kun enää ei ole asiaa, vaikka maahanmuuttajat keittäisivät padassaankin.

  3. Merkelillä ei ole omia lapsia joten sitä ei kiinnosta minkälaisen maan jättää.

  4. Metoo-kampanjassa en nähnyt tätä puolta mitä yllä sanotaan – sen sijaan sen varjolla käytiin rankkaa, törkeää, vihamielistä kampanjaa homoseksuaalisia miehiä vastaan ja se sai minut hemmetin vihaiseksi. Kun yksi näistä metoo-tähtiepäillyistä sattui olemaan homoseksuaali niin yhtäkkiä he kaikki olivat ongelma.

    Aina pitää olla varuillaan ettei ammu haulikolla kun pitäisi osumatarkkuuden olla kunnossa. Myöskään terrorismissa.

  5. EU olisi toiminutkin ja pysynyt pystyssä jos se olisi ollut vain löyhä kauppaliitto, mutta siitä rakennettiin Baabelin tornia ja seuraukset on sen mukaisia ja loppu häämöttää.

  6. Kallo se jaksaa trollata tänne ”Oikeaa Mediaa”, jota Wikipedia hyvin kuvaa seuraavasti:

    ”Oikean Median toinen perustaja Marko Hamilo on kuvannut lehden linjaa verkkolehden blogissaan Miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia oikeistolaista talouspolitiikkaa ajavaksi, maahanmuuttokriittiseksi ja yksilönvapauksia puolustavaksi. Oikean Median tarkoituksena oli hänen mukaansa nostaa oikeistokonservatiivisia poliitikkoja esille eri puolueista, joskin Hamilo on todennut että niitä on löytynyt lähinnä perussuomalaisista.”

    Kyseessä on siis persuttunut, äärikonservatiivinen media, vähän sama kuin aiemmin tuomittu MV, mutta vähän lievemmällä kierteellä toimiva feikkimedia.

    Ja Lasso Kallo se uskoo kaiken ja tuo sen meillekin uskottavaksi, mutta eihän kukaan noihin feikkeihin mene, eihän?

  7. ”Jos joku miespparka on luullut, että feministien kymmeniä vuosia sitten masinoima insestipaniikki oli feminismin, kulttuurimarxismin lippulaivan, viimeinen suuri tempaus, erehtyi pahan kerran.”

    Kallo, lauseesi on kerta kaikkiaan aivan järkeä ja logiikkaa vailla.

    Avaapa Kallo nyt hieman tuota ”insestipaniikkiasi”, sehän sulla lienee se suurin ongelma.

    Aiemmin jo todettiin, ettet pysty ”kulttuurimarxsismiasi” avaamaan etkä perustelemaan.

    Molemmat ovat vain sanoja, jotka Lasse on jostakin lukenut, ehkäpä ”Oikeasta Mediasta”?

  8. Yhteiskunnalla on ominaisuus: tuon tuosta ongitaan pinnalle jokin huolta herättävä aihe ja panikoidaan ja ammutaan haulikolla sokkona kaikkea mitä tulee mieleen.

    Roolipelit olivat ensin saatananpalvontaa, sitten undergroundia, sitten indietä, sitten kaikkien tuntemaa positiivista.

    Homoseksuaalisuus oli ensin normaalia, sitten syntiä, sitten kiehtovaa, sitten glorifioitua, sitten… noh, en tiedä seuraavaa.

    Islam oli vierasta ja aika neutraalia, sitten vierasta ja kiehtovaa, sitten täydellistä ja seuraavaksi…?

  9. ”Islam oli vierasta ja aika neutraalia, sitten vierasta ja kiehtovaa, sitten täydellistä ja seuraavaksi…?”

    No, minulla on suvussa yksi muslimi, pakolaisena tullut. Suomen kansalainen, käynyt täällä osan ala-asteesta ja sitten yläasteen ja lukion.

    Tavallinen suomalaisjätkä mutta antaa aina rahaa avustuksiin ja kerjäläisille, siinä kyllä eroaa paikallisista.

    1. Ei yksi lintu kesää tee eikä yksi kunnollinen muslimi kumoa noiden islamistien ja äärikäännynnäisten tekemää pahaa mitenkään.

  10. Islam on ollut Suomessa kauan. Se ei ole ollut minkään asteen ongelma täällä pitkään aikaan.

    Siitä tuli ongelma, kun siitä tuli politiikkaa, ja kun sen kantajien joukossa alkoi tulemaan melkoinen pino väärinkäytösten tekijöitä, joiden väärinkäytöksistä ei välitetty.

    Toisin sanoen, punavihreä kupla aiheutti islamofobian Suomessa. Ei islam, ei islaminuskoiset.

    1. Ehkä vielä ennemmin niin, että niitä väärinkäytöksiä pimitettiin ja puolusteltiin kaikin keinoin ja suomalaisia syytettiin heti kaikesta mahdollisesta.

  11. Minä nyt sanoisin, että tunnen kymmeniä (ainakin) muslimeita, jotka ovat ja toimivat kuten suomalaisetkin keskimäärin; tekevät töitä, eivät elä sosiaalituella.
    Yksi esimerkki; erään kosovolaislähtöisen kaverini parikymmentä vuotta olen tuntenut ja sitten niitä näitä jutellessamme, kysäisin Affelta, sanos nyt, oletko muslimi? Affe tähän kommentoi; onko se vika? No, heti sanoin, ei tietenkään.

    Pitäisiköhän sanoa tähän taas kerran; islam ja islamismi ovat kaksi aivan eri asiaa.

    Suomessa muuten on asunut muslimeja kauemmin kuin Suomi on ollut itsenäinen valtio.

  12. Niin muuten missähän siellä politiikassa korrektius luuraa. No, politiikasta en paljonkaan ymmärrä ja siitä, että siellä korrektiuttakin löytyisi; kumpaankaan en usko.

    Mitenhän se islam oikein politiikkaan edes kuuluu, ellei sitten ”keppihevosena”.

  13. Tapio KK. ”Kallo se jaksaa trollata tänne ”Oikeaa media”, jota Wikipedia hyvin kuvaa seuraavasti:”

    Masentavaa, mutta kuitenkin melko yleistä tämä, että jos ei voida esittää uskottavaa kritiikkiä henkilön puhetta/kirjoitusta vastaan, käydään henkilön kimppuun. Samaa koskee medioita.
    Eikö tärkeintä ole kuitenkin se, että median kertomat tiedot ovat luotettavia kuin se minkä niminen media on kyseessä. (ilmeisesti ei totalitarismin kannattajille.)
    ——————————————————
    Jos et ole nuorena idealisti, olet vätys. Jos olet vanhana idealisti, olet typerys.- Tuntematon
    —————————————————-
    Pientä on miehen alistamisenhalu naisia kohtaan verratuna naisen alistamisenhaluun toisia naisia kohtaan. – Sylvi Kekkonen.

  14. Tapio KK: ”Avaapa Kallo nyt hiema tuota ”insestipaniikkiasi”, sehän sulla lienee se suurin ongelma.”

    Insestipaniikista löytää tarvittavat tiedot Arno Kotron ja Hannu T.Sepposen kirjasta ”Mies vailla tasa-arvoa.” Kirja on julkaistu vuonna 2007. Varmaan kyseiset tiedot löytyvät muuualtakin, mutta kyseinen kirja tuli näin äkkipäätä mieleen.

    Tapio KK: ”Aiemmin jo todettiin, ettet pysty ”kulttuurimarxismiasi” avaaman etkä perustelemaan.”

    Kuka totesi/väitti? – Uskoisin että tiedät varsi hyvin, että kultturimarxismi on niin laaja ja monivaiheinen käsite, että se vaatisi oman bloginsa. Uskoisin myös että tiedät niin ikään varsin hyvin, että kulttuurimarxismista löytyy tarpeeksi tietoa jo pelkästään hakusanan avulla internetistä.

    Muuten, eikö tuo tuommoinen, että yritetään räkyttämällä saada aikaan väittely jotta keskustelu blogin aiheesta saataisiin sivuraiteille, ole jo loppuunkaluttu temppu. Tietenkään yrittänyttä ei laiteta.

  15. islam on Suomessa ollut kauan ainoastaan Suomen tataarien osalta. Ja tietääkseni Suomen tataarit eivät hyväksy seurakuntiensa jäseniksi muita kuin tataareja. Muut muslimit ovat asia erikseen.
    Edesmennyt kirjeenvaihtaja Erkki Toivanen kirjoitti jo vuonna 2007 Uuden Suomen blogissa varoitusmielessä siitä, mitä ongelmia islaminuskoiset ovat aiheuttaneet Britanniassa.
    On turha pölinää väittää, että islaminuskoiset ovat taikamuslimeja, jotka tultuaan Eurooppaan hylkäävät uskontonsa ja perinteensä ja rupeavat integroitumaan kiireen vilkkaa. – Islam ja kristunusko ovat molemmat laajenemishaluisia uskontoja, niiden keinot pyrkiä laajentumaan ovat vain aika lailla erilaiset.
    Monesta Euroopan maasta, Saksa, Ranska, Britannia, Tanska, Ruotsi, nämä päällimmäisenä, löytyy riittävästi faktaa siitä, että islaminuskoiset eivät hienosti sanoen integroidu eivätkä edes yritä sitä.
    Tietenkin islaminuskoisissa on paljonkin maltillisia ja rauhantahtoisia ihmisiä, mutta niinkuin ideologiassa radikaalisiipi pyrkii vaentamaan ja alistamaan maltilliset niin tämä sama toimii myös muslimien keskuudessa.

Vastaa käyttäjälle tapio_KK Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *