Uusi hallitus: Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

Antti Rinteeen rakenteilla oleva punavihreä hallitus on hallitusohjelma luonnoksessa vähentämässä vanhenpien tasapuolista vapautta päättää lastensa kasvatuksen sisällöstä.
Nämä ”yhdenvertaisuus suunnitelmat” ovat SETA:n lobbaamia ideologisia pamfletteja, jotka tuotiin ensin kouluihin ”vain ohjeina”. Nyt niistä ollaan tekemässä lain velvoittamia. Kaikki kristilliset koulut tulevat olemaan tulilinjalla ja erityistarkkailussa tämän tulevan hallituksen aikana. Julkinen rahoitus otetaan pois, jos SETA:n kirjoittamia, SETAN:n yhdenvertaisuus suunnitelmia ei noudatetta tarkasti.

Punavihreiden tavoitteea on myös saada, SETA:n väritttämä ideologinen kasvatus yhä nuorempien lasten piiriin. Siksi hallitusohjelmassa on ”maksuttomat” palvelut myös varhaiskasvatuksessa.
Kirjoitukseni lähteenä olen käyttänyt kirjoituista: Oikea Media ”Hallitusohjelmassa tatalitaristisia elementtejä”.

23 vastausta artikkeliin “Uusi hallitus: Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi”

  1. Kallo, niin se Suomi vain menee eteenpäin, kehittyy aina pienin askelin.

    Nuoret opettavat nyt vanhemmilleen että esim. LGBT-porukka ovat ihan yhtä hyviä kansalaisia kuin kristityt, jotkut ehkä parempia kristittyjä kuin sinäkään koskaan.

    Muutenkin voisit tarkentaa mitä tarkoitat ”kristillisellä koululla”, missä noita on?

  2. Amerikassa, Massachusettin osavaltiossa tätä on kokeiltu. Eräs isä ei päästänyt poikaansa kouluun, kun siellä opetettiin, että homoperheet ovat ihan normaaleja perheitä. Isä joutui hilut ranteissa poliisikuulusteluun. Eikä ollut ainoa laatuaan.
    Ja siitähän tässä on kyse täällä Suomessakin. Joku SETA määrää, mitä lapsellesi opetetaan koulussa.
    No, mitä ne opettavat? Sitä mitä ennen pidettiin abnormina, opetetaan nykyisten normaalina. (Pienellä varauksella en tiedä mitä opetetetaajn, mutta todennäköisesti opetetaan, että perverssiys on maailman luonnollisin asia.)

    Onko se? Ei tietenkään ole, mutta koska tämä on läpikäyty Yhdysvalloissa, se on sieltä tullut Ruotsiin ja Ruotsista tänne meille.
    Se on kulttuurimarxismin huipentuma, jossa pitkä marssi läpi instituutioiden on saapunut kaiketi päätepisteeseen, jossa ihmiset pitää turmella lopullisesti.

    Milloin tässä tullaan loppuhuipentumaan? Siihen on jo tultu. Loppuhuipentuma on se, että pedofilia pitää saada hyväksytyksi.

    Tätä on jo yritetty ennenkin, esimerkiksi Saksan vihreät.

    Tämä tällainen menee yli hilseen, mutta kun tarkemmin miettii, siinä on oma logiikkansa. Turmeltunut ihminen haluaa turmella kaikki muutkin, jotta omantunnon jäytävä ääni olisi hiljaa. Ei se kuitenkaan ole, ja hyvä niin.

  3. Kallo, avauksessasi kirjoitit Antti Rinteen mahdollisesta hallituksesta.

    Amerikassa, Massachusettin osavaltiossa tapahtuva toiminta ei ole Suomen hallituksen näpeissä.

    En myöskään ymmärrä miksi homoperhe ei voisi olla hyvä perhe? Miksi he eivät voisi tukea perhettään yhtä hyvin tai huonosti kuin ”normaalit” perheet?

    Sinulla lienee nyt ongelmia hyväksyä itsellesi vieraita ihmisiä, se ei ole kristillistä, se on pelottavaa. Sinulla on viha päällä.

    Muista mitä Jeesus sanoi ja teki, hän hyväksyi kaikki, tee sinä samoin.

  4. Että mitä Jeesus sanoi ja teki?
    Juutalaiset kirjanoppineet tulivat Jeesuksen puheille tarkoituksenaan solmia mies sanoistaan.
    He sanoivat : ”Opettaja, mikä on suurin käsky?
    Jeesus sanoi. ”Rakasta herraasi yli kaiken. Tämä on ensimmäinen ja suurin käsky.
    Toinen samanveroinen käsky on tämä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.Tässä on teillä laki ja profeetat”.

    Kirjanoppineet lähtivät pois, koska molemmat käskyt löytyvät Mooseksen laista. – Tämä meni näin muistin varassa.

    Tämä on rakkauden kaksoiskäsky ja sitä pitää mielestäni käsitellä kokonaisuutena.
    Muuten on kyseessä rusinoiden poimiminen pullasta.

    1. Kallo, eihän tuo litaniasi ollut vastaus mihinkään muistutettuun.

      Kristinuskon ydin taitaa olla se, että Jeesus hyväksyi kaikki ihmiset sellaisena kuin he olivat. Kerro meille ne ihmiset, joita Jeesus ei hyväksynyt?

      Jeesus näytti hyväksyvän homot, lesbot ja muutenkin ”vajavaiset”, ihmettelen miksi Kallo ei tuota hyväksy.

      Jeesus on siis Kallon mielestä kulttuurimarxisti?

  5. Jos nyt oikein ymmärsin, ainoa asia on se että isälle määrätään lisää aikaa lapsen kanssa, eikä siltikään paljoa. Onhan se toki ikävä kävellä perheen yli, mutta ei tuo nyt mikään SETA-lähtöinen ole. Eikä se nyt niin kamala asia ole että lapsi tuntee isänsäkin.

  6. Homoperhe ei vain ole luontainen perhe. Perserviyttä on turha vääntää normaaliuden kuosiin. Se ei sitä ole eikä ole koskaan ollut.

    Tämä on kulttuurimarxismin joutsenlaulu, koska tämän syvemmälle ihmisen turmelemisessa mikään aate ei voi enää mennä.

    Avainsana on Karl Marx, vaikkakin Marx ei varmaankaan tarkoittanut tällaista, että hänen ja Freudin nimissä tätä kauhistusta pusketaan eteenpäin.
    Marx oli saksanjuutalainen, Freud puolanjuutalainen. Kummatkin olivat ateisteja.
    Kanadalainen psykologi Jordan Petersen on saavuttanut megasuosion länsimaiden älykköjen parissa. Petersen on jungilainen ja hän on saavuttanut vankan jalansijan Marxin ja Freudin mädättämässä länsimaailmassa. Kun Jungilta kysyttiin uskooko hän Jumalaan, Jung vastasi ettei usko, mutta tietää.

    Kuten tiedetään Frankfurtin koulukunta risteytti Marxin ja Freudin. ja tällä kokoonpanolla on menty eteenpäin yli sata vuotta.
    Valoa on vihdoin näkyvissä tunnelin päässä ja tämä valo tulee Kanadasta.

    Länsimailla on kaksi vaihtoehtoa. Joko tapahtuu itsekorjaavuusliike, josta kylläkin on merkkejä, tai sitten Islam alistaa lännen. Kolmatta ei ole.

  7. ”Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle:” Opettaja, mikä on lain suurin käsky?”. Jeesus vastasi:” Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” – Matt.22 – 40.

  8. LGBT:n tarkoitus nimenomaan on tuhota perheet. Marxistit tietää että jos perheet voi hyvin, niin yhteiskuntakin on vahva ja voi hyvin.

  9. Tiede – johon luotan enemmän kuin persuihin TAI vassareihin – toteaa että sateenkaariperhe on lapselle aivan yhtä hyvä tai huono kasvupaikka kuin heteroperhekin. On hyviä ja huonoja vanhempia molemmissa. Tärkeintä on turvallinen kasvuympäristö, rakastavat vanhemmat. Vanhempien sukupuoli ei vain vaikuta asiaan.

    Täten ainoa kysymys on miten yhteiskunta suhtautuu. Jos yhteiskunta suhtautuu vihamielisesti tällaisiin perheisiin, silloin se suhtautuu vihamielisesti puolustuskyvyttömiin lapsiin, jotka eivät ole voineet valita vanhempiaan. Ja jos sitä tapahtuu, minä marssin barrikadeille. Kiusatkaa puolueita, kiusatkaa päätöksiä, mutta näpit irti viattomista!

    Mutta, tämähän on muutos joka on tapahtunut jo pari hallitusta sitten. Demarihallitus ei muuta tässä mitään. Heidän ainoa muutos on heteroperheille joissa isän sopisi olla jatkossa kotona pidempään.

    1. Muutos on: Me tiedämme sinua paremmin, milloin sinulla on vessahätä, joten hyppää, kun käsketään.
      Isillä on ollut mahdollisuus valita tähänkin asti, mutta aika monella se ainoa rahaa talouteen tuova on ollut isä, joten ihan taloudellisista syistä isän mahdollisuus pitää se vapaa on ollut likimain mahdotonta.
      Osalla äideistä ei edes ole sitä työpaikkaa, mihin mennä, joten tuo ideologinen pakottamislinja on /c:stä.
      Osalla se vapaa jää edelleenkin pitämättä, mutta nyt siitä oikein rangaistaan, koska et hyppää, kun vihevasurisossut käskevät.

  10. Olen samaa mieltä että on ikävää kun isä pakotetaan tähän.

    Mutta nuo väitteet että tässä on jotain seta-juttuja tai sateenkaaripropagandaa ovat niin tiukkaa hevonpaskaa ettei tosikaan.

  11. Lasten tarpeet pitäisi mennä aina aikuisten mielihalujen edelle.
    Lapsi tarvitsee sekä miehen että naisen mallin, varsinkin äiti on lapelle tärkeä, joko biologinen äiti tai kasvatusäiti. Varmaan mieskin voi kunnialla kasvattaa lapsensa, jos kyseessä on biologinen isä.
    En kannata adoptio-oikeutta homopareille.
    Tieteen nimissä ja varjolla markkinoidaan milloin mitäkin.

  12. Edelleen kysyn viidennen kerran: mitä helmutin tekemistä heteroperheen isän kotona olemisessa on setan, tai sateenkaariperheiden tai homosaation kanssa?

    Isän pakottaminen kotiin voi tehdä perheen taloudelle hallaa ja tuhota tasa-arvoa, mutta sillä ei ole niin mitään tekemistä perheiden sateenkaarioiden kanssa.

    Ja edelleen ties monennenko kerran: meillä on jo, meillä on jo pitkään ollut sateenkaariperheitä. Ainoa mihin laki vaikuttaa on siihen kohdellaanko perheiden lapsia ihmisinä ai rangaistaanko heitä vanhempien valinnoista.

  13. Lienee paikallaan muistuttaa, että avauksessani olen käyttänyt lähteenä Oikea Media-sivston artikkelia, kuten avaukseni lopussa ilmoitin. Epähuomiossa artikkelin kirjoittajan nimi jäi mainitsematta ja se tulee tässä – Jukka Rahkonen.
    Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö olisi samoilla linjoilla ko. olevan kirjoittajan kanssa. En kai muuten olisi sitä lainannut.

  14. ”Vaatii hieman harjaantumista osata lukea nämä totalitaristiset pyrkimykset hallitusohjelmaluonnoksen tavoitteista ja sanamuodoista.

    ”Tehdään eri koulutusasteiden tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmista myös varhaiskasvatuksessa”, luonnoksessa mainitaan.

    Voimme olla tässä yhteydessä varmoja, että varhaiskasvatuksen laatukriteerit laatii SETA:n kanssa samaa mieltä olevat henkilöt. Sisältö tulee olemaan ainoastaan SETA:n hyväksymää koodikieltä.

    Jos olet eri mieltä SETA:n arvoista ja haluat omille lapsillesi SETA:n tai monikulttuuriaktivistien aivopesusta vapaata kasvatusta, niin sinun on ensin verorahoistasi maksettava kaikkien muiden lasten ja nuorten SETA-sertifioitu kasvatus ja koulutus- siis mikäli yksityiset koulut tai varhaiskasvatuspalvelut ovat enää kohta laillisia tai niillä on mitään taloudellisia toimintaedellytyksiä.

    Missä ovat todellinen tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus? Niitä et löydä tulevasta hallitusohjelmasta.” – Tässä hieman lisätekstiä Jukka Rahkosen kirjoituksesta ”Hallitusohjemassa tolitaristisia elementtejä”.- Artikkeli näyttäisi olevan kirjoittajan analyysi hallitusohjelmasta koskien varhaiskasvatusta ja koulumaailmaa.
    Jk. Jukka-Pekka Rahkonen on verkkolehti Oikea Median päätoimittaja.

  15. Kallo näyttää olevan aivan hukassa mitä Jeesuksen opetuksiin tulee.

    Kallo heittää paitsi ensimmäisen kiven, myös toisen kiven ja myös sata seuraavaa.

    Eikö yhtään hävetä? Kallo, mistä moinen viha?

  16. Kuuluuko Jeesuksen opetuksiin, ettei saisi lainata toisen ihmisen kirjoituksia, puheita? Ei tietääkseni. (Jos näin olisi, eläisimme vielä varsin alkukantaista elämää.)
    ”Kallo heittää paitsi ensimmäisen kiven, myös toisen kiven ja myös sata muuta.”
    Leppeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostaa vihan. – Salomonin sananlaskut.
    ”Eikö yhtään hävetä? Kallo, mistä moinen viha?”
    Ei minussa ole vihaa, vai projisoitko tällä kenties oma tunnemaailmaasi?

    1. Kallo, kyllä vihasi paistaa läpi kaikille, et sitä pysty peittelemään.

      Käy rauhassa läpi aiemmat tekstisi ja ota niistä vastuu, aikuinen mies.

      Jeesuksen oppien kanssa sinulla on aika vähän yhteistä. Viha on paha vieras.

  17. tapioKK,

    Olet sitten keskustelupalstalta toiselle liikkuva keskustelujen sabotoija (siis tiettyjen aiheiden) tai et, miksi ampua viestintuoja?
    Voisit sen sijaan käydä lainaamani Jukka Rahkosen kirjoituksen kimppuun ja kumota siinä olevat näkemykset perustelujen kanssa..

Vastaa käyttäjälle tapio_KK Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *